Marlon Brando

Marlon Brando
	; Marlon Brando vuonna 1955.
Henkilötiedot
Koko nimi	Marlon Brando, Jr.
Syntynyt	3. huhtikuuta 1924; Omaha, Nebraska
Kuollut	1. heinäkuuta 2004 (80 vuotta); Los Angeles, Kalifornia
Ammatti	näyttelijä
Puoliso	Anna Kashfi (1957–1959); Movita Castaneda (1960–1962); Tarita Teriipaia (1962–1972)
Lapset	11
Näyttelijä
Aktiivisena	1944–2001
Merkittävät roolit	Stanley Kowalski; (Viettelyksen vaunu); Terry Malloy; (Alaston satama); Vito Corleone; (Kummisetä); Walter Kurtz; (Ilmestyskirja. Nyt)
Palkinnot
	Parhaan miespääosan Oscar; 1954 Alaston satama; 1972 Kummisetä
	; Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
	Viralliset kotisivut
	IMDb
	Elonet
	[ Muokkaa Wikidatassa ]
	Infobox OK

Marlon Brando, Jr. (3. huhtikuuta 1924 Omaha, Nebraska – 1. heinäkuuta 2004 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä, joka saavutti kulttimaineen kanonisoituaan metodinäyttelemisen Elia Kazanin elokuvissa Viettelyksen vaunu ja Alaston satama. Hänen näyttelytyylinsä inspiroi koko länsimaisen populaarikulttuurin mieskuvaa, ja Robert De Niro, Paul Newman ja James Dean ovat kutsuneet Brandoa esikuvakseen. Brando on The Actors Studiossa opiskelleista näyttelijöistä nimekkäimpiä. Jotkut pitävät häntä 1900-luvun merkittävimpänä näyttelijänä.^[1]

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eva Marie Saint ja Marlon Brando elokuvassa Alaston satama.

Marlon Brando syntyi 3. huhtikuuta 1924 Omahassa, Nebraskassa. Brandon äiti oli harrastelijanäyttelijä ja sukujuuriltaan hollantilainen, ja isä ilmeisesti hollantilais-irlantilais-englantilainen. Suvun saksankielinen sukunimi kirjoitettiin alun perin Brandau.^[2]

Marlon oli kolmilapsisen perheen ainut poika ja nuorimmainen. Hän on kuvannut lapsuutensa olleen useimmiten onneton, sillä hänen isänsä oli alkoholisti ja äitikin ryhtyi juomaan.^[2] Hän kuvaa muistelmissaan isäänsä ”täysveriseksi mulkuksi” ja ”öykkäriksi”, joka joi paljon viinaa ja tappeli kapakoissa, eikä äiti ollut sitä paljoakaan parempi.^{lähde tarkemmin?} Brando purki sitä usein kapinoimalla auktoriteetteja vastaan. Vuonna 1935, kun hän oli 11-vuotias, vanhemmat erosivat ja äiti muutti lapsensa kanssa Santa Anaan Kaliforniaan ja 1937 Libertyvilleen Illinois’hin. Brandon käytyä high schoolin loppuun isä lähetti hänet Shattuckin sotakorkeakouluun, josta hänet lopulta erotettiin huonon käytöksen vuoksi. Shattuckissa Brando sai ensikosketuksensa teatteriin näytelmäkerhon kautta.

Näyttelijänura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku ja menestyksen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marlon Brando esiintyi ensimmäisen kerran valkokankaalla elokuvassa Miehet vuonna 1950, jossa hän näytteli vammautunutta sotaveteraania. Hän tavoitteli todenmukaisuutta ja valmistautui rooliin viettämällä kuukauden veteraanisairaalan vuoteessa.

Marlon Brando Viettelyksen vaunun trailerissa.

Hänet noteerattiin vasta seuraavana vuonna Stanley Kowalskin roolissa elokuvassa Viettelyksen vaunu. Hän sai parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden. Ehdokkuus toistui seuraavina kolmena vuonna elokuvissa Viva Zapata (1952), Julius Caesar (1953) ja Alaston satama (1954).

Alastomasta satamasta Brando voitti vihdoin Oscar-palkinnon. Elia Kazanin taidokkaassa teatterimaisessa ohjauksessa Brando hyödynsi metodinäyttelyn opintojaan ja improvisointikykyjään ja loi roolisuorituksen, joka paljastaa jotain uutta joka kerta kun sen näkee. Hän improvisoi suurimman osan Rod Steigerin kanssa käymästään dialogista, jota esittäessään hän istuu taksin takapenkillä.

Uran hiipuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brando jatkoi uraansa rooleilla, jotka uhmasivat ennakko-odotuksia: Enkeleitä Broadwaylla -elokuvassa hän esitti laulavaa Sky Mastersonia, Elokuun teehuone -elokuvassa hän esitti japanilaista tulkkia nimeltä Sakini, Sayonarassa hän oli ilmavoimien lentäjä, ja Nuoret leijonat -elokuvassa hän teki natsiupseerin roolin. Vaikka hän saikin vielä Oscar-ehdokkuuden Sayonarasta, 1950-luvun alun jälkeen parhaat vuodet olivat ohi.

Brandon uran hiipuminen jatkui 1960-luvun vaisujen roolisuoritusten takia, kun hän esiintyi oudoissa komedioissa ja lännenelokuvissa, Kapina laivalla -elokuvan näyttäessä tietä. Koska Brandoa yleisesti pidettiin vaikeana näyttelijänä, oli hänen uransa vuosikymmenen loppuun mennessä lähes ohi. Hän esiintyi lähinnä marginaalisissa tai ylibudjetoiduissa elokuvissa. Omaelämäkerrassaan Songs My Mother Taught Me (1994) hän kuitenkin kirjoittaa tehneensä mielestään parhaan roolisuorituksen vuoden 1969 elokuvassa Queimada.^[3]

Kummisetä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marlon Brandon rooli Vito Corleonena Kummisetä-elokuvassa nosti hänet takaisin Hollywoodin luonnenäyttelijöiden ehdottomalle huipulle. Francis Ford Coppola innostui välittömästi Brandosta mafiaperheen päänä, mutta joutui taistelemaan tuotantoyhtiön kanssa saadakseen tahtonsa läpi. Brandolta vaadittiin koekuvaus, hänen piti esiintyä ilmaiseksi, ja tuotantoyhtiölle vaadittiin vastuuvapaus hänen mahdollisten kommenttiensa varalta. Coppola onnistui tekemään koekuvauksen selittämällä Brandolle tekevänsä maskeeraustestin elokuvaa varten, ja koekuvauksen nähtyään tuotantoyhtiö hyväksyi Brandon elokuvaan. Roolistaan Brando voitti toisen Oscar-palkintonsa.

Brando oli toinen näyttelijä, joka on kieltäytynyt Oscar-palkinnosta (ensimmäinen oli George C. Scott). Hän ei vastaanottanut palkintoa, vaan lähetti amerikanintiaani Sacheen Littlefeatherin puolestaan lavalle, ja tämä kertoi buuausten saattelemana siitä, kuinka Hollywood kuvasi hänen kansaansa.^[4] Lopulta Oscar-patsas toimitettiin Brandon kotiin. Kohtauksesta huolimatta Brando sai Oscar-ehdokkuuden vielä seuraavanakin vuonna Viimeinen tango Pariisissa -elokuvasta.

Uran myöhäisvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brandon uran viimeiset merkittävät roolisuoritukset olivat elokuvissa Teräsmies (1978, Brando esitti Jor-Elia, Teräsmiehen isää) ja Ilmestyskirja. Nyt (1979, eversti Kurtzin roolissa). 1980-luvulla Brando nähtiin ainoastaan kahdessa elokuvassa: Salainen kaava (1980) ja Valkoinen kuiva kausi (1989), josta hän sai Oscar-ehdokkuuden. 1990-luvulla hänet nähtiin muutamissa elokuvissa, kuten Johnny Deppin Soturi-elokuvassa (1997).

Brandon viimeiseksi elokuvaksi jäi vuonna 2001 valmistunut Valtikka. Elokuvassa hän näytteli yhdessä Robert De Niron ja Edward Nortonin kanssa. Samana vuonna hän esiintyi myös Michael Jacksonin musiikkivideolla "You Rock My World".

Viimeiset elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2. heinäkuuta 2004 Brandon asianajaja ilmoitti, että Brando oli kuollut edellisenä päivänä. Asianajaja piti kuolinsyyn salattuna perheen tahdosta ja näin jatkoi Brandon valitsemaa, julkisuudesta ja juorulehdistä pidättäytyvää linjaa. Myöhemmin paljastui, että Brando oli kuollut keuhkojen toimintahäiriöön. Paino-ongelmat leimasivat hänen elämänsä ja uransa loppuvaiheita.^[1]

Aivan uransa lopussa Brando ääninäytteli Vito Corleonen Kummisetä-tietokone- ja videopeleihin. Ohjaaja Bryan Singerin mukaan Superman Returns -elokuvassa (2006) käytettiin Brandon filmistä Teräsmies ylijäänyttä materiaalia. Myös Richard Donnerin viimeistelemässä Teräsmies II -elokuvan uudessa versiossa (2006) käytettiin lähes kolmekymmentä vuotta vanhoja, ennen näkemättömiä kohtauksia, joita ei ollut mukana Richard Lesterin ohjaamassa teatteriversiossa Teräsmies II (1980). Näin ollen Brandon filmografiaan tuli kaksi elokuvaa lisää hänen kuolemansa jälkeen.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brando oli naimisissa kolme kertaa: Anna Kashfin kanssa 1957–1959, Movita Castanedan kanssa 1960–1962 ja Tarita Teriipaian kanssa 1962–1972. Brandolla oli ensimmäisestä avioliitostaan yksi poika, toisesta avioliitostaan kaksi lasta ja kolmannesta kaksi lasta. Hänellä oli lapsia myös avioliittojensa ulkopuolella. Testamentissaan Brando tunnusti yksitoista lasta.^[5]^[6]

Brando halusi pitää yksityiselämänsä yksityisenä ja antoi harvoin haastatteluja. Hän vietti usein pitkiäkin aikoja erakkona omalla saarellaan. Yksityiselämässään hän kunnostautui kuitenkin erilaisten vähemmistöryhmien puolustajana, etenkin intiaanien.

Brando oli myöhempinä vuosinaan radioamatööri nimellä Martin Brandeaux. Tahitilla hänen radioamatööritunnus oli FO5GJ ja Californiassa, Beverly Hills KE6PZH.

Suomen-vierailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brando vieraili syksyllä 1967 Suomessa Unicefin Helsingin Kaupunginteatterissa järjestämässä hyväntekeväisyysjuhlassa. Gaala televisioitiin kolmeentoista maahan. Brandon vierailun lähtökohtana oli hänen Intian Biharissa näkemänsä nälänhätä, ja hän esitti siellä kuvaamansa elokuvan lehdistölle ja kutsuvieraille. Hän puhui kehitysmaiden lasten oikeuksien ja kehitysavun puolesta.^[7]

Vierailusta on valmistunut vuonna 2011 televisiossa joulukuussa 2011 esitetty dokumentti Marlon Brando tuli Suomeen, jonka ohjasivat Jukka Kuosmanen, J. P. Pulkkinen ja Nina Stenros.^[7]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi	Suomenkielinen nimi	Alkuperäinen nimi	Rooli
1950	Miehet	The Men	Kenneth "Ken" Wilcheck / "Bud"
1951	Viettelyksen vaunu	A Streetcar Named Desire	Stanley Kowalski
1952	Viva Zapata	Viva Zapata!	Emiliano Zapata
1953	Julius Caesar	Julius Caesar	Marcus Antonius
1953	Hurjapäät	The Wild One	Johnny Strabler / kertoja
1954	Alaston satama	On the Waterfront	Terry Malloy
1954	Desirée	Désirée	Napoléon Bonaparte
1955	Enkeleitä Broadwaylla	Guys and Dolls	Sky Masterson
1956	Elokuun teehuone	The Teahouse of the August Moon	Sakini
1957	Sayonara	Sayonara	majuri Lloyd "Ace" Gruver
1958	Nuoret leijonat	The Young Lions	luutnantti Christian Diestl
1960	Käärmeennahkatakki	The Fugitive Kind	Valentine "Val" / "Snakeskin" Xavier
1961	Vihan riivaama	One-Eyed Jacks	Rio
1962	Kapina laivalla	Mutiny on the Bounty	perämies Fletcher Christian
1963	Vaarallinen amerikkalainen	The Ugly American	suurlähettiläs Harrison Carter MacWhite
1964	Kuin kukot orrella	Bedtime Story	Freddy Benson
1965	Morituri	Morituri	Robert Crain
1966	Armottomat	The Chase	sheriffi Calder
1966	Sonorasta lounaaseen	The Appaloosa	Matt Fletcher
1967	Hongkongin kreivitär	A Countess from Hong Kong	Ogden Mears
1967	Heijastuksia kultaisessa silmässä	Reflections in a Golden Eye	majuri Weldon Penderton
1968	Candy	Candy	Grindl
1968	Yö ilman armoa	The Night of the Following Day	autonkuljettaja Bud
1969	Queimada	Queimada	Sir William Walker
1971	Kauhujen yö	The Nightcomers	Peter Quint
1972	Kummisetä	The Godfather	Don Vito Corleone
1972	Viimeinen tango Pariisissa	Ultimo tango a Parigi	Paul
1976	Missouri	The Missouri Breaks	Robert E. Lee Clayton
1978	Teräsmies	Superman	Jor-El
1979	Ilmestyskirja. Nyt	Apocalypse Now	eversti Walter E. Kurtz
1980	Salainen kaava	The Formula	Adam Steiffel
1989	Valkoinen kuiva kausi	A Dry White Season	Ian McKenzie
1990	Mafiakokelas	The Freshman	Carmine Sabatini
1992	Kolumbus – seikkailijoista suurin	Christopher Columbus: The Discovery	Tomás de Torquemada
1995	Don Juan DeMarco	Don Juan DeMarco	tohtori Jack Mickler
1996	Tohtori Moreaun saari	The Island of Dr. Moreau	tohtori Moreau
1997	Soturi	The Brave	McCarthy
1998	Piru mieheksi	Free Money	Warden Sven "The Swede" Sorenson
2001	Valtikka	The Score	Max
2006	Superman Returns	Superman Returns	Jor-El
2006	Superman II	Superman II: The Richard Donner Cut	Jor-El
Lyhytelokuvat
Vuosi	Suomenkielinen nimi	Alkuperäinen nimi	Rooli
1956	Operation Teahouse	Operation Teahouse	oma itsensä
1966	Meet Marlon Brando	Meet Marlon Brando	oma itsensä

Televisio
Vuosi	Suomenkielinen nimi	Alkuperäinen nimi	Jakson nimi / jaksojen määrä	Rooli
1949	Actors Studio	Actors Studio	"I’m No Hero"	mies
1955	Omnibus	Omnibus	"Advice to Bathers"	Stanley Kowalski
1977	Kummisetä	The Godfather: A Novel for Television	4-osainen minisarja	Don Vito Corleone
1979	Roots: The Next Generations	Roots: The Next Generations	"Episode 1.7"	George Lincoln Rockwell

Teatteri
Vuosi	Näytelmän suomenkielinen nimi	Näytelmän alkuperäinen nimi	Rooli	Teatteri	Paikka
1944–1946	I Remember Mama	I Remember Mama	Nels	Music Box Theatre	Broadway, New York
1946	Antigone	Antigone	sanansaattaja	Cort Theatre
1946	Truckline Cafe	Truckline Cafe	Sage McRae	Belasco Theatre
1946	Candida	Candida	Eugene Marchbanks	Cort Theatre
1946	A Flag Is Born	A Flag Is Born	David	Alvin Theatre Adelphi Theatre Music Box Theatre Broadway Theatre
1947–1949	Viettelysten vaunu	A Streetcar Named Desire	Stanley Kowalski	Ethel Barrymore Theatre
1953	Arms and the Man	Arms and the Man	Sergius

Palkinnot, palkintoehdokkuudet ja muut kunniat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut tunnustukset

AFI:n 100-vuotissarjan 25 suurinta mieselokuvatähteä
- Neljäs sija
AFI:n 100-vuotissarjan 100 hienointa elokuvasitaattia
- Toinen sija: ”I’m going to make him an offer he can’t refuse.”
- Kolmas sija: ”You don’t understand! I coulda had class. I coulda been a contender. I could’ve been somebody, instead of a bum, which is what I am.”
- 45. sija: ”Stella! Hey, Stella!”
AFI:n 100-vuotissarjan 100 hienointa elokuvalaulua
- 42. sija: ”Luck Be a Lady”
AFI:n 100-vuotissarjan 50 suurinta elokuvasankaria
- 23. sija: Terry Malloy (Alaston satama)
National Film Registryn elokuvat, joissa Brando näytteli
- Viettelyksen vaunu (1951)
- Alaston satama (1954)
- Vihan riivaama (1961)
- Kummisetä (1972)
- Teräsmies (1978)
- Ilmestyskirja. Nyt (1979)

Brando voitti kaksi parhaan miespääosan Oscar-palkintoa: Terry Malloyn roolista elokuvassa Alaston satama (1954) ja Vito Corleonen roolista elokuvassa Kummisetä (1971). Oscar-ehdokkuuksia hän sai niiden lisäksi viisi sekä lisäksi yhden parhaasta miessivuosasta.^[8]

Yhdysvaltain elokuvainstituutti sijoitti vuonna 1999 Brandon neljänneksi listallaan yhdysvaltalaisista miesnäyttelijälegendoista, jotka aloittivat uransa vuonna 1950 tai aiemmin.^[9]

Palkinnot, palkintoehdokkuudet ja muut kunniat
Vuosi	Palkinto	Kategoria	Työ	Tulos
1946	Theatre World -palkinto			Voitto
1951	New York Film Critics Circle -palkinto	Paras miespääosa	Viettelyksen vaunu	Ehdokkuus
1952	Jussi-palkinto	Paras ulkomaalainen miespääosa		Voitto
	Oscar-palkinto	Paras miespääosa		Ehdokkuus
	Jussi-palkinto	Paras ulkomaalainen miespääosa	Miehet	Voitto
	Cannesin elokuvajuhlat: Paras miesnäyttelijä -palkinto	Paras miespääosa	Viva Zapata	Voitto
1953	Oscar-palkinto	Paras miespääosa		Ehdokkuus
1953	BAFTA-palkinto	Paras ulkomaalainen miesnäyttelijä		Voitto
1954	Oscar-palkinto	Paras miespääosa	Julius Caesar	Ehdokkuus
	BAFTA-palkinto	Paras ulkomaalainen miesnäyttelijä	Julius Caesar	Voitto
	New York Film Critics Circle -palkinto	Paras miespääosa	Alaston satama	Voitto
1955	Oscar-palkinto	Paras miespääosa		Voitto
	Golden Globe	Paras miespääosa draamaelokuvassa		Voitto
	BAFTA-palkinto	Paras ulkomaalainen miesnäyttelijä		Voitto
	Bambi-palkinto	Paras kansainvälinen miesnäyttelijä		Ehdokkuus
	Golden Globe: Henrietta-palkinto	Suosituin mieselokuvanäyttelijä		Ehdokkuus
1956	Golden Globe: Henrietta-palkinto	Suosituin mieselokuvanäyttelijä		Voitto
1957	Golden Globe	Paras miespääosa musikaali- tai komediaelokuvassa	Elokuun teehuone	Ehdokkuus
1957	New York Film Critics Circle -palkinto	Paras miespääosa	Sayonara	Ehdokkuus
1958	Oscar-palkinto	Paras miespääosa		Ehdokkuus
	Golden Globe	Paras miespääosa draamaelokuvassa		Ehdokkuus
	David di Donatello	Paras ulkomaalainen miesnäyttelijä		Voitto
	Laurel-palkinto	Suosituin miestähti		Ehdokkuus
	Laurel-palkinto	Paras dramaattinen miespääosa	Nuoret leijonat	Voitto
1959	BAFTA-palkinto	Paras ulkomaalainen miesnäyttelijä	Nuoret leijonat	Ehdokkuus
1959	Laurel-palkinto	Suosituin miestähti		Ehdokkuus
1960	Tähti Hollywood Walk of Famelle	Elokuvaura		Voitto
1961	Laurel-palkinto	Suosituin miestähti		Ehdokkuus
	Golden Apple -palkinto: Sour Apple			Voitto
	San Sebastiánin elokuvajuhlat: Kultainen simpukka		Vihan riivaama	Voitto
1962	Directors Guild of America -palkinto	Paras elokuvaohjaus	Vihan riivaama	Ehdokkuus
1964	Golden Globe	Paras miespääosa draamaelokuvassa	Vaarallinen amerikkalainen	Ehdokkuus
1967	Western Heritage: Bronze Wrangler -palkinto	Paras elokuva	Sonorasta lounaaseen	Voitto
1972	Fotogramas de Plata -palkinto	Paras ulkomaalainen miesnäyttelijä	Queimada	Voitto
1972	Kansas City Film Critics Circle -palkinto	Paras miespääosa	Kummisetä	Voitto
1973	National Society of Film Critics -palkinto	Paras miespääosa		Ehdokkuus
	New York Film Critics Circle -palkinto	Paras miespääosa		Ehdokkuus
	Oscar-palkinto	Paras miespääosa		Voitto
	Golden Globe	Paras miespääosa draamaelokuvassa		Voitto
	BAFTA-palkinto	Paras miespääosa		Ehdokkuus
	BAFTA-palkinto	Paras miespääosa	Kauhujen yö	Ehdokkuus
	Golden Globe: Henrietta-palkinto	Suosituin mieselokuvanäyttelijä		Voitto
	Jussi-palkinto	Vuoden näyttelijä		Voitto
1974	Oscar-palkinto	Paras miespääosa	Viimeinen tango Pariisissa	Ehdokkuus
	BAFTA-palkinto	Paras miespääosa		Ehdokkuus
	National Society of Film Critics -palkinto	Paras miespääosa		Voitto
	New York Film Critics Circle -palkinto	Paras miespääosa		Voitto
	Golden Globe: Henrietta-palkinto	Suosituin mieselokuvanäyttelijä		Voitto
1975	People’s Choice -palkinto	Suosituin mieselokuvanäyttelijä		Ehdokkuus
1979	Primetime Emmy -palkinto	Paras miessivuosa minisarjassa tai televisioelokuvassa	Roots: The Next Generations	Voitto
1981	Razzie-palkinto	Huonoin miessivuosa	Salainen kaava	Ehdokkuus
1989	New York Film Critics Circle -palkinto	Paras miessivuosa	Valkoinen kuiva kausi	Ehdokkuus
1989	Tokion elokuvajuhlat: Paras miesnäyttelijä -palkinto	Paras miesnäyttelijä		Voitto
1990	Oscar-palkinto	Paras miessivuosa		Ehdokkuus
	Golden Globe	Paras miessivuosa		Ehdokkuus
	BAFTA-palkinto	Paras miessivuosa		Ehdokkuus
	Chicago Film Critics Association -palkinto	Paras miessivuosa		Ehdokkuus
1993	Razzie-palkinto	Huonoin miessivuosa	Kolumbus – seikkailijoista suurin	Ehdokkuus
1997		Huonoin pari	Tohtori Moreaun saari	Ehdokkuus
1997		Huonoin miessivuosa	Tohtori Moreaun saari	Voitto

Kulttuurinen merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Burt Reynolds (vas.) imitoi Brandoa sarjassa Hämärän rajamailla.

Brandon esiintyminen kapinallisena moottoripyöräjengiläisenä Hurjapäissä on osoittautunut aikaa kestäväksi kuvaksi populaarikulttuurissa.^[10] Moni postuumi viittaus hänen nuoruuden vuosiinsa kuitenkin ekspliittisesti viittaa myös hänen pitkään uraansa, ristiriitaiseen ikonisuuteensa ja vääjäämättömään romahdukseen.^[11] Hänen elämänsä myöhemmistä vaiheista ja tahriintuneesta julkisuuskuvasta huolimatta The Guardianin Peter Bradshaw korostaa, että ilman Brandoa ”koko rock- ja teinikulttuuri olisivat voineet näyttää erilaiselta”.^[12] Erityyppisten roolien takia hänen imagonsa on kuitenkin hyvin vaihteleva, toisinaan jopa machismon ja misogynian leimaama.^[13]^[14]^[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

↑ ^a ^b Kari Salminen: Suurin kaikista?. Ilta-Sanomat, 2009, nro 14.1., s. 37.
↑ ^a ^b Marlon Brando, New Netherland Institute
↑ DVD:n takakansiteksti
↑ Steven Jay Schneider: 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään. WSOY, 2009.
↑ Feeney, F. X.: Marlon Brando: His Animal Self, s. 180–181. Taschen, 2006. ISBN 978-3-82282002-5.
↑ Brando cuts adopted child out of will The Age. 10.7.2004. Viitattu 19.2.2020.
↑ ^a ^b Arto Pajukallio, Brando Suomessa ja šeriffinä, Helsingin Sanomat 17.12.2011 sivu D 7
↑ Marlon Brando Academy Awards Database. Viitattu 19.2.2020.
↑ Greatest Film Star Legends AMC Filmsite. Viitattu 19.2.2020.
↑ Shepherd, Hilary: Remembering Marlon Brando on His Birthday CR Fashion Book. 3.4.2019. Viitattu 20.5.2020. (englanniksi)
↑ Bolton, Lucy & Wright, Julie Lobalzo: Lasting Screen Stars: Images that Fade and Personas that Endure, s. 193. Palgrave Macmillan, 2016. ISBN 9781137407337. (englanniksi)
↑ Bradshaw, Peter: An actor's journey: from electrifying youth to the heart of darkness TheGuardian.com. 3.7.2004 kello 08.55 paikallista aikaa. Viitattu 20.5.2020. (englanniksi)
↑ O’Rourke, John: Marlon Brando Revealed 1.10.2014. Bostonin yliopisto. Viitattu 5.6.2020. (englanniksi)
↑ Puranen, Kaisu: Paljastuskirja Brandosta: Sophia Loren haisi dinosaurukselta IS.fi. 28.6.2014 kello 20.00. ”- Hänen julkinen imagonsa oli raju, väkivaltaisuuteen taipuva macho, mutta todellisuudessa hän oli herkkä, kaunopuheinen, lempeä, hellätunteinen ja kyltymättömän utelias mies. Brandon tiedonnälkä oli yhtä kyltymätön kuin hänen tunnetumpi himonsa naisiin ja ruokaan, [Susan] Mizruchi kertoo.” Viitattu 5.6.2020.
↑ Walden, Laura: Mä alan muistuttaa Brandoa Viimesessä Tangossa: populaarikulttuurinen intertekstuaalisuus Paperi T:n albumilla Malarian Pelko (PDF) (Kandidaatintutkielma) JYX-julkaisuarkisto. huhtikuu 2018. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 24.3.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Marlon Brando.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marlon Brando.

[IS-1] Kari Salminen: Suurin kaikista?. Ilta-Sanomat, 2009, nro 14.1., s. 37.

[netherland-2] Marlon Brando, New Netherland Institute

[3] DVD:n takakansiteksti

[4] Steven Jay Schneider: 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään. WSOY, 2009.

[5] Feeney, F. X.: Marlon Brando: His Animal Self, s. 180–181. Taschen, 2006. ISBN 978-3-82282002-5.

[6] Brando cuts adopted child out of will The Age. 10.7.2004. Viitattu 19.2.2020.

[HS1-7] Arto Pajukallio, Brando Suomessa ja šeriffinä, Helsingin Sanomat 17.12.2011 sivu D 7

[8] Marlon Brando Academy Awards Database. Viitattu 19.2.2020.

[9] Greatest Film Star Legends AMC Filmsite. Viitattu 19.2.2020.

[10] Shepherd, Hilary: Remembering Marlon Brando on His Birthday CR Fashion Book. 3.4.2019. Viitattu 20.5.2020. (englanniksi)

[11] Bolton, Lucy & Wright, Julie Lobalzo: Lasting Screen Stars: Images that Fade and Personas that Endure, s. 193. Palgrave Macmillan, 2016. ISBN 9781137407337. (englanniksi)

[12] Bradshaw, Peter: An actor's journey: from electrifying youth to the heart of darkness TheGuardian.com. 3.7.2004 kello 08.55 paikallista aikaa. Viitattu 20.5.2020. (englanniksi)

[13] O’Rourke, John: Marlon Brando Revealed 1.10.2014. Bostonin yliopisto. Viitattu 5.6.2020. (englanniksi)

[14] Puranen, Kaisu: Paljastuskirja Brandosta: Sophia Loren haisi dinosaurukselta IS.fi. 28.6.2014 kello 20.00. ”- Hänen julkinen imagonsa oli raju, väkivaltaisuuteen taipuva macho, mutta todellisuudessa hän oli herkkä, kaunopuheinen, lempeä, hellätunteinen ja kyltymättömän utelias mies. Brandon tiedonnälkä oli yhtä kyltymätön kuin hänen tunnetumpi himonsa naisiin ja ruokaan, [Susan] Mizruchi kertoo.” Viitattu 5.6.2020.

[15] Walden, Laura: Mä alan muistuttaa Brandoa Viimesessä Tangossa: populaarikulttuurinen intertekstuaalisuus Paperi T:n albumilla Malarian Pelko (PDF) (Kandidaatintutkielma) JYX-julkaisuarkisto. huhtikuu 2018. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 24.3.2020.

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]

[7]

[8]

[9]

[10]

[11]

[12]

[13]

[14]

[15]