Marlon Brando
| Marlon Brando | |
|---|---|
 Marlon Brando vuonna 1948 |
|
| Syntymäaika | 3. huhtikuuta 1924 |
| Syntymäpaikka | Omaha, Nebraska |
| Aktiivisena | 1944–2001 |
| Kuolinaika | 1. heinäkuuta 2004 (80 vuotta) |
| Kuolinpaikka | Los Angeles, Kalifornia |
| Oikea nimi | Marlon Brando, Jr. |
| Ammatti | näyttelijä |
| Merkittävät roolit | Stanley Kowalski Viettelyksen vaunu Terry Malloy Alaston satama Vito Corleone Kummisetä Walter Kurtz Ilmestyskirja. Nyt |
| Puoliso | Anna Kashfi (1957–1959) Movita Castaneda (1960–1962) Tarita Teriipaia (1962–1972) |
| Aiheesta muualla | |
| Virallinen sivusto | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Marlon Brando, Jr. (3. huhtikuuta 1924 Omaha, Nebraska – 1. heinäkuuta 2004) oli yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä, joka saavutti kulttimaineen kanonisoituaan metodinäyttelemisen Elia Kazanin elokuvissa Viettelyksen vaunu ja Alaston satama. Hänen näyttelytyylinsä inspiroi koko länsimaisen populaarikulttuurin mieskuvaa, ja Robert De Niro, Paul Newman ja James Dean ovat kutsuneet Brandoa esikuvakseen. Brando on The Actors Studiossa opiskelleista näyttelijöistä nimekkäimpiä. Jotkut pitävät häntä 1900-luvun merkittävimpänä näyttelijänä.[1]
Sisällysluettelo
Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marlon Brando syntyi 3. huhtikuuta 1924 Omahassa, Nebraskassa. Brandon äiti oli harrastelijanäyttelijä ja sukujuuriltaan hollantilainen, ja isä ilmeisesti hollantilais-irlantilais-englantilainen. Suvun saksankielinen sukunimi kirjoitettiin alun perin Brandau.[2]
Marlon oli kolmilapsisen perheen ainut poika ja nuorimmainen. Hän on kuvannut lapsuutensa olleen useimmiten onneton, sillä hänen isänsä oli alkoholisti ja äitikin ryhtyi juomaan.[2] Hän kuvaa muistelmissaan isäänsä ”täysveriseksi mulkuksi” ja ”öykkäriksi”, joka joi paljon viinaa ja tappeli kapakoissa, eikä äiti ollut sitä paljoakaan parempi.lähde tarkemmin? Brando purki sitä usein kapinoimalla auktoriteetteja vastaan. Vuonna 1935, kun hän oli 11-vuotias, vanhemmat erosivat ja äiti muutti lapsensa kanssa Santa Anaan Kaliforniaan ja 1937 Libertyvilleen Illinois’hin. Brandon käytyä high schoolin loppuun isä lähetti hänet Shattuckin sotakorkeakouluun, josta hänet lopulta erotettiin huonon käytöksen vuoksi. Shattuckissa Brando sai ensikosketuksensa teatteriin näytelmäkerhon kautta.
Näyttelijänura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uran alku ja menestyksen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marlon Brando esiintyi ensimmäisen kerran valkokankaalla elokuvassa Miehet vuonna 1950, jossa hän näytteli vammautunutta sotaveteraania. Hän tavoitteli todenmukaisuutta ja valmistautui rooliin viettämällä kuukauden veteraanisairaalan vuoteessa.
Hänet noteerattiin vasta seuraavana vuonna Stanley Kowalskin roolissa elokuvassa Viettelyksen vaunu. Hän sai parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden. Ehdokkuus toistui seuraavina kolmena vuonna elokuvissa Viva Zapata (1952), Julius Caesar (1953) ja Alaston satama (1954).
Alastomasta satamasta Brando voitti vihdoin Oscar-palkinnon. Elia Kazanin taidokkaassa teatterimaisessa ohjauksessa Brando hyödynsi metodinäyttelyn opintojaan ja improvisointikykyjään ja loi roolisuorituksen, joka paljastaa jotain uutta joka kerta kun sen näkee. Hän improvisoi suurimman osan Rod Steigerin kanssa käymästään dialogista, jota esittäessään hän istuu taksin takapenkillä.
Uran hiipuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brando jatkoi uraansa rooleilla, jotka uhmasivat ennakko-odotuksia: Enkeleitä Broadwaylla -elokuvassa hän esitti laulavaa Sky Mastersonia, Elokuun teehuone -elokuvassa hän esitti japanilaista tulkkia nimeltä Sakini, Sayonarassa hän oli ilmavoimien lentäjä, ja Nuoret leijonat -elokuvassa hän teki natsiupseerin roolin. Vaikka hän saikin vielä Oscar-ehdokkuuden Sayonarasta, 1950-luvun alun jälkeen parhaat vuodet olivat ohi.
Brandon uran hiipuminen jatkui 1960-luvun vaisujen roolisuoritusten takia, kun hän esiintyi oudoissa komedioissa ja lännenelokuvissa, Kapina laivalla -elokuvan näyttäessä tietä. Koska Brandoa yleisesti pidettiin vaikeana näyttelijänä, oli hänen uransa vuosikymmenen loppuun mennessä lähes ohi. Hän esiintyi lähinnä marginaalisissa tai ylibudjetoiduissa elokuvissa. Omaelämäkerrassaan Songs My Mother Taught Me (1994) hän kuitenkin kirjoittaa tehneensä mielestään parhaan roolisuorituksen vuoden 1969 elokuvassa Queimada.[3]
Kummisetä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marlon Brandon rooli Vito Corleonena Kummisetä-elokuvassa nosti hänet takaisin Hollywoodin luonnenäyttelijöiden ehdottomalle huipulle. Francis Ford Coppola innostui välittömästi Brandosta mafiaperheen päänä, mutta joutui taistelemaan tuotantoyhtiön kanssa saadakseen tahtonsa läpi. Brandolta vaadittiin koekuvaus, hänen piti esiintyä ilmaiseksi, ja tuotantoyhtiölle vaadittiin vastuuvapaus hänen mahdollisten kommenttiensa varalta. Coppola onnistui tekemään koekuvauksen selittämällä Brandolle tekevänsä maskeeraustestin elokuvaa varten, ja koekuvauksen nähtyään tuotantoyhtiö hyväksyi Brandon elokuvaan. Roolistaan Brando voitti toisen Oscar-palkintonsa.
Brando oli toinen näyttelijä, joka on kieltäytynyt Oscar-palkinnosta (ensimmäinen oli George C. Scott). Hän ei vastaanottanut palkintoa, vaan lähetti amerikanintiaani Sacheen Littlefeatherin puolestaan lavalle, ja tämä kertoi buuausten saattelemana siitä, kuinka Hollywood kuvasi hänen kansaansa.[4] Lopulta Oscar-patsas toimitettiin Brandon kotiin. Kohtauksesta huolimatta Brando sai Oscar-ehdokkuuden vielä seuraavanakin vuonna Viimeinen tango Pariisissa -elokuvasta.
Uran myöhäisvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brandon uran viimeiset merkittävät roolisuoritukset olivat elokuvissa Teräsmies (1978, Brando esitti Jor-Elia, Teräsmiehen isää) ja Ilmestyskirja. Nyt (1979, eversti Kurtzin roolissa). 1980-luvulla Brando nähtiin ainoastaan kahdessa elokuvassa: Salainen kaava (1980) ja Valkoinen kuiva kausi (1989), josta hän sai Oscar-ehdokkuuden. 1990-luvulla hänet nähtiin muutamissa elokuvissa, kuten Johnny Deppin Soturi-elokuvassa (1997).
Brandon viimeiseksi elokuvaksi jäi vuonna 2001 valmistunut Valtikka. Elokuvassa hän näytteli yhdessä Robert De Niron ja Edward Nortonin kanssa. Samana vuonna hän esiintyi myös Michael Jacksonin musiikkivideolla "You Rock My World".
Viimeiset elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
2. heinäkuuta 2004 Brandon asianajaja ilmoitti, että Brando oli kuollut edellisenä päivänä. Asianajaja piti kuolinsyyn salattuna perheen tahdosta ja näin jatkoi Brandon valitsemaa, julkisuudesta ja juorulehdistä pidättäytyvää linjaa. Myöhemmin paljastui, että Brando oli kuollut keuhkojen toimintahäiriöön. Paino-ongelmat leimasivat hänen elämänsä ja uransa loppuvaiheita.[1]
Aivan uransa lopussa Brando ääninäytteli Vito Corleonen Kummisetä-tietokone- ja videopeleihin. Ohjaaja Bryan Singerin mukaan Superman Returns -elokuvassa (2006) käytettiin Brandon filmistä Teräsmies ylijäänyttä materiaalia. Myös Richard Donnerin viimeistelemässä Teräsmies II -elokuvan uudessa versiossa (2006) käytettiin lähes kolmekymmentä vuotta vanhoja, ennen näkemättömiä kohtauksia, joita ei ollut mukana Richard Lesterin ohjaamassa teatteriversiossa (1980). Näin ollen Brandon filmografiaan tuli kaksi elokuvaa lisää hänen kuolemansa jälkeen.
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brando nai näyttelijä Anna Kashfin vuonna 1957. He erosivat vuonna 1959. He saivat yhden pojan, Christian Brandon. Vuonna 1960 Brando nai meksikolaisen näyttelijän Movita Castanedan. He saivat kaksi lasta, Miko Brandon ja Rebecca Brando Kotlinzkyn. Myöhemmin Brando meni naimisiin tahitilaisen kaunottaren Tarita Teriipian kanssa. He saivat kaksi lasta, Teihotu Brandon ja Cheyenne Brandon.
Brando halusi pitää yksityiselämänsä yksityisenä ja antoi harvoin haastatteluja. Hän vietti usein pitkiäkin aikoja erakkona omalla saarellaan. Yksityiselämässään hän kunnostautui kuitenkin erilaisten vähemmistöryhmien puolustajana, etenkin intiaanien.
Suomen-vierailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brando vieraili syksyllä 1967 Suomessa Unicefin Helsingin Kaupunginteatterissa järjestämässä hyväntekeväisyysjuhlassa. Gaala televisioitiin kolmeentoista maahan. Brandon vierailun lähtökohtana oli hänen Intian Biharissa näkemänsä nälänhätä, ja hän esitti siellä kuvaamansa elokuvan lehdistölle ja kutsuvieraille. Hän puhui kehitysmaiden lasten oikeuksien ja kehitysavun puolesta.[5]
Vierailusta on valmistunut vuonna 2011 televisiossa joulukuussa 2011 esitetty dokumentti Marlon Brando tuli Suomeen, jonka ohjasivat Jukka Kuosmanen, J. P. Pulkkinen ja Nina Stenros.[5]
Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Elokuvat | |||
|---|---|---|---|
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli |
| 1950 | Miehet | The Men | Kenneth "Ken" Wilcheck / "Bud" |
| 1951 | Viettelyksen vaunu | A Streetcar Named Desire | Stanley Kowalski |
| 1952 | Viva Zapata | Viva Zapata! | Emiliano Zapata |
| 1953 | Julius Caesar | Julius Caesar | Marcus Antonius |
| Hurjapäät | The Wild One | Johnny Strabler / kertoja | |
| 1954 | Alaston satama | On the Waterfront | Terry Malloy |
| Desirée | Désirée | Napoléon Bonaparte | |
| 1955 | Enkeleitä Broadwaylla | Guys and Dolls | Sky Masterson |
| 1956 | Elokuun teehuone | The Teahouse of the August Moon | Sakini |
| 1957 | Sayonara | Sayonara | majuri Lloyd "Ace" Gruver |
| 1958 | Nuoret leijonat | The Young Lions | luutnantti Christian Diestl |
| 1960 | Käärmeennahkatakki | The Fugitive Kind | Valentine "Val" / "Snakeskin" Xavier |
| 1961 | Vihan riivaama | One-Eyed Jacks | Rio |
| 1962 | Kapina laivalla | Mutiny on the Bounty | perämies Fletcher Christian |
| 1963 | Vaarallinen amerikkalainen | The Ugly American | suurlähettiläs Harrison Carter MacWhite |
| 1964 | Kuin kukot orrella | Bedtime Story | Freddy Benson |
| 1965 | Morituri | Morituri | Robert Crain |
| 1966 | Armottomat | The Chase | sheriffi Calder |
| Sonorasta lounaaseen | The Appaloosa | Matt Fletcher | |
| 1967 | Hongkongin kreivitär | A Countess from Hong Kong | Ogden Mears |
| Heijastuksia kultaisessa silmässä | Reflections in a Golden Eye | majuri Weldon Penderton | |
| 1968 | Candy | Candy | Grindl |
| Yö ilman armoa | The Night of the Following Day | autonkuljettaja Bud | |
| 1969 | Queimada | Queimada | Sir William Walker |
| 1971 | Kauhujen yö | The Nightcomers | Peter Quint |
| 1972 | Kummisetä | The Godfather | Don Vito Corleone |
| Viimeinen tango Pariisissa | Ultimo tango a Parigi | Paul | |
| 1976 | Missouri | The Missouri Breaks | Robert E. Lee Clayton |
| 1978 | Teräsmies | Superman | Jor-El |
| 1979 | Ilmestyskirja. Nyt | Apocalypse Now | eversti Walter E. Kurtz |
| 1980 | Salainen kaava | The Formula | Adam Steiffel |
| 1989 | Valkoinen kuiva kausi | A Dry White Season | Ian McKenzie |
| 1990 | Mafiakokelas | The Freshman | Carmine Sabatini |
| 1992 | Kolumbus – seikkailijoista suurin | Christopher Columbus: The Discovery | Tomás de Torquemada |
| 1995 | Don Juan DeMarco | Don Juan DeMarco | tohtori Jack Mickler |
| 1996 | Tohtori Moreaun saari | The Island of Dr. Moreau | tohtori Moreau |
| 1997 | Soturi | The Brave | McCarthy |
| 1998 | Piru mieheksi | Free Money | Warden Sven "The Swede" Sorenson |
| 2001 | Valtikka | The Score | Max |
| 2006 | Superman Returns | Superman Returns | Jor-El |
| Superman II | Superman II: The Richard Donner Cut | ||
| Lyhytelokuvat | |||
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli |
| 1956 | Operation Teahouse | Operation Teahouse | oma itsensä |
| 1966 | Meet Marlon Brando | Meet Marlon Brando | |
| Televisio | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Jakson nimi / jaksojen määrä | Rooli | |
| 1949 | Actors Studio | Actors Studio | "I’m No Hero" | mies | |
| 1955 | Omnibus | Omnibus | "Advice to Bathers" | Stanley Kowalski | |
| 1977 | Kummisetä | The Godfather: A Novel for Television | 4-osainen minisarja | Don Vito Corleone | |
| 1979 | Roots: The Next Generations | Roots: The Next Generations | "Episode 1.7" | George Lincoln Rockwell | |
| Teatteri | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Vuosi | Näytelmän suomenkielinen nimi | Näytelmän alkuperäinen nimi | Rooli | Teatteri | Paikka |
| 1944–1946 | I Remember Mama | I Remember Mama | Nels | Music Box Theatre | Broadway, New York |
| 1946 | Antigone | Antigone | sanansaattaja | Cort Theatre | |
| 1946 | Truckline Cafe | Truckline Cafe | Sage McRae | Belasco Theatre | |
| 1946 | Candida | Candida | Eugene Marchbanks | Cort Theatre | |
| 1946 | A Flag Is Born | A Flag Is Born | David | Alvin Theatre Adelphi Theatre Music Box Theatre Broadway Theatre |
|
| 1947–1949 | Viettelysten vaunu | A Streetcar Named Desire | Stanley Kowalski | Ethel Barrymore Theatre | |
| 1953 | Arms and the Man | Arms and the Man | Sergius | ||
Palkinnot, palkintoehdokkuudet ja muut kunniat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kari Salminen: Suurin kaikista?. Ilta-Sanomat, 2009, nro 14.1., s. 37.
- ↑ a b Marlon Brando, New Netherland Institute
- ↑ DVD:n takakansiteksti
- ↑ Steven Jay Schneider: 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään. WSOY, 2009.
- ↑ a b Arto Pajukallio, Brando Suomessa ja šeriffinä, Helsingin Sanomat 17.12.2011 sivu D 7
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Marlon Brando Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- Marlon Brando – näyttelijä ja kapinallinen: muistokirjoitus
- Kuolinilmoitus Washington Post -sanomalehdessä
- MSNBC:n uutinen kuolemasta
- 17.12. 2011 Teemalauantai: Brando!
- Marlon Brando –ilta Radio Suomessa torstaina 15.12. 2011 klo 18.06-20.00
- Yle Elävä arkisto: Marlon Brando Suomessa 1967
