Jack Nicholson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jack Nicholson
Jack Nicholson vuonna 2010.
Jack Nicholson vuonna 2010.
Henkilötiedot
Koko nimi John Joseph Nicholson
Syntynyt22. huhtikuuta 1937 (ikä 86)
Neptune City, New Jersey, Yhdysvallat
Näyttelijä
Taiteilijanimet Mulholland Man
Nick
Aktiivisena 1953–2010
Merkittävät roolit
Palkinnot

Parhaan miespääosan Oscar
1975 Yksi lensi yli käenpesän
1997 Elämä on ihanaa
Parhaan miessivuosan Oscar
1983 Hellyyden ehdoilla

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

John Joseph ”Jack” Nicholson (s. 22. huhtikuuta 1937 Neptune City, New Jersey) on uransa jo lopettanut yhdysvaltalainen Oscar-palkittu elokuvanäyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten neuroottisten ja usein aggressiivisten henkilöhahmojen tulkitsijana useimmiten antisankarin tai häviäjän roolissa. Nicholsonista tuli ajan myötä myös kuuluisa metodinäyttelemisen harjoittaja. Hän on tehnyt tunnetuimmat roolisuorituksensa muun muassa elokuvissa Easy Rider – matkalla (1969), Chinatown (1974), Yksi lensi yli käenpesän (1975), The Shining – Hohto (1980), Batman (1989) ja Elämä on ihanaa (1997). Nicholson teki tähän asti viimeisen roolinsa elokuvassa How Do You Know (2010).

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jack Nicholson syntyi New Jerseyssä 1937. Hänen biologinen äitinsä oli newjerseyläinen tanssija ja showtyttö June Frances Nicholson, joka oli Jackin syntyessä vain 17-vuotias ja epävarma lapsen isän henkilöllisyydestä. Välttääkseen Jackia saamasta aviottoman lapsen leimaa, Junen omat vanhemmat suostuivat kasvattamaan tyttärenpoikansa omanaan. Jackille kerrottiin, että hänen isoäitinsä Ethel May Nicholson oli hänen oikea äitinsä.[1] Hänelle selvisi vasta 1975, että siskona esiintynyt June Nicholson oli todellisuudessa hänen äitinsä. June sekä isoäiti Ethel olivat tuolloin jo kuolleet. Jack Nicholsonin isästä ei ole varmuutta, mutta todennäköisesti se oli joko June Nicholsonin aviomies Donald Furcillo tai manageri Eddie King.[2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alku ja nousu tähteyteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nicholson elokuvassa Pieni kauhukauppa.

Nicholson kasvoi Neptune Cityssä, New Jerseyssä ja muutti ennen lukion alkamista perheineen Spring Lakeen. High schoolin jälkeen Nicholson muutti Los Angelesiin. Hän sai työpaikan Hanna-Barberan toimistosta MGM:n sarjakuvastudiolla. Hänelle tarjottiin vakiopaikkaa sarjakuvantekijänä, mutta kiinnostus näyttelemiseen sai Nicholsonin kieltäytymään kunniasta. Hän alkoi ensimmäisen kerran näytellä Players Ring Theater -nimisessä ryhmässä. Nicholson sai pian ensimmäisen elokuvaroolinsa Roger Cormanin elokuvasta The Cry Baby Killer (1958).[2] Hän esiintyi muissakin Cormanin elokuvissa, joista merkittävin oli vuoden 1960 Pieni kauhukauppa. Nicholson alkoi olla jo tunnettu nimi b-elokuvissa, ja hän oli myös näyttämöharjoittelijana ja esiintyi pienissä rooleissa saippuasarjoissa.[1]

Nicholson laajensi nopeasti elokuvauraansa käsikirjoittamiseen ja ohjaamiseen. Hänen ensimmäinen käsikirjoituksensa oli vuoden 1963 Thunder Island. Ohjaaja Monte Hellman teki Nicholsonin kanssa neljä elokuvaa 1960-luvun puolivälissä, ja niistä lännenelokuvan He ratsastivat läpi luotisateen Nicholson oli sekä käsikirjoittamassa että tuottamassa. Seuraavaksi hän käsikirjoitti Cormanin psykedeelisen Tripin ja juonettoman musiikkiteollisuussatiirin Head, jossa esiintyi The Monkees. Tähdeksi Nicholsonin nosti sivuosarooli klassikkoelokuvassa Easy Rider – matkalla (1969).[2] Alkoholisoituneen lakimiehen rooli toi hänelle myös Oscar-ehdokkuden parhaasta miessivuosasta.[3]

1970- ja 1980-lukujen huippuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nicholson (1976)

Nicholsonin asema Hollywoodin tähtinäyttelijänä vakiintui lopullisesti Bob Rafelsonin elokuvalla Rajut kuviot (1970), josta hän oli ehdokkaana parhaan miespääosan Oscar-palkintoon.[3] 1970-luku oli muutenkin Nicholsonin uran huippuhetki, sillä hän esiintyi vuosikymmenen aikana useissa klassikkoelokuvissa.[2]

Vuonna 1971 ilmestynyt Sähinää, se sanoi oli Nicholsonin ensimmäinen ohjaustyö. Elokuva ei saanut kovin hyvää vastaanottoa kriitikoilta, ja Nicholson palasi seuraavana vuonna näyttelijäksi elokuvassa Vain unelmilla on siivet.[2] Saattokeikasta (1973) Nicholson oli jälleen Oscar-ehdokkaana ja hänet palkittiin Cannesin elokuvajuhlien parhaan miesnäyttelijän palkinnolla. Hän sai jälleen Oscar-ehdokkuuden Roman Polańskin neo-noirista Chinatown (1974), jossa hän esitti etsivä Jack Gittesiä. Seuraavana vuonna Nicholson esiintyi Michelangelo Antonionin elokuvassa Ammatti: reportteri, musikaalissa Tommy, komediassa Akka jota ei saatu hengiltä ja Miloš Formanin elokuvassa Yksi lensi yli käenpesän, josta Nicholson sai lopulta parhaan miespääosan Oscar-palkinnon.[3] Hän esitti siinä Randall Patrick McMurphyä, rauhatonta mielisairaalaan lähetettyä vankia.[2]

Nicholson esiintyi 1977 idolinsa Marlon Brandon kanssa elokuvassa Missouri. Se ei kuitenkaan menestynyt, kuten ei myöskään Nicholsonin seuraava ohjaustyö Mitäs täällä roikut Henry Moon?. Stephen Kingin romaaniin perustunut Stanley Kubrick -elokuva The Shining – Hohto oli jälleen Nicholsonin tunnetumpia rooleja. Siinä hän esittää kirjailija Jack Torrancea, joka syrjäisen hotellin huoltajana ajautuu väkivaltaan syrjätymisen ja turhautumisen kautta.[2]

Hohdon jälkeen Nicholsonin seuraavia elokuvia olivat Postimies soittaa aina kahdesti, Punaiset, josta hän oli Oscar-ehdokkaana, Raja ja Hellyyden ehdoilla, jossa hän esittää entistä astronauttia, joka itsepintaisesti yrittää leskinaapuriaan (Shirley MacLaine). Nicholson palkittiin parhaan miessivuosan Oscarilla elokuvasta. Hän oli jälleen ehdolla miespääosaan Oscariin mustasta komediasta Prizzin kunnia. Sydän karrella ei pärjännyt niin hyvin, mutta Karhiaisesta hän oli jälleen Oscar-ehdokkaana.[2] Vuosikymmenen lopulla Nicholson esiintyi Jokerina Tim Burtonin Batmanissa.[3]

1990-luvulta eteenpäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jack Nicholson vuonna 2002.

Nicholson ohjasi 1990 kauan odotetun ja monesti siirretyn Chinatownin jatko-osan Chinatown II, jossa myös näytteli pääosaa. Sitä seurasi 1992 kolme elokuvaa, huonot arviot saanut Koirat karvoissaan, Jimmy Hoffan henkilökuva Hoffa ja Kunnian miehiä.[3] Viimeksi mainitussa hän esitti sotilastukikohdan murhaa salailevaa upseeria ja sai siitä uransa kymmenennen Oscar-ehdokkuuden.[2]

Nicholsonille myönnettiin Yhdysvaltain elokuvainstituutin elämäntyöpalkinto vuonna 1994. Roolit elokuvissa Wolf ja Emily on poissa seurasivat 1994 ja 1995. Nicholson palasi 1997 Iltatähdessä elokuvan Hellyyden ehdoilla rooliin. Samana vuonna ilmestyi Tim Burtonin ohjaama tieteisparodia Mars hyökkää!, jossa Nicholson esitti Yhdysvaltain presidenttiä. James L. Brooksin ohjaamassa romanttisessa komediassa Elämä on ihanaa Nicholson esitti pakko-oireista ja homofobista kirjailijaa, joka ihastuu Helen Huntin esittämään yksinhuoltajatarjoilijaan.[2] Hänet palkittiin siitä uransa kolmannella Oscar-palkinnolla, ja hän nousi palkinnon myötä eniten Oscareita saaneeksi miesnäyttelijäksi. Samalla hän ohitti myös Laurence Olivierin eniten ehdokkuuksia saaneena miesnäyttelijänä.[4]

Brooksin elokuvan jälkeen Nicholson piti neljän vuoden tauon ja palasi elokuvarooleihin Sean Pennin elokuvassa The Pledge – kunniasanalla. Vaikka Nicholsonin roolisuoritusta pidettiinkin vaikuttavana, uransa 12 Oscar-ehdokkuutensa hän sai vasta seuraavana vuonna elokuvasta About Schmidt.[3] Seuraavaksi hän esiintyi Adam Sandlerin kanssa komediassa Anger Management ja Diane Keatonin vastaparina romanttisessa elokuvassa Jotain annettavaa.[2] Sen jälkeen Nicholson piti kolmen vuoden tauon ja esiintyi 2006 rikollispomona Martin Scorsesen The Departedissa. Seuraavana vuonna hän esitti kuolevaa syöpäpotilasta komediassa Nyt tai ei koskaan, ja 2010 hän näytteli elokuvassa How Do You Know.[3]

Nicholson kertoi vuonna 2013, ettei hänellä ole enää samanlaista intoa tehdä näyttelijän töitä kuin aiemmin. Lisäksi naisten suurena hurmurina tunnettu Nicholson tuntee jo itsensä vanhaksi ja kyvyttömäksi enää iskeä naisia.[5][6]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nicholson tunnetaan elokuviensa lisäksi useista suhteistaan, ja hänet on yhdistetty useisiin näyttelijöihin ja malleihin, kuten Susan Anspachiin, Lara Flynn Boyleen, Rachel Wardiin ja Candice Bergeniin.[1] Nicholsonilla onkin viisi lasta neljän eri naisen kanssa.[7] Nicholsonin ensimmäinen lapsi Jennifer Nicholson syntyi 1964 Nicholsonin ja hänen ainoan aviovaimonsa Sandra Knightin liitosta. Poika Caleb Goddard Anspach syntyi 1970 suhteesta Anspachiin ja tyttö Honey Duffy (o.s. Hollman) 1981 suhteesta malli Winnie Hollmaniin.[1][8] Nicholsonin pitkäaikaisin suhde on näyttelijä Anjelica Hustoniin, jonka kanssa hän asui 1973–1983. Vaikka pari asuikin erillään vuodesta 1983, suhde jatkui vuoteen 1989, jolloin Huston sai tietää, että näyttelijä Rebecca Broussard odotti Nicholsonille lasta. Broussardin kanssa hän sai kaksi lasta, Lorrainen (s. 1990) ja Raymondin (s. 1992).[2] Näyttelijän omaisuuden arvo on noin 400 miljoonaa dollaria. Nicholson keräilee myös taidetta. Hänen kokoelmansa arvoksi on veikkailtu yli 100:aa miljoonaa euroa. Näyttelijän kotoa löytyy muun muassa Pablo Picasson, Henri Matissen, Tamara de Lempickan sekä Andy Warholin taidetta.[9]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1958 The Cry Baby Killer The Cry Baby Killer Jimmy Wallace
1960 Liian nuori rakastamaan Too Soon to Love Buddy
The Wild Ride The Wild Ride Johnny Varron
Pieni kauhukauppa The Little Shop of Horrors Wilbur Force
Nuorten kapinaa Studs Lonigan Weary Reilly
1962 The Broken Land The Broken Land Will Brocious
1963 Korppi The Raven Rexford Bedlo
Terrorin vallassa The Terror luutnantti Andre Duvalier
1964 Kapteeni yli laidan Ensign Pulver Dolan
Flight to Fury Flight to Fury Jay Wickham
Back Door to Hell Back Door to Hell Burnett
1965 He ratsastivat läpi luotisateen Ride in the Whirlwind Wes
1966 Hän ampui ensin The Shooting Billy Spear
1967 Tulikuumat pakoputket Hells Angels on Wheels "Poet"
Chicagon verilöyly The St. Valentine’s Day Massacre palkkamurhaaja Gino
1968 Kuumaa 60-lukua Psych-Out Stoney
Head Head oma itsensä elokuvaohjaajana (cameo-rooli)
1969 Easy Rider – matkalla Easy Rider George Hanson
1970 Hell’s Angels – raju jengi The Rebel Rousers Bunny
Kerran kirkkaana päivänä On a Clear Day You Can See Forever Tad Pringle
Rajut kuviot Five Easy Pieces Robert Eroica Dupea
1971 Miehuusvuodet Carnal Knowledge Jonathan Fuerst
A Safe Place A Safe Place Mitch
1972 Vain unelmilla on siivet The King of Marvin Gardens David Staebler
1973 Saattokeikka The Last Detail Billy L. "Badass" Buddusky
1974 Chinatown Chinatown J. J. "Jake" Gittes
1975 Ammatti: reportteri Professione: reporter David Locke
Tommy Tommy erikoislääkäri
Akka jota ei saatu hengiltä The Fortune Oscar Sullivan / Oscar Dix
Yksi lensi yli käenpesän One Flew Over the Cuckoo’s Nest Randle Patrick "Mac" McMurphy
1976 Missouri The Missouri Breaks Tom Logan
Viimeinen valtias The Last Tycoon Brimmer
1978 Mitäs täällä roikut Henry Moon? Goin’ South Henry Lloyd Moon
1980 The Shining – Hohto The Shining Jack Torrance
1981 Postimies soittaa aina kahdesti The Postman Always Rings Twice Frank Chambers
Ragtime – toivon ja vihan aika Ragtime merirosvo rannalla
Punaiset Reds Eugene O’Neill
1982 Raja The Border Charlie Smith
1983 Hellyyden ehdoilla Terms of Endearment Garrett Breedlove
1985 Prizzin kunnia Prizzi’s Honor Charley Partanna
1986 Sydän karrella Heartburn Mark Louis Forman
1987 Noidat The Witches of Eastwick Daryl Van Horne
Broadcast News – suora lähetys Broadcast News Bill Rorish
Karhiainen Ironweed Francis Phelan
1989 Batman Batman Jack Napier / Jokeri
1990 Chinatown II The Two Jakes J. J. "Jake" Gittes
1992 Koirat karvoissaan Man Trouble Eugene Earl Axline / Harry Bliss
Kunnian miehiä A Few Good Men eversti Nathan R. Jessep
Hoffa Hoffa James R. "Jimmy" Hoffa
1994 Wolf Wolf Will Randall
1995 Emily on poissa The Crossing Guard Freddy Gale
1996 Verta ja viiniä Blood and Wine Alex Gates
Iltatähti The Evening Star Garrett Breedlove
Mars hyökkää! Mars Attacks! presidentti James Dale / Art Land
1997 Elämä on ihanaa As Good as It Gets Melvin Udall
2001 Kunniasanalla The Pledge Jerry Black
2002 About Schmidt About Schmidt Warren R. Schmidt
2003 Anger Management Anger Management tohtori Buddy Rydell
Jotain annettavaa Something’s Gotta Give Harry Sanborn
2006 The Departed The Departed Francis "Frank" Costello
2007 Nyt tai ei koskaan The Bucket List Edward Cole
2010 How Do You Know How Do You Know Charles Madison
I'm Still Here I'm Still Here omana itsenään
Televisioelokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1962 Little Amy Little Amy valmentaja
1986 Elephant’s Child Elephant’s Child kertoja (ääni)
Televisio
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Jakson nimi / jaksojen määrä Rooli
1956 Matinee Theatre Matinee Theatre "Are You Listening?" mies
1960 Mr. Lucky Mr. Lucky "Operation Fortuna" Martin
The Barbara Stanwyck Show The Barbara Stanwyck Show "The Mink Coat" Bud
1961 Tales of Wells Fargo Tales of Wells Fargo "That Washburn Girl" Tom Washburn
Sea Hunt Sea Hunt "Round Up" John Stark
Bronco Bronco "The Equalizer" Bob Doolin
1962 Hawaiian Eye Hawaiian Eye "Total Eclipse" Tony Morgan
1966 Tohtori Kildare Dr. Kildare 4 jaksoa Jaime Angel
Voyage to the Bottom of the Sea Voyage to the Bottom of the Sea "The Lost Bomb" työryhmäläinen
The Andy Griffith Show The Andy Griffith Show "Opie Finds a Baby" herra Garland
1967 "Aunt Bee, the Juror" Marvin Jenkins
The Guns of Will Sonnett The Guns of Will Sonnett "A Son for a Son" Tom Murdock
1997 Saturday Night Live Saturday Night Live "Helen Hunt/Hanson" oma itsensä
2007 "Jon Bon Jovi/Foo Fighters"
2008 American Idol American Idol "Idol Gives Back"

Ohjaajana, tuottajana ja käsikirjoittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Ohjaajana Tuottajana Käsikirjoittajana
1963 Terrorin vallassa The Terror style="background: #ddffdd"
Thunder Island Thunder Island
1964 Flight to Fury Flight to Fury
1965 He ratsastivat läpi luotisateen Ride in the Whirlwind style="background: #ddffdd" style="background: #ddffdd" |
1966 Hän ampui ensin The Shooting style="background: #ddffdd" style="background: #ddffdd" |
1967 Trippi The Trip
1968 Head Head style="background: #ddffdd" style="background: #ddffdd" |
1971 Sähinää, se sanoi Drive, He Said style="background: #ddffdd" style="background: #ddffdd" style="background: #ddffdd" |
1978 Mitäs täällä roikut Henry Moon? Goin’ South style="background: #ddffdd"
1990 Chinatown II The Two Jakes style="background: #ddffdd" style="background: #ddffdd"
1992 Blue Champagne Blue Champagne style="background: #ddffdd"

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Jack Nicholson NNDB. Soylent Communications. Viitattu 3.7.2012. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l About Jack Nicholson Yahoo! Movies. Yahoo! Inc. Viitattu 3.7.2012. (englanniksi)
  3. a b c d e f g Ankeny, Jason: Jack Nicholson: Biography Allmovie. Rovi Corp. Viitattu 3.7.2012. (englanniksi)
  4. Oscar History: Facts, Figures, & Trivia OscarWorld.Net. Viitattu 3.7.2012. (englanniksi)
  5. Julie Miller: Jack Nicholson–Retirement Clarification: The Actor Is Retiring from Hitting on Women, Not Acting 16.9.2013. Vanity Fair. Viitattu 19.2.2014.
  6. Jack Nicholson: En pysty enää iskemään naisia iltasanomat.fi. Arkistoitu 25.2.2014. (suomeksi)
  7. Jack Nicholson no longer 'irresistible' to women 31.1.2011. Lontoo: The Independent. Viitattu 3.7.2012. (englanniksi)
  8. Jack Nicholsonin salainen lapsi on isänsä suosikki – hamuaako Honey-tytär sairastelevan näyttelijän miljoonia? iltasanomat.fi. 28.8.2016. Arkistoitu 28.8.2016. Viitattu 29.8.2016.
  9. Jack Nicholson 78 vuotta iltalehti.fi. Viitattu 8.7.2016. fi-FI

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jack Nicholson.