B-elokuva

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Roger Corman oli tunnettu B-elokuvien ohjaaja. Pieni kauhukauppa vuodelta 1960 (päähenkilöt kuvassa) tehtiin 30 000 dollarilla ja kuvattiin erittäin nopeasti. Myöhemmin se on saavuttanut kulttimainetta.

B-elokuva on elokuva, jolle on tyypillistä pieni budjetti, tiukka kuvausaikataulu, kaavamainen käsikirjoitus, suhteellisen lyhyt kesto ja minimaalinen tuotantosuunnittelu.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

B-elokuvia tehtiin alun perin Hollywoodin kultakaudella 1930- ja 1940-luvulla näytettäväksi kahden elokuvan näytöksissä isommalla rahalla tehdyn A-elokuvan jälkeen. Päivänäytöksissä keskellä viikkoa saatettiin näyttää kaksi B-elokuvaa.[1]

B-elokuvia alettiin tehdä, jotta elokuvanäytöksiin saataisiin enemmän väkeä Suuren laman aikaan, kun elokuvayleisöt alkoivat pienentyä. Useimmilla elokuvayhtiöillä, kuten MGM:llä ja RKO:lla, oli omat B-elokuvien tuottamiseen tarkoitetut yksikkönsä. Kaksoisnäytöksiä oli vuoteen 1935 mennessä jo 85 prosentissa yhdysvaltalaisista elokuvateattereista. A- ja B-elokuvan lisäksi näytökseen kuului piirrosfilmi, uutisfilmi ja tulevien elokuvien mainoksia. B-filmit tuottivat elokuvayhtiöille pientä mutta tasaista tuottoa.[1]

B-elokuvat eivät halpuudestaan huolimatta olleet aina huonoja. Nykyisin niistä arvostetaan esimerkiksi Val Lewtonin RKO:lle ohjaamia kauhuelokuvia kuten Kissaihmiset (1942) ja Yö voodoo-saarella (1943) sekä film noir -klassikoita kuten Robert Siodmakin Criss Cross (1949).[1]

Kun elokuvanteon kustannukset nousivat 1940-luvulla, suuret yhtiöt alkoivat luopua B-elokuvayksiköistään, ja pienet yhtiöt kuten Republic ja Monogram täyttivät niiden paikan.[1]

B-elokuvien tuotanto väheni entisestään vuoden 1948 jälkeen, kun Yhdysvaltain korkein oikeus kielsi rajoittavat varauskäytännöt ja pakotti suuret yhtiöt myymään elokuvateatterinsa. Tämä uudelleenjärjestely, kilpailu television kanssa sekä yleisön muuttunut maku lopettivat elokuvien kaksoisnäytökset. Pienen budjetin elokuvien tuotanto kuitenkin jatkui, ja 1950-luvulla uudet elokuvayhtiöt tekivät eksploitaatioelokuvia pienille kohderyhmille ja edullisille esittäjille. Näitäkin elokuvia kutsuttiin B-elokuviksi, vaikka niitä ei aina enää esitettykään A-elokuvien kanssa. Tässä vaiheessa B-elokuvat alettiin yhdistää kehnoon laatuun ja ala-arvoiseen tuotantoon.[1]

Nykyään B-elokuva-käsitettä käytetään niin pienen budjetin elokuvien (ei kuitenkaan taide-elokuvien) kuin huonojen elokuvienkin yhteydessä. Tyypillisiä B-elokuvia ovat esimerkiksi kaapelitelevisiokanaville valmistetut toimintaelokuvat. Nimitystä B-elokuva on käytetty myös elokuvista, joita ei esitetä teattereissa, vaan jotka menevät suoraan videolevitykseen tai niitä esitetään heti valmistuttuaan televisiossa.

B-elokuvien ohjaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valikoituja b-elokuvien näyttelijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valikoituja suomalaisia B-elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuutamosonaatti (1988)
  • Star Wreck: In the Pirkinning (2005)
  • Bunny the Killer Thing (2015)
  • Lääkekoe (2018)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f B-film Encyclopaedia Britannica. Viitattu 3.7.2018.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hokkanen, Jouni & Virolainen, Nalle: Roskaelokuvat. Täydennetty laitos. Ilmestyi ensi kerran vuonna 1990. Helsinki: Johnny Kniga, 2011. ISBN 978-951-0-38140-3.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.