Peter Weir

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Peter Weir
Peter Weir vuonna 2011.
Peter Weir vuonna 2011.
Henkilötiedot
Koko nimi Peter Lindsay Weir
Syntynyt21. elokuuta 1944 (ikä 77)
Sydney, Uusi Etelä-Wales, Australia
Ammatti ohjaaja
Puoliso Wendy Stites (1966–)
Ohjaaja
Aktiivisena 1969–
Tunnetuimmat ohjaukset Kuolleiden runoilijoiden seura
Truman Show
Master and Commander: Maailman laidalla
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Peter Lindsay Weir (s. 8. elokuuta 1944 Sydney, Uusi Etelä-Wales, Australia)[1] on australialainen elokuvaohjaaja. [2]

Varhaisvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Weir syntyi Sydneyssä ja opiskeli The Scots Collegen jälkeen Sydneyn yliopistossa. Hän keskeytti kuitenkin oikeustieteen opintonsa. Vuonna 1967 hän sai paikan järjestäjänä televisioyhtiön studioilla. Samana vuonna hän ohjasi ensimmäisen lyhytelokuvansa.[2]

Ohjaustyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Weirin ensimmäinen pitkä elokuva The Cars that Ate Paris valmistui 1974. Se oli musta komedia, joka sai pian kulttielokuvan maineen. Weirin seuraavat elokuvat ilmaisivat hänen kiinnostustaan spiritismiin, pahuuteen ja mystiikkaan. Ensimmäisestä maailmansodasta australialaisesta näkökulmasta kertoo hänen elokuvansa Gallipoli (1981), joka on sekä tehokas sotaelokuva että sodanvastainen kannanotto. Seuraava filmi, Indonesian historiasta kertova Rakkaus veitsenterällä astettaan toimittaja-päähenkilön eettisten kysymysten eteen. [2]

Weirin elokuvallisena esikuvana on ollut Alfred Hitchcock. Tämä näkyy selvästi hänen elokuvassaan Todistaja (1985), jossa viaton pikkupoika on murhan avaintodistaja, joka joutuu välttelemään sekä murhaajaa että poliiseja.[2] Se aloitti Weirin Yhdysvalloissa tehtyjen elokuvien sarjan. Hänen seuraavia elokuviaan olivat Kuolleiden runoilijoiden seura (1989), Truman Show (1998) ja Master and Commander: Maailman laidalla (2003).

Weir on uransa aikana ollut useaan otteeseen ehdolla muiden muassa Oscar- sekä Golden Globe -palkintojen saajaksi, ja hän voitti vuonna 1991 Césarin.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Alkuperäinen nimi Suomenkielinen nimi Huomioita
1969 Man on a Green Bike televisio
1971 Homesdale
1971 Three to Go episodi Michael
1974 The Cars That Ate Paris Cars – kun autot ottivat vallan
1975 Picnic at Hanging Rock Huviretki hirttopaikalle
1977 The Last Wave Viimeinen aalto
1978 The Pumber Plumber televisio
1981 Gallipoli Gallipoli
1982 The Year of Living Dangerously Rakkaus veitsenterällä
1985 Witness Peter Weirin Todistaja
1986 The Mosquito Coast Moskiittorannikko
1989 Dead Poets Society Kuolleiden runoilijoiden seura
1990 Green Card Green Card
1993 Fearless Peloton
1998 The Truman Show Truman Show
2003 Master and Commander: The Far Side of the World Master and Commander: Maailman laidalla
2010 The Way Back

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 2: Directors, 4th edition, s. 1057. St. James Press, 2000.
  2. a b c d Otavan suuri ensyklopedia. Täydennysosa 2, s. 10363, art. Weir, Peter. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-05125-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peter Weir Internet Movie Databasessa (englanniksi)
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.