Levottomat

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Levottomat
Levottomat elokuvajuliste.jpg
Ohjaaja Aku Louhimies
Käsikirjoittaja Aleksi Bardy
Tuottaja Markus Selin
Säveltäjä Leri Leskinen
Kuvaaja Mac Ahlberg
Leikkaaja Samu Heikkilä
Pääosat Mikko Nousiainen
Laura Malmivaara
Irina Björklund
Petteri Summanen
Matleena Kuusniemi
Valtteri Roiha
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomen lippu Suomi
Tuotantoyhtiö Solar Films
Ensi-ilta Suomen lippu 28. tammikuuta 2000
Kesto 111 min
Alkuperäiskieli suomi
Seuraaja Minä ja Morrison
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Levottomat on Aku Louhimiehen ohjaama elokuva, joka sai ensi-illan vuonna 2000. Levottomat nousi julkisuuteen suuren kohun siivittämänä elokuvassa esiintyneen runsaan seksin vuoksi. Elokuva oli yksi Suomen katsotuimmista elokuvista julkaisuvuotenaan. Samu Heikkilä palkittiin elokuvasta parhaan leikkauksen Jussi-palkinnolla vuonna 2001.

Elokuva kertoo yhden illan juttuja harrastava Arista, jolle mikään ei tunnu miltään, ja hänen ystäväpiiristään, joka viettää nuoruutensa viimeistä vapaata kesää. Elokuvalle julkaistiin kaksi jatko-osaa, joilla ei kuitenkaan Louhimiehen mukaan ole muuta yhteistä Levottomien kanssa kuin sama markkinointinimi.

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva kertoo ambulanssilääkäri Arista (Mikko Nousiainen), joka harrastaa yhden illan juttuja. Ari ei tapaa kohtaamiaan naisia toista kertaa, koska pelkää että sitoutuminen johtaa toisen satuttamiseen. Hänestä ei tunnu miltään. Uimarannalla Ari tapaa Tiinan (Laura Malmivaara), joka ihastuu Ariin, ja painostaa Arin tapaamaan hänet toistamiseen. He alkavat seurustella lähes Arin huomaamatta, ja pian Tiina esittelee Arin omille ystävilleen Ilonalle (Matleena Kuusniemi) ja Hanna-Riikalle (Irina Björklund) sekä heidän poikaystävilleen, Stigille (Petteri Summanen) ja Rikulle (Valtteri Roiha). Ystävykset alkavat viettää nuoruutensa viimeistä vapaata ja huoletonta kesää.[1]

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Mikko Nousiainen  … Ari  
 Laura Malmivaara  … Tiina  
 Petteri Summanen  … Stigi  
 Matleena Kuusniemi  … Ilona  
 Valtteri Roiha  … Riku  
 Irina Björklund  … Hanna-Riikka  
 Samuli Edelmann  … Roope  
 Vilma Melasniemi  … Piia  
 Eija Nousiainen  … Arin äiti  
 Jaana Järvinen  … Helena  
 Pertti Sveholm  … Pera  
 Niina Kurkinen  … Päivi  
 Kirsi Tarvainen  … Tipi  
 Wanda Dubiel  … Tupu  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvakaappaus elokuvan kohtauksesta, jossa koko ystäväpiiri on koolla. Vasemmalta: Ari (Mikko Nousiainen), Tiina (Laura Malmivaara), Stigi (Petteri Summanen), Ilona (Matleena Kuusniemi), Riku (Valtteri Roiha) ja Hanna-Riikka (Irina Björklund).

Levottomat oli ohjaaja Aku Louhimiehen lopputyö Elokuvataiteen laitokselta. Hän halusi tehdä Truffaut-henkisen elokuvan, joka kuvaisi sen hetkistä Suomea. Inspiraatiota hän sai Albert Camus’n romaanista Sivullinen[2]; siitä hän oli halunnut tehdä elokuvan jo nuorempana.[3] Myös elokuvan työnimi oli Sivullinen.[2]Aleksi Bardyn kirjoittama[4] käsikirjoitus ei aluksi saanut innostunutta vastaanottoa: rahoittajat pitivät tarinaa synkkänä eikä elokuvan viisinäytöksistä rakennetta pidetty toimivana. Lopulta Solar Filmsin Markus Selin tarttui käsikirjoitukseen.[2]

Levottomien ideaa kehitettiin pitkään. Aluksi tarina sijoittui Helsinkiin, koska Louhimies ja hänen assistenttinsa Mikko Kouki halusivat elokuvaan raitiovaunukiskoja. Kouki muutti Turkuun ja Louhimies vieraili silloin tällöin lukioystävänsä luona. Hän piti kaupungista ja sai idean käyttää Turkua sivullisuuden kuvaamiseen. Hän pyysi Koukin assistentikseen hänen Turku-kontaktiensa takia. Kouki osallistui kaikkeen tekstin muokkaamisesta koekuvauksien vastanäyttelemiseen.[3]

Kuvaukset aloitettiin kesällä 1999 Ruissalossa, ja aktiivinen kuvausvaihe kesti noin kuukauden.[5] Käsikirjoitusta muutettiin vielä kuvausvaiheessa.[3] Ongelmia kuvauksissa aiheutti epäpätevä skarppari eli kuvien terävyyden varmistaja. Kuvaajaksi valittu tuttu henkilö Islannista otti skarppariksi ystävänsä, joka ei ollut alan ammattilainen. Ensimmäiset kuvamateriaalit olivat epäteräviä ja kuvaukset jouduttiin keskeyttämään. Uudeksi kuvaajaksi valittiin Mac Ahlberg Yhdysvalloista. Markus Selin ei omien sanojensa mukaan puuttunut kuvauksiin.[4] Kuvaussää oli Louhimiehen mukaan jopa liiankin hyvä. Hänen mukaansa elokuvaa ei kelpuutettu kaikille ulkomaisille elokuvafestivaaleille, koska ”se ei näyttänyt tarpeeksi suomalaiselta”: ”kaivattiin kaurismäkeläistä ankeutta, ei aurinkoa”.[2]

Näyttelijöille kerrottiin, että projekti on tiivis ja työtapa ryhmäkeskeinen.[3] Näyttelijät asutettiin Turun Humalistonkadulla sijainneeseen hotelliin Mikko Nousiaista lukuun ottamatta. Louhimies halusi näyttelijöiden viettävän paljon aikaa keskenään. Työtapoihin kuuluivat muun muassa improvisointi ja terapialautapelin pelaaminen roolihahmoilla. Näyttelijöiden palkat olivat sidoksissa katsojalukuihin, ja jokaisella sadalla tuhannella katsojalla palkkiot nousivat. Vapaapäivänsä moni näyttelijä vietti Turussa, Louhimiehen toivomuksesta, pelaten lautapelejä kahviloissa ja syventäen kollegiaalista suhdettaan.[6] Elokuvan jälkeen Laura Malmivaara ja Aku Louhimies alkoivat tapailla ja menivät lopulta naimisiin.[7]

Matleena Kuusiniemeä hauskanpito ei kiinnostanut niin paljoa: hän oli alun perin tullut tekemään taide-elokuvaa ja yllättyi tuotannosta. Hän piti elokuvan markkinointia esineellistävänä ja kieltäytyi osallistumasta markkinointikierrokselle.[5] Pääosanäyttelijä Mikko Nousiaisen mieleen jäivät parhaiten elokuvan kohtaukset, joissa kaikki näyttelijät olivat paikalla. Hänen mukaansa elokuvan tekeminen oli kaikille uutta, minkä takia he tukeutuivat toisiinsa. Koska elokuvassa oli paljon arkaluontoisia kohtauksia, Nousiaisen mukaan ”oli tosi tärkeää, että uskalsimme olla keskenämme auki ja vapaita”.[7][6]

Tuotantoyhtiö markkinoi myöhemmin uusia elokuvia Levottomat-nimellä, mutta Louhimiehen mukaan niillä ei ole mitään tekemistä alkuperäisen elokuvan kanssa. Louhimies haluaisi tehdä elokuvalle jatko-osan samoilla näyttelijöillä.[2]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva sai teattereissa 290 000 katsojaa, ja sen televisioensi-ilta vuonna 2002 yli 900 000 katsojaa.[4]

Kriitikoiden vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Film-o-holicin arvostelussa Juha Rosenqvist moitti elokuva tarinaa pintapuoliseksi ja niin kiiltokuvamaiseksi, että ”ennemminkin kyse on onnettomista nuorista kuin levottomista”. Hän piti seksuaalisuutta elokuvan pelastuksena.[8] MTV3:n arvostelussa Tuuve Aro sanoi, että Louhimiehen kerronta ”keinuu lämminsävyisen kuvauksen tahtiin kuin juhannusvalssi”, mutta elokuvaa raskauttaa sen pituus. Vaikka elokuvassa onkin kyse seksuaalisuudesta, hänen mukaansa seksiä on liikaa ja ”alasti kekkalointi muuttuu jossain vaiheessa tahattoman koomiseksi”. Hänen mukaansa elokuvassa on ”vahvasti läsnä nuoruuden kiihkeys ja kaipuu, kesän kauneus ja hetkellisyys”.[9] Helsingin Sanomien Nyt-liitteen arvostelussa Jussi Karjalainen kirjoitti, että ”Levottomat on ripeä, nopea ja oikeista asioista tiivistä dialogia suoltava nuorison ja nuorten aikuisten elokuva, joka mättää lähinnä vain siinä, että se ei aina tunnu uskottavalta”. Hänen mukaansa elokuva määritti sen hetken rajat seksin käsittelylle valtavirran elokuvissa.[10]

Imagessa 12/2015 elokuvaa kutsuttiin sukupolvikokemukseksi.[11]

Kohu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan seksikohtaukset herättivät julkaisuvuonna kohua ja paheksuntaa.[12] Antti Lindqvist kirjoitti Katso-lehdessä, että elokuvassa oli eniten alastomuutta ja seksiä sitten Lauri Törhösen Riisumisen (1986).[13] Joitakin arvostelijoita myös ärsytti markkinoinnissa käytetty rinnastus Käpy selän alla -elokuvaan, sillä he pitivät Levottomia sitä köykäisempänä. Ylen kesäkinossa 2013 elokuvaa kuitenkin pidettiin ”rohkeana ja tuoreena kuvauksena oman aikansa nuorista rakkauden etsijöistä”.[12]

Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Jouni Mykkänen sanoi elokuvavuoden avajaispuheessaan 2001 elokuvan olleen suurelle osalle katsojista ”hätkähdyttävä”. Vuonna 2003 Jörn Donner piti omien elokuviensa seksikohtauksia kesyinä verrattuna Levottomiin.[14]

Antti Alasen mukaan Arin hahmon kautta Levottomat käsittelee 1990-luvun sinkkuelämää, osin tarkoituksettomasti. Hän sanoo, että ”alastomuuden kuvaus koettiin Levottomissa uutena ja rohkeana, vaikka tämäkään ei ollut tekijöiden tarkoitus”. Poikkeuksellista oli roolihahmojen kokoalastomuus. Alastomuudesta tuli yksi elokuvan suosion syistä, vaikka sekään ei Alasen mukaan ollut laskelmoitua.[14]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levottomat sai kaksi Jussi-palkintoa. Samu Heikkilälle myönnettiin leikkaus-Jussi ja Leri Leskiselle erikois-Jussi elokuvan tunnuslaulusta ja musiikista.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Friman, Laura: Kesä nuoruudestani. Image, 2015, nro 12, s. 44–51.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Levottomat Solar Films. Viitattu 19.12.2015.
  2. a b c d e Friman 2015, s. 46
  3. a b c d Friman 2015, s. 47
  4. a b c Friman 2015, s. 51
  5. a b Friman 2015, s. 50
  6. a b Friman 2015, s. 49
  7. a b Friman 2015, s. 48
  8. Rosenqvist, Juha: Levottomat Film-O-Holic.com. 28.1.2000. Viitattu 21.12.2015.
  9. Aro, Tuuve: Levottomat mtv.fi. 14.5.2002. Viitattu 21.12.2015.
  10. Karjalainen, Jussi: Sisään, ulos Nyt.fi. 28.1.2000. Viitattu 21.12.2015.
  11. Friman 2015
  12. a b c Levottomat (16) 10.5.2013. Yle. Viitattu 19.12.2015.
  13. Tänään tv:ssä: Kotimainen kohuelokuva läväyttää ruudulle roisia seksiä Episodi. 21.9.2015. Viitattu 19.12.2015.
  14. a b Alanen, Antti: Levottomat Elonet. 2005. Viitattu 19.12.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]