Mari Perankoski
Mari Perankoski | |
---|---|
![]() Mari Perankoski vuoden 2011 Jussi-gaalassa |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Mari Johanna Hynynen |
Syntynyt | 10. maaliskuuta 1970 Varkaus |
Ammatti | näyttelijä, käsikirjoittaja |
Puoliso | Jouni Hynynen ( 2016) |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1995– |
Merkittävät roolit | |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Svensk Filmdatabas | |
Mari Perankoski (oikealta nimeltään Mari Johanna Hynynen, o.s. Perankoski,[1] s. 10. maaliskuuta 1970 Varkaus[2]) on suomalainen näyttelijä ja käsikirjoittaja. Hän on ollut mukana muun muassa televisiosarjoissa Kallio, Kalapuikkokeitto, Röyhkeä diplomaatti, Ranuan kummit, Hyvät naiset ja herrat, Ihmisten puolue, Roba ja Kummeli esittää: Kontio & Parmas. Lisäksi hän on näytellyt sekä Q-teatterissa että Ryhmäteatterissa.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Syyskaudella 2010 Nelosella esitettiin Perankosken juontamaa viihdeohjelmaa Yksi lensi yli Marin pesän.[3] Hän ääninäytteli poliittisessa animaatiosatiirissa Itse valtiaat useita eri hahmoja.
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mari Perankoskella on poika entisen miehensä näyttelijä-ohjaaja Jani Volasen kanssa.[4] Aiemmin Perankoski on ollut avoliitossa ohjaaja Miika Soinin kanssa.[5] Perankosken puoliso on muusikko Jouni Hynynen. He avioituivat syyskuussa 2016.[6]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvat | ||
---|---|---|
Vuosi | Nimi | Rooli |
1995 | Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma | — |
2006 | Kirkkaalta taivaalta | Heila |
2008 | 8 päivää ensi-iltaan | maskeeraja |
Blackout | Mari Koski | |
2009 | Haarautuvan rakkauden talo | Tiina |
Pihalla | Leena | |
2011 | Veljekset | Raisa |
Roskisprinssi | Kaija | |
2012 | Kohta 18 | Andren äiti |
Tie pohjoiseen | Minna Paakku | |
Rakkauden rasvaprosentti | Susanna | |
2013 | 21 tapaa pilata avioliitto | assistentti puhelimessa |
Tumman veden päällä | Taina | |
2014 | Mielensäpahoittaja | miniä |
2018 | Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja | |
2021 | Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily | naissika |
2022 | Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä | miniä |
Televisio | ||
---|---|---|
Vuosi | Sarja | Rooli |
1997 | Kotikatu | sairaanhoitaja |
1998 | Konstan koukkuja | — |
Kalapuikkokeitto | Jatta | |
2000 | Sikanautaa | sairaanhoitaja |
2002 | Tummien vesien tulkit | Kiti |
2003 | Ranuan kummit | useita |
Kuumia aaltoja | Jutan asiakas | |
2005 | Käenpesä | Leena |
Meidän jengi | Päivi Lehtola | |
Kylmäverisesti sinun | Mari | |
2006 | Majakka |
|
Mogadishu Avenue | pankkivirkailija | |
2007 | Team Ahma | Leila |
Kultainen noutaja | Aliisa | |
Itse valtiaat | useita | |
2008 | Harvoin tarjolla | Tarja-Kaisa |
Suojelijat | Reija | |
2007–2008 | Röyhkeä diplomaatti | Liisa Karttunen |
Televisio | ||
---|---|---|
Vuosi | Sarja | Rooli |
2008–2010 | Ihmisten puolue | Päivi Teittinen |
2010 | Kallio | Eeva |
2011 | Virta | Kata Jääskeläinen |
Mr. Mallorca kohteessa | Mari | |
2012 | Maailma on valmis | Tarja-Kaisa |
Kimmo | Tarja | |
2012– | Roba | Elina Sinisalo |
2013 | Kerran viikossa | Marjut |
2014 | Klikkaa mua | Julia |
2014–2015 | Putous |
|
2015–2016, 2019, 2022– |
Syke | Salla Nortamo |
2016 | Sorjonen | Tuuli Paaltemaa |
2018–2021 | Kummeli esittää: Kontio & Parmas | Vänskä |
2018–2019 | Sipoon herttua | Jaana Kovalainen |
2018 | Keisari Aarnio | Mervi Mustala |
Aikuisen naisen joulukalenteri | Maria Månsson | |
2021 | Ei Haukku haavaa tee | Krista |
DikDek – Painajainen majatalossa | Tarja | |
2024 | Karkurit | Elina Sinisalo |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Winberg, Vesa: Jouni Hynysen Raili-äiti soitti radiolähetykseen – ”Häissä oli kantarellikastiketta ja karaokea” Yle Uutiset. 5.9.2016. Yleisradio Oy. Viitattu 2.11.2016.
- ↑ Markkanen, Mari: Suomen hauskin nainen. Ilta-Sanomat, 3.4.2010, s. 47. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy.
- ↑ Kotala, Karoliina: Kotimainen sketsisarja Yksi lensi yli Marin pesän starttaa tänään The Voice. 8.9.2010. Viitattu 10.5.2014.
- ↑ Sininen hääpuku säväytti! Ilta-Sanomat. 10.7.2006. Arkistoitu 11.3.2014. Viitattu 10.5.2014.
- ↑ Kangasniemi, Sanna: Kuka se Pera on, Mari Perankoski? Helsingin Sanomat. 12.5.2010. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 10.5.2014. Viitattu 10.5.2014.
- ↑ Ampuja, Eetu: Stetsonissa avioon! Jouni Hynynen ja Mari Perankoski menivät naimisiin Ilta-Sanomat. 3.9.2016. Viitattu 3.9.2016.
- ↑ Mitä tapahtui Sykkeen kolmannella tuotantokaudella? Yle. 23.12.2016 (2.1.2017). Viitattu 1.3.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mari Perankoski Rotten Tomatoesissa (englanniksi)