Miss Farkku-Suomi (elokuva)
Ulkoasu
| Miss Farkku-Suomi | |
|---|---|
Miss Farkku-Suomi -elokuvajuliste |
|
| Ohjaaja | Matti Kinnunen |
| Käsikirjoittaja | Matti Kinnunen |
| Perustuu | Kauko Röyhkän teokseen Miss Farkku-Suomi |
| Säveltäjä | Fredrik Viklund |
| Kuvaaja | Peter Flinckenberg |
| Leikkaaja | Jyrki Keränen |
| Lavastaja | Saara Joro |
| Pääosat | Mikko Neuvonen Sanni Kurkisuo Elias Gould |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | |
| Tuotantoyhtiö | Periferia Productions Oy |
| Ensi-ilta | 3. elokuuta 2012 |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Miss Farkku-Suomi on Matti Kinnusen ohjaama ja käsikirjoittama nuorisoelokuva. Elokuva sai ensi-iltansa 3. elokuuta 2012.[1]
1970-luvun Ouluun sijoittuva elokuva perustuu Kauko Röyhkän samannimiseen romaaniin. Elokuvan pääosia näyttelevät Mikko Neuvonen, Sanni Kurkisuo ja Elias Gould, muissa rooleissa esiintyvät muun muassa Pirkko Hämäläinen, Olavi Uusivirta, Maria Ylipää, P-K Keränen, Juha Kukkonen ja Ville Myllyrinne.
Elokuva kuvattiin Helsingissä ja Oulussa. Kuvaukset alkoivat toukokuussa 2011.[2]
Elokuvan saamat palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]9th Jecheon International Music & Film Festival
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jury Special Award: Miss Blue Jean; 19. elokuuta 2013
Portugalin FEST elokuvafestivaali
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Silver Castle -pääpalkinto: Miss Blue Jean; heinäkuu 2013
Jussit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Parhaan pukusuunnittelun Jussi 2013: Elokuvan pukusuunnittelija Tiina Wilén
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Miss Farkku-Suomi -elokuva sai Kauko Röyhkän kyyneliin Dome.fi. 7.8.2012. Arkistoitu 9.11.2012. Viitattu 11.8.2012.
- ↑ Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomi elokuvaksi HS.fi. 16.5.2011. Viitattu 4.5.2012.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Miss Farkku-Suomi Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Miss Farkku-Suomi Leffatykissä (suomeksi)
- Miss Farkku-Suomen Facebook-sivut