Mika Taanila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mika Taanila
Mika Taanila vuonna 2013.
Mika Taanila vuonna 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt22. toukokuuta 1965 (ikä 58)
Helsinki
Ammatti elokuvaohjaaja
kuvataiteilija
Ohjaaja
Palkinnot

Ars Fennica (2015)

Aiheesta muualla
mikataanila.com
IMDb
Elonet

Mika Taanila (s. 22. toukokuuta 1965 Helsinki[1]) on suomalainen elokuvaohjaaja ja kuvataiteilija.

Taanilan teokset sijoittuvat dokumenttielokuvan, avantgarden ja videotaiteen välimaastoon. Tunnetuimpia niistä ovat elokuvat Mannerlaatta (2016), Atomin paluu (2015, ohj. yhdessä Jussi Eerolan kanssa), Optinen ääni (2005), Tulevaisuus ei ole entisensä (2002) ja Futuro – tulevaisuuden olotila (1998).

Ura ja teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taanila opiskeli kulttuuriantropologiaa Helsingin yliopistossa 1986-88 ja valmistui artenomiksi Lahden Muotoiluinstituutin videokuvauksen osastolta 1992. 1990-luvulla hän ohjasi parikymmentä musiikkivideota kotimaisille artisteille, muun muassa Kauko Röyhkälle, 22-Pistepirkolle ja Circlelle.

Toden ja fantasian välillä liikkuvissa elokuvissaan Taanila käsittelee usein teknologisia utopioita ja tulevaisuusvisioita. Elokuviensa raaka-aineena Taanila käyttää usein erilaisia arkistomateriaaleja[2], kuten amatöörifilmejä tai tieteellistä koemateriaalia.

Perinteisen elokuvamuodon lisäksi hän esittää teoksiaan myös filmi- ja videoinstallaatioina gallerioissa ja taidemuseoissa. Taanila on myös aktiivinen audiovisuaalisen kulttuurin tuntija ja toimi muun muassa Avanto – Helsinki Media Art Festivalin elokuvaohjelmiston suunnittelijana koko tapahtuman ajan 2000-2008.

Taanila on osallistunut lukuisiin kansainvälisiin ryhmänäyttelyihin, kuten Aichi Triennale, Nagoya (2013), Arctic Hysteria, PS.1, New York (2008), Shanghai Biennale (2006), Berlin Biennale (2004) ja Manifesta 4 (2002). Yksityisnättelyihin kuuluvat mm. Padiglione de L'Esprit Nouveau Bolognassa (2020), Kiasma (2013–2014), TENT Rotterdam (2013), Badischer Kunstverein, Karlsruhe (2008), Dazibao, Montréal (2007) ja Migrosmuseum, Zûrich (2005).lähde?

Vuonna 2017 Taanila oli yksi Pohjoismaisen paviljongin kuudesta taiteilijasta Venetsian biennaalissa teossarjallaan Film Reader.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taanila on voittanut Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen kilpailun pääpalkinnon kahdesti (1999 ja 2006) sekä Euroopan laajimman mediataidekilpailun Internationaler Medien Kunstpreisin ja Ars Electronican erikoispalkinnot (2000 ja 2002). Vuonna 1993 MTV:n European Music Video Contestissa Taanilan 22-Pistepirkolle ohjaama musiikkivideo Birdy sijoittui viidenneksi.

Kesällä 2012 Taanila osallistui Kasselissa Documenta 13 -näyttelyyn kolmikanavaisella videoinstallaatiolla Suomen sähköisin kunta (2012). Teos kuvaa dokumenttimateriaalin keinoin Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakentamista Eurajoella. Taanila on ohjannut yhdessä Jussi Eerolan kanssa samasta aiheesta myös dokumenttielokuvan Atomin paluu. Se sai ensi-iltansa Suomen elokuvateattereissa 6. marraskuuta 2015 ja Saksassa vuonna 2017.[3] Elokuva voitti parhaan pohjoismaisen dokumenttielokuvan NORDIC:DOX -palkinnon Kööpenhaminan CPH:DOX -festivaalilla 2015.[4][5]

Taanilalle myönnettiin ensimmäistä kertaa jaettu mediataiteen valtionpalkinto marraskuussa 2013.[6] Hän sai vuoden 2015 Ars Fennica -palkinnon.[7]

Taanilan ja Sami van Ingenin yhdessä ohjaama dokumenttielokuva Monica in the South Seas (2023) voitti vuoden 2023 Docpoint-elokuvajuhlilla kotimaisen kilpasarjan.[8]

Valikoitu filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Monica in the South Seas (2023, 72 min)
  • Patentti Nr. 314805 (2020, 2 min)
  • Maailma (2017, 8 min)
  • Mannerlaatta (2016, 74 min, DCP)
  • Atomin paluu (2015, 109 min, DCP, yhteisohjaus Jussi Eerolan kanssa)
  • SSEENNSSEESS (2013, 55 min, 2 x 16 mm + HD, livemusiikki: Circle)
  • My Silence (2013, 15 min, video)
  • Kuuden päivän juoksu (2013, 15 min, DCP)
  • Suomen sähköisin kunta (2012, 15 min, 3 x HD)
  • Ihminen ja tiede (2011, 1 min, 16mm)
  • Täydellisen pimennyksen vyöhyke (2006, 6 min, 2x16mm)
  • Optinen ääni (2005, 6 min, 35 mm)
  • Tulevaisuus ei ole entisensä (2002, 52 min, 35 mm)
  • Fysikaalinen rengas (2002, 4 min, 35 mm)
  • RoboCup99 (2000, 25 min, 35 mm)
  • Futuro – tulevaisuuden olotila (1998, 28 min, 35 mm)
  • Pori (1998, 35 min, 3x16mm, livemusiikki: Circle)
  • Thank You for The Music – elokuva muzakista (1997, 24 min, 35mm)

Musiikkivideoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kauko Röyhkä: Kevät (1991)
  • Maritta Kuula & Karvanopat: Mäen päällä (1992)
  • 22-Pistepirkko: Birdy (1993)
  • 22-Pistepirkko: Don't Say I'm So Evil (slow) (1993)
  • 22-Pistepirkko: Don't Say I'm So Evil (fast) (1993)
  • Kauko Röyhkä: Kultainen aasi (1993)
  • Circle: Kyberia (1994)
  • 22-Pistepirkko: (Just a) Little Bit More (1994)
  • 22-Pistepirkko: Gimme Some Water (1995, yhdessä Asko Keräsen kanssa)
  • Circle: Surrounding (1995)
  • Kauko Röyhkä: Kanerva (1995)
  • 22-Pistepirkko: Don't Say I'm So Evil (remix) (1996)
  • 22-Pistepirkko: Roundabout (1996)
  • The Cybermen: Needle's Eye (1996, yhdessä Marko Homeen kanssa)
  • Circle: Valerian (1996)
  • Circle: Kenttä (1997)
  • 22-Pistepirkko: Onion Soup (1998)
  • Larry & The Lefthanded: No Man’s Land (1998)
  • 22-Pistepirkko: Boardroom Walk (1998)
  • Ektroverde: Inauguration of A Space Bank (1998)
  • Circle: Back To Pori (1999)
  • Maritta Kuula: Peltikatolla (2000)
  • 22-Pistepirkko: This Time (2001)
  • Kiila: Verbranntes Land (2002)
  • Joensuu 1685: Crystal Light (2009)
  • Richard Dawson & Circle: Lily (2021)

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Black and White Movies. [valokuvakirja] Luova, 2018.
  • The Dawn of DIMI. [Erkki Kurenniemen taidetta käsittelevä DVD.] Toimittanut Mika Taanila. Kinotar/Kiasma, 2002.
  • Futuro: Tulevaisuuden talo menneisyydestä. [192-sivuinen kirja, joka sisältää 75-minuuttisen DVD:n Futuro-talosta.] Toimittaneet Marko Home ja Mika Taanila. Desura, 2002.
  • Aika & aine. [Viiden Mika Taanila lyhytelokuvan kokoelma-DVD.] Toimittanut Kamiel van der Ster. Reel23, 2006, Amsterdam.
  • Aikakoneita. [Mika Taanilan näyttelyluettelo.] Toimittaneet Leevi Haapala ja Kati T. Kivinen. Nykytaiteen museo Kiasma, 2013. ISBN 978-951-53-3503-6. ISSN 0789-0338

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helsingin Sanomat 22.5.2015, sivu B2
  2. Mediataiteilija Mika Taanila teki arkistomateriaaleista surullisen laulun 2017. Yle.fi. Viitattu 22.8.2017.
  3. Mika Taanilan ja Jussi Eerolan dokumenttielokuva Atomin paluu maailmanensi-iltaan Toronton elokuvajuhlilla ja teatterilevitykseen Suomessa 6. marraskuuta Suomen elokuvasäätiö. Arkistoitu 21.11.2016. Viitattu 13.10.2015. fi
  4. Atomin paluu -elokuva palkittiin Kööpenhaminassa 2015. Länsi-Suomi. Viitattu 22.8.2017.
  5. Atomin paluu -dokumenttielokuva palkittiin CPH:DOX-festivaalilla Kööpenhaminassa (B-Plan Distribution Oy:n tiedote) 2015. Suomen elokuvasäätiö. Arkistoitu 23.8.2017. Viitattu 22.8.2017.
  6. Ministeri Arhinmäki jakoi elokuva-, kuva-, media- ja valokuvataiteen valtionpalkinnot 1.11.2013. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 16.12.2014.
  7. Ars Fennica elokuvaohjaaja Mika Taanilalle Ylen uutiset. Viitattu 21.5.2015.
  8. Vuoden parhaat dokumenttielokuvat on valittu ja palkittu DocPoint-festivaalilla docpointfestival.fi. Viitattu 5.2.2023.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuuskoski, Martti-Tapio & Tammi, Eero: ”(Epä)täydellisyyden vyöhykkeellä”, Mika Taanilan haastattelu. Filmihullu 5/2006.
  • Tammi, Eero: ”Intuitiivinen kohtaaminen – kokemuksia Mika Taanilan elokuvista”. Filmihullu 5/2006.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]