Reetta Aalto
| Kansalaisuus |
|---|
Reetta Aalto (s. 6. syyskuuta 1976[1]) on suomalainen ohjaaja, käsikirjoittaja ja kirjailija.[2] Hänet tunnetaan erityisesti elokuvistaan Pillua aloittelijoille ja Tottumiskysymys sekä minisarjastaan Paratiisi.[3] Aallon esikoisromaani Vadim julkaistiin vuonna 2020. Se oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Syksyllä 2020 sai ensi-iltansa myös hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa Naurun varjolla.[4]
Opiskelu ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Reetta Aalto on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan venäjän kieli ja kirjallisuus. Hän opiskeli Pietarissa vuosina 1996-1998 ensin valtiollisessa kulttuuriakatemiassa ja sen jälkeen valtiollisessa teatteritaiteen akatemiassa. Aalto työskenteli harjoittelijana Suomen Pietarin instituutissa 2000-luvun alussa. Aalto on myös valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta pääaineenaan dokumentaarinen elokuva.[5] Hänen opiskelijatyönsä Aalto-yliopistossa oli dokumenttielokuva Marja-Sisko vuonna 2010. Elokuva kertoo Aallon tädistä Marja-Sisko Aallosta.[6] Uransa aikana Aalto on ohjannut useita lyhytelokuvia, dokumentteja, tv-draamaa sekä mainoksia ja musiikkivideoita. Reetta Aallon romaani Vadim pohjautuu omakohtaisiin kokemuksiin Aallon Pietarin vuosilta.[5]
Palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Naisten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä ja sukupuolittuneesta vallankäytöstä kertova Tottumiskysymys-elokuva oli ehdolla parhaan käsikirjoituksen ja parhaan ohjauksen Jussi-palkinnon saajaksi vuonna 2020.[7] TV-minisarja Paratiisi oli ehdolla kansainvälisen Prix Europa -palkinnon saajaksi vuonna 2010.[8] Tuomaristo palkitsi Aallon lyhytelokuvan Grey Violet - Silmätikku vuonna 2018 Queer North Film Festivalin parhaana[9] ja hänen teoksensa Pillua aloittelijoille voitti Animatricks-animaationfestivaalin kotimaisen sarjan vuonna 2016[5]. Lisäksi hänen lyhytelokuvansa Tyttöjen ilta palkittiin Tampere Film Festival -tapahtumassa yleisön suosikkina vuonna 2008.[9]
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Vuosi | Elokuva | Tyyppi | Rooli |
|---|---|---|---|
| 2021 | Roba | Tv-sarja | Ohjaus |
| 2020 | Naurun varjolla | Elokuva | Ohjaus |
| 2019 | Yksittäistapaus: Buduaar | Lyhytelokuva | Ohjaus/käsikirjoitus |
| 2019 | Tottumiskysymys | Elokuva | Ohjaus/käsikirjoitus |
| 2019 | Sintti | Lyhytelokuva | Ohjaus |
| 2017 | Grey Violet - Silmätikku | Dokumentti | Ohjaus/Käsikirjoitus |
| 2015 | Mersusta seuraava | Lyhytelokuva | Ohjaus |
| 2015 | Pillua aloittelijoille | Lyhytelokuva | Ohjaus/Käsikirjoitus |
| 2012 | Itsenäisyyspäivä | Dokumentti | Ohjaus |
| 2012 | Bittersweet | Lyhytelokuva | Ohjaus/Käsikirjoitus |
| 2010 | Marja-Sisko | Lyhytdokumentti | Ohjaus/Käsikirjoitus |
| 2010 | Paratiisi | Minisarja | Ohjaus |
| 2008 | Tyttöjen ilta | Lyhytelokuva | Ohjaus |
| 2007 | Elää, olla olemassa | Lyhytelokuva | Ohjaus/Käsikirjoitus |
| 2003 | Welcome to the Day 6 of the Iraq War | Lyhytdokumentti | Ohjaus/Käsikirjoitus |
Kirjallinen tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vadim. 2020. Kustantamo S&S. ISBN 9789515245960
- Musta aukko. 2024. Kustantamo S&S. ISBN 9789515260604
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Reetta Aalto Elonetissä.
- ↑ » Reetta Aalto kustantamo.sets.fi. Viitattu 6.10.2020.
- ↑ a b Reetta Aalto IMDb. Viitattu 6.10.2020.
- ↑ Virtanen, Leena: Reetta Aallon esikoiselokuva kertoo stand up -kiertueesta, muttei paljon naurata HS.fi. 19.11.2020. Viitattu 19.11.2020.
- ↑ a b c Kirjallisuus | Elokuvaohjaaja Reetta Aalto meni salaa vessaan järsimään suklaata, kun toisilla ei ollut varaa ruokaan – Venäjällä hän todisti räikeitä luokkaeroja, ja kokemuksien pohjalta syntyi esikoisromaani Helsingin Sanomat. 5.7.2020. Viitattu 6.10.2020.
- ↑ Lyhytelokuva | Reetta Aallon sedästä tuli täti Helsingin Sanomat. 11.1.2013. Viitattu 6.10.2020.
- ↑ Tuffi Films - Tottumiskysymys www.tuffifilms.com. Viitattu 6.10.2020.[vanhentunut linkki]
- ↑ Prix Europaan ennätysmäärä Ylen tuotantoja Yle Uutiset. Viitattu 6.10.2020.
- ↑ a b Yksittaistapaus: Tekijät –Yksittäistapaus – Sen minkä näkee voi muuttaa Yksittäistapaus. Arkistoitu 31.10.2020. Viitattu 6.10.2020.