Siirry sisältöön

Aksa Korttila

Wikipediasta
Aksa Korttila
Henkilötiedot
Syntynyt28. syyskuuta 1990 (ikä 35)
Turku
Ammatti näyttelijä, ääninäyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 2004–
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Aksa Korttila (s. 28. syyskuuta 1990 Turku) on suomalainen näyttelijä.

Hän aloitti näyttelemisen jo viisivuotiaana Turun Lapsi- ja Nuorisoteatterissa, ja harrasti sen jälkeen viulunsoittoa ja tanssia. Myöhemmin hän pääsi mukaan muutamiin Turun kaupunginteatterin näytelmiin. Korttila valmistui ylioppilaaksi Kallion ilmaisutaidon lukiosta vuonna 2010 ja pääsi Teatterikorkeakouluun toisella yrittämällä. Hän valmistui sieltä teatteritaiteen maisteriksi keväällä 2016.[1] 2000-luvulla Korttila teki muutamia äänirooleja animaatioissa ja osallistui kansainvälisiin yhteistyöprojekteihin muun muassa Moskovassa ja Berliinissä sekä Borneossa.

Vuonna 2015 Korttila näytteli Valtimonteatterin 15-vuotisjuhlanäytelmässä Naisten juhla.[2] Hän näytteli Vanilja-tonttua Ylen vuoden 2025 joulukalenterissa Tonttuakatemia 2 - Suuri tonttukatselemus.

Vuosi Elokuva Rooli
2007Suden vuosiLotta
20123 SimoaMimmi Pampula
2014HyväntekijäNekku
2017Kuudes kertaSanna
2018Kaikki oikeinSiru
2020Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainenopettaja Annukka
2024 Perhoset Siiri

Televisiosarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Elokuva Rooli
2017SykeHanna-Leena
2018SunnuntailounasMarjukka
2019Lelumestaroboassari
Invisible HeroesSeija Sandoval
Hillouhri
2019–2022AikuisetYola
2021Paras vuosi ikinäkauneushoitaja
Maria KallioEssi Manner
2022KultakalaJasmina
2023Kaikki anteeksiKaarina
2025Joulukalenteri: Tonttuakatemia 2 - Suuri tonttukatselemusVanilja
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Teatteriroolit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. https://www.uniarts.fi/sites/default/files/taideyliopisto_MAx_2016_VALMIS.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Aksasta tulee ammattinäyttelijä 7.11.2015. Länsiväylä. Arkistoitu 19.10.2016. Viitattu 16.10.2016.
  3. Näköala sillalta - Oulun teatteri teatteri.ouka.fi. Arkistoitu 24.9.2018. Viitattu 24.9.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]