Samu Heikkilä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Samu Heikkilä (s. 31. heinäkuuta 1971 Karstula) on suomalainen elokuvaleikkaaja, -äänisuunnittelija ja käsikirjoittaja. Hän on voittanut parhaan leikkauksen Jussi-palkinnon viidesti, elokuvista Levottomat, Paha maa, Valkoinen kaupunki, Häiriötekijä ja Tyhjiö.[1] Hän on ollut ehdolla palkintoon myös elokuvista Miehen työ, Kukkia ja sidontaa, Kuutamolla, Postia pappi Jaakobille, 8-pallo, Toiset tytöt, Jättiläinen ja Toivon tuolla puolen. Heikkilä on saanut Jussi-palkinnon myös Janne Laineen ja Kirka Sainion kanssa parhaasta äänisuunnittelusta elokuvaan Paha maa. Vuonna 2005 hänelle myönnettiin elokuvataiteen valtionpalkinto yhdessä ohjaaja Aku Louhimiehen ja elokuvaaja Rauno Ronkaisen kanssa.[2] Marraskuussa 2013 Samu Heikkilän käsikirjoitus ”Miss Zahra” valittiin kärkikolmikkoon Novellielokuva 2014 kilpailussa. [3] Elokuva sai ensi-iltansa syksyllä 2014.

Vuonna 2016 Samu Heikkilälle myönnettiin synnyinkuntansa Karstulan vuosittain jakama tunnustus Karstulan Kopes.[4]

Vuonna 2019 Heikkilä palkittiin yhdessä Aleksi Salmenperän kanssa Nordisk Film -palkinnolla elokuvasta Tyhjiö.[5]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dokumenttielokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fiktioelokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisiosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsikirjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Siperiaan, rakkaani (2017)
  • Häiriötekijä (2015)
  • Miss Zahra (2014)
  • Kekkonen (1998)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. JUSSI-GAALAN PALKITUIMMAT ELOKUVAT OLIVAT TYHJIÖ JA JUICE Jussi-gaala. Viitattu 23.3.2019.
  2. Elokuvataiteen valtionpalkinto jaettiin 26.10.2005. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 25.11.2013.
  3. Elokuvasäätiön ja YLEn Novellielokuvat 2014 valittu 20.11.2013. Suomen Elokuvasäätiö. Viitattu 25.11.2013.
  4. Viidellä Jussi-patsaalla palkittu Samu Heikkilä on uusi Karstulan Kopes 03.07.2016. KSML. Viitattu 12.01.2017.
  5. NORDISK FILM -PALKINTO Nordisk Film. Viitattu 26.3.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.