Tositelevisio

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Tosi-tv)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tositelevisio eli tosi-tv, joskus myös todellisuustelevisio (engl. reality television), on televisio-ohjelman laji, joka pyrkii esittämään käsikirjoittamattomia dramaattisia tai humoristisia tilanteita, dokumentoi todellista elämää ja suosii ”tavallisia” ihmisiä ammattinäyttelijöiden sijaan. Vaikka laji on ollut jossain muodossa olemassa television varhaisvuosista saakka, se alkoi tulla valtavirtaan vasta vuoden 2000 tienoilla.[1]

Ohjelmalajin yleisiä tunnuspiirteitä ovat tavalliset ihmiset tai omana itsenään esiintyvät julkkikset, vähäinen käsikirjoittaminen ja käsivarakuvaus.[2] Toisaalta yleisiä ovat myös tarkkaan ennalta määritellyt ja käsikirjoitetut tuotannot, joiden näennäinen autenttisuus on täysin suunniteltu illuusio.[3] Mediakulttuuritutkija Mikko Hautakangas määritteli tositelevision alkuvaiheen tuotantoja ”vertaismelodraamaksi”: niissä draaman keskeisenä lähteenä käytetään katsojan kanssa samanvertaisten ”tavisten” intiimiä tunne-elämää ja ihmissuhteita, melodraaman tavoin liioitellusti ja moraalisia rajoja koettelevasti[1].

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisin yhdysvaltalainen tositelevisio-ohjelma oli Allen Funtin Piilokamera,[1] jota näytettiin vuodesta 1948 alkaen lähes viisi vuosikymmentä. Piilokameran ohella Yhdysvaltain televisiossa oli 1960-luvulle tultaessa lisäksi joitain talent show -tyyppisiä kykyjenetsintäohjelmia.[4] Mediakulttuuritutkija Mikko Hautakangas tähdensi vuonna 2007, että tavallisia ihmisiä hyödyntäviä ohjelmia on tehty aina ja kysyi, pitäisikö esimerkiksi 1970-luvun Lauantaitanssit tai 1980-luvun Karpolla on asiaa luokitella jälkikäteen tositelevisioksi[1].

1970-luvulla alkoi Amerikkalainen perhe (PBS), joka seurasi kalifornialaisen Loudin perheen elämää 12 jakson ajan. Sarjaan toi draamaa vanhempien avioero ja yhden pojan paljastuminen homoksi. Sarjalla oli katsojia lähes 10 miljoonaa. Siinä ei nähty perinteisiä haastatteluja tai kerrontaa, vaan juoni eteni perheen spontaanin toiminnan kautta. Sarjan tekemisessä käytettiin liikuteltavia kameroita ja langattomia mikrofoneja.[4]

Vuosina 1979–1984 yhdysvaltalainen NBC näytti sarjaa Real People, jossa esiteltiin epätavallisia ihmisiä. Vuodesta 1988 Fox alkoi esittää sarjaa Lain nimessä, joka seurasi oikeita poliiseja työssään ja aluksi myös työn ulkopuolella. Sarjassa ei ollut kertojanääntä eikä musiikkia.[4] Pian poliisidokumentteja alettiin dramatisoida muun muassa vahvalla kertojanäänellä (mm. William Shatner) ja haastattelemalla asianosaisia. Poliisisarjat mahdollisti keventynyt kuvaus- ja äänityskalusto ja tarve saada yhä useammille kaapelikanaville halpaa ohjelmatuotantoa – karkea videojälki vain lisäsi tilanteiden aitouden tuntua. 1990-luvun taitteessa kotivideokuvaus yleistyi, ja sen ympärille syntyi perhepiirin hauskojen kommellusten varaan rakentuva viihdeohjelmatyyppi, esimerkkinä suomalainen Hauskat kotivideot.[1]

Vuonna 1996 alettiin Britanniassa kuvata Heathrow’n lentoaseman tapahtumia sarjaksi Lentokenttä, joka laajensi poliisidokumenteista alkanutta lajityyppiä monien muidenkin ammattilaisten ja heidän työpäiviensä tapahtumien seuraamiseen[1].

Musiikkivideoilla aloittanut MTV alkoi vuonna 1992 näyttää suosituksi noussutta tositelevisiosarjaa The Real World, jossa seurattiin samassa asunnossa asuvia nuoria. Sen tekijät mainitsivat Amerikkalaisen perheen esikuvakseen.[5] Suomessa vastaavanlainen sarja oli vuonna 1996 esitetty Heartmix. Tämän tyyppisistä dramatisoiduista ihmissuhdeohjelmista varsinaisesti alkoi se lajityyppi, josta tositelevisio on tullut tunnetuimmaksi[1]. Pian lajityypin tunnetuimmaksi edustajaksi nousi Alankomaissa vuonna 1994 perustetun televisiotuotantoyhtiö Endemolin tuottama Big Brother, joka aloitettiin vuonna 1999.[6]

Tositelevision seuraava läpimurto tapahtui kesällä 2000, kun CBS näytti ruotsalaiseen Robinson-formaattiin perustuvan Selviytyjien ensimmäisen kauden. Sarjasta tuli heti hyvin suosittu, ja ensimmäisen kauden päätösjaksoa katsoi 52 miljoonaa katsojaa. Samana kesänä Selviytyjien kanssa CBS alkoi näyttää myös Big Brotheria; kummankin sarjan idea oli kehitetty Euroopassa. Kaudella 2001–2002 tositelevisio oli jo vakiintunut isoksi osaksi yhdysvaltalaista televisio-ohjelmistoa[7], ja sama tapahtui pian ympäri maailmaa. Televisio-ohjelmaformaattien kansainvälinen kauppa oli yksi tositelevisiotarjonnan kasvattaja: oli varmempaa tehdä versioita jo jossain päin maailmaa suosituksi osoittautuneista formaateista kuin kehittää omia[1].

Tehtävien suorittaminen ja siinä kilpaileminen muodostui 2000-luvun taitteessa yhdeksi tositelevision alatyypeistä. Näistä ensimmäisiä suomalaissarjoja olivat Yllytyshullut (Nelonen 1998-2005), Mahdoton tehtävä (Yle TV2 2001–2002) ja Ennätystehdas (MTV3 2006-2013), kansainvälisiä Pelkokerroin (2001–) ja Amazing Race (CBS 2001–), joka sai anarkistisemman ja kevyemmän suomalaisversion Far Out(MTV3 2001–2002)[1].

Suomen ilmaiskanavilla tositelevisio oli vuonna 2013 yleisin ohjelmaluokka: sen osuus kaikista ohjelmista on lähes neljännes.[8]

Lajityyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mediatutkija Pauliina Tuomi katsoo, että tosi-tv on niin laajalle levinnyt ohjelmatyyppi, ettei siitä oikein voi edes puhua yhtenä käsitteenä. Tosi-tv-ohjelmia on vaikea enää jakaa pitäviin alakategorioihin. Ohjelmatyyppiä yhdistää lähinnä sensaationhakuisuus. On ylipainoa käsitteleviä ohjelmia, true crimea, ulkomuotoon liittyvää kauhistelua, katastrofeja sekä osallistujien osaamattomuuteen, huonokuntoisuuteen tai sotkuisuuteen perustuvia ohjelmia.[9]

Piilokamera ja muu keppostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piilokamera on varhainen tositelevision muoto. Sen tähtiä ovat tavalliset ihmiset, jotka joutuivat yllättäviin tilanteisiin tavallisessa elämässään. Osa ohjelman viehätystä ovat narrattujen ihmisten reaktiot kun tilanteen luonne paljastuu heille. Nykyajan keppostelu- ja harhautusohjelmat kuten MTV:n Punk’d perustuvat piilokameran ajatukseen.[4] Lajityypin aloitti jo vuonna 1948 yhdysvaltalainen Candid Camera, joka sai 1962 suomalaisversion Piilokamera. 2000-luvun varhaisia suomalaisesimerkkejä ovat alankomaalaiseen formaattiin perustunut Noriko Show ja Miljonääri-Jussi, molemmat vuodelta 2004.[1]

Yhteiseloa kuvaava tositelevisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MTV:n yhteisasumissarja The Real World synnytti useita jäljittelijöitä ja spin-offeja. Yksi näistä oli Road Rules (1995–2007), jossa kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä laitettiin suorittamaan tehtävää rahattomana johtolankoja seuraten.[5] The Real Worldin jälkeen esimerkiksi Big Brother on käyttänyt samaa ohjelmaideaa.[4]

Tositelevisiokilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyjissä joukko ihmisiä yrittää selviytyä trooppisella saarella ilman mukavuuksia, ja joka jaksossa yksi äänestetään ulos. Yksi varhaisista tositelevisiokilpailuista ja edelleen jatkuvista on Amazing Race, joka on voittanut useita Emmy-palkintoja parhaan tositelevisiokilpailusarjan kategoriassa.[7]

Kykykilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Canadian Idol -ohjelman finalisteja vuonna 2008

Kykykilpailuja on televisiossa esitetty jo varhain. Kun Star Search loppui 1995, kykykilpailut katosivat Yhdysvaltain televisiosta muutamaksi vuodeksi. Britanniassa alettiin vuonna 2001 esittää Pop Idol -laulukilpailua, jonka yhdysvaltalainen versio American Idol aloitti 2002. Ohjelmasta tuli erittäin suosittu, ja avauskauden finaalia seurasi 50 miljoonaa katsojaa. Pian sitä seurasi muiden alojen kykykilpailuja, kuten mallikilpailuja, koomikkokilpailuja ja jopa bisnesaiheinen kilpailu Diili.[10]

Dokumentaarinen tositelevisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australialaisia rantavahteja seuraavan Hengenpelastajat -sarjan kuvauksissa

Dokumentaarinen tositelevisio seuraa usein jotain ammattikuntaa työssään, kuten poliiseja, sairaalahenkilökuntaa, pelastajia, turistioppaita tai tatuointitaiteilijoita, tai jotain muunlaista ihmisryhmää, kuten vankeja tai luksuselämää eläviä ihmisiä.[11]

Muodonmuutosaiheinen tositelevisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muutosaiheisissa tositelevisio-ohjelmissa keskitytään osanottajan oman elämän kohenteluun.[12] Ne käsittelevät esimerkiksi kaunistautumista, pukeutumista, laihduttamista, ruokatottumuksia, rahankäyttöä, parisuhdetta, eläintenhoitoa, yritystoimintaa, sisustusta tai remontointia.[11]

Julkkistositelevisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkkistositelevisiotähdet Ozzy ja Sharon Osbourne vuonna 2004

Nykyajan varhaisin julkkis-tositelevisiosarja oli MTV:n The Osbournes (2002–2005), jossa seurattiin heavy metal -laulaja Ozzy Osbournea perheineen. Osbourneista tuli esikuva monille muille samankaltaisille julkkissarjoille.[13]

Ihmissuhde-tositelevisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmissuhteisiin keskittyviä tositelevisiosarjoja kuten deittisarjoja näytettiin jo 1960-luvulla. 1990-luvun lopun jälkeen syntyneistä deitti-tositelevisiosarjoista varhaisimpia oli lyhytikäinen Who Wants to Marry a Multi-Millionaire?, jossa 50 naista pyrki oletetun miljonäärin morsiameksi. Ohjelmasta syntyi suuri julkinen skandaali, sillä "miljonääri" paljastui naistenhakkaajaksi todellisessa elämässään, eikä hän ollut miljonäärikään. Senkin jälkeen on syntynyt useita deittisarjoja, jossa miehet ja naiset etsivät kumppania.[14]

Sosiaalinen koe -tositelevisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joidenkin tositelevisio-ohjelmien teemana on sosiaalinen koe, jossa kohde eristetään normaalielämästä tai pannaan tekemään jotain tavallisuudesta poikkeavaa.[11]

Osanottajien valinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osanottajia tositelevisioon haetaan mainostamalla, värväämällä henkilökohtaisesti, ja ilmoittelemalla ohjelmien lopussa. Hakuohjeet ovat ohjelmien www-sivuilla. Hakijat lähettävät ohjelmaan kirjallisen hakemuksen ja muutaman minuutin videon itsestään. Kiinnostavimpien hakijoiden taustat kuten rikosrekisteri tarkistetaan, ja heidät haastatellaan. Koska hakijoita voi olla kymmeniä tuhansia, vain pieni osa hakemuksista voidaan katsoa läpi. Kykykilpailu American Idol järjestää eri kaupungeissa koelauluja, joiden perusteella tuomarien eteen esiintymään valitaan kaikkein kiinnostavimmat.[15]

Jokaiseen tositelevisio-ohjelmaan etsitään osanottajiksi ohjelman teemaan sopiva ja kiinnostava yhdistelmä persoonallisuuksia, ulkonäköjä ja keskinäistä kemiaa. Yksi suosittu esiintyjätyyppi on sellainen, joka aiheuttaa riitoja tai polemiikkia. Toinen suosittu tyyppi on hermoherkkä ja haavoittuvainen henkilö, joka voi aiheuttaa dramaa esimerkiksi huomatessaan ettei kestä ohjelman aiheuttamia paineita. Myös kaikenlaiset erikoiset tyypit ovat suosittuja valintoja osanottajiksi, ja kykykilpailuissa myös täysin lahjattomat henkilöt, sillä he ovat viihdyttäviä.[16]

Osanottajan täytyy osata puhua ohjelmassa kiinnostavasti itsestään ja siitä mitä on tekemässä, ja hän ei saa pelätä kameraa. Avoimuus omasta elämästään ja persoonallisuudestaan on tärkeää jo castingvaiheessa, jotta ohjelmantekijät tietävät, millaisesta henkilöstä on kyse ja sopiiko hän ohjelmaan. Hakijoista karsitaan etenkin julkisuustyrkyt, valehtelijat ja liian rivosuiset.[16]

Joskus tositelevisioesiintyjiä laitetaan esiintymään ”ristiin” muissakin saman yhtiön tuotannoissa: esimerkiksi Neloskanavalta tuttu Kiinteistökuningatar Kaisa Liski voitti keväällä 2015 saman kanavan MasterChef VIP -kilpailun.[17] Yhdysvalloissa esimerkiksi ”Boston” Rob Mariano on vaimoineen esiintynyt useasti CBS:n suosituimmissa tositelevisiokilpailuissa.[18]

Suosion syitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tositelevisio on nykyisin hyvin suosittu ohjelmatyyppi. Mediatutkija Veijo Hietalan mukaan tositelevision suosio perustuu siihen, että ihmiset ovat sosiaalisia olentoja, jotka tarkastelevat mielellään muita ihmisiä ja heidän toimintaansa erilaisissa tilanteissa. Hänen mukaansa kulttuurimme muuttui 2000-luvun taitteessa tunteita ja elämyksiä korostavaksi. Tositelevisio näyttää suuria tunteita ja esittelee tavallisten ihmisten koko tunnekirjon. Toisin kuin elokuvissa, tositelevisio tarjoaa todellisia ihmisiä ja oikeita tunteita.[19]

Yksi muista ohjelmatyypeistä poikkeava tositelevision tarjoama tunnetila on myötähäpeä (saks. Fremdscham),[20] joka on empaattisempi muoto vahingonilosta. Lahjattomia, itsekkäitä ja typerästi käyttäytyviä tosi-tv-osallistujia katsoessaan voi jalostaa myötätunnottoman vahingonilon tunteensa osallistujien puolesta häpeämiseksi, kun nämä eivät itse ymmärrä hävetä. Myötähäpeä saa sarjan koukkuun katsojan, joka haluaa seurata voivatko osallistujat käyttäytyä jatkossakin noin hölmösti.[21]

Tositelevisio-ohjelmien katsojamäärien maksimoimiseksi ja suosion ylläpitämiseksi ohjelmia markkinoidaan katsojille tehokkaasti paitsi kyseisellä tv-kanavalla, myös ristiinpromootion avulla muissa saman mediayhtiön tiedotusvälineissä tai kilpailijoiden medioissa, jos näin on sovittu. Esimerkiksi Sanoma-konserni tekee Neloskanavansa tosi-tv-ohjelmista ja niiden esiintyjistä paljon juttuja omistamiinsa lehtiin, kuten Ilta-Sanomiin ja Me Naisiin.[22][23][24]

Arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tositelevision arvostelijat väittävät, että termi on harhaanjohtava, koska ohjelmat esittävät kaikkea muuta kuin todellisuutta. Tositelevision tekijät usein ohjailevatkin osallistujia eri tavoin. Yleisimpiä ohjailutapoja ovat käsikirjoittaminen, tarkoitushakuiset leikkaukset, eri äänipätkien yhdistely, tapahtumien lavastaminen sekä epäaitojen tilanteiden luominen. Kahden henkilön välille voidaan luoda editoinnin avulla draamaa, jota todellisuudessa ei ole, esimerkiksi leikkaamalla henkilön kommentista toisen henkilön reaktioon, joka onkin kuvattu eri asiayhteydessä, siis reaktiona eri asiaan. Joskus osanottajia kehotetaan käyttäytymään tietyllä tavalla tai sanomaan tiettyjä asioita. Katsojia ei kuitenkaan useinkaan haittaa, vaikka he tietäisivätkin ohjelmien olevan manipuloituja, sillä se tekee ohjelmista kiinnostavampia.[25]

Joidenkin arvostelijoiden mielestä tositelevisiosarjat ovat sosiaalipornoa ja sen katselijat tirkistelijöitä.[19]

Ylen tutkivan journalismin MOT-ohjelma sai keväällä 2021 haltuunsa kolmen tosi-tv-sarjan suomalaisversioiden esiintyjäsopimuksia (Temptation Island Suomi, Big Brother Suomi sekä Au pairit) ja pyysi niistä kommentteja asiantuntijoilta. Salassapitosopimusten, toimintakieltojen ja kaikista oikeuksista luopumisvaatimusten todettiin olevan tarpeettoman pitkäaikaisia ja monelta osin kohtuuttomia, mahdollisesti jopa lainvastaisia.[26][27]

Ainakin Ranskassa on oikeuskäsittelyn tuloksena saatu ennakkopäätös, jonka mukaan tosi-tv-ohjelmaan osallistuminen muodostaa työsopimuksen ja osallistujia on siis kohdeltava työntekijöinä siihen liittyvine työaika-, palkkaus- ja työsuojelusäännöksineen. Ennakkopäätöksen tuloksena maassa on eri oikeusasteissa päätetty siitä, minkä suuruisia korvauksia työstä pitäisi milloinkin maksaa. Tositelevisio-ohjelmien tuotantoyhtiöt ovat joutuneet maksamaan suuria korvauksia myös takautuvasti.[26]

Suomessa esitettyjä tositelevisio-ohjelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Hautakangas, Mikko: ”Vertaismelodraamaa taviksista taviksille. Katsaus suomalaisen todellisuustelevision historiaan”, Television viisi vuosikymmentä. Toim. Juhani Wiio. SKS, 2007. ISBN 978-951-746-939-5.
  2. Tosi-tv:n pitkä historia. Ilta-Sanomat, 6.10.2007, s. 63.
  3. Näkökulma: X Factorin lavastettu todellisuus – tuotanto päättää, millaisena näemme Saara Aallon ja muut kilpailijat Yle Uutiset. Viitattu 7.11.2016.
  4. a b c d e Richard Keller: A history of reality television (part one): The Beginning 9.7.2008. AOL-HuffPost TV Group. Viitattu 28.12.2014.
  5. a b Richard Keller: A history of reality television (part two): MTV gets real 9.7.2008. AOL-HuffPost TV Group. Viitattu 28.12.2014.
  6. Laaninen 2006, s. 4.
  7. a b Richard Keller: A history of reality television (part three): Big Brothers, Amazing Races and naked castaways 9.7.2008. AOL-HuffPost TV Group. Viitattu 28.12.2014.
  8. Ilkka Ahtokivi: Tositelevisio-ohjelmat suomalaisten suosiossa 14.8.2014. Verkkouutiset, Nykypäivä. Viitattu 29.12.2014.
  9. Jussi Lehmusvesi: Kansallinen itsepetos : Suomen ensimmäisellä Big Brother -kaudella lähinnä juotiin teetä Helsingin Sanomat. 11.5.2021. Hs.fi. Viitattu 11.5.2021.
  10. Richard Keller: A history of reality television (part four): Show me your talents 9.7.2008. AOL-HuffPost TV Group. Viitattu 28.12.2014.
  11. a b c Laura Juntunen & Aino Koskenniemi: Suomalainen televisiotarjonta 2013 (s. 86–87) 2014. Liikenne- ja viestintäministeriö. Viitattu 29.12.2014.
  12. Richard Keller: A history of reality television (part six): Makeovers from body to home 9.7.2008. AOL-HuffPost TV Group. Viitattu 28.12.2014.
  13. Richard Keller: A history of reality television (part seven): Celebreality 9.7.2008. AOL-HuffPost TV Group. Viitattu 28.12.2014.
  14. Richard Keller: A history of reality television (part five): I take this millionaire bachelor to be my geeky newlywed date 9.7.2008. AOL-HuffPost TV Group. Viitattu 28.12.2014.
  15. Caitlin Cecil: Casting Reality TV (Internet Archivessa, tallennettu 14.2.2015) Texas Christian University. Viitattu 1.3.2020.
  16. a b Michelle Ye Hee Lee: The reality behind casting for reality television shows (Internet Archivessa, tallennettu 2.9.2018) 25.6.2009. Chicago Tribune. Viitattu 1.3.2020.
  17. Topelius, Taneli: Kaisa Liski on uusi MasterChef VIP! ”Jälkiruokatehtävä oli kuin nyrkki otsaan” (Internet Archivessa, tallennettu 8.12.2015) Ilta-Sanomat. 14.4.2015. Viitattu 1.3.2020.
  18. About Rob (Internet Archivessa, tallennettu 12.3.2017) bostonrobmariano.com. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  19. a b Mediatutkija Veijo Hietala: Tosi-tv ruokkii tirkistelyn himoa 30.11.2009. Suomen Kuvalehti. Viitattu 2.2.2015.
  20. Fremdscham (German), Better than English -sivusto, joulukuu 2011. Viitattu 26.11.2015.
  21. Schatz, Roman: Myötähäpeä, Ilta-Sanomat 11.5.2014. Viitattu 26.11.2015.
  22. Fenton, Ben: Finland’s Sanoma in cross-promotion strategy, The Financial Times 30.5.2011. Viitattu 26.11.2015.
  23. Junttila, Janne: Sanoma lisännyt ristiinmainontaa, Yle Uutiset 7.5.2009. Viitattu 26.11.2015.
  24. Rantanen, Tuomas: ”Journalismi ja uusi vallan kolmijako-oppi”, Journalistit ja demokratia, s. 64–65. Oikeusministeriön julkaisuja 2008:5, toim. Aki Asola. Oikeusministeriö. ISBN 978-952-466-441-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.11.2015).
  25. Caitlin Cecil: How Real is Reality Television? Texas Christian University. Viitattu 29.12.2014.
  26. a b Mattinen, Johanna ja Mäntymaa, Jaakko: Tällaisia ovat tosi-tv:n salaiset sopimukset: osallistujille elinikäinen vaitiolo ja kymmenien tuhansien sopimussakot Yle Uutiset. 4.5.2021. Viitattu 4.5.2021.
  27. Mattinen, Johanna ja Mäntymaa, Jaakko: Tosi-tv:n kohtuuton hinta: käsikirjoitus Yle MOT. 4.5.2021. Viitattu 4.5.2021.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heikki Kujansivu & Laura Saarenmaa (toim.): Tunnustus ja todistus. Näkökulmia kahteen elämän esittämisen tapaan. Gaudeamus 2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]