Ennätystehdas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ennätystehdas
Ohjelman logo 2012-2013.
Ohjelman logo 2012-2013.
Tyyli viihdeohjelma
Kestoaika noin 25 minuuttia.
Luoja(t) Eppu Salminen (juontaja, tekijä)
Pääosissa Eppu Salminen
Antero Mertaranta
Aleksi Litovaara
Janni Hussi
Alkuperämaa Suomi
Verkko MTV3, FOX
Esitetty 2006 – 2013, 2019-
Jaksoja 71
Tuotanto
Vastaava(t) tuottaja(t) Juha Vuorio
Tomi Suomela
Ohjaaja(t) Matti Saarivuori
Mika Hannula (Studio)
Käsikirjoittaja(t) Eppu Salminen
Leikkaaja(t) Mika Laine
Markus Rask
Kuvaaja(t) Jukka Lehtonen
Anton Leppälä
Henkka Muhonen
Keijo Seppänen
Tomas Marshall (Steadicam)
Tuotantoyhtiö(t) Ten Years Production Oy
Aiheesta muualla
IMDb

Ennätystehdas oli Eppu Salmisen juontama viihdeohjelma, jota esitettiin MTV3-kanavalla vuosina 2006-2013. Ohjelmassa eri ihmiset yrittivät tehdä tai rikkoa erilaisia ennätyksiä. Ohjelman ensimmäinen jakso esitettiin 1. lokakuuta 2006. Ennätyksiä tehtailtiin pääasiassa nyt puretussa Helsingin Energian Hanasaaren A-voimalaitoksen sisätiloissa. Nykyään Ennätystehdasta kuvataan Angel Filmsin studiolla. Kolme ensimmäistä kautta juonsi Eppu Salminen ja neljännen kauden Aleksi Litovaara. Viidennellä kaudella juontajaksi palasi Eppu Salminen.[1]

Kuudennella, keväällä 2012 alkaneella kaudella Salmisen ohella juontajana toimi Antero Mertaranta.[2] Kauden viimeisessä jaksossa eniten ääniä saanut kilpailija, Nino Kinnunen, palkittiin Vuokatin Aatelin luksuslomalla ja matkalahjakortilla.

Sarjan kahdeksas ja viimeinen kausi alkoi MTV3-kanavalla 31. joulukuuta 2012 ja päättyi 13. tammikuuta 2013. Kauden katsojaäänestyksen voittajaksi julistettiin maailman pienimmän moottorisahalla veistetyn karhun tekijä Juha Käkelä.

Ohjelma jatkui vuonna 2019 FOX-kanavalla juontajanaan fitness-malli Janni Hussi.[3]

Eppu Salminen juonsi Ennätystehdasta syksystä 2006 kevääseen 2009 asti, jolloin lopetti väliaikaisesti. Aleksi Litovaara juonsi syksyn 2009. Eppu Salminen palasi alkuvuodesta 2010 juontamaan Ennätystehdasta ja pysyikin juontajana aina vuoteen 2013. Vuonna 2012 Salmisen kanssa Ennätystehdasta tuli juontamaan Antero Mertaranta, joka pysyi mukana vuoteen 2013 asti.

Eppu Salminen tehtaili ennätyksiä myös itse muun muassa 30 metrin juoksussa, itse paistetun Pekingin ankan syönnissä, valvomisessa ja aamiaisen syönnissä kovassa tuulessa. Myös Antero Mertaranta tehtaili muutamia ennätyksiä. Aleksi Litovaara ei tehnyt omia ennätyksiä.

Vuosina 2006-2007 Ennätystehdasta kuvattiin Hanasaaren A-voimalaitoksen sisätiloissa. Muutamia ennätyksiä lukuun ottamatta kaikki ennätykset kuvattiin Hanasaaren lähiympäristössä. Vuosina 2008-2011 Ennätystehdasta kuvattiin Hanasaaren B-voimalaitoksen sisätiloissa. Vuosina 2012-2013 Ennätystehdasta kuvattiin Angel Filmsin studioilla.

Erikoiskuvauspaikkoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erikoiskuvauspaikkoja olivat muun muassa Hämeenlinnan hyppyrimäki (Jussi Seljas, mäkihyppy mopolla), Savon suunta (Markku Levänen, Kickbike), Tampereen jäähalli (Jussi Seljas, takaperinvoltti mopolla, Seljas tulessa) ja Vuokatin Aateli (Eppu Salminen, valvominen)

1. tuotantokausi (2006)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juontaja: Eppu Salminen

Jakso 1 – 1. lokakuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Kimmo Kinnunen Tulitikun heittäminen. 33 metriä, 80 senttimetriä.
Eevis Järvinen Keksinpyöritys suussa, 1 minuutti. 29 kierrosta.
Heikki Niskanen Bumerangin heitto ja kiinniotto, 1 minuutti. 7 koppia.
Ilkka Harju Piin desimaalien muistaminen. 2030 desimaalia.
Markku Eklund Itsensä polttaminen, pisin ihmissoihtu. 1 minuutti.
Ben Johnson,
Eppu Salminen
Juokseminen, 30 metriä. 4,40 sekuntia,
5,58 sekuntia.

Jakso 2 – 8. lokakuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Mikael Leino Kolikon pyöritys käsissä, 1 minuutti. 38 kierrosta.
Kiira Kokko Käsilläseisonta paikallaan. 1 minuutti, 30 sekuntia.
Juha Kurvinen Sokkojonglööraus palavilla soihduilla. Yritys onnistui.
Mikko Ketola 6 oluttuopin juominen. 38 sekuntia.

Jakso 3 – 15. lokakuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Keijo Karvinen Korkean korttitalon rakentaminen, 1 minuutti. 9 kerrosta.
Keijo Karvinen Korttitalon rakentaminen, 19 kerrosta. 5 minuuttia.
Juuso Laurila Lasku hiilikasasta lumilaudalla. Yritys onnistui.
Pertti Partanen Yhden jalan naruhyppely, 1 minuutti. 152 kertaa.
Marianne Mäkiprosi Sanojen luettelu väärinpäin, 1 minuutti. 31 sanaa.
Juha Kurvinen Moottorisahan jonglööraus sokkona. Yritys onnistui.
Antti Paronen Englannin kanaalin ylitys uimalla. Yritys onnistui.

Jakso 4 – 29. lokakuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Markku Uusipaavalniemi Rubikin kuution ratkaiseminen. Yritys onnistui.
Ville Sinkkonen Lusikan kääntäminen kielellä, 1 minuutti. 56 kierrosta.
Jenni Suutarinen Pikkuvarpaan ympäripyöritys, 1 minuutti. 117 kierrosta.
Matti Järveläinen Shakkilaudan pelinappuloiden järjestyksen muistaminen ulkoa. Yritys onnistui.
Antti Paronen Englannin kanaalin ylitys uimalla. 13 tuntia, 55 minuuttia.

Jakso 5 – 5. marraskuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Tero Leväaho Pelikortin heittäminen sanomalehden läpi, 10 metriä. Yritys onnistui.
Julius Kapiainen 160 merkin tekstiviestin kirjoittaminen sokkona. 1 minuutti, 15 sekuntia.
Iina Laine Naisten leuanveto. 29 kappaletta.
Aleksi Halonen Lippujen tunnistaminen, 2 minuuttia. 103 tunnistettua lippua.
Jari Tapanainen Miekan nieleminen pää alaspäin. Yritys onnistui.
Jari Tapanainen Kahdesta pakkopaidasta vapautuminen. 5 minuuttia, 50 sekuntia.
Ville Kaarima Muisti- ja refleksipeli. 203 muistettu.

Jakso 6 – 12. marraskuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Marko Demidoff Potku ilmassa neljään kohteeseen. Yritys onnistui.
Marko Demidoff Leca-harkon katkaisu paljain käsin. Yritys onnistui.
Aki Heiskanen Biljardipöydän tyhjentäminen. 1 minuutti, 3 sekuntia.
Jari Lampi Sotilasveto omalla painolla. 120 kappaletta.
Pamella Julin-Yrjölä Sanojen luettelu takaperin, 1 minuutti. 34 sanaa.
Susanna Saari-Lindström Hengityksen pidättäminen, naiset. 5 minuuttia, 23 sekuntia.
Timo Kinnunen Hengityksen pidättäminen, miehet. 8 minuuttia, 3 sekuntia.
Stevie Starr Kolikoiden nieleminen ja palauttaminen numerojärjestyksessä. Yritys onnistui.

Jakso 7 – 19. marraskuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Jore Sohlman Kahdeksan chilin syöminen mahdollisimman nopeasti. 1 minuuttia, 53 sekuntia.
Ramin Sohrab Potkuja voltin aikana. 7 potkua.
Jari Isometsä Kelkkailun SM-yritys. -
Jaakko Kaistinen Pirunnyrkin (18 palaa) ratkaiseminen. 47 sekuntia.
Stevie Starr Sokerin palauttaminen kuivana vatsasta. Yritys onnistui ainoana maailmassa.
Olli Hokkanen 1,5 litran Coca-Colan juominen. Epäonnistunut suoritus.
Ramin Sohrab 10 ihmisen yli hyppääminen. Yritys onnistui.

Jakso 8 – 26. marraskuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Ilkka Kumpulainen Päänahan pyörittäminen. 125 kierrosta.
Kari Savolainen Pizzan syöminen. 3 minuuttia, 50 sekuntia.
Joel Heikkilä Tabascon juominen. 30 sekuntia.
Janos Uotila Golfpallon pituuslyönti. 571 metriä.
Janos Uotila Golfpallon lyöminen vanerin läpi. 15 millimetrin vaneri.
Risto K. Järvinen Ensimmäinen suomalainen stand up -esitys ilman naurua. Yritys onnistui.
Timo Kaukonen Saunominen -90-asteisessa saunassa mahdollisimman pitkään. 20 minuuttia, 16 sekuntia.

Jakso 9 – 3. joulukuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Matti Myllymäki Uimahyppy pesuvatiin. Yritys onnistui.
Väinö Kemppainen Siluetin leikkaus sokkona. 1 minuutti, 10 sekuntia.
Stevie Starr Kultakalan nieleminen ja palauttaminen elävänä vatsasta. Yritys onnistui.
Mike King Donkkauksen korkeusennätys. 3 metriä, 30 senttimetriä.
Mira Söderman Naruhyppely jalkapallo pään päällä. 76 hyppyä.
Onni Puurunen Moottoripyörän takarenkaan puhkaisu kumia polttamalla. 22 sekuntia.

Jakso 10 – 10. joulukuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Joonas Kola 0,5 litran virvoitusjuomapullon juominen. 9 sekuntia.
Tapio Valtonen 4 metrin rullamitan pitäminen leuan päällä. 18 sekuntia.
Stevie Starr Ilmapallon puhkaisu naulalla vatsassa. Yritys onnistui.
Juha Haavisto,
Kimmo Rikkonen,
Mikko Setälä
200 drinkin tekeminen. 4 minuuttia, 16 sekuntia.
Anssi Vanhala Rubikin kuution ratkaisu. 14,63 sekuntia.
Anssi Vanhala Rubikin kuution ratkaisu yhdellä kädellä. 32,85 sekuntia.
Anssi Vanhala Rubikin kuution ratkaisu sokkona. 7 minuuttia, 4 sekuntia.
Anssi Vanhala Rubikin kuution ratkaisu jaloilla. 59,59 sekuntia.
Jori A. Kopponen 25 metriä korkean tolpan päällä seisominen. 35 tuntia, 30 minuuttia.

Jakso 11 – 17. joulukuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Mikko Piipponen Kruunukorkin heitto. 23,18 metriä.
Stevie Starr Tupakansavun nieleminen ja palauttaminen vatsasta. Yritys onnistui.
Christian Engblom Joka toisen kortin poimiminen korttipakasta, 1 minuutti. 4 pakkaa.
Dani Antman Jalkapallon pompottaminen, 30 sekuntia. 167 kertaa.
Jari Tapanainen Vapautuminen Darby-kahleista pää alaspäin. 1 minuutti, 53 sekuntia.
Lyde Lyytikäinen Jääkylmässä vedessä istuminen. 15 minuuttia.

Jakso 12 – 31. joulukuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Elli Harju, 3 v. Maailman lippujen tunnistaminen. 190 tunnistettua lippua.
Matti Järveläinen Korttipakan muistaminen Black Jack -pelissä. Yritys onnistui.
Jari Tapanainen Vapautuminen nippusiteestä. 20,7 sekuntia.
Lasse Lundqvist,
Olli Karvonen,
Anne Lundqvist
Osterien avaaminen, 30 kappaletta. 1 minuutti, 45 sekuntia.
Siiri Mulari Sählymailan tasapainottelu sormella. 17 minuuttia, 59 sekuntia.

2. tuotantokausi (2007)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juontaja: Eppu Salminen

Jakso 1 – 23. syyskuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Kari-Pekka Karhunen 25-metrisen puun kaato latvasta pätkimällä. 13 minuuttia, 30 sekuntia.
Maikku Hiljanen Käsilläseisonta. 6 minuuttia, 3 sekuntia.
Mikko Klar Kananmunien pitely kämmenellä. 15 kappaletta.
Eppu Salminen Aamiaisen syönti kovassa tuulessa, 30 metriä sekunnissa. Yritys onnistui.
Harri "Speedy" Bergström Koriksen vapaaheitto sokkona, yli 65-vuotiaat. 50 heittoa, 27 osumaa.
Matti Myllymäki Hyppy veteen palavana 15 metristä, yli 55-vuotiaat. Yritys onnistui.

Jakso 2 – 30. syyskuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Vesa Peltonen Puhelinluetteloiden repiminen. 10 luetteloa, 39,78 sekuntia.
Otto Hotung Korkealle sylkäisy ja syljen kiinniotto. 1 metri, 41 senttimetriä.
Niko Kautonen (11 vuotta) Valtioiden pääkaupunkien muistaminen. Yritys onnistui.
Simo Terho Speed Test -reaktiopeli. 507.
Jussi Seljas Mäkihyppy moottoripyörällä. 63 metriä. Uusi Suomen ennätys.

Jakso 3 – 7. lokakuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Janne Ahonen Kiihdytysautolla varttimaileri, 402 metriä. 5,18 sekuntia, 403 kilometriä tunnissa.
Teppo Mäkelä Jalkakyykky yhdellä jalalla. 165 kertaa.
Julius Moisio Noppien silmäluvun tietäminen etukäteen. 5 noppaa. Uusi tehtaan ennätys
Jaana Tanner Rautakoura yhdellä kädellä. 151 kilogrammaa.
Sirpi Jansson Hiuksista roikkuminen. Yritys epäonnistui.
Keke Pulliainen Taikuripallojen puhaltaminen. 5 palloa minuutissa.
Janne Ahonen Kiihdytysautolla varttimaileriin aika. 4,88 sekuntia.

Jakso 4 – 14. lokakuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Jouni Rissanen Nopeusajo moottoripyörällä, vakiorunko. 290 kilometriä tunnissa.
Tomi Rehell Veto ja laukaus Colt .45:llä. 0,29 sekuntia.
Jere Heinonen Palavalla polkupyörällä ajaminen. 2 minuuttia, 14 sekuntia.
Juha Lapiolahti Proteesilämäri. 92 kilometriä tunnissa.
Aarno "Pelastaja" Luoma Vanhin ammattilaisnyrkkeilijä. 63 vuotta.
Lina-Lotta Kavander (7 vuotta) Hulavanteen pyöritys minuutissa. 148 kierrosta.
Ryhmäsaunomisen maailmanennätys (esitetty vain Maikkarin:n nettisivuilla). 168 ihmistä.

Jakso 5 – 21. lokakuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Markku Kekkonen Mönkijällä ajo kahdella renkaalla. 20,8 kilometriä. Uusi maailmanennätys.
Kauko Pesonen 75 millimetriä paksujen harkkotiilien murskaus, 10 kappaletta. Yritys onnistui.
Markku Leinonen Käsillä kävely, 50 metriä. Yritys onnistui.
Susanna Saxberg-Tesmala Pystykellunta kädet ja jalat sidottuina. 1 tunti. Uusi Suomen ennätys.
Eppu Salminen Kiinan muurin kahden vartiotornin välin juokseminen. 1 minuutti, 12 sekuntia.
Matti Myllylä, Olli Hokkanen Colan juomisen haasteottelu: Olli Hokkanen VS Matti Myllylä 1. Matti Myllylä (32 sekuntia), 2. Olli Hokkanen (48 sekuntia).

Jakso 6 – 28. lokakuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Ladja Kaiser Jr. Yksipyöräisellä taiteilu maailmanpyörän päällä, korkeus 26 metriä. Yritys onnistui.
Pasi Häkki Oluen juominen, 1 litra. 8 sekuntia.
Eppu Salminen Itse paistetun Pekingin ankan syönti. 4 minuuttia, 58 sekuntia.
Olli Torkkell Ristiriipunta. 29,87 sekuntia.
Jussi Jalkanen Ilmapallon nieleminen, 140 cm. 50 sekuntia. Uusi Suomen ennätys.
Tino Turunen Kurkun katkaisu samurai-miekalla, etäisyys 5 senttimetriä kädestä. Yritys onnistui.
Tino Turunen Tupakan katkaisu samurai-miekalla, etäisyys 3 senttimetriä kasvoista. Yritys onnistui.

Jakso 7 – 4. marraskuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Lyde Lyytikäinen Muurahaiskeossa istuminen. 2 tuntia, 10 minuuttia. Uusi maailmanennätys.
Helmiina Hyvärinen (12 vuotta) Käsilläseisonta arkopuilla. 4 minuuttia.
Taisto Weckström Vihellyksen äänenvoimakkuus. 118,9 desibeliä.
Jari Lampi Jalkakyykky omalla painolla. 84 toistoa. Uusi Suomen ennätys.
Kauko Isotalus Kaikkien Suomen kunnanvaakunoiden tunnistaminen. Yritys onnistui.
Piero Cantarella Vapaapudotus 18 metrin korkeudesta. Yritys onnistui.

Jakso 8 – 11. marraskuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Vesa "Crazy" Kivimäki Pienin ympyrä autolla kahdella renkaalla. 6 metriä, 86 senttimetriä.
Markku Sarvilahti Auton renkaiden vaihto. 4 minuuttia.
Iina Asikainen Koirarotujen tunnistaminen. 25 rotua.
Eero Saastamoinen Kerman juominen, 1 litra. 25,7 sekuntia.
Pete Poskiparta Korttipakan ulkoa opettelu. 1 minuutti, 29 sekuntia.
Ari Lauanne Pahvilautasiin osuminen ruoskalla minuutissa. 23 lautasta.

Jakso 9 – 18. marraskuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Saku Kaarnanen Taitopyörällä tasapainoilu. 57 kierrosta minuutissa.
Pauli Alhonen Lauseiden kirjainmäärän tietäminen. 10/10
Ville Väisänen Haalarin heitto. 42,5 m
Eppu Salminen Esiintyminen Pekingin oopperassa. Yritys onnistui ensimmäisenä suomalaisena
Topi Lintukangas Syvyyssukellus. 60 metriä.
Marko Tamminen Maailman väkevimmän chilin syöminen. 4,5 kpl.

Jakso 10 – 25. marraskuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Keijo Purmonen eläinten imitointi 50/50 tunnistettavasti
Viktor Kaiser tasapainoilu pyörivän maailmanpyörän päällä 1 kierros 26 metrin korkeudella
Eppu Salminen Suomen korkeimman tehtaanpiipun ylös juoksu 4 minuuttia, 12 sekuntia
Joonas Ohtonen 15 biljardipallon pomppulyönti pussiin. 10 sekuntia.
Joonas Ohtonen Biljardipallon korkeuslyönti. 28 senttimetriä.
Mika Pennanen Naisen heitto kämmeneltä toiselle. 11 kertaa peräkkäin
Simppu Koiran 60 metrin juoksu. 4,82 sekuntia.

Ennätystehtaan muita ennätyksiä (2006-2013)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juontajat: Eppu Salminen, Aleksi Litovaara, Antero Mertaranta

Tekijä Ennätysyritys Tulos
Piia Peets Leuanveto - 12-vuotiaat. 37 kappaletta.
Janne Rivinoja Tabascon juominen - puoli litraa. 10,04 sekuntia. Uusi Suomen ennätys.
Miika Pelkonen Puuttuvan kortin selvittäminen. 8,54 sekuntia.
Lyde Lyytikäinen Kakun syönti ilman käsiä. 4 minuuttia, 12 sekuntia. Uusi tehtaan ennätys.
Tuomo Kyllästinen Jacky-Makupalan syönti. 18,42 sekuntia.
John Parta Steariinin juonti, 5 tuikkukynttilää. 28,67 sekuntia.
Markku Levänen Kickbike, vauhdinotto. 81 km/h. Uusi maailmanennätys.
Kimmo Miettinen Harkkotiilien murskaus. 10 kappaletta. Ei ennätystä.
Niko Säkkinen Ympyrän ajaminen moottoripyörän takarenkaalla. 170 kertaa.
Henry Maaranen Sätkän kääriminen käsin, 1 minuutti. 5 kappaletta.
Ali-Reza Sohrab Auton työntäminen keihäs kurkulla, paino 1200 kiloa. 5 metriä, 90 senttiä.
R-Syke Rap-lyriikan riimittely, 711 tavua. 57,18 sekuntia.
Mikko Pöntinen Pituussukellus ilman räpylöitä. 155 metriä. (10.1.2009)
Maarit Raatikainen Potkukelkan huippunopeus /naiset. 32 km/h. Uusi maailmanennätys.
Peräsmies Piereminen. 80,3 dB. (22.9.2012)
Esa Suuronen Renkaiden puhallus vedessä. 45 kertaa.
Ramin Sohrab Hyppy metrin syvyiseen altaaseen. 25 metriä (korkeus). Ei ennätystä.
Jussi Seljas Takaperinvoltti moottoripyörällä palavana. 29 metriä.
Bocao Päällä liukuminen. 2 metriä, 16 senttiä.
Ossi Hämäläinen Sinapin syönti, 6 tuubia. 1 minuutti, 2 sekuntia. (12.10.2008)
Eppu Salminen, Antero Mertaranta Tynnyrisaunassa oleilu. Yritys onnistui.
Rami Otman ja John Parta Keppien murskaus ihmiseen. 7 keppiä minuutissa. Uusi tehtaan ennätys.
Harri Anttila Hiusten halkominen. Viiteen osaan. Uusi Ennätystehtaan ennätys.
Joonas Ohtonen Biljardipallojen pomppulyönti selän takaa, 15 kpl. 14,06 sekuntia. Uusi maailmanennätys. (2009)
Janne Kuisma Appelsiinimehun juonti, 3 litraa. 3 minuuttia, 48 sekuntia.
Allan Jokinen Dippipunnerrus maksimipainolla. 175 kiloa.
Keijo Purmonen 3D-imitointi. 15 tunnistettua hahmoa. Uusi tehtaan ennätys.
Crazy-Mike Palavien seinien läpi ajaminen, nainen konepellillä. 15 kappaletta. Uusi maailmanennätys.
Cary Nurmi Banaanien syöminen minuutin aikana. 6 banaania. Uusi maailmanennätys.
Markku Tapaus Auton pudotus. 30 metriä.
Kimmo Suorsa Tulitikun sytyttäminen yhdellä kädellä. 3,31 sekuntia. Uusi maailmanennätys.
Ari Uotila Leuanveto. 63 leuanvetoa.
Antti Varis Soutulaitteella soutaminen, 100 km. 6 tuntia, 17 minuuttia, 44 sekuntia.
Michael Goudeau Jönglooraus säkkituoleilla. 6 kertaa. Uusi maailmanennätys.
Keke Pulliainen Ferrarilla ajaminen silmät peitettyinä. 210 km/h.
Antti Väisänen Maidon juominen - 1 litra. 8,15 sekuntia. Uusi Suomen ennätys.

Ennätystehtaan jakso 21.3.2009[4]

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Anu Tirkkonen Hula-vanteen pyörittäminen kaulalla, 1 minuutti 139 kertaa. Uusi Suomen ennätys.
Jan Riikonen Naudan paistin ratkominen, 45 kiloa 3 minuuttia, 53 sekuntia. Uusi Suomen ennätys.
Jorma Valo Pöllien halkominen, 1 kuutio, metrin mittaisia. 9 minuuttia, 42 sekuntia. Uusi Suomen ennätys.
Jorma Valo Halonhakkuu, 1/3 kuutio. 3 minuuttia, 59 sekuntia. Ei ennätystä.
Markku Väyrynen Paikallaan polkeminen ilman käsiä. 78,94 km/h. Uusi maailmanennätys.

Ennätystehtaan jakso 29.12.2010

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Pekka Puranen Yhden käden punnerrukset. 59 kertaa. Uusi Suomen ennätys.
Tero Välimaa, Heikki Punkari ja Verstakko Tuopin puhaltaminen. 125 litraa. Uusi maailmanennätys.
Eppu Salminen Porilaisten marssin soittaminen vuvuzelalla Hyväntoivonniemellä. Ensimmäisenä suomalaisena.
Onni Yrjälä (lapsi) Lintujen tunnistaminen äänestä. 100 lintua. Uusi Suomen ennätys.
Taisto "Tate" Lehto Maastanousu kämmensyrjille ja päkijöille. 40 kertaa. Uusi 70-vuotiaiden Suomen ennätys.
Eppu Salminen Valvominen (jatkuu eiliseltä) 48 tuntia, 20 minuuttia.

Ennätystehtaan jakso 31.12.2010[5]

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Jussi Pennanen Pituushyppy moottorikelkalla. 25 metriä. Uusi Suomen ennätys.
Melissa Moilanen, 6 vuotta Päällä seisominen, 6-vuotiaat. 45 sekuntia. Uusi tehtaan ennätys.
Neea Huikuri Kahdeksikon ajaminen yksipyöräisellä, 1 minuutti. 7,5 kierrosta. Uusi tehtaan ennätys.
Robin, 3 vuotta Automerkkien tunnistaminen, 3-vuotiaat, 4 minuuttia. 52 autoa. Uusi Suomen ennätys.
Iiro Väyrynen Polkupyörällä ajaminen rullien päällä ilman käsiä. 97,86 km/h. Uusi Suomen ennätys.
Eppu Salminen Valvominen. 86 tuntia, 15 minuuttia. Ei ennätystä.

Ennätystehtaan jakso 27.10.2012

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Oona Kivelä X-lippu liike tangolla. 48 sekuntia. Uusi maailmanennätys.
Leena Tuomisto Uimahyppy tekonivelellä 3 metristä puolitoista volttia eteenpäin taittaen. Ensimmäisenä suomalaisena.
Leena Tuomisto Uimahyppy tekonivelellä 5 metristä sisäänpäin taittaen. Ensimmäisenä suomalaisena.
Heimo Kärnä Tuohivirsun rakentaminen. 4 minuuttia, 8 sekuntia. Uusi maailmanennätys.
Damla Tokat Kärrynpyörä ilman käsiä. 15 kertaa. Uusi naisten Suomen ennätys.
Sodankylän Spinning-joukkue Spinning-pyöräily. 6 tuntia, 3 minuuttia. Uusi tehtaan ennätys.
JP Whistler Viheltäminen. 119,2 dB. Uusi Suomen ennätys.

Kuudes tuotantokausi (2012)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juontajat: Eppu Salminen, Antero Mertaranta

Jakso 1 – 10. maaliskuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Jani Ylipahkala Taskuparkkeeraus. 21,8 cm tyhjää tilaa.
Markku Niemi Viiden shampanjapullon avaaminen miekalla 47 sekuntia.
Nino Kinnunen (2 vuotta) Autojen tunnistus 25 autopelikorttia

Jakso 2 – 17. maaliskuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä(t) Ennätysyritys Tulos
Pihla Eriksson (12 vuotta),

Annika Lundström (11 vuotta)

Pöytätennislyönnit minuutissa. 124 kertaa.
Santeri Supi Amerikkalaisen jalkapallon heittäminen. 72 km/h.
Jani Ylipahkala Kiihdytys kahdella renkaalla. Nopeus 122 km/h.
Roni Ratinen (11 vuotta) Motocross-hyppy. 5 metriä.
Jussi Hämäläinen 90 cm:n mittaisen patongin syöminen. 58 minuuttia, 30 sekuntia.

Jakso 3 – 24. maaliskuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Juha Lapiolahti Proteesilämäri 93 km/h.
Marko Kallio Kolmen banaanin syönti mahdollisimman nopeasti. 1 min 17 s.
Antero Joki Syvyyssukellus. 100 metriä.
Keijo Purmonen Suomalaisten laulajien imitointi 37 imitointia tunnistettu.
Alain Robert Kiipeily ilman turvaköysiä. Ranskan korkein rakennus.

Jakso 4 – 31. maaliskuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Jouni Manninen Paitojen pukeminen päällekkäin 3 minuutissa. 30 paitaa.
Juhani Lehtonen Mämmituokkosen syöminen. 32 sekuntia.
Kimmo Lehtonen Keilailukaadot neljällä radalla. 300 pistettä / 3 min 49 s.
Ramin Sohrab Kärrynpyörä 0,35 sekunnissa. 13 kärrynpyörää 10 sekunnissa.
Veli-Matti Lehtikangas Haudassa makaaminen. 8 vuorokautta. Maailmanennätys.

Jakso 5 – 7. huhtikuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Lyde Lyytikäinen Suonsilmäkkeessä seisominen. Ei uutta ennätystä.
Seppo Keskinen Olutpullojen avaaminen moottorisahalla 10 sekunnissa. 12 pulloa.
Tuikku Karhu Pystykellunta. 95 minuuttia.
Akumatti Leskinen Kipsilevyjen läpi juokseminen. 6 levyä.
Markku Mutanen Jalkapuussa istuminen. 9 tuntia.
Lyde Lyytikäinen -23 -asteisessa pakastimessa oleilu. 41 min 15 s. Uusi Suomen ennätys.

Jakso 6 – 14. huhtikuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä(t) Ennätysyritys Tulos
Erkki-Pekka Mäkinen Oman kappaleen karaokelaulanta. 24 tuntia.
Roman Federenko Kolmen koripallon tasapainottelu. Yritys onnistui.
Henry Pyykölä Nopein golfkierros joukkueella. 29.58 minuuttia.
Alvari Grönfors (9 vuotta) 1. Voimaisku. 34 kiloa.
Alvari Grönfors (9 vuotta) 2. Nopeusisku. 27 kiloa.
Alvari Grönfors (9 vuotta) 3. Voimapotku. 85 kiloa.
Lauri Sahlstedt,

Janne Ollenberg

Illallispöydän kattaminen pienkuormaajalla. 2 minuuttia, 58 sekuntia.

Jakso 7 – 28. huhtikuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Ennätysyritys Tulos
Mikael Westö Liaanihyppy. 3,90 metriä.
Eppu Salminen Amsterdamin yli pyöräily alasti. Yritys onnistui.
Jari Silman Rekan peruuttaminen sokkona. 32 metriä.
Henrik Lahti Golfin fore-huudon voimakkuus. 119 desibeliä.
Jeb Corliss Siipipuvulla lentäminen Taivaan portin läpi. Ensimmäisenä maailmassa.

Jakso 8 – 26. toukokuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä(t) Ennätysyritys Tulos
Kai Pitkänen Rubikin käärmeen kokoaminen. 7.73 sekuntia.
Keke Pulliainen Kengännauhojen sitominen ilman käsiä 6.36 sekuntia
Emilia Sysimetsä (2 vuotta) 2-vuotiaiden koirauinti. 20 metriä
Joonas Koskelainen Mutafutispotkun nopeus 62 km/h
Mikko Pennanen Uimahyppy renkaan läpi Renkaan halkaisija 42 cm
Eppu Salminen,

Antero Mertaranta

-50 -asteisessa kylmässä saunassa oleskelu. 43:64 sekuntia.

Jakso 9 – 2. kesäkuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä(t) Ennätysyritys Tulos
Petri Knookala Jalkapallon pomputtelu selällään maaten 15 minuuttia
Nea Snellman (11 vuotta) Varpailla kävely 100 metriä
Sami Kontio Kiihdytys taitolentokoneella 0–100 km/h - 5.56 sek
Jukka Mäennenä Tail Whip Air -pyöräytykset 24 kappaletta minuutissa
Janos Uotila Golfpallon lyönti ovien läpi 3 ovea

Jakso 10 – 9. kesäkuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä(t) Ennätysyritys Tulos
Funky Team Gorillaz Cheerleaderin korkeusheitto 4,30 metriä
Jari Sillman Rekan peruuttaminen 300 metriä - 1 min 13 sek
Eppu Salminen Samppanjaillallinen kuumailmapallossa 1250 metriä
Risto Rantanen Suomen euroviisuedustajien luetteleminen 2 min 51 sek
Tomi Virta Olutpullojen avaaminen hampailla 1 minuutti / 59 pulloa

Jakso 11 – 16. kesäkuuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaksossa seurattiin Eppu Salmisen etenemistä voittajan luo. Jaksossa otettiin välillä häneen yhteyttä. Jaksossa seurailtiin sarjasta irrallisia ennätyksiä. Voiton vei Nino Kinnunen Jämsästä.

Sarjasta irralliset ennätykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tekijä Tietoa
Fredi Noc Nuorallakävely yläilmoissa, huikeissa korkeuksissa, seitsemässä päivässä, seitsemällä eri vuorella
Many It Sing Antero sai luvan kuvata tätä hurjapäätä, joka touhuaa sadan erittäin myrkyllisen cobrakäärmeen kanssa.
mister x Tämä esitti taitojaan että kuinka nopeasti pystyy ylittämään kuusikaistaisen moottoritien jäämättä auton alle.

Yhdeksän eniten ääniä saanutta kilpailijaa

Tekijä Ennätysyritys Tulos
1. Nino Kinnunen (2 vuotta) Autojen tunnistus 25 autopelikorttia
2. Ramin Sohrab Kärrynpyörä 0,35 sekunnissa 13 kärrynpyörää 10 sekunnissa
3. Keijo Purmonen Suomalaisten laulajien imitointi
4. Jani Ylipahkala Kiihdytys kahdella renkaalla Nopeus 122 km/h
5. Antero Joki Syvyyssukellus 100 metriä
6. Juha Lapiolahti Proteesilämäri 93 km/h
7. Kimmo Lehtonen Keilailukaadot neljällä radalla 300 pistettä / 3 min 49 s
8. Petri Knookala Jalkapallon pomputtelu selällään maaten 15 minuuttia
9. Jari Sillman Rekan peruuttaminen sokkona 32 metriä

Olli Hokkasen ennätysyritys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikkeliläisen Olli Hokkasen esiintymisestä ohjelman ensimmäisellä kaudella muotoutui mediailmiö. 19. marraskuuta 2006 televisioidussa lähetyksessä Hokkanen yritti juoda 1,5 litraa Coca-Colaa, joka oli jaettu seitsemään lasiin. Mitään aikarajaa suorituksella ei ollut, koska aiempaa Suomen ennätystä suorituksesta ei ollut. Hokkanen keskeytti yrityksensä juotuaan kolme lasillista ja ilmoitti keskeyttämisen syyksi sen, että "ei pysty. On niin hapokasta, ettei pysty."[6] Hokkasen kommentista tuli lentävä lause.[7] Ilmiö synnytti myös kolanjuonnin SM-kiertueen, jonka juontajana Olli Hokkanen oli.[8]

Vuorosanat Juontajan ja Hokkasen välillä

Hokkanen: Ei jaksa enempää, ei pysty.
Juontaja: Ei pysty?
Hokkanen: Ei pysty, on niin hapokasta, että ei pysty.
Juontaja: Nyt kävi näin?
Hokkanen: Nyt kävi näin, ei pysty juomaan.
Juontaja: No tällä kertaa, Olli Hokkanen, ei tullut ennätystä. Kolme lasia tyhjeni. Mikä meni vikaan?
Hokkanen: Juoma oli yllättävän happopitoista, että ei yksinkertaisesti pysty nielemään.
Juontaja: Mut tuliks sinulle yllätyksenä, että kokis on happopitoista?
Hokkanen: Ei vaan, kyllä tietysti tämä happopitoisuus tuli yllätyksenä, että kotona se ei näin hapokasta ole.
Juontaja: Mutta täällä tehtaalla se sitten oli. Sä olet aikaisemmin kuitenkin pystynyt tekemään tämän?
Hokkanen: Kyllä olen pystynyt, jos niin pullo on ollut pidempään auki ja on ollut lämpimämpää, niin kuin kotona se seisoo pöydällä, niin kyllä olen.
Juontaja: Mut tällä kertaa kävi nyt näin.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]