Selviytyjät

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Selviytyjät
Survivor
2. tuotantokauden dvd-julkaisun kansi
2. tuotantokauden dvd-julkaisun kansi
Tyyli tosi-tv
Kestoaika 60 minuuttia
Tekijä Charlie Parsons
Pääosissa Jeff Probst
Alkuperämaa Yhdysvallat
Verkko CBS
Esitetty 2000 – jatkuu edelleen
Jaksoja 259 (tuotantokaudet 1–19)
Aiheesta muualla
IMDb

Selviytyjät on CBS:n omistama ja Mark Burnettin tuottama yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja. Yhdysvalloissa Survivor-nimellä tunnettu sarja perustuu ruotsalaisen Strix-tuotantoyhtiön Robinson-formaattiin, jossa ryhmä toisiaan vastaan kilpailevia ihmisiä jaetaan kahdeksi heimoksi asumattomalle niemekkeelle tai saarelle. Suomessa sarjaa on esitetty vuodesta 2001 lähtien, sekä Subilla että MTV3:lla.

Perusidea[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tehtävänä on 39 päivän (Australian kaudella 42 päivän) aikana pystyä säilymään mukana kilpailussa ja lopulta voittaa koko kilpailu. Kisassa on jaksoittain kahdenlaisia kilpailuja: palkintokilpailuja, joissa heimo voi voittaa syötävää, tavaroita ja erilaisia etuja itselleen. Koskemattomuuskilpailuissa tarkoituksena on saada itselleen koskemattomuussymboli, joka takaa sananmukaisesti heimolleen koskemattomuuden. Tällöin kyseinen heimo ei joudu heimoneuvostoon, jossa ryhmä joutuu pudottamaan yhden jäsenistään pois äänestyksellä. Lisäksi tärkeää on ryhmän välinen kanssakäyminen, jota kuvaajat päivittäin kuvaavat näiden leireissä.

Kun jäljellä on noin yhdeksän kilpailijaa, heimot yhdistetään ja yksilökilpaileminen alkaa. Seitsemän (kaudesta 13 eteenpäin 9) kilpailijaa joutuu heimoneuvostoon (Jury), joka äänestää kaudesta riippuen joko kahdesta tai kolmesta viimeiseksi jääneestä kilpailijasta voittajan. Voittaja julkistetaan suorassa tv-lähetyksessä Yhdysvalloissa sen jälkeen kun sarja on esitetty televisiosta.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkintona on suuri summa rahaa, useimmiten miljoona dollaria, jonka voittaja saa. Lisäksi monella kaudella kilpailun aikana kilpaillaan auton voitosta. Yleensä toiseksi tullut voittaa noin 250 000 dollaria. Kolmanneksi tullut voittaa 125 000 dollaria ja neljänneksi tullut 100 000 dollaria. Eri kausien päätösjaksoissa on jaettu palkintoina autoja ja lisää rahaa. Yhdysvaltojen tavan mukaan jokainen kilpailija joutuu itse maksamaan voitoistaan verot.

Kilpailun aikana kilpaillaan niin sanotusta palkintokilpailusta, jossa yleensä on ollut palkintona ruokaa tai jotain ylellistä.

Kuvauskohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyjien kuvauskohteet tuotantokausilla 1-16

Selviytyjiä kuvataan yleensä eksoottisissa rantakohteissa, jossa meri on lähellä. Poikkeuksen tähän teki esimerkiksi Afrikan kilpailu, jossa kilpailijat olivat keskellä paahtavaa autiomaata. Kaikista eniten Selviytyjiä on kuvattu Samoalla. Suosituin manner Selviytyjien kuvauspaikkoina on ollut Etelä-Amerikka.

Selviytyjien tuotantokaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisellä korostettua näytetään parhaillaan Suomessa. Punaisella korostettua näytetään parhaillaan Yhdysvalloissa. Oranssilla korostettua kuvataan parhaillaan.

nro. Vuosi Kohde Kilpailijoita Voittaja
1 2000 Malesian lippu Borneo (Malesia) 16 Richard Hatch
2 2001 Australian lippu Australian takamailla (42-päiväinen) 16 Tina Wesson
3 2001-02 Kenian lippu Afrikka (Kenia) 16 Ethan Zohn
4 2002 Ranskan Polynesian lippu Marquesassaaret 16 Vecepia Towery
5 2002 Thaimaan lippu Thaimaa 16 Brian Heidik
6 2003 Brasilian lippu Amazon (Brasilia) 16 Jenna Morasca
7 2003 Panaman lippu Pearl Islands 16 Sandra Diaz-Twine
8 2004 Panaman lippu Pearl Islands (All-Stars) 18 Amber Brkich
9 2004 Vanuatun lippu Vanuatu 18 Chris Daugherty
10 2005 Palaun lippu Palau 20 Tom Westman
11 2005 Guatemalan lippu Guatemala (The Maya Empire) 18 Danni Boatwright
12 2006 Panaman lippu Panama (Exile Island) 16 Aras Baskauskas
13 2006 Cookinsaarten lippu Cookinsaaret 20 Yul Kwon
14 2007 Fidžin lippu Fidži 19 Earl Cole
15 2007 Kiinan lippu Kiina 16 Todd Hertzog
16 2008 Mikronesian lippu Mikronesia (Fans Vs. Favorites) 20 Parvati Shallow
17 2008 Gabonin lippu Gabon (Earth's last eden) 18 Robert Crowley
18 2009 Brasilian lippu Tocantins (Brazilian highlands) 16 James Thomas Jr.
19 2009 Samoan lippu Samoa 20 Natalie White
20 2010 Samoan lippu Samoa (Heroes Vs. Villains) 20 Sandra Diaz-Twine
21 2010 Nicaraguan lippu Nicaragua 20 Judson “Fabio” Birza
22 2011 Nicaraguan lippu Nicaragua (Redemption Island) 18 Boston Rob
23 2011 Samoan lippu Samoa (South Pacific) 18 Sophie Clarke
24 2012 Samoan lippu Samoa (One World) 18 Ei vielä esitetty Suomessa
25 2012 Filippiinien lippu Filippiinit 18 Ei vielä esitetty Suomessa
26 2013 Filippiinien lippu Caramoan (Fans Vs. Favourites) 20 Ensimmäinen jakso esitetään: 13.2.2013

Tuotantokaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Selviytyjät 1: Borneo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kilpailu käytiin Malesiassa, Pulau Tigan saarella. Kisassa oli mukana 16 kilpailijaa. Kisan voitti Richard Hatch. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun kilpailun voittaja julkistettiin suoraan Borneossa. Myöhemmissä tuotantokausissa kilpailun voittaja julkistetaan aina Yhdysvalloissa, yleisön silmien alla.

Kyseisen kauden päätyttyä levisi kohu kilpailija B.B. Andersenin kuolemasta, mutta myöhemmin selvisi, että kyseessä oli vain juoru.

Kilpailun voittaja, Richard Hatch, joutui vankilaan vuonna 2006 veropetoksen takia. Hän oli pimittänyt tietoja voittorahoistaan verottajalta. Vankeustuomion pituus oli noin 4,5 vuotta.

Selviytyjät 2: Australia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailu käytiin Australian takamailla, Herbet Riverillä, Queenslandissä. Kilpailu kuvattiin vuonna 2000. Kilpailun voitti Tina Wesson. Kilpailun aikana Michael Skupinista tuli ensimmäinen Selviytyjistä evakuoitu kilpailija, joka loukkasi itsensä kilpailussa niin pahasti, että tarvitsi välitöntä hoitoa mantereella. Skupin sai vakavia palovammoja kaaduttuaan nuotioon. Ainoan kerran kilpailu kesti 42 päivää.

Selviytyjät 3: Afrikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikan selviytyjät kuvattiin Shaban kansallispuistossa, Keniassa. Joukkueet sekoitettiin kesken kisan ensimmäistä kertaa. Kisan voitti Ethan Zohn.

Selviytyjät 4: Marquesassaaret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailu kuvattiin vuonna 2001 Nuku-Hiva saarella Marquesassaarilla. Kisan voitti Vecepia Towery. Ensimmäistä kertaa Selviytyjien historiassa kaksi naista oli finaalissa.

Selviytyjät 5: Thaimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailu käytiin Koh Tarutao -saarella. Voittajana oli Brian Heidik. Ensimmäistä kertaa Selviytyjissä joukkueita ei ollut määrätty ennalta, vaan ne valittiin kilpailun ensimmäisessä jaksossa. Joukkueiden valitsijoina oli kaksi kilpailijaa. Finaalissa olevat henkilöt olivat kummatkin miehiä, ensimmäistä kertaa sarjan historiassa.

Selviytyjät 6: Amazon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kisa käytiin Brasiliassa, Floresta de Vidalla. Kisan voitti Jenna Morasca. Ensimmäistä kertaa kisan aikana joukkueet olivat jaettuina naisiin ja miehiin.

Selviytyjät 7: Pearl Islands[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailun paikkana oli Panama ja kisan voitti Sandra Diaz-Twine. Ensimmäisen kerran koko kilpailun historiassa osa kilpailijoista sai tulla takaisin kilpailuun vaikka heidät oli äänestetty ulos kisasta.

Kaudessa esiintyi myös kaikkien aikojen vihatuimmaksi kilpailijaksi äänestetty Jon Dalton, lempinimeltään Jonny Fairplay.

Selviytyjät 8: All-stars[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kisan kilpailijat olivat edellisten tuotantokausien kilpailijoita ja voittajia. Kilpailun voitti Amber Brkich, joka kilpaili tuotantokaudella 2. Kisa käytiin Pearl Islandilla, Panamassa. Ensimmäistä kertaa kilpailijat oli jaettu kolmeen eri joukkueeseen. Kilpailu johti kahden kilpailijan, Robin ja Amberin, kihlaukseen. Myöhemmin Rob ja Amber kilpailivat kahdessa The Amazing Race kilpailussa. Kilpailussa voitti toisen miljoonan myös Rupert Boneham, joka oli yleisön suosikki sarjassa. Sue Hawk (Borneo) jätti kilpailun kesken koettuaan mielestään seksuaalista häirintää. Toinen kilpailija, Jenna, jätti leikin kesken äitinsä kuoleman takia.

Selviytyjät 9: Vanuatu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kisan voitti Chris Daugherty. Kisa kuvattiin vuonna 2004 Vanuatun saarilla. Joukkueet on jaettu naisiin ja miehiin toisen kerran.

Selviytyjät 10: Palau[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kisa esitettiin vuonna 2005 ja kuvattiin Filippiinien saaristossa. Kisan voitti Tom Westman. Kisan alussa mukana oli ensimmäistä kertaa 20 kilpailijaa. Pelin alussa kilpailijat jaettiin heimoihin. Jonathan ja Wanda jäivät ulkopuolelle ja he putosivat. Ulong-heimosta putosivat kaikki kilpailijat paitsi Stephenie ja hänet siirrettiin Koror-heimoon. Jury: Coby, Janu, Stephenie, Gregg, Caryn, Jenn, Ian

Selviytyjät 11: Guatemala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kisa kuvattiin Yaxhá-Nakum-Naranjon kansallispuistossa, lähellä tunnetumpaa Tikalin kansallispuistoa. Kisassa oli mukana 18 kilpailijaa, joista kaksi oli mukana myös 10. tuotantokaudella. Kisan voitti Danni Boatwright.

Selviytyjät 12: Panama - Exile Islands[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailu kuvattiin vuonna 2005 ja esitettiin Yhdysvalloissa vuoden 2006 alkupuoliskolla. Tämä on kolmas kerta kun Panamaa käytettiin Selviytyjien kilpailukohteena. Kilpailussa oli mukana 16 henkilöä, jotka jaettiin kilpailun alussa neljään joukkueeseen (ensimmäistä kertaa ikinä), jotka yhdistettiin jo toisessa jaksossa kahdeksi. Toista kertaa kilpailija joutui jättämään kilpailun kesken, kun Bruce Kanegai pyysi lääkäreiden apua päiviä jatkuneeseen sairauteensa. Kilpailun voitti Aras Baskauskas.

Selviytyjät 13: Cookinsaaret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyjien 13. kilpailu kuvattiin kesäkuussa Cookinsaarilla Aitutakin atollilla ja se esitettiin Yhdysvalloissa syksyllä 2006. Ensimmäistä kertaa sarjan historiassa joukkueet oli jaettu etnisin perustein. Kilpailussa oli mukana 20 kilpailijaa ja sen voitti Yul Kwon. 5-4 äänestyksessä.

Selviytyjät 14: Fidži[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyjien 14. kilpailu kuvattiin Fidžilla, Vanua Levussa, 30. lokakuuta7. joulukuuta. Mukana oli 19 kilpailijaa. Kilpailun voitti Earl Cole päihittäen Cassandra Franklinin ja Dre "Dreamz" Herdin 9-0-0 äänestyksellä, joka on ensimmäinen yksimielinen äänestys koko ohjelmasarjan historiassa. Dreamz todettiin myös tähän mennessä rottamaisimmaksi kilpailijaksi pettäessään lupauksensa autosta Yau-Man nimiselle kilpailijalle. Yau-man äänestettiin parhaaksi pelaajaksi. Jury: Rocky, Lisi, Michelle, Engardo, Mookie, Alex, Stacy, Boo ja Yau-man.

Selviytyjät 15: Kiina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyjien 15. tuotantokausi kuvattiin huhti-toukokuussa 2007 Kiinassa. Kilpailussa oli mukana 16 kilpailijaa. Kilpailun voitti Todd Herzog. Jury: Jamie, Jean-Robert, Frosti, James, Erik, Peih-Gee ja Denise

Selviytyjät 16: Mikronesia - Fanit vs Suosikit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyjien 16. tuotantokausi kuvattiin 29. lokakuuta - 6. joulukuuta 2007 Mikronesiassa. Kilpailussa oli mukana 20 kilpailijaa. Mikronesiassa kilpailevat vastakkain uudet kilpailijat (fanit) sekä aikaisemmista kausista vanhoja katsojien suosikkeja (favorites). Kilpailun voitti Parvati Shallow (Cooksaaret). Hänen kanssaan finaalissa oli Amanda (Kiina). Jury: Eliza (Vanuatu), James (Kiina), Ozzy (Cooksaaret), Jason, Alexis, Erik, Natalie, Cirie (Panama).

Selviytyjät 17: Gabon - Earth's Last Eden[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyjien 17. tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa 25. syyskuuta 2008. Kilpailun voitti Robert "Bob" Crowley äänin 0-3-4 (Sugar 0, Susie 3, Bob 4.) 57-vuotias Bob todettiin myöhemmin kaikkien aikojen vanhimmaksi selviytyjien voittajaksi.

Selviytyjät 18: Tocantins - Brazilian highlands[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyjien 18. tuotantokausi pidettiin Tocantins-vuorilla. Kilpailuun osallistui 16 kilpailijaa, jotka jaettiin kahteen heimoon, Jalapaoon ja Timbiraan. Jalapaoon kuuluivat Sandy, Sydney, Carolina, Taj, Joe, Stephen, J.T. ja Spencer, kun taas Timbirassa kilpailivat Coach, Tyson, Brendan, Jerry, Candace, Sierra, Debbie ja Erinn. Kilpailun voitti James "J.T." Thomas Jr. Hän on toinen kilpailija Selviytyjien historiassa, joka sai kaikki juryn äänet voittaessaan Stephen Fishbachin äänin 7-0. Hänet äänestettiin myös fanien suosikkikilpailijaksi. Päivänä 21 Joe evakoitiin, koska hänen polvensa tulehtui, ja hän oli vaarassa menettää jalkansa tai jopa kuolla. Jury: Brendan, Tyson, Sierra, Debbie, Coach, Taj, Erinn.

Selviytyjät 19: Samoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyjien 19. tuotantokausi kuvattiin Samoalla. Kilpailijat oli jaettu jo alussa kahteen heimoon, Foa Foa ja Galu. Foa Foan jäsenet ovat Mick, Jaison, Russell H, Ben, Mike, Ashley, Natalie, Elizabeth, Marisa ja Betsy. Galun jäsenet ovat Brett, Dave, Erik, Russell S, John, Kelly, Laura, Monica, Ramboo/Shamboo ja Yasmin. Epätavallisesti tällä tuotantokaudella heimot yhdistyivät kun 12 kilpailijaa oli jäljellä, Galun johtaessa 8-4. Natalie White voitti Russell Hantzin ja Mickin äänin 7-2-0. Jury: Erik, Kelly, Laura, John, Dave, Monica, Shambon, Jaison, Brett.

Selviytyjät 20: Heroes vs. Villains[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toista kertaa sarjan historiassa kaikki 20 kilpailijaa ovat olleet jo aiemmin mukana. Heroes-heimon ("Sankarit") pelaajat ovat pelanneet aiemmin suhteellisen reilua peliä, siinä missä Villains-heimon ("Konnat") pelaajat ovat juonitelleet, manipuloineet, pettäneet liittolaisensa ja valehdelleet. Heroes-heimossa kisailevat Amanda (Kiina (3.) & Mikronesia (2.)) Candice (Cooksaaret (8.)) Cirie (Panama (4.) & Mikronesia (3.)) Colby (Australia (2.) & All-Stars (11.) James (Kiina (7.), Mikronesia (7.)) JT (Tocantins (1.)) Rupert (Pearl Islands (7.) & All-Stars (4.)) Stephenie (Palau (7.) & Guatemala (2.)) Sugar (Gabon (3.) Tom (Palau (1.)) Villains-heimossa Coach (Tocantins (5.)), Courtney (Kiina (2.)), Danielle (Panama (2.)), Jerri (Australia (8.) & All-Stars (10.)), Parvati (Cooksaaret (6.) Mikronesia (1.), Randy (Gabon (8.), Rob (Marquesassaaret (10.) All-Stars (2.)), Russell (Samoa (2.), Sandra (Pearl Islands (1.)) ja Tyson (Tocantins (8.)). Tällä kertaa sarjan logossa lukee perinteisen "Outwit, Outplay, Outlast":in sijasta "Return, Revenge, Redemption" ("Paluu, Kosto, Lunastus"). Tuotantokausi kuvattiin pian Selviytyjät - Samoan kuvausten jälkeen. CBS näytti 20. tuotantokauden 11. helmikuuta 2010 alkaen. Kilpailun voitti Sandra Diaz-Twine 6-3-0 äänestyksessä.

Selviytyjät 21: Nicaragua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyjien 21. tuotantokausi kuvattiin Nicaragualla, ja esitettiin Amerikassa syksyllä 2010. Kilpailijat jaettiin eri heimoihin iän perusteella. Koska kahdessa edellisessä kaudessa piilotettu immuniteetti-patsas löytyi liian helposti, se on nyt piilotettu eri tavalla ja sen löytämisvihjeet ovat piilosanoja. Uusi "Medallion of Power" -elementti on lisätty peliin ja se antaa heimolle etua, mutta jos sen käyttää, seuraavalla kierroksella sen saa toinen heimo käyttöönsä.

Voittaja:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauden voitti Judson “Fabio” Birza 5-4-0 äänestyksessä.

Selviytyjät 22: Redemption Island[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyjien 22. tuotantokausi kuvattiin Nicaragualla, ja esitettiin Amerikassa keväällä 2011. Uusien kasvojen lisäksi mukana ovat myös Russell Hantz (jo 3. kertaa) ja Rob Mariano (4. kertaa). Kauden uutuus on Redemption island, saari, jonne kilpailijat lähetetään sen jälkeen, kun heidät on äänestetty pois heimoneuvostossa. Saarella pudonneet kilpailijat joutuvat kohtaamaan toisensa kaksintaisteluhaasteessa, jonka häviäjä joutuu pelistä lopullisesti ulos. Haasteen voittaja saa aina jatkaa eloaan saarella, ja lopulta tälle tarjoutuu mahdollisuus palata varsinaiseen peliin jossain vaiheessa kautta uudestaan. Ensimmäisenä Redemption Islandilta palasi Matt Elrod top 12 kohdalla, mutta kuitenkin joutui heti takaisin. Toisena Redemption Islandilta palasi Andrea Boehlke, joka myös äänestettiin heti pois.

Voittaja:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Selviytyjät 23: South Pacific[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyjien 23. tuotantokausi kuvattiin Samoalla jo kolmannen kerran, ja esitettiin Amerikassa syksyllä 2011. Mukana oli tällä kertaa kuusitoista uutta kilpailijaa, sekä kaksi vanhaa kilpailijaa, Ozzy Lusth ja Benjamin "Coach" Wade. Redemption Island palasi takaisin, mutta tällä kertaa siellä ei ollut kuin kaksi kilpailijaa kerrallaan.

Voittaja:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyjät 24: One World[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi kuvattiin jälleen Samoalla. Mukana on kahdeksantoista kilpailijaa. Heimot on jaettu miehiin ja naisiin. Kausi sai ensi-iltansa helmikuussa 2012. Molemmat heimot elävät yhdessä samassa leirissä. Ensimmäistä kertaa sarjan historiassa koskemattomuuden voittanut joukkue halusi vapaaehtoisesti mennä heimoneuvostoon.

Voittaja:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyjät Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Selviytyjät Suomi

MTV3 ilmoitti helmikuussa 2012 aloittavansa Selviytyjät Suomi -ohjelman tuotannon. Ensimmäinen tuotantokausi kuvattiin touko–heinäkuun 2012 aikana Malesiassa,[1] jossa kuvattiin myös Nelosen esittämän Suomen Robinson -sarjan molemmat tuotantokaudet. Vuosina 2001–2005 MTV3 esitti hieman Selviytyjiä muistuttanutta Suuri Seikkailu -ohjelmaa, jota kuitenkin kuvattiin Suomessa sekä MTV3:n Thaimaassa kuvattu ja maaliskuussa 2012 alkanut Viidakon tähtöset -sarja myös hiukan muistuttaa Selviytyjät-sarjaa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]