Siirry sisältöön

Pamela Tola

Wikipediasta
Pamela Tola
Pamela Tola helmikuussa 2010
Pamela Tola helmikuussa 2010
Henkilötiedot
Syntynyt15. lokakuuta 1981 (ikä 44)
Ruotsinpyhtää
Ammatti näyttelijä, ohjaaja
Puoliso Lauri Tilkanen
(vih. 2015; ero 2020)
Lapset 4
Sukulaiset
Näyttelijä
Merkittävät roolit
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Pamela Tola (s. 15. lokakuuta 1981 Ruotsinpyhtää)[1][2] on suomalainen näyttelijä ja ohjaaja. Hänen läpi­murto­elo­kuvansa näyttelijänä oli Dome Karu­kosken ohjaama Tyttö sinä olet tähti (2005),[1] josta hän sai ensimmäisen Jussi-ehdokkuutensa. Tola on näytellyt myös Karu­kosken elo­kuvissa Leijonasydän ja Napapiirin sankarit. Hän oli yksi MTV3:n Saturday Night Liven pää­näyttelijöistä.

Tola on ohjannut neljä pitkää elokuvaa, joista ensimmäinen oli elo­kuva oli 2018 ensi-iltansa saanut Swingers.[3][4][5] Suosituin Tolan ohjaamista elokuvista on Teräsleidit, joka sai lähes 250 000 katsojaa elokuvateattereissa.[6] Tola ohjaa sille jatko-osan Teräsleidit – kuin viimeistä päivää, jonka ensi-ilta on joulupäivänä 2025.[7]

Opinnot ja harrastukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tola kirjoitti yli­oppilaaksi Niinivaaran lukiosta Joensuusta vuonna 2001.[8] Ennen Teatteri­korkea­kouluun pääsemistään hän opiskeli vuoden verran sosio­nomiksi ja tanssi­terapeutiksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa. Tola on harrastanut näyttelemistä kymmen­vuotiaasta alkaen video­elo­kuvissa ja harrastaja­teattereissa.[9]

Tolalta ilmestyi vuonna 2007 kirja Miksi näyttelen?, joka oli osa hänen Teatteri­korkea­koulun opin­näyte­työtään.[10]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tola joutui 1990-luvulla sisaruksineen ensin vuodeksi lastenkotiin ja sitten kahdeksaksi vuodeksi perhekotiin hänen isänsä ja myöhemmin myös äitinsä kuoltua.[11] Tolan veli Joonatan Tola on kirjailija.[12] Heidän setänsä Olli Tola tuottaa televisiosarjoja ja heidän serkkunsa Tuulianna Tola on toiminut juontajana televisiossa. Olli Tolan puoliso Lena Meriläinen on näyttelijä.[13]

Tola avioitui vuonna 2008 tuottaja Pauli Waroman (s. 1978) kanssa. He saivat kaksi lasta, joulu­kuussa 2006 ja loppuvuodesta 2008 syntyneet pojat.[14] Avioliitto päättyi helmikuussa 2012. [15]

Syksyllä 2015 Tola avioitui näyttelijä Lauri Tilkasen kanssa.[16] He saivat poika­lapsen keväällä 2014[17] ja erosivat kesä­kuussa 2020.[18]

Neljännen lapsensa Tola sai vuonna 2024.[19][20]

Valikoitu filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Pamela Tolan filmografia
Ääninäyttelijänä
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
  • Miksi näyttelen? (Osa kirjallista opin­näytettä Teatteri­korkea­koulussa) Helsinki: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7352-8
  1. a b Luoma-aho, Veera: Pamela Tola ei haaveillut tähteydestä. Anna. 20.10.2005. Helsinki: Otavamedia Oy. Arkistoitu 13.8.2018. Viitattu 1.3.2020.
  2. Pamela Tola (Julkkislista) Ilta­lehti. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 27.10.2012.
  3. Makkonen, Nita: Ohjaajana debytoiva Pamela Tola puhuu nyt suoraan elo­kuva-alan vaietuista ongelmista – vuodet teatteri­korkea­koulussa olivat ahdistavaa aikaa Ilta-Sanomat. 2.12.2018. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 2.12.2018.
  4. Näyttelijä­tähti Mikko Nousiainen parin­vaihtamisesta: ”Se on ala­kulttuuri, josta ei paljon huudella” MTV. 5.8.2018. Arkistoitu 6.8.2018. Viitattu 7.8.2018.
  5. Pamela Tola Elonet.fi. Viitattu 13.2.2025.
  6. Katsojaluvut - Suomen elokuvasäätiö % Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 13.2.2025.
  7. Pamela Tolan hittielokuva saa jatkoa – Tältä näyttää ensimmäinen traileri www.iltalehti.fi. Viitattu 3.9.2025.
  8. Marienberg, Tuija: Kohti omia unelmia Koti-Karjala. 19.10.2016. Kitee: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy. Viitattu 19.3.2019.
  9. Berner, Anna-Sofia: Yhdeksänvuotias Pamela Tola kertoo vitsin (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 3.11.2018. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 31.5.2022.
  10. Miksi näyttelen? gummerus.fi. Gummerus Kustannus Oy. Arkistoitu 31.5.2022. Viitattu 31.5.2022.
  11. Juuti, Mikko: Me Naiset: Pamela Tola jäi lapsena orvoksi – asui sisariensa kanssa lastenkodissa Ilta-Sanomat. 27.7.2017. Viitattu 11.1.2018.
  12. Kanerva, Arla: Taiteilijaisä kieltäytyi työnteosta, eristäytyi yhteiskunnasta ja teki lopulta itsemurhan – Joonatan Tola teki traumaattisesta lapsuudestaan romaanin, jossa hän yrittää ymmärtää isää (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 23.1.2021. Viitattu 26.3.2024.
  13. Uotinen, Jenni: Tiesitkö tämän? Nämä kotimaiset julkkikset ovat sukulaisia! Iltalehti. 18.10.2012. Viitattu 31.5.2022.
  14. Martikainen, Linda: Kolmen lapsen äiti Pamela Tola: ”Minulla on meneillään seesteisempi aika äitiydessä” Anna. 9.8.2017. Viitattu 7.8.2018.
  15. Pamela Tolalle lopullinen avioero mtvuutiset.fi. 28.2.2012. Viitattu 6.9.2024.
  16. Tainola, Rita: Pamela Tola meni naimisiin komean näyttelijä­rakkaansa kanssa Ilta-Sanomat. 29.9.2015. Viitattu 29.9.2015.
  17. Pamela Tolalle perheen­lisäystä Ilta­lehti. 9.4.2014. Viitattu 4.12.2014.
  18. Pudas, Mari: Avio­ero! Pamela Tolan ja Lauri Tilkasen liitto päättyi Ilta­lehti. 2.6.2020. Viitattu 3.6.2020.
  19. Salli Hakala: Pamela Tola sai vauvan kaikessa hiljaisuudessa – ilmestyi sädehtivänä punaiselle matolle Ilta-Sanomat. 5.3.2024. Viitattu 6.4.2024.
  20. Pamela Tolan vauva syntyi – Pääsi äidin mukaan töihin! www.iltalehti.fi. Viitattu 6.4.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]