Uusi Iloinen Teatteri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uusi Iloinen Teatteri (UIT) on suomalainen vuonna 1978 perustettu viihteellinen teatteri. Teatterilla on esiintymistoimintaa kesäisin.

1970-luvulla Linnanmäen johtaja Sara Ekelund oli esittänyt Matti Kuuslalle toiveen vuosittaisen revyyohjelman järjestämisestä Linnanmäen Peacock-teatteriin. Teatterin perustajajäseniin kuuluivat musiikkituottaja ja kapellimestari Jaakko Salo, tuottaja Matti Kuusla, käsikirjoittaja ja sanoittaja Jukka Virtanen, laulaja Marjatta Leppänen ja säveltäjä Lasse Mårtenson.[1]

UIT:n esityksissä on runsaasti musiikkia. Alun perin UIT:n orkesterina oli vuosina 1979–2007 Seitsemän seinähullua veljestä ja kapellimestarina ja musiikillisena johtajana toimi Jaakko Salo kuolemaansa (13.6.2002) asti[2]. Vuonna 2008 orkesteriksi vaihtui Jean S. Teatterin alkuperäiseen käsikirjoitusryhmään kuuluivat Seppo Ahti, Matti Kuusla, Jaakko Salo ja Jukka Virtanen.

UIT on toiminut vuosina 1979–2009 Linnanmäen Peacock-teatterissa, vuosina 2010–2014 Arena-teatteritalon näyttämöllä Hakaniemessä ja vuodesta 2015 lähtien jälleen Linnanmäen Peacock-tetterissa.

Vuonna 2010 UIT joutui siirymään Areena-taloon, koska Peacockia hallinnoiva Bulevardin teatteriyhdistys ei enää vuokrannut sille tiloja.[3] UIT jatkoi toimintaansa keväällä 2010 Helsingin Hakaniemessä Arena-teatteritalon näyttämöllä.[4] Vuoden 2010 syksyllä UIT meni konkurssin. Sen seurauksena eri taiteiden alojen henkilöt päättivät perustaa uuden, lähes samaa nimeä kantavan teatterin. Teatterin taiteellisina vetäjinä aloittivat Timo Kärkkäinen, Taneli Mäkelä ja Reija Wäre.[5]

UIT Hakaniemen Musiikkiteatteri aloitti toimintansa syksyllä 2010. Uuden teatterin omistajiin kuuluivat mm. Timo Kärkkäinen, Seppo Ahti, Taneli Mäkelä, Antti Paavilainen, Marjatta Leppänen, Sari Siikander ja Reija Wäre.[6] Uuden UIT:n ensimmäinen revyy oli Ilon kautta! ja se esitettiin 1.4.–28.5.2011 Arena-näyttämöllä, Hakaniemessä.

UIT – Hakaniemen Musiikkiteatteri teki useita kesäteatteriproduktioita maakunnissa, muun muassa Kauhavalla Power Parkissa[7], Lappeenrannassa[8] ja Äänekosken Kartanon kievarissa[9]

Vuonna 2015 UIT palasi Linnanmäen Peacock-teatteriin, jossa se on toiminut myös seuraavina vuosina.[10]

UIT:n revyyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

nro vuosi nimi ohjaaja
1 1979 Samassa veneessä Auvinen, ViliVili Auvinen ja Lars Svedberg
2 1980 Komento takaisin Kotkaniemi, PenttiPentti Kotkaniemi
3 1981 Taikalaatikko Kajava, JukkaJukka Kajava
4 1982 Saippuakauppias Melasniemi, PerttiPertti Melasniemi
5 1983 Näin se on nähtävä Lindeman, LasseLasse Lindeman
6 1984 Pallo hallussa Kajava, JukkaJukka Kajava
7 1985 Yespoks Parviainen, JussiJussi Parviainen
8 1986 Paasalusta Järvinen, PenttiPentti Järvinen
9 1987 Maitoa maitoa Valkama, RitvaRitva Valkama
10 1988 Kanavanvaihtaja Valkama, RitvaRitva Valkama
11 1989 Hyvin menee, naapurit nauraa Virtanen, JukkaJukka Virtanen
12 1990 Helibori humpsis - pokasaha soi Virtanen, JukkaJukka Virtanen
13 1991 Meitin Finland Virtanen, JukkaJukka Virtanen
14 1992 Bonjour kirvesvartta Virtanen, JukkaJukka Virtanen
15 1993 Ne halii meitin Virtanen, JukkaJukka Virtanen
16 1994 Tunti torvisoittoa Virtanen, JukkaJukka Virtanen
17 1995 Pure lenkki Virtanen, JukkaJukka Virtanen
18 1996 Haloolla päähän Virtanen, JukkaJukka Virtanen
19 1997 Otsa kurtussa Virtanen, JukkaJukka Virtanen
20 1998 Papparaizet tulevat Virtanen, JukkaJukka Virtanen
21 1999 Tanssitaanko ensin Virtanen, JukkaJukka Virtanen
22 2000 Oho sano iimeili Virtanen, VilleVille Virtanen
23 2001 Kun Eurojentalolla tanssittiin Saarinen, EeroEero Saarinen
24 2002 Magiaa mahantäydeltä Puumalainen, TiinaTiina Puumalainen
25 2003 Me olemme taas Puumalainen, TiinaTiina Puumalainen
26 2004 Hei, me tervataan! Puumalainen, TiinaTiina Puumalainen
27 2005 Aikuisten oikeesti Puumalainen, TiinaTiina Puumalainen
28 2006 Lisää letkua Holmström, DickDick Holmström
29 2007 Da Lintsi -koodi Sveholm, PerttiPertti Sveholm
30 2008 Kymmenen sketsiä, jotka muuttivat maailman Virtanen, VilleVille Virtanen
31 2009 Kivat piipussa Mäkelä, TaneliTaneli Mäkelä
32 2010 JuuTupen rapinat Mäkelä, TaneliTaneli Mäkelä
33 2011 Ilon kautta! Mäkelä, TaneliTaneli Mäkelä
34 2012 Ilon palasia Mäkelä, TaneliTaneli Mäkelä
35 2013 Ilometritehdas Wäre, ReijaReija Wäre
36 2014 Ilosofian oppitunti Wäre, ReijaReija Wäre
37 2015 Kivaa ja korkealta Wäre, ReijaReija Wäre[11]
38 2016 Soitellen soteen Wäre, ReijaReija Wäre
39 2017 Sata lasissa Reija Wäre
40 2018 Tuhansien ämpärien maa Jaakko Saariluoma[12]
41 2019 Herkkua kuin heinänteko Sari Siikander

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Saarikoski, Tuula: Hei, Marjatta Leppänen tässä!, s. 162-188. WSOY, 2004.
  2. Jaakko Salo on kuollut yle.fi. 13.6.2002.
  3. UIT sai potkut Linnanmäeltä! Ilta-Sanomat. Viitattu 9.6.2009.
  4. Uusi Iloinen teatteri UIT. Viitattu 24.10.2009.
  5. UIT uudistuu omistajanvaihdoksen myötä yle.fi. 29.11.2010.
  6. Helsingin uutiset
  7. Powerpark ja UIT yhteistyöhön yle.fi. 7.3.2012.
  8. Uusi Iloinen Teatteri Lappeenrannan kesäteatteriin 15.9.2015. Yle.
  9. UIT ei tulekaan Äänekoskelle sisasuomenlehti.fi. 17.9.2916.
  10. UIT palaa Linnanmäelle – Teatteri häädettiin huvipuistosta 2009 17.9.2014. Yle.
  11. Kivaa ja korkeata - UIT Revyy 2015 Uusi Iloinen Teatteri. Viitattu 16.5.2015.
  12. Tuhansien ämpärien maa Uusi Iloinen Teatteri. Viitattu 11.6.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.