Jouko Aaltonen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jouko Juhani Aaltonen (s. 25. toukokuuta 1956 Turku)[1] on suomalainen dokumenttielokuvien ohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja.

Aaltonen valmistui ylioppilaaksi vuonna 1975 ja opiskeli yhteiskuntatieteitä Turun yliopistossa vuosina 1975–1976.[1] Vuonna 1984 hän valmistui ohjaajaksi Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja tv-työn linjalta. Hän väitteli taiteiden tohtoriksi Taideteollisesta korkeakoulusta elokuva- ja lavastustaiteen osastolta vuonna 2006.[2]

Vuosina 1977–1991 Aaltonen työskenteli freelancetuotantopäällikkönä ja -apulaisohjaajana pitkissä elokuvissa. Vuosina 1984–1987 hän toimi Valtionhallinnon kehittämiskeskuksen av-alan erikoissuunnittelijana. Vuodesta 1990 Aaltonen on ollut Illume Oy:n ohjaaja-tuottaja.[1]

Urallaan Aaltonen on ohjannut toistakymmentä dokumenttielokuvaa,[3] tuottanut noin 50 muiden ohjaamaa elokuvaa sekä käsikirjoittanut ja leikannut elokuvia.[1] Hänen elokuvistaan ovat kotimaassa ja kansainvälisesti palkittuja muun muassa Kusum (2000)[4] ja Kenen joukoissa seisot (2006)[5]. Aaltonen on myös opettanut yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa ja kirjoittanut oppikirjan dokumenttielokuvien teosta.[3] Vuodesta 2011 Aaltonen on toiminut tutkijana Aalto-yliopistossa.[1]

Aaltonen on ollut DocPoint-festivaalin hallituksen puheenjohtaja.[1] Vuosina 2013–2014 hän toimi valtion elokuvataidetoimikunnan puheenjohtajana.[6]

Jouko Aaltosen isä oli professori Esko Aaltonen.[1]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuottajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Käsikirjoittajan työkalupakki. Miten teen video-ohjelman käsikirjoituksen. Helsinki: Painatuskeskus, 1993. ISBN 951-37-0904-3.
  • Käsikirjoittajan työkalut. Audiovisuaalisen käsikirjoituksen tekijän opas. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-383-9.
  • Todellisuuden vangit vapauden valtakunnassa. Dokumenttielokuva ja sen tekoprosessi. Väitöskirja. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu, 2006. ISBN 952-471-801-4.
  • Seikkailu todellisuuteen. Dokumenttielokuvan tekijän opas. Helsinki: Like, 2011. ISBN 978-952-01-0587-7.
  • Dokumentaristi! Lasse Naukkarisen elokuvat ja niiden synty. Helsinki: Aalto ARTS Books, 2014. ISBN 978-952-60-5497-1.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Kuka kukin on 2015, s. 21. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Ohjaajat: Aaltonen Jouko Illume. Viitattu 11.8.2015.
  3. a b Tenkanen, Tiina: Todellisuuden tutkija. Palkkatyöläinen, 2009, nro 3. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.7.2009.
  4. Kusum Illume. Viitattu 1.12.2014.
  5. Kenen joukoissa seisot Illume. Viitattu 1.12.2014.
  6. Taideneuvosto nimesi valtion taidetoimikunnat kaksivuotiskaudeksi Filmikamari.fi. 25.4.2013. Viitattu 1.12.2014.
  7. a b c Jouko Aaltonen ElonetissäViitattu 19.5.2014

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]