Sakari Saksa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sakari Saksa
Henkilötiedot
Koko nimi Sakari Voitto Valentin Saksa
Syntynyt18. helmikuuta 1957 (ikä 65)
Miehikkälä
Kansalaisuus Suomi
Ammatti elokuvaohjaaja, tuottaja ja muusikko
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Sakari Voitto Valentin Saksa (s. 18. helmikuuta 1957 Miehikkälälähde?) on suomalainen elokuvaohjaaja, tuottaja, muusikko ja toimitusjohtaja omistamissaan yrityksissä VistaFilms Oy[1] ja Mediaympyrä Oy.[2]

Saksa perusti vuonna 2014 elokuvatuotantoyhtiö VistaFilms Oy:n.[1] Sen ensimmäinen tuotanto on pitkä dokumenttielokuva Danny,[3] jonka valmistelut Saksa aloitti jo vuonna 2013.[4] Saksan ohjaama elokuva valmistui vuonna 2016.[3]

Muusikkona hänet tunnetaan vuonna 1969 Miehikkälässä perustetun Saksa Brothers veljesyhtyeen basistina nimellä Voitto Saksa. Yhtyeessä Saksa suunnitteli ja rakensi äänitekniikan. Saksa Brothers voitti Nuorison taidetapahtumassa Suomen mestaruuden tanssiyhtyeiden sarjassa vuonna 1972 Jyväskylässä. Saksa Brothers levytti omaa musiikkia, mutta yhtye toimi myös taustabändinä useille suomalaisille huippuartisteille, kuten Tapani Kansa, Irwin Goodman, Lea Laven, Paula Koivuniemi, Katri Helena, Berit, Jukka Kuoppamäki, Eini, Meiju Suvas, Reijo Taipale, Matti Esko ym.

Myöhemmin Saksa on toiminut äänitarkkailijana Yleisradiossa sekä musiikkistudioyrittäjänä SBC Studiossa.

Vuonna 1985 Saksa perusti yhdessä veljiensä kanssa SBC Radio nimisen paikallisradiokanavan Kouvolaan. Tämä oli kolmas paikallisradio Suomessa Radio Lakeuden ja Radio Cityn jälkeen. Vuonna 1987 hän siirtyi uuden Kotkassa aloittaneen Radio Lokin perustamisvaiheen toimitusjohtajaksi. Saksa vaikutti 1980-luvulla myös Suomen Paikallisradioliiton hallituksen jäsenenä.

Vuonna 1988 Saksa siirtyi radioalalta Kouvolan Sähkölaite konsernin toimitusjohtajaksi. Vuonna 1992 hän aloitti Haminassa kovassa nousussa olleen matkapuhelinalan yrityksen nimeltään Matkapuhelin. Yritys menestyi hyvin ja se liittyi Telering-ketjuun. Vuonna 1995 yritys valittiin Suomen parhaimmaksi Telering-myymäläksi. Yritys kasvoi nopeasti ja 2000-luvun alussa myymälöitä oli Haminan lisäksi Kotkassa, Kouvolassa ja Lahdessa.

Vuonna 2003 Saksa myi puhelinliiketoiminnan ja palasi takaisin audiovisuaaliseen liiketoimintaan. Perustamassaan Mediaympyrä Oy:ssä Saksa tuotti yritysvideoita, televisiomainoksia sekä televisio-ohjelmia. Saksa myös kouluttautui työssään audiovisuaalisen viestinnän tutkinnoilla ensin laaja-alaiseen osaamiseen, mutta erikoistui ohjaajaksi.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Danny, (pitkä dokumenttielokuva, käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja äänitys. 2016)

Lyhytelokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Erikoisen kirurgin sirkus (lyhytelokuva, käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2012)
  • Hamina Tattoo (tunnin tv-ohjelma, käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2012)
  • Hamina Tattoo (pitkä konserttitaltiointi, ohjaus ja leikkaus. 2012)
  • Sata makeaa vuotta (Suomen Sokeri 100 vuotta), (juhlavideo, kuvaus, animaatiot ja leikkaus. 2012)
  • Kahdeksantoista lyhytelokuvaa saaristosta. (Metsähallitus, käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2010–2011)
  • Itäisen Suomenlahden kansallispuisto (lyhytelokuva, Metsähallitus, käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2010–2011)
  • Pelle Miljoona (konserttitaltiointi ja dokumenttielokuva, tuottaja ja ohjaaja. 2006)
  • Aikuisena ylioppilaaksi (lyhytelokuva, käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2006)
  • Saksa Brothers ”Vihreä maa” (musiikkielokuva 16 mm filmille, käsikirjoitus ja ohjaus. 1984)

Mainoselokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Forever (mainoselokuva, ohjaus, kuvaus ja leikkaus. 2016)
  • Siirrettävä betonielementtitehdas (mainoselokuva, käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus, 2013)
  • Betoniasema (mainoselokuva, käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus, 2009)
  • Hissikuilumuottilinjasto (mainoselokuva, käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus, 2008)
  • Maailman tehokkain betonielementtitehdas (mainoselokuva, käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus, 2007)
  • Liimapalkin synty (lyhyt mainoselokuva, käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus, 2006)
  • Kouvolan Sähkölaite (elokuvateatterimainos 35 mm filmille, käsikirjoitus ja ohjaus, 1988)
  • SBC Radio Hollywoodissa (elokuvateatterimainos 35 mm filmille, käsikirjoitus, ohjaus ja kuvaus, 1987)
  • SBC Radio (elokuvateatterimainos 35 mm filmille, käsikirjoitus ja ohjaus, 1986)

Vuosina 1988–2000 useiden televisiomainoksien käsikirjoitus ja ohjaus 16 mm filmillä ja Betacam videolla. Vuosina 2006–2015 noin sadan televisiomainoksen tekeminen eri TV-kanaville sekä noin 20 lyhyttä yrityselokuvaa ja musiikkivideota.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Vistafilms Oy Finder. Viitattu 19.7.2022.
  2. Mediaympyrä Oy Finder. Viitattu 19.7.2022.
  3. a b Danny Elonetissä Viitattu 19.7.2022.
  4. Haapamäki, Jorma: Danny-dokumentti valloittaa Reimari. 29.11.2016. Viitattu 19.7.2022.