Amanda Pilke

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Amanda Pilke (s. 2. toukokuuta 1990 Joensuu) on suomalainen näyttelijä.

Pilke näytteli yhtä Helmiä ja sikoja -elokuvan (2003) päärooleista. Hänen roolihahmonsa oli tenavatähti Saara. Pilke oli myös Jonnan roolissa Karjalan kunnailla -televisiosarjassa, joka alkoi marraskuussa 2007 Yle TV2:ssa. Aleksi Mäkelän Älä unta nää -televisioelokuvassa hän oli yhdessä pääosista, kuten myös Dome Karukosken Kielletty hedelmä -elokuvassa. Hänellä on Millan rooli Aku Louhimiehen ohjaamassa elokuvassa Vuosaari (2012). Lisäksi Pilke esiintyy Zaran roolissa Puhdistus-elokuvassa (2012).

Pilke voitti osastaan Kielletyssä hedelmässä Parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon vuonna 2010.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Sarja Rooli Tyyppi
2003 Amanda Amanda Pilke Dokumentti
2003 Helmiä ja sikoja Saara Mäkinen Elokuva
2007–2012 Karjalan kunnailla Jonna Sahioja Tv-sarja
2008 Älä unta nää Heli Tv-elokuva
2009 Kielletty hedelmä Maria Elokuva
2009 Voimala Amanda Pilke Tv-sarja
2009 Ne Salmiset Amanda Pilke Tv-sarja
2009 Ei kenenkään maa Blondi Lyhyt elokuva
2010 Matkalla jossain Suomessa Amanda Pilke Dokumentti
2010–2011 Virta Janina Virta Tv-sarja
2011 Maailman parantaja Jessi Mini tv sarja
2012 Näin me se tehhtiin: Vuosaari Amanda Pilke Dokumentti
2012 Vuosaari Milla Elokuva
2012 Puhdistus Zara Elokuva

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.