Ylermi Rajamaa
Ylermi Rajamaa | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1981 |
Ammatti | näyttelijä, muusikko |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 2007– |
Merkittävät roolit |
Lihi (Pussikaljaelokuva) |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Ylermi Rajamaa (s. 1981[1]) on suomalainen näyttelijä ja muusikko. Hän valmistui ylioppilaaksi Sibelius-lukiosta vuonna 2000 ja näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2010. Hän on myös Plutonium 74 -yhtyeen laulaja ja kosketinsoittaja. Hänen näyttelijäuransa on lähtenyt käyntiin Masalan nuorisoteatterista[2].
Rajamaa on myös mukana Osakeyhtye-nimisessä kokoonpanossa laulajana ja kitaristina. Lisäksi hän on tehnyt yhtyeelle kappaleen "Kahden tähden cowboytarina".[3] Munamiehelle hän on tehnyt myös kappaleen "Usein öisin uneksin".[4]
Plutonium 74 -yhtyeessä Rajamaa on myös toiminut lauluntekijänä, esimerkiksi "Alakerran orkesteri" on kokonaan Rajamaan käsialaa.[5] Rajamaa on ollut yhtyeen kappaleiden sävellystyössä mukana.
Rajamaa vierailee myös laulajana LBJ:n levyllä Live material jolle hän on sanoittanut kappaleen "Murhataan mies".[6]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi | Elokuva | Rooli |
---|---|---|
2007 | Deadlock | |
Katve | ||
2009 | Tirkistelijät | |
2011 | Pussikaljaelokuva | Lihi |
Puita ja semmoisia | ||
2012 | Juoppohullun päiväkirja | Hippi |
2015 | Kätilö | Jaakkima |
2016 | Love Records – Anna mulle Lovee | Rauli Badding Somerjoki |
2017 | Wendy and the Refugee Neverland | Nordström |
Nuoruustango | Sampo | |
95 | Jesse | |
2018 | Kaikki oikein | Tipe |
Olavi Virta | Korpela | |
2019 | Risto Räppääjä ja pullistelija | Lennart Lindberg |
2020 | Risto Räppääjä ja väärä Vincent | |
2022 | Kiljuset! | isä Kiljunen[7] |
2023 | Risto Räppääjä ja villi kone | Lennart Lindberg |
Televisiosarjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi | Televisiosarja | Rooli |
---|---|---|
2008 | Harvoin tarjolla | Manskun bändin jäsen |
2015 | Syke | Teemu |
Tripla | useita rooleja | |
Punainen kolmio | Olavi Heiman | |
2016 | Bitwisards | dokumentaristi |
2018 | Karppi | Kiiski |
2018– | Kummeli esittää: Kontio & Parmas | Eetu |
2019 | Melkein totta | Joonas Tantere |
2020 | Keihäsmatkat | Mikko |
Jönneli | prinssi | |
2021 | Kioski | Anssi |
2021 | Erityiset | Opettaja Matti |
2022 | Pelle Hermanni | kuvaaja |
Teattereita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ylermi Rajamaa Elonetissä.
- Ylermi Rajamaa Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ HS: Ylermi Rajamaa hs.fi.
- ↑ Masalan nuorisoteatteri: Pastori Tarsalainen ja viidakon lait masalannuorisoteatteri.net. Arkistoitu 1.2.2014. Viitattu 18.9.2011.
- ↑ Uusi alku-levyn tekijätiedot Kansalliskirjasto. Arkistoitu 26.11.2015. Viitattu 25.11.2015.
- ↑ Usein öisin uneksin-kappaleen tekijätiedot Fono.fi. Viitattu 25.11.2015.
- ↑ Alakerran orkesteri-kappaleen tekijätiedot Fono.fi. Viitattu 25.11.2015.
- ↑ Live material-levyn tekijätiedot kansalliskirjasto.finna.fi. Arkistoitu 26.11.2015. Viitattu 25.11.2015.
- ↑ Jutila, Niko: Kiljusen herrasväelle nuorennusleikkaus – Mimosa Willamo ja Ylermi Rajamaa ovat uuden elokuvan vanhemmat Elokuvauutiset.fi. 6.5.2021. Viitattu 9.5.2021.
- ↑ HS:Ihmiselle jää murhaajan osa hs.fi.[vanhentunut linkki]
- ↑ HS:Kadonnut aika ei tempaa mukaansa hs.fi.[vanhentunut linkki]
- ↑ HS:Ronja huokuu sadun voimaa hs.fi.[vanhentunut linkki]
- ↑ HS:Paratiisi tuo uhrin lähietäisyydelle hs.fi.[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ylermi Rajamaa Elonetissä.
- Ylermi Rajamaa Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
|