Tottumiskysymys
| Tottumiskysymys | |
|---|---|
Elokuvan juliste. |
|
| Ohjaaja | |
| Käsikirjoittaja |
|
| Tuottaja | Elli Toivoniemi |
| Kuvaaja |
|
| Leikkaaja |
|
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Tuffi Films |
| Levittäjä | Tuffi Films |
| Ensi-ilta | |
| Kesto | 76 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Budjetti | 400 000 euroa[1] |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Tottumiskysymys on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut suomalainen draamakomediaelokuva. Se on koostettu kuudesta erillisestä lyhytelokuvasta, jotka seuraavat kuuden eri naisen päiviä. Elokuvan tarinat kertovat arjen kokemuksista, joista ei yleensä puhuta: siitä miten ihmiset käsittelevät vaikeita tilanteita, seksuaalista häirintää tai väkivaltaa.[2]
Tottumiskysymystä edelsi yksitoista erillistä Yksittäistapaus-lyhytelokuvaa, joista kuusi valittiin muokattavaksi pitkäksi elokuvaksi. Lopullista elokuvaa, jonka teossa käytettävissä oli kaikki kuuteen lyhytelokuvaan kuvattu materiaali, oli lopulta tekemässä yhteistyönä seitsemän ohjaajaa. Elokuvassa on yhteensä kymmeniä suomalaisia näyttelijöitä.[2]
Elokuva sai Jussi-gaalassa 2020 Nordisk Film -palkinnon ja oli sen lisäksi ehdolla neljässä Jussi-kategoriassa.[3][4]
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Pinja Sanaksenaho | … | Milja |
| Julia Lappalainen | … | Emppu |
| Krista Kosonen | … | Hilla |
| Eero Ritala | … | Kristian |
| Suvi Blick | … | Emmi |
| Joonas Snellman | … | Jani |
| Seidi Haarla | … | Katja |
| Pirjo Lonka | … | Miia |
| Johannes Holopainen | … | Aleksi |
| Lotta Kaihua | … | Niina |
| Tommi Korpela | … | Kari |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tottumiskysymys Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 23.7.2020.
- ↑ a b "Ei mua ole koskaan kukaan häirinnyt, jos ei niitä tavallisia juttuja lasketa" – Tottumiskysymys raaputtaa esille arkipäiväisen ahdistelun YLE. 24.9.2019. Viitattu 23.7.2020.
- ↑ Suomalainen elokuvapalkinto vuodesta 1944 Jussi-gaala 2020. Arkistoitu 25.12.2021. Viitattu 12.5.2022.
- ↑ Elokuva-alan Nordisk Film -tunnustuspalkinto myönnettiin elokuvan Tottumiskysymys tuottajalle, ohjaajille ja käsikirjoittajille Nordisk Film Finland. 19.10.2020. Viitattu 12.5.2022. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tottumiskysymys Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Tottumiskysymys Elonet.