Anni-Kristiina Juuso
Anni-Kristiina Juuso (pohjoissaameksi Ánne Risten Juuso, s. 4. toukokuuta 1979[1] Ivalo, Inari) on varatuomari ja saamelainen näyttelijä, joka on esittänyt naispääosaa elokuvissa Käki (2002) ja Kautokeinon kapina (2008).
Tausta ja opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juuso kasvoi Ivalossa, mutta hänen sukunsa on Käsivarren Lapista, missä hän osallistui joka vuosi vasojen merkitsemiseen.[1] Hän opiskeli lukioaikoinaan Kallion ilmaisutaidon lukiossa Helsingissä. Vuosina 1998–1999 hän opiskeli Lahden kansanopistossa teatterilinjalla.
Juuso valmistui oikeustieteen maisteriksi Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnasta vuonna 2014. Hän teki maisteritutkielmansa aiheesta: Gii jáhkát don leat? Gii lea sápmelaš? : oikeudellisen saamelaismääritelmän vaikeudesta alkuperäiskansan olemassaoloon.[2] Juuso on auskultoinut Lapin käräjäoikeudessa ja saanut varatuomarin arvonimen vuonna 2016[3].
Näyttelijänura ja palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sekä Venäjän elokuva-akatemia että lehdistö valitsivat Juuson Venäjän parhaaksi naisnäyttelijäksi vuonna 2002. Venäjän elokuva-akatemialta hän sai arvostetun Nika-palkinnon vuonna 2003. Juuso on saanut myös Venäjällä elokuvataiteen valtionpalkinnon, jonka luovutti presidentti Vladimir Putin. Elokuussa 2008 Anni-Kristiina Juuso palkittiin norjalaisella Amanda-palkinnolla roolistaan Kautokeinon kapinassa.[1][4] Kahden elokuvaroolinsa ja palkintojen jälkeen Juuso ei ole onnistunut saamaan elokuvarooleja Suomessa.[1]
Vuonna 2025 Juuso näytteli Norjan yleisradion NRK:n tv-sarjassa Heajastallan - Saamelaishäät.
Juuso on työskennellyt yhteispohjoismaisen saamenkielisen uutislähetyksen Ođđasatin uutisankkurina 2010–2012.
Työ saamelaisasioiden sovintoprosessissa ja -komissiossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Suomen hallitus käynnisti loppuvuodesta 2017 saamelaisasioiden sovintoprosessin valmistelun, Juuso työskenteli erityisasiantuntijana valtioneuvoston kanslian palveluksessa. Kokemuksensa perusteella hän näkee saamelaisten aseman Suomessa synkkänä: saamelaisten pitäisi yrittää oikeuttaa olemassaolonsa valtion silmissä, mutta heidän oikeutensa alkuperäiskansana, erityisesti itsemääräämisoikeus, eivät toteudu. Hän totesi Helsingin Sanomille:[1]
»Saamelaisuus ja oikeutemme ovat täällä pelkkää valtaväestön harjoittamaa politiikkaa, ja asenne tuntuu olevan se, ettei saamelaisilla saisi olla omassa asiassaan mitään sanottavaa.»
Juuso valittiin Saamelaisten totuus- ja sovintokomission pääsihteeriksi vuoden 2022 alussa. Usean muun jäsenen tavoin Juuso jätti tehtävän komissiossa toukokuussa 2022.[5]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Linnan juhlat (2017)
- Gavagai (2016)
- Tappajan näköinen mies (2016)
- Tsamo (2015)
- Kautokeinon kapina (2008)
- Käki (2002)
Tv-sarjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Heajastallan - Saamelaishäät (2025)
- Ciao rakas! (2025)
- Karhunkeitto (2025)
- Sitoutumisen alkeet (2008)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 Ville Hartikainen: Tähti vieraalla maalla. Kansainvälisiä palkintoja saanut näyttelijä Anni-Kristiina Juuso ei onnistu saamaan rooleja Suomessa. Helsingin Sanomat, 4.5.2019, s. C 21. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 6.5.2019.
- ↑ Juuso, Anni-Kristiina (2014): Gii jáhkát don leat? Gii lea sápmelaš? : oikeudellisen saamelaismääritelmän vaikeudesta alkuperäiskansan olemassaoloon lauda.ulapland.fi.
- ↑ Mölsä, Ari: Anni-Kristiina Juuso on koulutukseltaan näyttelijä ja lakimies Juristiuutiset. 18.2.2020. Viitattu 16.8.2022.
- ↑ Suomalaisnäyttelijä Anni-Kristiina Juuso palkittiin Norjassa Iltalehti.fi. 18.8.2008. Viitattu 18.5.2009.
- ↑ Guttorm, Susanna: Anni-Kristiina Juuso on jättänyt työnsä totuus- ja sovintokomission pääsihteerinä Yle. 25.2.2022. Viitattu 5.4.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Anni-Kristiina Juuso Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Anni-Kristiina Juuso Elonetissä.
- Juuso pro gradu -bargu kritisere garrasit dálá sápmelašmeroštallama 23.7.2014. Yle Sápmi. Arkistoitu 21.8.2014. Viitattu 21.8.2014.(pohjoissaameksi)