Itsemääräämisoikeus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Itsemääräämisoikeus eli autonomia tarkoittaa ihmisen tai ihmisryhmän oikeutta määrätä itseensä liittyvissä asioissa. Muilla moraalisilla toimijoilla on velvollisuus kunnioittaa yksilön tai ryhmän itsemääräämisoikeutta, ja periaate kuuluu näin ollen velvollisuusetiikan piiriin.

Itsemääräämisoikeuden mittareita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freedom House käyttää muun muassa seuraavia kriteerejä mitatessaan ihmisten itsemääräämisoikeutta eri maissa:[1][2]

  • tuomitaanko vaimon raiskauksesta tai hakkaamisesta
  • sorretaanko naisia perintölaeissa tai huoltajuus- ja avioerolaeissa
  • onko puolison valinta vapaata ja lapsiavioliitot kiellettyjä
  • rajoittaako valtio ulkomaanmatkoja
  • saavatko ihmiset riittävän vapaasti ostaa ja myydä maata ja muuta omaisuutta sekä perustaa yrityksiä ja valita työpaikkansa
  • kontrolloiko valtio taloutta vahvasti esimerkiksi omistamalla paljon yrityksiä, sääntelemällä hintoja tai asettamalla tuotantokiintiöitä
  • estetäänkö jotain etnistä ryhmää tekemästä tiettyjä töitä
  • onko maassa pakkotyötä
  • tukeeko valtio laajalti uskonnollista, etnistä tai kulttuurista propagandaa (indoktrinaatiota). [1]

Henkilön itsemääräämisoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsemääräämisoikeuden mukaan kompetentilla henkilöllä on oikeus itsenäiseen harkintaan, päätöksentekoon ja toimintaan. Henkilön kompetenssi määräytyy hänen kykyjensä, taitojensa ja tietojensa pohjalta.

Potilaan itsemääräämisoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsemääräämisoikeuden mukaan kompetentilla potilaalla on oikeus päättää itseään koskevista asioista. Suomessa potilaan itsemääräämisoikeudesta terveyden- ja sairaanhoidossa säädetään laissa potilaan asemasta ja oikeuksista.[3] Itsemääräämisoikeus tarkoittaa, että potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Täysi-ikäisellä ja kompetentilla potilaalla on oikeus kieltäytyä hänelle suunnitellusta tai jo aloitetusta hoidosta. Potilaan hoitoon ja tutkimiseen tulee saada potilaan lupa, eikä hänelle saa tehdä mitään hoitotoimenpiteitä vastoin hänen tahtoaan. Alaikäisen mielipide otetaan huomioon silloin, kun lapsi on tarpeeksi kehittynyt sen ilmaisemaan.

Itsemääräämisoikeutta voidaan rajoittaa vain potilaan ollessa tahdosta riippumattomassa hoidossa, joka tulee kysymykseen vain poikkeustapauksissa ja aina lakiin (esimerkiksi mielenterveys- tai tartuntatautilaki) perustuen. Potilas voi kuitenkin itse halutessaan luovuttaa osan oikeuksistaan esimerkiksi kieltäytymällä vastaanottamasta tietoa sairaudestaan tai jättämällä hoitopäätökset lääkärin tehtäviksi.

Itsemääräämisoikeus ei tarkoita sitä, että potilas voi vaatia itselleen mitä tahansa hoitoa. Hoidon on aina oltava lääketieteellisesti perusteltua.

Uskonnollinen itsemääräämisoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa ihmisen katsotaan olevan oikeutettu määräämään vasta aikuistuttuaan omasta uskonnollisesta järjestäytymisestään.

Vammaisten itsemääräämisoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeus on herättänyt keskustelua, koska heidän elämäänsä on usein pyritty holhoamaan ja rajoittamaan. Suomessa vammaisten henkilöiden kohtelusta säädetään vammaispalvelulaissa ja laissa kehitysvammaisten erityishuollosta.[4]

Kansojen itsemääräämisoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleensä nationalismiin liitetään aiemmin hyvinkin uudistusmielisenä pidetty ajatus kansansuvereniteetista, joka yhdistettynä suvereeniin kansallisvaltioon luo suvereenin kansan, jolla on kansan itselleen antama valta päättää omista asioistaan.

Toisen maailmansodan jälkeen kuitenkin katsottiin, että erilliset suvereenit valtiot johtivat liiaksi sotiin, ja ratkaisuksi luotiin vanhan Kansainliiton pohjalta Yhdistyneet kansakunnat koko maailman valtioiden välisiä konflikteja ehkäisemään. Tämän lisäksi Euroopassa esitettiin muun muassa Euroopan omaa liittovaltiota. Tämän sijaan muodostettiin muun muassa Euroopan neuvosto ja Euroopan hiili- ja teräsyhteisö rauhaa takaamaan, ja jälkimmäisesti muodostui myöhemmin Euroopan unioni.

Nämä erilaiset ylikansalliset järjestöt ovat osaltaan vieneet valtioilta täydellisen suvereniteetin. Kansansuvereniteetti on kuitenkin periaatteessa täysin jäljellä, sillä jäsenvaltioiden demokraattisuuden vuoksi esimerkiksi EU:n toimivallan katsotaan epäsuorasti perustuvan kansan hyväksyntään. Lisäksi esimerkiksi EU kokonaisuutena on edelleenkin täysin suvereeni.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.