Lääketieteen etiikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lääketieteen etiikka käsittelee sitä, mitkä ovat lääketieteen arvot ja periaatteet ja miten lääketieteessä voidaan tehdä eettisesti kestäviä valintoja. Lääketieteellinen etikka voidaan katsoa osaksi bioetiikan alaa. Lääketieteen etiikka sitoo lääkäriä toimimaan ammatissaan eettisesti hyväksyttävien päämäärien puolesta. Kyseessä ei ole sama asia kuin lääkärin ammatin oikeudellinen säätely, sillä lainsäädäntö määrittelee vain eettisen minimin.[1]

Arvot ja periaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lääketieteellisessä etiikassa voidaan katsoa olevan kuusi keskeistä käsitettä tai periaatetta:

Elämän kunnioittaminen 
Lääketieteessä tulee pyrkiä edistämään elämän säilymistä ja välttämään elämää heikentäviä tekoja. Käsite kuuluu velvollisuusetiikkaan ja perustuu ajatukseen, että kaikella elämällä on moraalista arvoa.[1]
Ihmisarvon kunnioittaminen 
Jokaisella ihmisellä katsotaan olevan yhtäläinen moraalinen arvo, jota lääketieteessä tulee kunnioittaa.
Itsemäärääminen eli autonomia 
Itsemääräämisen periaatteen mukaan kompetentti henkilö on oikeutettu päättämään itseään koskevista asioista, toimimaan vapaasti harkitsemallaan tavalla ja saamaan muilta päätöksen toteuttamisen edellyttämää apua. Henkilön kompetenssin muodostavat hänellä olevat kyvyt, taidot ja tiedot. Henkilö voi myös luovuttaa osan itsemääräämisoikeuttaan esimerkiksi kieltäytymällä vastaanottamasta sairauttaan koskevia tietoja tai jättämällä hoitopäätökset lääkärin tehtäviksi.[1]
Hoitaminen 
Hoitaminen sisältää kolme keskeistä hyvettä: hyvän tahtominen (benevolentia), hyvän tekeminen (beneficentia) ja vahingon välttäminen (non-maleficentia) (kts.alla). Hoitamisen periaatteen mukaan lääketieteen tulee edistää ihmisten toimintakykyä ja lievittää heidän kärsimyksiään, sekä samalla välttää tekemästä sellaista, mikä tuottaa ihmiselle vahinkoa tai kärsimyksiä.[1]
Oikeudenmukaisuus 
Oikeudenmukaisuuden periaate tarkoittaa, että kaikille ihmisille tulee taata yhtäläinen mahdollisuus saada tarvittavaa hoitoa. Lisäksi resursseja kaikkien ihmisten tarkoituksenmukaiseen hoitamiseen tulisi olla oikeudenmukainen määrä. Koska olemassa olevat resurssit ovat välttämättä rajalliset, ne tulisi jakaa niitä tarvitsevien ihmisten kesken noudattaen oikeudenmukaisuuden periaatetta.[1]
Hyödyn maksimointi 
Periaatteen mukaan henkilölle tulee antaa sellaista hoitoa, jonka terveyshyöty suhteessa haittoihin on mahdollisimman suuri eli hoidon vaikuttavuus on mahdollisimman hyvä. Hoito on tehokkainta, kun hyödyn suhde kustannuksiin on mahdollisimman suuri. Resurssien tuhlaaminen esimerkiksi antamalla hyödytöntä hoitoa on vastoin hyödyn maksimoimisen periaatetta. Tämä periaate edustaa hyötyetiikkaa.[1]

Periaatteet voidaan muotoilla eri tavoin, joten usein myös seuraavat käsitteet tulevat esiin:

Hyvän tekeminen (beneficentia)
Hyvän tekemisen periaate tarkoittaa toimimista henkilön parhaaksi, ilman ajatusta hyödystä itselle tai kolmansille osapuolille.
Vahingon tuottamisen välttäminen (non-maleficentia)
Periaate tarkoittaa, että ennen kaikkea tulee välttää sellaisen tekemistä, mikä vahingoittaa ihmistä ("Primum non nocere").
Rehellisyys
Rehellisyyden periaatteella tarkoitetaan potilaan oikeutta saada itseään ja sairauttaan koskevat tiedot avoimesti ja mitään salaamatta.
Luottamuksellisuus
Luottamuksellisuus tarkoittaa, että lääkäri tai muu terveydenhuollon työntekijä ei saa paljastaa kellekään yksilön terveydentilaa tai hoitoa koskevia tietoja. Luottamuksellisia tietoja voidaan luovuttaa vain henkilön suostumuksella tai lain nimenomaisella säännöksellä. Potilaan tietojen salassapitovelvollisuudesta on Suomessa säädetty lailla.

Lääketieteen etiikkaan läheisesti liittyvä ala on hoitoetiikka.

Lääketieteen etiikka Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Lääkäriliitto hyväksyi vuonna 2003 seuraavat lääkärin perusarvot: [1]

  • Elämän kunnioittaminen
  • Ihmisyys (inhimillisyys, ihmisarvo ja ihmisoikeudet)
  • Eettisyys
  • Korkea ammattitaito (myös ammattitaidon ylläpitäminen ja täydennyskoulutus)
  • Kollegiaalisuus (velvoite suhtautua kollegoihin kunnioittavasti ja antaa heille apua potilaiden hoidossa)[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Saarni, Samuli (päätoimittaja): Lääkärin etiikka. Suomen Lääkäriliitto, 2005. ISBN 951-9433-49-X.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Häyry, Matti & Heta Häyry: Rakasta, kärsi ja unhoita: Moraalifilosofisia pohdintoja ihmiselämän alusta ja lopusta. Helsinki: Kirjayhtymä, 1987. ISBN 951-26-3126-1.
  • Häyry, Heta & Matti Häyry (toim.): Luonnotonta lastensaantia?. Preesens-sarja. Helsinki: Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-483-9.
  • Launis, Veikko (toim.): Lääkintä- ja hoitoetiikka. Helsinki: Painatuskeskus, 1995. ISBN 951-37-1606-6.
  • Palo, Jorma: Saanko elää, saanko kuolla: Hoidon rajat. Osa kirjasta perustuu Helsingin sanomain kuukausiliitteessä julkaistuihin artikkeleihin. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1992 (4. painos 1993). ISBN 951-0-18350-4.
  • Palo, Jorma: Sängyssä vai kylppärissä: Arjen etiikkaa. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1996. ISBN 951-0-21321-7.
  • Ryynänen, Olli-Pekka & Myllykangas, Markku: Terveydenhuollon etiikka: Arvot monimutkaisuuden maailmassa. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23735-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]