Eettinen intuitionismi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Eettinen intuitionismi eli eettinen epänaturalismi katsoo, että tietyt teot voidaan tietää oikeiksi tai vääriksi intuition avulla. Nykyisen eettisen intuitionismin mukaan kaikki eettiset näkemykset perustuvat intuitioon, erityisesti käsitykset oikeasta, pakollisesta, hyvästä ja tekojen tai kohteiden arvosta. Moraali nähdään ihmiseen sisäänrakentuneena järjestelmänä, joka synnyttää luonnollisen intuition. Kysymyksen herättääkin, mistä tuo intuitio on peräisin, jos sellainen on syytä olettaa.

Arvot ja moraali-intuitio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intuitionistit katsovat, ettei arvoja ja normeja voi todistaa luonnontieteiden keinoin ja etteivät termit hyvä ja paha kaipaa materialistisia todisteita tai esimerkkejä toteutuakseen. Ne ovat universaaleja. Ihmisellä ajatellaan siis olevan mielessään jonkinasteinen mielikuva hyvyydestä ja pahuudesta sinällään (vrt. Platon, ideoiden maailma). Näitä arvoja voidaan toki soveltaa myös konkreettiseen maailmaan, mutta tällöin on kyse pelkästä arvoheijastelusta: "Tuossa teossa on samoja elementtejä kuin käsityksessäni pahuudesta". Monimutkaisen teoriasta tekee seurausten vähättely tekojen yhteydessä. Mikäli luonnontieteille ominaista käsitystä syy-seuraus-suhteesta ei ole intuitionistien mukaan aiheellista soveltaa, kuinka ihminen voi punnita tekojensa seurauksia? Kenties heidän mukaansa ihminen ei voikaan. Jos moraali-intuitio toimisi rautaisesti oikein, seuraukset olisivat automaattisesti hyviä. Toisaalta jos jonkun ihmisen moraali-intuitio ei ole vielä hioutunut loppuun, mistä muusta hän huomaisi toimivansa väärin paitsi epätoivotuista seurauksista? Moraalin tutkiminen perustuu näin pohdiskeluun ja ihmisen tuntemuksiin. Intuitiivisten arvojen voidaan nähdä olevan myös synnynnäisiä, evoluution lopputulosta.

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Logiikan kannalta eettisen intuitionismin suurin ongelma on siis väite, jonka mukaan moraalinen hyvä ei kausaalisesti ole sidoksissa empiirisiin ominaisuuksiin. G.E. Mooren klassikkoteoksessa Principia ethica intuitionismin isä Moore tulee johtopäätökseen, jonka mukaan eettisillä arvoilla on kuitenkin jonkinlainen yhteys empiirisiin ominaisuuksiin. Jos henkilö näkee kaksi samanlaista vääränä pidettyä tekoa, joiden empiirisesti mitattavat ominaisuudet N1...NX korreloivat täysin moraalisen hyvän M1 kanssa eli niiden välillä on supervenienssi, kuinka moraalinen hyvä olisi naturalistisista ominaisuuksista irtonainen?

Filosofisena teoriana intuitionismi vastaa monisyisestikin etiikan askarruttaviin kysymyksiin. Empiiristen tieteiden, etenkin luonnontieteiden ja niissä käytettyjen metodien valtaan nousun jälkeen intuitionismin uskottavuus tieteen kentässä on haalistunut. Tämä johtuu pitkälti siitä, että tutkimuskeinot ovat standardisoituneet naturalistisiksi ja näin intuitionismin tapa tutkia maailman kaikkeutta on sivuutettu. Ei liene siis ihme, ettei epänaturalistisia teorioita voi eikä ole mielekästäkään yrittää todistaa naturalistisin keinoin.

Intuitionismi vastaa helposti yksilön omaa käsitystä moraalinsa pohjasta, koska tekojen arvolatauksia ei aina ole helppo perustella tai muuten määrittää. Yksilö kokee vain tietävänsä jotkin teot oikeiksi eikä ylimääräisiä perusteluita tarvita. Yksilökeskeisenä teoriana intuitionismi toimiikin moitteitta, mutta arvojen objektiivisuuden olettaminen hankaloittaa huomattavasti sen soveltamista yhteisölliseen ajatteluun.