Oikeus omaan kieleen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oikeus omaan kieleen on kansalaisoikeus, jonka perusteella ihmisillä on oikeus oman äidinkielensä ylläpitämiseen ja käyttämiseen ja itsensä julkiseen ilmaisuun omalla äidinkielellään. Kielellisten, kulttuurillisten tai etnisten vähemmistöjen oikeutta käyttää omaa kieltään on pyritty joissain maissa rajoittamaan esimerkiksi vähemmistön sulauttamiseksi valtaväestöön.

YK:n Taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimuksen 15 artiklan mukaan yksilöllä on oikeus ottaa osaa kulttuurielämään ja sopimusvaltiot velvoitetaan toimenpiteisiin, jotka ovat välttämättömiä sivistyksen kehittämisen ja levittämisen kannalta.[1] Euroopan sosiaalinen peruskirja velvoittaa Euroopan neuvoston edistämään ja helpottamaan mahdollisuuksien mukaan maahanmuuttajien lapsien äidinkielenopetusta ja myös vastaanottajamaan kielen opettamista maahanmuuttajille.[2]

Suomen perustuslaki turvaa suomalaisille oikeuden käyttää tuomioistuimessa ja muiden viranomaisten kanssa asioidessa omaa kieltään, suomea tai ruotsia.[3] Samoin taataan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistykselliset tarpeet. Lisäksi perustuslaissa määritellään, että saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Perustuslain määrittelemiä oikeuksia on tarkemmin määrätty kielilaissa.[4] Myös saamelaisten [5] ja viittomakielisten oikeuksista säädetään lailla. Maahanmuuttajilla on oikeus säilyttää kulttuuriaan ja kieltään myös kotouttamislain mukaan.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]