Heidi Köngäs
Heidi Köngäs | |
---|---|
Heidi Köngäs Akateemisessa kirjakaupassa Helsingin Taiteiden yössä 2012. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Heidi Maritta Köngäs |
Syntynyt | 15. syyskuuta 1954 Tukholma, Ruotsi |
Ammatti | ohjaaja, kirjailija |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Heidi Maritta Köngäs (o.s. Myntti, s. 15. syyskuuta 1954 Tukholma, Ruotsi)[1] on suomalainen ohjaaja ja kirjailija.
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tukholmassa syntynyt Köngäs kirjoitti ylioppilaaksi 1974, opiskeli Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa 1975–1979 ja Sanoman toimittajakoulussa 1979–1980. Hän opiskeli ohjaamista Yleisradion ammattioppilaitoksessa 1980 ja suoritti televisioalan opintoja Lontoossa 1993–1994. Köngäs työskenteli Helsingin Sanomien toimittajana 1980–1984 ja on vuodesta 1984 lähtien työskennellyt Yleisradion TV1:n toimittajana, tuottajana ja ohjaajana.[1]
Ohjaajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Könkään ohjaustöihin kuuluvat Hyväntekijä (2014), Liian paksu perhoseksi (1998) ja Viimeiset mitalit (2000), jotka perustuvat Sisko Istanmäen alkuperäisteoksiin. Tappava säde perustuu Leena Lehtolaisen samannimiseen romaaniin. Könkään ohjaustöihin kuuluvat tv-sarjat Kirje isältä, Tauno Tukevan sota (käsikirjoittajina Laila ja Eve Hietamies) ja Punahilkka. Yhdessä Sinikka Nopolan ja Pirjo Toikan kanssa Köngäs käsikirjoitti ja ohjasi kolme Ylen komediasarjaa: Hellapoliisit (1989), Heikompi astia (1993) ja Rakkauden jano (1995)[2]. Könkään ohjaajauraa on muistettu Venla-, Koura- ja Telvis-palkinnoilla. Vuonna 1998 Prix Europa -erikoispalkinto myönnettiin Könkään elokuvalle Liian paksu perhoseksi.
Kirjailijana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Könkään esikoisromaani Luvattu (2000) kuvaa maalaiskylässä elävän nuoren naisen luvatonta rakkautta. Se oli Runeberg-palkintoehdokas.[3] Toinen romaani, Vieras mies (2002), liikkuu pienessä maalaiskaupungissa samojen teemojen – etenkin epäsovinnaisen rakkauden – ympärillä. Teos on julkaistu myös saksaksi (Persona Verlag, 2006). Dora, Dora (2012) oli Finlandia-palkintoehdokkaana. Se on käännetty myös viroksi.
Köngäs on kirjoittanut myös kolme lastenkirjaa, jotka Liisa Kallio on kuvittanut.
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ohjaustyöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ohjaukset on tuotettu TV:lle ellei toisin mainita.
- Pilat palat pois (1986) (tv-sarja)
- Musta kanava (1986) (tv-sarja)
- Viimeinen ilta (1987)
- Rengasmatka (1988)
- Hellapoliisit (1989) (tv-sarja)
- Suklaasydän (1991)
- Heikompi astia (1993) (tv-sarja)
- Kalliolle kukkulalle (1993)
- Rakkauden jano (1995) (tv-sarja)
- Gabriel (1996)
- Liian paksu perhoseksi (1998)
- Viimeiset mitalit (2000)
- Tappava säde (2002)
- Kirje isältä (2003) (tv-sarja)
- Varpuset (2005)
- Punahilkka (2007) (tv-sarja)
- Virginie (2009)
- Tauno Tukevan sota (2010) (tv-sarja)
- Hyväntekijä (2014)
- Punainen kolmio (2015) (tv-sarja)
- Nuoruustango (2017)
Romaanit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Luvattu (2000)
- Vieras mies (2002)
- Hyväntekijä (2006)
- Jokin sinusta (2008)
- Dora, Dora (2012)
- Hertta. Otava, 2015. ISBN 978-951-1-28991-3.
- Sandra. Otava, 2017. ISBN 978-951-1-31403-5.
- Mirjami. Otava, 2019. ISBN 978-951-1-34563-3.
- Siivet kantapäissä. Otava, 2021. ISBN 978-951-1-40700-3.
- Tango Frisk. Otava, 2024. ISBN 978-951-1-49544-4.
Lastenkirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Henkselirouva ja hänen koiransa Korkki (2010)
- Henkselirouva ja Pusu-Sammakko (2011)
- Henkselirouva ja sinivärinen Pupu (2013)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Kuka kukin on 2007, Otava 2006
- ↑ Köngäs, Heidi: Ohjaaja Heidi Köngäs: Nostalgiaa ja muita haikeita mausteita Yle. 8.2.2018. Viitattu 8.9.2024.
- ↑ Runeberg-palkintoehdokkaat julki MTV Uutiset. 8.12.2000. Viitattu 16.8.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Heidi Köngäs Otavan sivuilla
- Heidi Köngäs Kirjasampo.fi:ssä
- Heidi Köngäs Elonetissä.
- Heidi Köngäs Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
|
|