Ero sivun ”Kansallinen Kokoomus” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt 188.238.165.117) ja palautettiin versio 17221793, jonka on tehnyt Jepse
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 30: Rivi 30:
| Kotisivu = [http://www.kokoomus.fi www.kokoomus.fi]
| Kotisivu = [http://www.kokoomus.fi www.kokoomus.fi]
}}
}}
Kokoomus on kannattanut EU tukipaketteja 9.8 miljardin euron edestä kreikkaan, espanjaan ja portugaliin.
Kuitenkin samalla on leikattu eläkeläisiltä ja työttömiltä se sopiikin kokoomuksen sloganiin jokainen on oman onnensa seppä. Järkevyydestä voi olla kuitenkin montaa mieltä, sillä eläkeläisten ja työttömien rahat menevät suomalaisille yrityksille suomessa, toisinkuin tukipakettien kanssa hukatut miljardit, jotka valuivat kankkulan kaivoon.


Kokoomus on kannattanut Suomen pohjavesien ja metsien myyntiä.
Kannatti miljardien kultaesiintymän myymistä pilkkahintaan kanadalaiselle kaivosyhtiö Agnico Eagle:lle, tappiot useita miljardeja suomelle.
Ovat tehneet päätöksiä joissa on myyty tuottavia valtionyhtiöitä Fortum, Rautaruukki, Outokumpu, Enso, Valmet ulkomaille.

Kannattavat kiky sopimusta, joka tarkoittaa että työntekijä tekee tietyn määrän töitä vuodessa täysin ilmaiseksi, ilman korvausta.

Vastustavat AY-liikkeitä, joiden tarkoitus on ajaa työntekijän etuja mm TESSIN avulla.
Ovat vastustaneet palkansaajien palkankorotuksia.
Kokoomus haluaa poistaa sunnuntailisät.
Kannattavat nollatunti sopimuksia, joissa työntekijällä saattaa olla viikkokin kokonaan ilman töitä ja tämä joutuu hakemaan osan palkasta kelan luukulta.

Kokoomuksen tavoitteena on saada läpi "paikallinen sopiminen" ja yleissitovien työehtosopimusten purkaminen. Eli TES minimipalkat katoaisivat ja työntekijälle voidaan maksaa tuntipalkkaa esimerkiksi kaksi euroa tunnilta.

Entinen puheenjohtaja Alexander Stubb arvioi vuonna 2010 kokoomuksen linjan yksiselitteisen liberaaliksi, monikulttuurisuuteen panostavaksi sekä maahanmuuttoon ja ylipäätään kansainvälisyyteen myönteisesti suhtautuvaksi

Nämä kaikki ovat faktaa, jotka ovat internetistä tarkistettavissa.

'''Kansallinen Kokoomus r.p.''' ({{k-sv|Samlingspartiet r.p.}}), lyhyemmin '''kokoomus''' (lyhenne Kok.<ref name=kotus>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2149 | Nimeke = Lyhenneluettelo | Ajankohta = 7.1.2013 | Julkaisija = Kotimaisten kielten keskus | Viitattu = 9.4.2013}}</ref>) on [[Suomi|suomalainen]] [[keskusta-oikeisto]]lainen [[puolue]]. Kokoomus on nykyisin Suomen kolmanneksi suurin puolue kansanedustajien määrällä mitattuna oltuaan jo 1970-luvulta lähtien noin 20 prosentin kannatuksellaan yksi Suomen suurista puolueista.<ref>{{Verkkoviite| Tekijä=Borg, Sami | Nimeke=Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja | Ajankohta=Heinäkuu 2007 | Osoite = http://blogs.helsinki.fi/vol-spj/puolueet/vaalit-ja-puolueiden-kannatus/ | Julkaisija=Helsingin Yliopisto}}</ref> Kansallinen Kokoomuspuolue perustettiin 9. joulukuuta 1918 [[Vanha ylioppilastalo|vanhalla ylioppilastalolla]] [[Friedrich Karl]]ia Suomen kuninkaaksi kannattaneiden [[Suomalainen puolue|Suomalaisen puolueen]] jäsenten ja joidenkin [[Nuorsuomalainen puolue|Nuorsuomalaisen puolueen]] kannattajien kokoomukseksi.<ref>https://www.kokoomus.fi/faktat/tata-on-kokoomus/historia/</ref>
'''Kansallinen Kokoomus r.p.''' ({{k-sv|Samlingspartiet r.p.}}), lyhyemmin '''kokoomus''' (lyhenne Kok.<ref name=kotus>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2149 | Nimeke = Lyhenneluettelo | Ajankohta = 7.1.2013 | Julkaisija = Kotimaisten kielten keskus | Viitattu = 9.4.2013}}</ref>) on [[Suomi|suomalainen]] [[keskusta-oikeisto]]lainen [[puolue]]. Kokoomus on nykyisin Suomen kolmanneksi suurin puolue kansanedustajien määrällä mitattuna oltuaan jo 1970-luvulta lähtien noin 20 prosentin kannatuksellaan yksi Suomen suurista puolueista.<ref>{{Verkkoviite| Tekijä=Borg, Sami | Nimeke=Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja | Ajankohta=Heinäkuu 2007 | Osoite = http://blogs.helsinki.fi/vol-spj/puolueet/vaalit-ja-puolueiden-kannatus/ | Julkaisija=Helsingin Yliopisto}}</ref> Kansallinen Kokoomuspuolue perustettiin 9. joulukuuta 1918 [[Vanha ylioppilastalo|vanhalla ylioppilastalolla]] [[Friedrich Karl]]ia Suomen kuninkaaksi kannattaneiden [[Suomalainen puolue|Suomalaisen puolueen]] jäsenten ja joidenkin [[Nuorsuomalainen puolue|Nuorsuomalaisen puolueen]] kannattajien kokoomukseksi.<ref>https://www.kokoomus.fi/faktat/tata-on-kokoomus/historia/</ref>


Versio 13. toukokuuta 2018 kello 15.28

Hakusana ”Kokoomus” ohjaa tänne. Muista kokoomuksista katso kokoomuksen täsmennyssivu.
Kansallinen Kokoomus

Kokoomus on kannattanut EU tukipaketteja 9.8 miljardin euron edestä kreikkaan, espanjaan ja portugaliin. Kuitenkin samalla on leikattu eläkeläisiltä ja työttömiltä se sopiikin kokoomuksen sloganiin jokainen on oman onnensa seppä. Järkevyydestä voi olla kuitenkin montaa mieltä, sillä eläkeläisten ja työttömien rahat menevät suomalaisille yrityksille suomessa, toisinkuin tukipakettien kanssa hukatut miljardit, jotka valuivat kankkulan kaivoon.


Kokoomus on kannattanut Suomen pohjavesien ja metsien myyntiä. Kannatti miljardien kultaesiintymän myymistä pilkkahintaan kanadalaiselle kaivosyhtiö Agnico Eagle:lle, tappiot useita miljardeja suomelle. Ovat tehneet päätöksiä joissa on myyty tuottavia valtionyhtiöitä Fortum, Rautaruukki, Outokumpu, Enso, Valmet ulkomaille.

Kannattavat kiky sopimusta, joka tarkoittaa että työntekijä tekee tietyn määrän töitä vuodessa täysin ilmaiseksi, ilman korvausta.

Vastustavat AY-liikkeitä, joiden tarkoitus on ajaa työntekijän etuja mm TESSIN avulla. Ovat vastustaneet palkansaajien palkankorotuksia. Kokoomus haluaa poistaa sunnuntailisät. Kannattavat nollatunti sopimuksia, joissa työntekijällä saattaa olla viikkokin kokonaan ilman töitä ja tämä joutuu hakemaan osan palkasta kelan luukulta.

Kokoomuksen tavoitteena on saada läpi "paikallinen sopiminen" ja yleissitovien työehtosopimusten purkaminen. Eli TES minimipalkat katoaisivat ja työntekijälle voidaan maksaa tuntipalkkaa esimerkiksi kaksi euroa tunnilta.

Entinen puheenjohtaja Alexander Stubb arvioi vuonna 2010 kokoomuksen linjan yksiselitteisen liberaaliksi, monikulttuurisuuteen panostavaksi sekä maahanmuuttoon ja ylipäätään kansainvälisyyteen myönteisesti suhtautuvaksi

Nämä kaikki ovat faktaa, jotka ovat internetistä tarkistettavissa.

Kansallinen Kokoomus r.p. (ruots. Samlingspartiet r.p.), lyhyemmin kokoomus (lyhenne Kok.[1]) on suomalainen keskusta-oikeistolainen puolue. Kokoomus on nykyisin Suomen kolmanneksi suurin puolue kansanedustajien määrällä mitattuna oltuaan jo 1970-luvulta lähtien noin 20 prosentin kannatuksellaan yksi Suomen suurista puolueista.[2] Kansallinen Kokoomuspuolue perustettiin 9. joulukuuta 1918 vanhalla ylioppilastalolla Friedrich Karlia Suomen kuninkaaksi kannattaneiden Suomalaisen puolueen jäsenten ja joidenkin Nuorsuomalaisen puolueen kannattajien kokoomukseksi.[3]

Vuoteen 1951 asti sen nimi oli Kansallinen Kokoomuspuolue.[4][5]

Kokoomuksen mukaan puoluetta yhdistäviä ajatuksia ovat vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Keskeistä sille on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen. Kokoomus katsoo Euroopan unionin luovan turvallisuutta ja hyvinvointia.[6]

Organisaatio

Kokoomuksen toimintaan voi sen paikallisyhdistysten lisäksi osallistua muun muassa puolueen nuorisojärjestön (Kokoomusnuoret), opiskelijajärjestön (Kokoomusopiskelijat) tai naisjärjestön Kokoomuksen naisten liiton kautta. Kokoomus julkaisee Nykypäivä-lehteä ja Verkkouutiset-julkaisua.lähde?

Kokoomusta johtaa puoluehallitus, jossa on edustettuina vaalipiireihin perustuvien kokoomuksen piirijärjestöjen lisäksi naisten, nuorten ja opiskelijoiden valtakunnalliset yhdistykset. Kokoomusta johtaa puoluehallitus, jonka puoluevaltuusto valitsee. Puoluehallituksessa ovat edustettuina vaalipiireihin perustuvien kokoomuksen piirijärjestöjen lisäksi naisten, nuorten ja opiskelijoiden valtakunnalliset yhdistykset.

Kokoomuksella on puolueeseen varsinaisesti kuulumattomina läheisjärjestöinä Kansallinen Lastenliitto, Kansallinen senioriliitto, Kansallinen Sivistysliitto, Kansalliset Maahanmuuttajat, Naiset Yhdessä, Kansallinen Kulttuuriliitto, MC Kokoomus, Porvarillisen Työn Arkisto, Suomen Toivo -ajatuspaja ja Kansallinen Sateenkaariryhmä.lähde?

Jäsenistö

Vuonna 2005 kokoomus oli kaikista puolueista kolmanneksi naisvaltaisin ja suurista puolueista kaikkein naisvaltaisin 46 prosentin naisosuudella kun SDP:ssä ja keskustassa 40 prosenttia oli naisia.[7] Vuonna 2008 kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset olivat ainoat puolueet joiden jäsenmäärä kasvoi.[8] Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2017 julkaisemassa tutkimuksessa kokoomuksen jäsenten keski-ikä oli 55,6 vuotta, joista yli 60 prosenttia miehiä ja yli puolet asui Etelä-Suomessa. Suurin osa jäsenistöstä on työssäkäyviä, mutta yli 30 prosenttia eläkkeellä. Selvästi yli puolet työssäkäyvistä on ylempiä toimihenkilöitä ja neljäsosa yrittäjiä. Kokoomusjäsenten kotitalouksien mediaanitulo oli 4 400 euroa kuukaudessa. Korkeiden tulojen lsäksi kokoomusjäsenissä korostui korkea koulutustaso, sillä lähes puolella oli ylempi korkeakoulututkinto ja viidellä prosentilla lisensiaatin tai tohtorin tutkinto.[9]

Politiikka ja tavoitteet

Kokoomuksen aiemmin käytössä ollut tunnus

Kansallisella Kokoomuspuolueella oli kaksi puolueohjelmaa 1919 ja 1920. Puolueen nimi muuttui Kansalliseksi Kokoomukseksi vuonna 1951 ja se sai uuden puolueohjelman 1957. Nykyinen puolueohjelma on vuodelta 2012.[10]

Kesäkuun 2006 Joensuun puoluekokouksessa hyväksytyn periaateohjelman mukaan puolueen tavoitteena on omasta ja toisten elämästä vastuuta kantavien ihmisten yhteiskunta siten, että jokaiselle mahdollistetaan hyvän elämän edellytykset. Kokoomukselle tärkeää on ihmisen vapaus ja vastuu omassa toiminnassaan. Kokoomus ilmoittaa tavoitteikseen kansallisen perinnön, Suomen kielten ja kulttuurien vaalimisen ja tukemisen, koko kansan osaamis- ja sivistystasosta huolehtimisen sekä työn ja yrittäjyyden edistämisen. Kokoomus kertoo edistävänsä ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan vastuuta sekä kunnioittavaa asennetta luontoa ja ympäristöä kohtaan. Kokoomuksen mukaan sitä yhdistäviä ajatuksia ovat vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Keskeistä sille on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen. Euroopan unioni luo puolueen näkemyksen mukaan turvallisuutta ja hyvinvointia. Kokoomus myös suhtautuu myönteisesti yhteiseen puolustukseen.[6]

Politiikkaansa kokoomus itse on kuvaillut vastuulliseksi yksilöllisyydeksi ja maltilliseksi oikeistolaisuudeksi.[11] Arvokysymyksissä kokoomus korostaa yksilöiden omantunnon merkitystä ja moniarvoisuutta. Kokoomus näkee yksilöiden vapauden ajatella ja toimia itsenäisesti sekä vähemmistöjen oikeudet vapausaatteen ydinasioina.[6]

Puolueen entinen puheenjohtaja Alexander Stubb arvioi vuonna 2010 kokoomuksen linjan yksiselitteisen liberaaliksi, monikulttuurisuuteen panostavaksi sekä maahanmuuttoon ja ylipäätään kansainvälisyyteen myönteisesti suhtautuvaksi.[12] Vastaavasti tutkija Juha Rahkosen mukaan kokoomuksen puoluejohto edustaa "kansainvälis-liberalistista Katais-Stubbin linjaa". Rahkonen huomioi, että Kokoomuksen Nuorten Liitossa on myös kansalliskonservatiivisia linjauksia, mutta nämä ovat Rahkosen mukaan "monelta osin räikeässä ristiriidassa" puoluejohdon linjausten kanssa.[13]

Elinkeinoelämä

Kokoomus katsoo, että verotuksen painopistettä on siirrettävä pois työn tekemisen ja työllistämisen verottamisesta kohti ympäristöä kuluttavan toiminnan verotusta.[14] Kokoomus on muun muassa kannattanut aukioloaikojen vapauttamista ja Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ehdotti vuonna 2008 helsinkiläisille vapauksia aukiolokielloista keskustan elävöittämiseksi.[15]

Ympäristöpolitiikka

Kokoomuksen ympäristöpoliittinen työryhmä julkaisi vuonna 2011 ympäristöohjelman, joka haluaa tehdä Suomesta maailman ensimmäisen hiilineutraalin yhteiskunnan, nostaa Suomi ympäristöteknologian ykkösmaaksi sekä nostaa suomalaiset maailman ympäristötietoisimmaksi kansaksi.[16] Manifesti halusi tehdä arkipäivän vihreistä teoista osan jokanaisen ja –miehen arkea, puoluekirjaan ja vihreyden sävyyn katsomatta. Talouskasvu on ympäristötekojen edellytys ja vastuullinen markkinatalous luonnonsuojelijan työkalu.[17]

Puheenjohtaja Katainen sanoi vuonna 2008 pitävänsä päästöjen mukaan määräytyvää verotusta sekä houkuttelevaa joukkoliikennettä tärkeänä taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Hän kritisoi energian tuotantokeinojen ideologisointia ja vaatinut "järkivihreää" ilmasto- ja energiapolitiikkaa, jossa kaikki tuotantovaihtoehdot pidetään osana kokonaisuutta.[18]

Yhteiskunnalliset kysymykset

Kokoomuslaiset haluavat rakentaa aloitteellisesti ja ennakkoluulottomasti tulevaisuutta sekä etsiä ratkaisuja yhteiskunnallisiin epäkohtiin.[6] Puoluekokouksessa jäsenjärjestöt tekevät ehdotuksia ja niistä keskustellaan. Esimerkiksi kesäkuussa 2010 kokoomuksesta tuli Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten tekemän aloitteen hyväksymisen myötä ensimmäinen suuri puolue, joka ajoi tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta luopumista kouluissa.[19] Kokoomuksen puoluekokous asettui myös ensimmäisenä suurena puolueena kesäkuussa 2010 tukemaan valinnaisuuden lisäämistä ruotsin opetuksessa. Jyrki Kataisen mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoittanut pakollisen ruotsin opetuksen poistumista.[20][21][22] Kokoomus myös asetti tavoitteekseen sukupuolineutraalin avioliiton.[23] Kokoomus on painottanut yhdessätekemisen henkeä ja hyvää työtä: esimerkiksi Tee hyvä työ -kampanja kannusti vuonna 2011 ihmisiä jakamaan pieniä ja suuria hyviä tekoja.[24]

Ulkopolitiikka

Kesän 2010 puoluekokouksessa kokoomus laati ulko- ja turvallisuuspoliittisen kannanoton, jonka mukaan puolue kannattaa "aktiivista, avointa ja rohkeasti eteenpäin katsovaa" ulkopolitiikkaa. Kannanoton mukaan puolueen arvoihin kuuluu ihmisoikeuksien, oikeusvaltion ja sosiaalisesti vastuullisen markkinatalouden edistäminen. Kokoomus katsoo, että pieni maa lisää kansainvälistä vaikutusvaltaansa olemalla aktiivinen, luotettava ja kekseliäs yhteistyökumppani.[25]

Kokoomus pitää Euroopan unionia Suomen ensisijaisena viiteryhmänä ja vaikutuskanavana kansainvälisessä toiminnassa.[25] Suomen EU-kansanäänestyksessä kokoomuksen kannattajat tukivat jäsenyyttä selkeämmin kuin minkään muun puolueen kannattajat. Puolue suhtautuu myönteisesti Euroopan puolustusyhteistyöhön. Vuonna 2007 ainoastaan kokoomuksen kannattajista enemmistö (55 %) kannatti Suomen liittymistä Natoon.[26] Kokoomus katsoo, että puolustusyhteistyö vahvistaisi Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa.[25] Kokoomus kannattaa myös tiiviimpää puolustusyhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa.[25] Euroopan unionin työssään kokoomus painottaa rohkeutta ja aloitteellisuutta rakentaa EU:ta.[27]

Kokoomus katsoo, että Euroopan unionia on kehitettävä parlamentaariseen suuntaan, komission vastuunalaisuutta lisättävä, ja EU:n on käytettävä varoja vastuullisemmin. Kokoomuksen mielestä suurempi osuus Euroopan unionin varoista on käytettävä tutkimukseen, teknologiaan, ilmastonmuutoksen torjuntaan ja ulkopolitiikkaan.[27] Tärkeällä sijalla ovat Itämeren suojelu ja ehtyvien luonnonvarojen varjeleminen.[27]

Kokoomus painottaa, että kehitysyhteistyön tulee lähteä kumppanimaan tarpeista, mutta se ei saa rakentua pelkän hyväntekeväisyyden varaan. Kokoomuksen mielestä riippuvuus vanhakantaisesta kehitysavusta voi jopa hidastaa kohdemaan yhteiskunnallista kehitysta. Kokoomus katsoo, että Suomen kannattaa keskittyä työhön, joka edistää rauhaa, vakautta, korruption kitkemistä, ilmastotoimia, yksityissektorin vahvistamista ja muita yhteisiä tavoitteita. Naisten aseman edistämisen tulee olla erityisen huomion kohteena.[25]

Kokoomus vaatii Suomen eroa jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Asiasta äänestettiin kesäkuun 2014 puoluekokouksessa Lahdessa.[28]

Kannattajat

Puolueen pääkannatusaluetta ovat Etelä-Suomen asutuskeskukset. TNS Gallupin viittä suurinta puoluetta koskevassa mielipidekyselyssä syksyllä 2008 kokoomukseen suhtauduttiin myönteisimmin. Vastaajista 42 prosenttia suhtautui kokoomukseen myönteisesti tai melko myönteisesti, kun esimerkiksi keskustan luku oli 40 prosenttia ja SDP:n 36 prosenttia.[29] Vuoden 2008 lopussa tehdyn mielipidekyselyn mukaan suomalaiset luottavat kokoomuksen osaamiseen eniten mikäli Suomi kohtaisi talouskriisin.[30]

Turun yliopiston vuonna 2008 tekemän tutkimuksen mukaan valtaosa kokoomuksen kannattajista sijoittaa itsensä ideologisesti oikeistoon. Saman tutkimuksen mukaan kokoomuksella on eduskuntapuolueista oikeistolaisimmat kannattajat.[31] Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2015 julkaisemassa tutkimuksessa kokoomuksen kannattajista 89 prosenttia sijoitti itsensä oikeistoon, 7 prosenttia keskelle ja 0 prosenttia vasemmistoon. Arvoliberaalisuus−arvokonservatiivisuus-ulottuvuudella arvokonservatiiveja oli 36 prosenttia, arvoliberaaleja 32 prosenttia ja keskelle asettuvia 29 prosenttia. Tutkimuksen mukaan kiteytyksenä puolueen kannattajien kannoista voidaan sanoa, että kokoomus on oikeistopuolue.[32]

Kokoomuksen kannattajat suhtautuvat kaikkein myönteisimmin Suomen Nato-jäsenyyteen. Vuonna 2016 luku oli 53 prosenttia.[33]

Kokoomus oli vuonna 2013 ylempien toimihenkilöiden keskuudessa ylivoimaisesti suosituin puolue. 18–24-vuotiaiden keskuudessa kokoomuksen suosio on ollut laskussa.[34] Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan kokoomuksen kannattajat ovat keskimäärin jäseniä nuorempia, matalammin koulutettuja ja tienaavat vähemmän.[9]

Sunnuntaisuomalaisen kyselyssä vuonna 2012 kokoomuksen todettiin olevan 18 prosentin kannatuksellaan vihreiden jälkeen toiseksi suosituin puolue toimittajien keskuudessa.[35]

Historia

Pääartikkeli: Kansallisen Kokoomuksen historia

Kokoomuspuolue syntyy suomettarelaisuuden ja monarkismin pohjalle

Tiedosto:Kokoomusleijona.gif
Kokoomuksen leijona

Kokoomuksen juuret ovat 1800-luvun suomalaisuusliikkeessä, joka jakautui kahtia suhtautumisessa Venäjän kasvaviin yhtenäistämisvaatimuksiin. Kesällä 1917 suomettarelaiset (vanhasuomalaiset) vielä vastustivat Suomen itsenäistymistä idänkaupan menettämisen pelossa. Lokakuun vallankumouksen tapahduttua Venäjällä, he alkoivat kannattaa eroa Venäjästä. Varmimmaksi ulkopoliittiseksi takeeksi kansallisesta itsenäisyydestä katsottiin liitto Saksan kanssa. Jotkut kannattivat saksalaissyntyisen kuninkaan valintaa itsenäistyneen Suomen hallitsijaksi.[36] Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan marraskuun alussa 1918 ja joulukuussa 1918 Suomen puoluejako meni uusiksi: Nuorsuomalaisten ja suomettarelaisten tasavaltalaiset perustivat yhdessä kansanpuolueen kanssa 8. joulukuuta Kansallisen Edistyspuolueen. Nuorsuomalaisten ja suomettarelaisten saksalaista kuningasta kannattaneet perustivat Kansallisen Kokoomuksen 9. joulukuuta.[37] Aikomuksena oli edelleen tehdä Suomesta Ruotsin kaltainen monarkia tai ainakin taata laajoin presidentin valtuuksin voimakas toimeenpanovalta. Tunnetuimpia sen ajan kuningasvallan kannattajia olivat muun muassa Pehr Evind Svinhufvud, J. K. Paasikivi, Eero Järnefelt ja Jean Sibelius.[38]

Nouseva suomenkielinen liikemieskunta valtasi kokoomuksen 1922. Viimeistään siitä lähtien talousliberalismin, sosiaalireformismin ja arvokonservatismin painotukset puolueessa ovat vaihdelleet.[39]

1920-luvulla Suomessa oli lyhytikäisiä porvarihallituksia lähinnä siksi, että maan vasemmisto oli heikko ja jakaantunut voimakkaasti kommunisteihin ja tannerilaisiin sosiaalidemokraatteihin sekä siksi, että Maalaisliiton ja Kokoomuksen näkemykset talouspolitiikasta ja maauudistuksesta poikkesivat toisistaan.lähde? 1930-luvulle mentäessä Josif Stalinin johtaman Neuvostoliiton uhka vaikutti Suomenkin sisäpolitiikkaan. Kokoomus liittoutui Isänmaallisen kansanliikkeen kanssa ja sai vuonna 1933 historiansa heikoimman vaalituloksen.lähde?

1930-luvun loppupuolella alkoi taloudellinen tilanne maassa parantua ja toiseen maailmansotaan mennessä Maalaisliiton ja SDP:n yhteistyömuodoksi oli muodostunut punamultahallitus. Kokoomus jäi hallitusyhteistyöstä syrjään joitain poikkeuksia lukuun ottamatta.lähde?

Sotien jälkeen

Toisen maailmansodan jälkeen äärivasemmiston toiminta ei ollut enää laitonta, ja vasemmisto vahvistui, samalla myös punamulta- sekä kansanrintamayhteistyö tiivistyivät. Keskustalaisen presidentti Urho Kekkosen asema vahvistui. Kekkoseen kriittisesti suhtautuvana puolueena kokoomus asetti oman presidenttiehdokkaan vuoden 1968 presidentinvaaleihin, minkä arvellaan heikentäneen myöhemmin sen mahdollisuuksiin päästä hallitukseen. Esimerkiksi vasemmiston vuoden 1970 vaalitappion jälkeenkin kokoomus pysyi oppositiossa.

Kokoomus muun oikeiston oheella kannatti selektiivistä koulutusjärjestelmää ja vastusti vasemmistopuolueiden ja keskustan ajamaa peruskoulu-uudistusta, jota nimitettiin halveksivasti "subventiosivistykseksi". Peruskoulusta säädettiin kansanrintamahallituksen johdolla laki vuonna 1968.[40]

Jyrki Jokisen väitöstutkimuksen mukaan Kansallinen Kokoomus kehittyi löyhästä vaalipuolueesta kiinteäksi puoluejärjestöksi vasta 1970-luvulla.[41]

Kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin Juha Rihtniemi ja remonttimiehet alkoivat uudistaa puoluetta. Kokoomus hyväksyi poikkeuslain, jolla Kekkonen valittiin poikkeuslailla presidentiksi vuosiksi 1974–1978 ilman vaaleja. Nämä toimet aiheuttivat kokoomuskentän rakoilua, ja puolueen oppositio irtosi kokoomuksesta perustaen Perustuslaillisen Kansanpuolueen. Kekkosen valinta poikkeuslailla katsottiin periaatteessa perustuslain vastaiseksi toimeksi, vaikka muodollisesti kiireelliseksi julistamisen vaatimus täyttyi.

Keskustan ja vasemmiston näkemyksen mukaan kokoomus oli edelleen sisäpolitiikassa oikeistolainen ääriliike lukuun ottamatta kekkoslaista osaansa. Kokoomus yritti kaikin tavoin hankkia hyväksyntää ja hallituskelpoisuutta. Toukokuussa 1981 puoluekokouksessa puheenjohtaja Ilkka Suominen esitti, että noin kymmenen vuoden kuluttua umpeutuvaa YYA-sopimusta jatkettaisiin ja päätös siitä tehtäisiin ennen vuotta 1984. Näin kokoomus ehti ensimmäisenä puolueena esittämään YYA-sopimuksen jatkamista. Muutama päivä sen jälkeen eduskunnassa nousi kysymys siitä, kuinka suurella summalla valtio tukee Rauhanpuolustajien Ydinaseeton Pohjola -kampanjaa. Hallitus esitti 100 000 markkaa, mutta eduskunnan valtiovarainvaliokunta kokoomuslaisten tuella nosti määrärahan 200 000 markkaan.[42] Kokoomus kuitenkin jätettiin oppositioon aina vuoteen 1987 saakka.

1970-luvulla kokoomus alkoi korostaa vapautta ja suvaitsevuutta.lähde? Perinteisemmän arvolinjan kannattajia meni muihin puolueisiin.lähde?

Paluu hallitukseen

Kokoomuksen tunnus vuodelta 1996

Hallitukseen kokoomus nousi 21 oppositiovuoden jälkeen vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen, jolloin nimitettiin Holkerin sinipunahallitus, vaikka kokoomus, ruotsalainen kansanpuolue ja keskusta olivat tehneet porvarisopimuksen tavoitteenaan muodostaa porvarihallitus vaalien jälkeen. Vuosina 1987–1991 toimineen hallituksen suurimmat puolueet olivat sosiaalidemokraatit ja kokoomus. Vaalien 1991 jälkeen muodostettiin Esko Ahon porvarihallitus, jota johtivat keskusta ja kokoomus.

Kokoomuksen Nuorten Liitto alkoi vaatia keväällä 1990 ensimmäisenä merkittävänä ja näkyvänä poliittisena organisaationa Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa.[43]

Keskustan vuoden 1995 vaalitappion jälkeen kokoomus muodosti kaksi hallitusta sosiaalidemokraattien kanssa. Paavo Lipposen I (1995–1999) ja II hallitusta (1999–2003) kutsuttiin sateenkaarihallituksiksi. Sinipunapohjan laajennuksena olivat yleensä vihreät, vasemmistoliitto ja ruotsalainen kansanpuolue.

Vuonna 2001 kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin Ville Itälä. Varapuheenjohtajiksi valittiin Jari Koskinen ja Jyrki Katainen. Eduskuntavaaleissa 2003 kokoomus sai 18,6 prosentin ääniosuuden ja eduskuntaan valittiin 40 kokoomuslaista kansanedustajaa. Kokoomus siirtyi oppositioon.

Kataisen aika (2004–2014)

Kokoomuksen tunnuksena toiminut ruiskaunokki 2000-luvulla

Kokoomuksen puoluekokous valitsi 5. kesäkuuta 2004 puolueen uudeksi puheenjohtajaksi Jyrki Kataisen. Varapuheenjohtajiksi valittiin Marjo Matikainen-Kallström, Paula Risikko ja Jari Koskinen ja puoluesihteeriksi Harri Jaskari. Kataisen kaudella kokoomus nousi Suomen suurimmaksi puolueeksi. Vuodesta 2007 kokoomus on istunut hallituksessa ja vuodet 2011-2015 pääministeripuolueena.

Eurovaaleissa 2004 kokoomus oli suurin puolue ja sai neljä paikkaa Euroopan parlamenttiin. Valituiksi tulivat Alexander Stubb, Ville Itälä, Piia-Noora Kauppi ja Eija-Riitta Korhola. Kuntavaaleissa 2004 kokoomus oli kolmanneksi suurin puolue 21,8 prosentin kannatuksella.

Vuoden 2006 puoluekokouksessa Joensuussa kokoomus määritteli itsensä poliittisella kartalla keskusta-oikeistolaiseksi puolueeksi, mikä kirjattiin myös puolueen periaateohjelmaan. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa kokoomus sai 50 paikkaa, mikä oli kymmenen paikan lisäys edellisvaaleihin ja vain yksi paikka vähemmän kuin vaalit voittaneella keskustalla. Kokoomus nousi hallitukseen ja sai Vanhasen toiseen hallitukseen keskustan tapaan kahdeksan ministeriä. Katainen nimitettiin valtiovarainministeriksi, Ilkka Kanerva ulkoasiainministeriksi, Jyri Häkämies puolustusministeriksi, Anne Holmlund sisäasiainministeriksi, Jan Vapaavuori asuntoministeriksi, Paula Risikko peruspalveluministeriksi, Sari Sarkomaa opetusministeriksi ja Suvi Lindén viestintäministeriksi. Kanerva erosi tekstiviestikohun seurauksena huhtikuussa 2008 ja uudeksi ulkoministeriksi kutsuttiin europarlamentista Alexander Stubb. Sarkomaa erosi opetusministerin paikalta joulukuussa 2008 perhesyihin vedoten ja hänet korvasi Henna Virkkunen.

Kunnallisvaaleissa 2008 kokoomus oli suurin puolue 23,5 prosentin kannatuksella. Kokoomus oli suurin puolue myös europarlamenttivaaleissa 2009 ja sai kolme paikkaa Euroopan parlamentissa.[44] Europarlamentissa jatkoivat Itälä ja Korhola, uutena valittiin Sirpa Pietikäinen.[45] Kahden puolueloikkauksen (Markku Uusipaavalniemi keskustasta perussuomalaisiin ja Merikukka Forsius vihreistä kokoomukseen) jälkeen kokoomuksesta tuli eduskunnan suurin puolue ensimmäistä kertaa historiassa marraskuussa 2010.[46]

Kokoomus oli suosituin puolue eduskuntavaaleissa 2011. Katainen nimitettiin kuuden puolueen hallituksen pääministeriksi, Stubb eurooppa- ja ulkomaankauppaministeriksi, Virkkunen hallinto- ja kuntaministeriksi, Jari Koskinen maa- ja metsätalousministeriksi, Häkämies elinkeinoministeriksi ja Risikko sosiaali- ja terveysministeriksi. Presidentinvaaleissa 2012 kokoomuksen Sauli Niinistö voitti vaalien toisella kierroksella vihreiden Pekka Haaviston.

Stubb (2014–2016)

Huhtikuussa 2014 puoluetta lähes kymmenen vuotta johtanut Katainen ilmoitti luopuvansa puheenjohtajuudesta ja samalla pääministerin virasta kesän puoluekokouksessa.[47] Puheenjohtajaehdokkaiksi asettuivat Jan Vapaavuori,[48] Alexander Stubb[49] ja Paula Risikko.[50] Kokoomuksen Lahden puoluekokous valitsi 14. kesäkuuta 2014 puolueen uudeksi puheenjohtajaksi eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin. Stubb voitti toisella kierroksella Paula Risikon äänin 500,4–349,2. Jan Vapaavuori putosi ensimmäisellä kierroksella. Stubb oli aiemmin valittu Euroopan parlamenttiin toukokuussa järjestetyissä eurovaaleissa Suomen suurimmalla äänimäärällä.[51]

Valituksi tullessaan Stubb oli jo kokenut poliitikko: hän oli toiminut 2000-luvulla neljä vuotta europarlamentaarikkona, sitten ensin Suomen ulkoministerinä ja sen jälkeen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä. Kunnes hän kesken kautensa siirtyi Kokoomuksen puheenjohtajana vajaaksi vuodeksi pääministeriksi Kataisen tilalle. Hän oli myös tunnettu triathlon-harrastuksestaan.

Eduskuntavaaleissa 2015 kokoomus putosi kolmanneksi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi keskustan ja perussuomalaisten taakse ja sai 37 paikkaa eduskunnasta. Puolue pärjäsi kuitenkin oletettua paremmin ja Stubb sanoi kokoomuksen vaalivalvojaisissa, että "tätä kovempaa loppukiriä ei ole yksikään puolue tehnyt". Kokoomus oli äänimäärässä toinen ja sai 18,2 % äänistä.[52][53] Uuden hallituksen kokoomusministerejä olivat valtiovarainministeri Stubb, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen, sisäministeri Petteri Orpo ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka.[54]

Kataisen ja Stubbin kausilla hallitus leikkasi voimakkaasti koulutusmenoja eri koulutusasteilta. Leikkauksia vastustaneen Akavan vuonna 2014 tekemien laskelmien mukaan Kataisen pääministerikaudella hallitus leikkasi koulutuksen eri asteilta 1,5 miljardia euroa, josta esi- ja peruskoulutuksen osuus oli 600 miljoonaa, lukioiden ja ammattikoulujen osuus 500 miljoonaa euroa sekä ammattikorkeakoulujen osuus 350 miljoonaa euroa.[55] Vuoden 2015 eduskuntavaalien alla Alexander Stubb lupasi opiskelijajärjestöjen #koulutuslupaus -kampanjalle olla leikkaamatta koulutuksesta enempää.[56] Sipilän hallitus on kuitenkin leikannut yliopistojen rahoituksesta noin 500 miljoonaa euroa.[57] Puolueen puheenjohtajakilvan aikana keväällä 2016 ministeri Petteri Orpo piti koulutusleikkauksia virheenä, jotka ”koskivat sivistysporvarin sydämeen rajusti”.[58]

Brysselin terrori-iskujen jälkeen puolue aloitti rasisminvastaisen kampanjan, joka sai ristiriitaisen vastaanoton puolueen sisällä. Kansanedustaja Wille Rydman vaati puolueen viestintäpäällikön eroa, koska katsoi kampanjan osoittavan puoluetoimiston aatemaailman erkautuneen liiaksi puolueen alkuperäisestä aatteesta. Viestinästä vastuun ottanut puoluesihteeri Janne Pesonen ei suoraan ottanut kantaa Rydmanin arvosteluun, mutta piti syntynyttä kiistelyä osoituksena siitä, että maahanmuutosta oli lähes mahdotonta keskustella kiihkottomasti ja analyyttisesti.[59]

Vuonna 2015 liikkeelle lähteneessä Sote-uudistuksessa puolue vaati kansalaisen valinnanvapautta siten, että sote-alalla olisi myös yksityistä palveluntarjontaa.

Orpon kausi 2016–

Petteri Orpo valittiin puolueen puheenjohtajaksi toisella äänestyskierroksella Lappeenrannan puoluekokouksessa 11. kesäkuuta 2016.[60] Orpo otti tämän jälkeen Stubbin paikan valtiovarainministerinä Sipilän hallituksessa.[61]

Kuntavaaleissa 2017 kokoomus oli 20,7 prosentin kannatuksellaan kolmannen kerran peräkkäin Suomen suurin kuntapuolue. Suurin ääniharava oli Helsingin pormestariehdokas Jan Vapaavuori, joka keräsi ääniä yli 29 500. Kokoomus säilyi suurimpana puolueena Helsingissä, Espoossa ja Turussa, mutta menetti asemansa SDP:lle Tampereella, Vantaalla ja Lahdessa.[62]

Vaalimenestys

Eduskuntavaalit

Kokoomuksen kannatus eduskuntavaaleissa 1919–2011
Vuosi Edustajia Kannatus
1919
28 / 200
 151 018 15,71 %
1922
35 / 200
 157 116 18,15 %
1924
38 / 200
 166 880 18,99 %
1927
34 / 200
 161 450 17,74 %
1929
28 / 200
 138 008 14,51 %
1930
42 / 200
 203 958 18,05 %
1933
18 / 200
 [63] [63]
1936
20 / 200
 121 619 10,36 %
1939
25 / 200
 176 215 13,58 %
1945
28 / 200
 255 394 15,04 %
1948
33 / 200
 320 366 17,04 %
1951
28 / 200
 264 044 14,57 %
1954
24 / 200
 257 025 12,80 %
1958
29 / 200
 297 094 15,28 %
1962
32 / 200
 346 638 15,06 %
 
Vuosi Edustajia Kannatus
1966
26 / 200
 326 928 13,79 %
1970
37 / 200
 457 582 18,05 %
1972
34 / 200
 453 434 17,59 %
1975
35 / 200
 505 145 18,37 %
1979
47 / 200
 626 764 21,65 %
1983
44 / 200
 659 078 22,12 %
1987
53 / 200
 666 236 23,13 %
1991
40 / 200
 526 487 19,31 %
1995
39 / 200
 497 624 17,89 %
1999
46 / 200
 563 835 21,03 %
2003
40 / 200
 517 904 18,55 %
2007
50 / 200
 616 841 22,26 %
2011
44 / 200
 599 138 20,38 %
2015
37 / 200
 539 615 18,20 %

Kunnallisvaalit

Vuosi Valtuutettuja Kannatus
1950 88 159 5,85 %
1953 133 626 7,59 %
1956 105 220 6,29 %
1960 275 560 14,04 %
1964 213 378 9,95 %
1968 1 388 364 428 16,09 %
1972 1 503 451 484 18,06 %
1976 2 047 561 121 20,92 %
1980 2 373 628 950 22,94 %
Vuosi Valtuutettuja Kannatus
1984 2 423 619 264 22,96 %
1988 2 392 601 468 22,87 %
1992 2 009 507 574 19,05 %
1996 2 167 514 313 21,64 %
2000 2 028 463 493 20,84 %
2004 2 078 521 412 21,83 %
2008 2 020 597 727 23,45 %
2012 1 735 545 889 21,9 %
2017 1 490 531 599 20,7 %

Presidentinvaalit

valitsijamiesten vaalit
Vuosi Ehdokas Valitsijamiehet Kannatus
1925 Hugo Suolahti 68 141 240 22,71 %
1931 P. E. Svinhufvud 64 180 378 21,56 %
1937 P. E. Svinhufvud 86 330 980 29,75 %
1950 J. K. Paasikivi 68 360 789 22,88 %
1956 Sakari Tuomioja 54 340 311 17,94 %
1968 Matti Virkkunen 58 432 014 21,19 %
1978 Urho Kekkonen 45 360 310 14,72 %
1982 Harri Holkeri 58 593 271 18,7 %
1988 Harri Holkeri 63 603 180 20,2 %
suorat kansanvaalit
Vuosi Ehdokas Kannatus
1988 Harri Holkeri 570 340 18,4 %
1994 Raimo Ilaskivi 1k 485 035 1k 15,2 %
2000 Riitta Uosukainen 1k 392 305 1k 12,8 %
2006 Sauli Niinistö 1k 725 866
2k 1 518 333 		1k 24,1 %
2k 48,2 %
2012 Sauli Niinistö 1k 1 131 254
2k 1 802 400 		1k 37,0 %
2k 62,6 %

Euroopan parlamentti

Vaalit Mepit Äänet
1996
4 / 16
 453 729 20,17 %
1999
4 / 16
 313 960 25,27 %
2004
4 / 14
 392 771 23,71 %
2009
3 / 13
 386 416 23,21 %
2014
3 / 13
 390 376 22,59 %

Kokoomuksen europarlamenttiryhmä muodostui ensimmäisen kerran 1995, kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi. Tuolloin eduskunta valitsi ensimmäiset mepit. Kokoomuksella on nykyisin kolme meppiä. Euroopan parlamentissa kokoomuksen jäsenet kuuluvat Euroopan kansanpuolueen muodostamaan ryhmään.[64]

Kokoomuksen entisistä puheenjohtajista Ilkka Suominen ja Ville Itälä on valittu eurokansanedustajiksi puolueen puheenjohtajakautensa jälkeen. 13. heinäkuuta 2004 kokoomuksen Ville Itälä valittiin parlamentin Euroopan kansanpuolueen ja Euroopan demokraattien muodostama ryhmän toiseksi varapuheenjohtajaksi. Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola siirtyi kristillisistä kokoomukseen vuonna 2003, ja hänet valittiin seuraavan vuoden vaaleissa jatkokaudelle kokoomuksen listalta. Ari Vatanen vaihtoi ranskalaiseen puolueeseen ja tuli valituksi sieltä. Alexander Stubbin siirryttyä ulkoministeriksi keväällä 2008, tuli hänen tilalleen europarlamenttiin Sirpa Pietikäinen.[65]

Kokoomuksen parlamentaarikot tekivät suomalaisista puolueryhmistä eniten mietintöjä (25) vuonna 2009 päättyneen viisivuotisen europarlamentin vaalikauden aikana. Kokoomuksen parlamentaarikoista eniten mietintöjä teki Alexander Stubb.[66]

Euroopan parlamentin jäsenet

Puoluejohto

Puolueen johto koostuu puheenjohtajasta, puoluesihteeristä ja kolmesta varapuheenjohtajasta.

Puheenjohtajat

Puheenjohtaja
(syntynyt-kuollut) 		Vuodet
Hugo Suolahti
(1874–1944)		 1918–1920
E. N. Setälä
(1864–1935)		 1920–1921
Antti Tulenheimo
(1879–1952)		 1921–1925
Hugo Suolahti 1925–1926
Kyösti Haataja
(1881–1956)		 1926–1932
Paavo Virkkunen
(1874–1959)		 1932–1934
Juho Kusti Paasikivi
(1870–1956)		 1934–1936
Pekka Pennanen
(1872–1960)		 1936–1943
Edvin Linkomies
(1894–1963)		 1943–1945
K. F. Lehtonen
(1883–1962)		 1945–1946
Arvo Salminen
(1896–1967)		 1946–1955
Jussi Saukkonen
(1905–1986)		 1955–1965
Juha Rihtniemi
(1927–1971)		 1965–1971†
Harri Holkeri
(1937–2011)		 1971–1979
Ilkka Suominen
(s. 1939)		 1979–1991
Pertti Salolainen
(s. 1940)		 1991–1994
Sauli Niinistö
(s. 1948)		 1994–2001
Ville Itälä
(s.1959)		 2001–2004
Jyrki Katainen
(s. 1971)		 2004–2014
Alexander Stubb
(s. 1968)		 2014–2016
Petteri Orpo
(s. 1969)		 2016–

Puoluesihteerit

Kokoomuspoliitikkoja

Eduskuntaryhmän puheenjohtajat

Eduskunnan puhemiehet

Pääministerit

Presidentit

Valtioneuvoksia

Lähteet

  1. ↑ Lyhenneluettelo 7.1.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 9.4.2013.
  2. ↑ Borg, Sami: Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja Heinäkuu 2007. Helsingin Yliopisto.
  3. ↑ https://www.kokoomus.fi/faktat/tata-on-kokoomus/historia/
  4. ↑ Kuningaskysymys hajottaa porvaririntaman Kokoomus. Viitattu 21.3.2007.
  5. ↑ Borg, Olavi: ”Puoluelaitos ja sen kehityspiirteitä itsenäisessä Suomessa”, Historian opettajien vuosikirja XIII, s. 58. , 1977.
  6. ↑ a b c d Periaateohjelma Kokoomus.fi. Kansallinen Kokoomus. Viitattu 26.3.2011.
  7. ↑ HS: Suurissa puolueissa miesenemmistö ts.fi. 18.9.2005. Turun Sanomat. Viitattu 30.4.2014.
  8. ↑ Kaarto, Hanna: Kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset kasvattivat jäsenmääriään HS.fi. 2.8.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 26.3.2011.
  9. ↑ a b Virkkunen, Jussi: Tutkimus: Tällaisia puolueiden jäsenet ovat – keskusta ja SDP eläkeikäisten puolueita ja perussuomalaiset miesten Yle.fi. 27.3.2017. Yleisradio. Viitattu 3.11.2017.
  10. ↑ https://www.kokoomus.fi/faktat/tata-on-kokoomus/historia/
  11. ↑ Kansallisen Kokoomuksen periaateohjelma Kansallinen Kokoomus. Viitattu 29.1.2017.
  12. ↑ Alexander Stubbin haastattelu. Puolueet koolla: Kokoomus. YLE TV1 12.6.2010.
  13. ↑ Rahkonen, Juho: Perussuomalaisten ruumiinavaus. Onko työväen protestipuolueen kannatus saavuttanut vielä ylärajaansa?. Yhteiskuntapolitiikka, 2011, 76. vsk, nro 4, s. 432. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.6.2014.
  14. ↑ Matkaopas hyvinvointivaltiosta paremminvointivaltioon – Kokoomuksen eduskuntavaaliohjelma 2011 POHTIVA/Tampereen yliopiston sivusto. Kokoomus.
  15. ↑ Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen puhe Helsingin kaupungin elinkeinopäivillä 12.2.2008. Helsingin kaupunki. Viitattu 30.4.2014.
  16. ↑ Vihreällä on viisi miljoonaa sävyä (pdf) sinivihreat.fi. 10.2.2011. Viitattu 30.4.2014.
  17. ↑ Ympäristöpoliittinen manifesti Kokoomus. Archive.org
  18. ↑ Mielonen, Matti: Katainen on nyt "järkivihreä" HS.fi. 9.2.2008. Viitattu 30.4.2014.
  19. ↑ Tikka, Juha-Pekka: Kokoomus haluaa eroon tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta (Internet Archive) Verkkouutiset. 13.6.2010. Viitattu 30.4.2014.
  20. ↑ Kokoomus teki ristiriitaiset päätökset pakkoruotsista Yle Uutiset. 13.6.2010. Viitattu 14.6.2014.
  21. ↑ Kokoomuksen linjaus sytytti keskustelun pakkoruotsista hs.fi. 13.6.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 26.3.2011.
  22. ↑ Kiviniemen keskusta pysyy pakkoruotsin ja avioliittolain takana
  23. ↑ Homoliitot Kataiselle omantunnonasia
  24. ↑ Kokoomus haastaa suomalaiset mukaan Tee hyvä työ -liikkeeseen! 24.3.2011. Kokoomus. Viitattu 14.6.2014.
  25. ↑ a b c d e Puoluekokouskannanotot ja -tavoitteet (ks. ”2010 Jyväskylä: Ulko- ja turvallisuuspoliittinen kannanotto”) 2010. Kokoomus. Viitattu 14.4.2014.
  26. ↑ Nato-jäsenyys torjutaan, yhteistyö hyväksytään TS.fi. 20.12.2007. Turun Sanomat. Viitattu 31.3.2008.
  27. ↑ a b c Kokoomuksen eurovaaliohjelma 2009 Pohtiva. 17.4.2009. Viitattu 14.6.2014.
  28. ↑ Uusivaara, Terhi: Kokoomus: Suomi pois jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta 15.6.2014. Yle Uutiset. Viitattu 4.2.2018.
  29. ↑ Tutkimus: Kokoomus saa puolueista eniten myönteisyyttä Ilta-Sanomat. 18.9.2008. Viitattu 30.4.2014.
  30. ↑ Kansa luottaisi talousahdingossa Kokoomukseen ja Kataiseen. Verkkouutiset 21.10.2008
  31. ↑ Elo, Kimmo & Rapeli, Lauri: Suomalaisten politiikkatietämys 14.10.2008. Oikeusministeriö. Viitattu 16.4.2017.
  32. ↑ Puoleet vasemmistoo–oikeisto ja arvoliberaali–arvokonservatiivi -janoilla KAKS.fi. 29.3.2015. Kunnallisalan Kehittämissäätiö. Viitattu 12.6.2017.
  33. ↑ Schauman, Satu: MTS:n tutkimus: Puolueiden kannattajien Nato-näkemyksissä yllättäviä siirtymiä 1.12.2016. Verkkouutiset.fi. Viitattu 16.4.2017.
  34. ↑ Vihreät syrjäytti kokoomuksen nuorten suosikkipuolueena yle.fi. 2.4.2013. Yle Uutiset. Viitattu 30.4.2014.
  35. ↑ Sunnuntaisuomalainen: Vihreät toimittajien suosikkipuolue Yle Uutiset. 22.7.2012. Viitattu 16.4.2017.
  36. ↑ Huldén, Anders: Kuningasseikkailu Suomessa 1918, s. 47–52. Kirjayhtymä, 1988.
  37. ↑ Osmo Apunen: Rajamaasta tasavallaksi, teoksessa Itsenäisen Suomen historia 1, s. 277. Weilin+Göös, 1991. ISBN:951-35-5157-1.
  38. ↑ Huldén, Anders: Kuningasseikkailu Suomessa 1918, s. 47–52. Kirjayhtymä, 1988.
  39. ↑ Yritysjohtaja-aatelin palattava kohtuuteen. Iltalehti, 30.4.2011, s. 5. Artikkelin verkkoversio.
  40. ↑ Oikeisto vastusti peruskoulun perustamista, Yle Uutiset.
  41. ↑ Jokinen, Jyrki: Löyhästä vaaliorganisaatiosta kiinteäksi puoluejärjestöksi – Kansallisen Kokoomuksen järjestötoiminta ja vaalikampanjat vuosina 1944 – 1979. tammikuu 2011. Turun yliopisto. Viitattu 14.6.2014.
  42. ↑ Kai Hirvasnoro: Taistelupari Zyskowicz-Kanerva: Porvarien taistelu suomettumisesta. Kansan Uutisten Viikkolehti, 2004. Artikkelin verkkoversio.
  43. ↑ Vares, Vesa: Kaksi askelta edellä, s. 298.
  44. ↑ Europarlamenttivaalit 7.6.2009: Koko maa Vaalit.fi. 10.6.2009 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 25.4.2014.
  45. ↑ Europarlamenttivaalit 7.6.2009: Valitut ehdokkaat Vaalit.fi. 10.6.2009 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 25.4.2014.
  46. ↑ Pitkä loikka hs.fi. 12.11.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 25.4.2014.
  47. ↑ Katainen ei jatka puheenjohtajana, pääministeri vaihtuu kesäkuussa yle.fi. 5.4.2014. Yle Uutiset. Viitattu 25.4.2014.
  48. ↑ Kallionpää, Katri: Vapaavuori ilmoittautui kokoomuksen puheenjohtajakisaan HS.fi. 21.4.2014. Viitattu 25.4.2014.
  49. ↑ Raeste, Juha-Pekka: Stubb vahvisti lähtevänsä puheenjohtajakisaan HS.fi. 29.4.2014. Viitattu 29.4.2014.
  50. ↑ Hanhivaara, Jussi: Paula Risikko ehdolle kokoomuksen puheenjohtajaksi yle.fi. 2.5.2014. Yle Uutiset. Viitattu 2.5.2014.
  51. ↑ Uusivaara, Terhi: Alexander Stubbista tulee Suomen pääministeri yle.fi. 14.6.2014. Yle Uutiset. Viitattu 18.6.2014.
  52. ↑ Tulospalvelu vaalit – Tulos puolueittain tulospalvelu.vaalit.fi.
  53. ↑ Stubb vaalituloksesta: pieni työvoitto yle.fi. Yle Uutiset.
  54. ↑ Tässä on Suomen uusi hallitus – joukossa muutama kokenut ja monta untuvikkoa Yle Uutiset. Viitattu 4.5.2016.
  55. ↑ TS–STT: Hallitus leikannut koulutuksesta lähes 1,5 miljardia 14.3.2014. Turun Sanomat. Viitattu 21.4.2016.
  56. ↑ Nytin toimitus: Näin uusi hallitus lupasi kuvissa, ettei leikkaa koulutuksesta – leikkaavat kuitenkin 29.5.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 21.4.2016.
  57. ↑ Linda Tammisto: Tuleva hallitus kampittaa tutkimusta Helsingin yliopiston tiedotteet. 28.5.2015. Helsingin yliopisto. Viitattu 21.4.2016.
  58. ↑ Petteri Orpo myöntää hallituksen virheen: ”Jos kelloa voisi kääntää taaksepäin…” Uusi Suomi. 24.5.2016.
  59. ↑ Puoluesihteeri: Kokoomuksen rasismikampanjan yhdistäminen Brysselin terroritekoihin oli huonosti harkittua Yle Uutiset. Viitattu 16.5.2016.
  60. ↑ Blencowe, Annette; Virkkunen, Jussi: Orposta uusi kokoomuksen puheenjohtaja – Yle seuraa hetki hetkeltä YLE uutiset. 11.6.2016. Viitattu 11.6.2016.
  61. ↑ Harala, Samuli: Orpo nappaa valtiovarainministerin salkun – Stubbin uudet tehtävät tarkentuvat myöhemmin YLE uutiset. 11.6.2016. Yleisradio. Viitattu 31.10.2017.
  62. ↑ Kokoomus taas suurin kuntapuolue - vihreät kahmivat uusia paikkoja Iltalehti. 10.4.2017. Viitattu 12.4.2017.
  63. ↑ a b Kokoomuksen, IKL:n ja Vapaan Työväenliiton vaaliliiton puoluekohtaista äänijakaumaa ei ole eritelty vaalitilastoissa. Vaaliliitto sai yhteensä 187 527 ääntä (16,93 %).
  64. ↑ Meppi Express – Kokoomuksen europarlamenttiryhmän tiedote (PDF) EPPgroup.eu. 16.7.2009. EPP-ryhmän lehdistöosasto Euroopan parlamentissa. Viitattu 20.2.2011.
  65. ↑ Törnudd, Nina: Pietikäinen Stubbin seuraajaksi europarlamenttiin 1.4.2008. Suomen Kuvalehti. Viitattu 20.2.2011.
  66. ↑ Kokoomusryhmä ahersi eniten mietintöjä. Verkkouutiset
  67. ↑ a b c d e Outi Hölttä: Suomen puolueiden organisaatiot 1918–39, s. 133–135. Julkaisuja C: 17. Turun yliopiston poliittisen historian laitos, 1982. ISBN 951-642-188-1 / ISSN 0356-8652.
  68. ↑ Yrjö Leiwo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  69. ↑ Aarne Honka Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  70. ↑ Niilo Honkala Suomen kansanedustajat. Eduskunta.

Kirjallisuutta

  • Kaukiainen-Leino, Pirkko & Uino, Ari: Suomalaiskansallinen Kokoomus: Suomalaisen Puolueen ja Kansallisen Kokoomuspuolueen historia vuoteen 1929. Helsinki: Suomen Kansalliskirja, 1994. ISBN 951-97090-0-2.
  • Kaukiainen-Leino, Pirkko & Vares, Vesa: Suomalaiskansallinen Kokoomus – Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1944–1966. Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-54785.
  • Sillantaus, Pentti: Yöpakkasista jäittenlähtöön: Kokoomuksen kujanjuoksu 1958–87. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1988. ISBN 951-20-3316-X.
  • Smolander, Jyrki: Suomalainen oikeisto ja ”kansankoti”: Kansallisen Kokoomuksen suhtautuminen pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin jälleenrakennuskaudelta konsensusajan alkuun. Väitöskirja, Turun yliopisto. Bibliotheca historica 63. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-208-5.
  • Vares, Vesa & Uino, Ari: Suomalaiskansallinen Kokoomus: Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1929–1944. Helsinki: Edita, 2007. ISBN 9789513751548.
  • Vares, Vesa: Korpivaellukselta vallan kahvaan. Suomalaiskansallinen Kokoomus – Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1966–1987. Docendo, 2017. ISBN 978-952-29-14668.
  • Yli-Huttula, Tuomo: Puolivallaton puolue. Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 951-1-20587-0.

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kansallinen Kokoomus.

Organisaatio

Historiaa

Kokoomuksen piirijärjestöt

Etelä-Savo | Helsinki | Häme | Kaakkois-Suomi | Kainuu | Keski-Suomi | Lappi | Pirkanmaa | Pohjanmaa | Pohjois-Pohjanmaa | Satakunta | Savo-Karjala | Uusimaa | Varsinais-Suomi

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kansallinen_Kokoomus&oldid=17302788”