Mahdollisuuksien tasa-arvo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mahdollisuuksien tasa-arvo tarkoittaa yhtäläisiä edellytyksiä menestyä. Tasa-arvoiset mahdollisuudet näkyvät esimerkiksi siinä, että köyhän perheen lapsesta tulee hyvin toimeentuleva aikuinen. Mahdollisuuksien tasa-arvo on yksi tärkeimpiä hyvinvointivaltion tavoitteista. Köyhyyden ylisukupolvisuus taas kertoo mahdollisuuksien epätasa-arvosta ja siitä, että yhteiskunnan hyvinvointijärjestelmät, kuten koulutus ja sosiaaliturva, eivät ole onnistuneet tasoittamaan lähtökohtien erilaisuutta.[1]

Mahdollisuuksien tasa-arvolle on useita määritelmiä, eikä sen tarkasta merkityksestä ole yksimielisyyttä.[2] Perinteisesti mahdollisuuksien tasa-arvo on lähellä tasa-arvoa lain edessä sekä ajatuksia meritokraattisesta yhteiskunnasta, missä yksilöiden henkilökohtaiset ominaisuudet määräävät heidän asemansa.[3]

Poliittisia päätöksiä tehdessä on pohdittava, halutaanko pyrkiä mahdollisuuksien vai lopputuloksen tasa-arvoon. Mahdollisuuksien tasa-arvoa on perusteltu sekä oikeudenmukaisuudella että sen tuottamilla hyödyillä. Hyödyt koskevat työvoiman uusintamista ja tuottavuuden kasvua.[4]

Mahdollisuuksien tasa-arvo on tyypillisesti kuulunut oikeistopuolueiden tavoitteisiin. Suomen Keskusta ja Kansallinen Kokoomus mainitsevat mahdollisuuksien tasa-arvon periaateohjelmissaan.[5][6] Periaatteessa keskeistä on, että heikoimpia tuetaan siten, että kaikki saavat mahdollisuuden koulutukseen ja elämän perusedellytysten toteutumiseen, ja jokainen voi tavoitella itse hyvänä pitämiään päämääriä.[6]

Tasa-arvoisten mahdollisuuksien vasemmistolainen kritiikki on pitänyt periaatetta liian kapeana. Periaatteen mukaan tasa-arvoa on lähteminen samalta viivalta, ei saapuminen maaliin samaan aikaan. Oikeistolaisen kritiikin mukaan lopputulosten tasa-arvossa jokainen saa saman palkan ahkeruudesta riippumatta, mikä murentaa oma-aloitteisuutta. Vasemmistolaisen vastauksen mukaan on kuitenkin mahdoton vetää selkeää rajaa sille, milloin ympäristön vaikutus lakkaa ja yksilön vastuu alkaa. Lopputuloksen tasa-arvo, esimerkiksi perheiden pienet varallisuuserot, on toisaalta jälkipolven tasa-arvoisten mahdollisuuksien ehto.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Airio, I. & Niemelä, M. 2009. Perhetaustan yhteys aikuisiän köyhyyteen Suomessa 1995–2005. Sosiologia 1/2009, 3-19
  2. Rabe, Johan. 2001. Equality, Affirmative Action, and Justice. Books on Demand. p. 83
  3. Young, Michael [1958] (1963). The Rise of the Meritocracy. Great Britain: Penguin Books, 190. ISBN 1560007044. Viitattu 2011-01-12. 
  4. Airio, I. & Niemelä, M. 2009. Perhetaustan yhteys aikuisiän köyhyyteen Suomessa 1995–2005. Sosiologia 1/2009, 3-19
  5. Keskustan Periaateohjelma 1996. Suomen Keskusta. Viitattu 3.6.2013.
  6. a b Periaateohjelma 9.–11.6.2006. Kansallinen Kokoomus. Viitattu 4.5.2010.
  7. Puhakka, Aatu: Miksi mahdollisuuksien tasa-arvo on huono tavoite? ei.vl.. Kalevi Sorsa -säätiö.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]