Raymond Aron

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Raymond Aron
Raymond Aron (1966) by Erling Mandelmann.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 14. maaliskuuta 1905
Pariisi, Ranska
Kuollut 17. lokakuuta 1983 (78 vuotta)
Pariisi, Ranska
Kansallisuus ranskalainen
Tieteilijä
Tutkimusalue sosiologia
Palkinnot Erasmus-palkinto (1983)
Allekirjoitus
Allekirjoitus

Raymond Claude Ferdinand Aron (14. maaliskuuta 1905 Pariisi17. lokakuuta 1983 Pariisi)[1] oli ranskalainen filosofi, sosiologi, toimittaja ja poliittinen ajattelija.[2] Hänet tunnettiin ranskalaisen vasemmiston kriitikkona ja Jean-Paul Sartren eräänlaisena antiteesinä.[1]

Aron väitteli tohtoriksi historian filosofiasta Pariisissa École normale supérieuressa vuonna 1930.[1] Hän opiskeli vuosina 1930–1933 Saksassa, missä hän todisti Adolf Hitlerin valtaannousua.[3] Toisen maailmansodan syttyessä vuonna 1939 Aron toimi professorina Toulousen yliopistossa. Vuosina 1955–1968 Aron toimi professorina Sorbonnessa.[1] Hän tutki erityisesti sodan sosiologiaa[4] ja ongelmia modernissa teollisuusyhteiskunnassa.[2] Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluu muiden muassa L'Opium des intellectuels (1955), jossa hän kritisoi vasemmiston konformismia ja marxilaisten hallintojärjestelmien totalitaristisia piirteitä.[1]

Aron sai mainetta terävällä ja epäsovinnaisella kirjoitustyylillään eri lehdissä.[4] Hän kirjoitti kolumneja Le Figaroon vuosina 1947–1977.[1] Aronille myönnettiin Erasmus-palkinto vuonna 1983.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • La Sociologie allemande contemporaine, Paris, Alcan, 1935.
  • Introduction à la philosophie de l'histoire. Essai sur les limites de l'objectivité historique, Paris, Gallimard, 1938.
  • Essai sur la théorie de l'histoire dans l'Allemagne contemporaine. La philosophie critique de l'histoire, Paris, Vrin, 1938.
  • L'Homme contre les tyrans, New York, Editions de la Maison française, 1944.
  • De l'armistice à l'insurrection nationale, Paris, Gallimard, 1945.
  • L'Âge des empires et l'Avenir de la France, Paris, Défense de la France, 1945.
  • Le Grand Schisme, Paris, Gallimard, 1948.
  • Les Guerres en chaîne, Paris, Gallimard, 1951.
  • La Coexistence pacifique. Essai d'analyse, Paris, Editions Monde nouveau, 1953, pseudonyymillä François Houtisse, yhdessä Boris Souvarinen kanssa
  • L'Opium des intellectuels, Paris, Calmann-Lévy, 1955.
  • Polémiques, Paris, Gallimard, 1955.
  • La Tragédie algérienne, Paris, Plon, 1957.
  • Espoir et peur du siècle. Essais non partisans, Paris, Calmann-Lévy, 1957.
  • L'Algérie et la République, Paris, Plon, 1958.
  • La Société industrielle et la Guerre, suivi d'un Tableau de la diplomatie mondiale en 1958, Paris, Plon, 1959.
  • Immuable et changeante. De la IVe à la Ve République, Paris, Calmann-Lévy, 1959.
  • Dimensions de la conscience historique, Paris, Plon, 1961.
  • Paix et guerre entre les nations, Paris, Calmann-Lévy, 1962.
  • Le Grand Débat. Initiation à la stratégie atomique, Paris, Calmann-Lévy, 1963.
  • Dix-huit leçons sur la société industrielle, Paris, Gallimard, 1963
  • La Lutte des classes, Paris, Gallimard, 1964
  • Essai sur les libertés, 1965.
  • Démocratie et totalitarisme, 1965.
  • Trois essais sur l'âge industriel, Paris, Plon, 1966.
  • Les Étapes de la pensée sociologique, Paris, Gallimard, (1967).
  • De Gaulle, Israël et les Juifs, Paris, Plon, 1968.
  • La Révolution introuvable. Réflexions sur les événements de mai, Paris, Fayard, 1968.
  • Les Désillusions du progrès, Paris, Calmann-Lévy, 1969.
  • D'une sainte famille à l'autre. Essai sur le marxisme imaginaire, Paris, Gallimard, 1969.
  • De la condition historique du sociologue, Paris, 1971.
  • Études politiques, Paris, 1972.
  • République impériale. Les États-unis dans le monde (1945–1972), Paris, Calmann-Lévy, 1973.
  • Histoire et dialectique de la violence, Paris, Gallimard, 1973.
  • Penser la guerre, Clausewitz (1976).
  • Plaidoyer pour l'Europe décadente, Paris, Laffont, 1977.
  • Le Spectateur engagé (puheita) Paris, Julliard, 1981.
  • Mémoires, Paris, Julliard, (1983)
  • Le Marxisme de Marx (2002).
  • Raymond Aron, spectateur engagé. Entretiens avec Raymond Aron. Durée : 2H30 - DVD - Éditions Montparnasse, (2005).
  • De Giscard à Mitterrand : 1977–1983 (tärkeimmät L'Expressissä julkaistut artikkelit), esipuhe Jean-Claude Casanova. Éditions de Fallois, Paris, octobre 2005. 895 pages. ISBN 2-87706-570-7.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Raymond Aron Britannica.com. Viitattu 7.3.2016. (englanniksi)
  2. a b Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 650. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  3. Hoffman, Stanley: Raymond Aron (1905–1983) The New York Review of Books. 8.12.1983. Viitattu 7.3.2016. (englanniksi)
  4. a b Huovinen, Pentti & Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 13–14. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.