Parhaan ohjauksen Oscar-palkinto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Parhaan ohjaajan Oscar-palkinto on yksi palkinnoista, joita Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakaa vuosittain Oscar-gaalassa. Ehdokkaat ja voittajan äänestävät elokuvateollisuuden muut jäsenet kuin ohjaajat. Alla olevassa listassa voittajat on merkitty elokuvan julkaisuvuoden mukaan: esimerkiksi vuoden 1999 paras miespääosa julkaistiin vuoden 2000 seremoniassa. Usein tämä palkinto on mennyt elokuvalle, joka voittaa myös parhaan elokuvan Oscar-palkinnon.

Ensimmäisessä Oscar-gaalassa palkinto jaettiin erikseen parhaalle draama- ja komediaelokuvan ohjaajalle. Tästä käytännöstä luovuttiin kuitenkin jo seuraavassa gaalassa.

Mielenkiintoista on, että useat arvostetut ohjaajat, kuten Stanley Kubrick, Orson Welles ja Alfred Hitchcock eivät ole ikinä voittaneet palkintoa parhaasta ohjauksesta. Useimmin palkinnon on voittanut John Ford, jolla on neljä Oscaria parhaasta ohjauksesta. Kolmeen palkintoon ovat yltäneet William Wyler ja Frank Capra. Kahden palkinnon saajien joukko on jo laveampi: Clint Eastwood, Steven Spielberg, Milos Forman, Elia Kazan, David Lean, Ang Lee, Joseph L. Mankiewicz, Oliver Stone, Billy Wilder ja Robert Wise.

Voittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1930-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Voittaja Elokuva Muut ehdokkaat
1927–1928
Draama
Frank Borzage Seitsemännessä taivaassa
1927–1928
Komedia
Lewis Milestone Tuhat ja yksi kujetta
1928–1929 Frank Lloyd Lady Hamiltonin lemmentarina
1929–1930 Lewis Milestone Länsirintamalta ei mitään uutta
1930–1931 Norman Taurog Papan poika seikkailemassa
1931–1932 Frank Borzage Bad Girl
1932–1933 Frank Lloyd Cavalcade

(Elokuva-akatemia ilmoitti, että Capra oli toinen ja Cukor viimeinen.)

1934 Frank Capra Tapahtui eräänä yönä

(Elokuva-akatemia ilmoitti, että Van Dyke oli toinen ja Schertzinger viimeinen.)

1935 John Ford Ilmiantaja

(Elokuva-akatemia ilmoitti, että musta hevonen Michael Curtiz (elokuvasta Kapteeni Blood) tuli toiseksi ja Hathaway kolmanneksi.)

1936 Frank Capra Mr. Deeds tulee kaupunkiin
1937 Leo McCarey Rouvani sulhanen
1938 Frank Capra Komedia meistä ihmisistä
1939 Victor Fleming Tuulen viemäää

1940-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Voittaja Elokuva Muut ehdokkaat
1940 John Ford Vihan hedelmät
1941 John Ford Vihreä oli laaksoni
1942 William Wyler Rouva Miniver
1943 Michael Curtiz Casablanca
1944 Leo McCarey Kulje tietäni
1945 Billy Wilder Tuhlattuja päiviä
1946 William Wyler Parhaat vuodet
1947 Elia Kazan Hiljainen sopimus
1948 John Huston Sierra Madren aarre
1949 Joseph L. Mankiewicz Kirje kolmelle naiselle

1950-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Voittaja Elokuva Muut ehdokkaat
1950 Joseph L. Mankiewicz Kaikki Eevasta
1951 George Stevens Paikka auringossa
1952 John Ford Vaitelias mies
1953 Fred Zinnemann Täältä ikuisuuteen
1954 Elia Kazan Alaston satama
1955 Delbert Mann Marty
1956 George Stevens Jättiläinen
1957 David Lean Kwai-joen silta
1958 Vincente Minnelli Gigi
1959 William Wyler Ben-Hur

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Voittaja Elokuva Muut ehdokkaat
1960 Billy Wilder Poikamiesboksi
1961 Robert Wise ja Jerome Robbins West Side Story
1962 David Lean Arabian Lawrence
1963 Tony Richardson Tom Jones
1964 George Cukor My Fair Lady
1965 Robert Wise Sound of Music
1966 Fred Zinnemann Kunnian mies
1967 Mike Nichols Miehuuskoe
1968 Carol Reed Oliver!
1969 John Schlesinger Keskiyön cowboy

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Voittaja Elokuva Muut ehdokkaat
1970 Franklin J. Schaffner Panssarikenraali Patton
1971 William Friedkin Kovaotteiset miehet
1972 Bob Fosse Cabaret
1973 George Roy Hill Puhallus
1974 Francis Ford Coppola Kummisetä, osa II
1975 Milos Forman Yksi lensi yli käenpesän
1976 John G. Avildsen Rocky
1977 Woody Allen Annie Hall
1978 Michael Cimino Kauriinmetsästäjä
1979 Robert Benton Kramer vastaan Kramer

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Voittaja Elokuva Muut ehdokkaat
1980 Robert Redford Tavallisia ihmisiä
1981 Warren Beatty Punaiset
1982 Richard Attenborough Gandhi
1983 James L. Brooks Hellyyden ehdoilla
1984 Milos Forman Amadeus
1985 Sydney Pollack Minun Afrikkani
1986 Oliver Stone Platoon – nuoret sotilaat
1987 Bernardo Bertolucci Viimeinen keisari
1988 Barry Levinson Sademies
1989 Oliver Stone Syntynyt 4. heinäkuuta

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Voittaja Elokuva Muut ehdokkaat
1990 Kevin Costner Tanssii susien kanssa
1991 Jonathan Demme Uhrilampaat
1992 Clint Eastwood Armoton
1993 Steven Spielberg Schindlerin lista
1994 Robert Zemeckis Forrest Gump
1995 Mel Gibson Braveheart – taipumaton
1996 Anthony Minghella Englantilainen potilas
1997 James Cameron Titanic
1998 Steven Spielberg Pelastakaa sotamies Ryan

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Voittaja Elokuva Muut ehdokkaat
1999 Sam Mendes American Beauty
2000 Steven Soderbergh Traffic
2001 Ron Howard Kaunis mieli
2002 Roman Polański Pianisti
2003 Peter Jackson Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu
2004 Clint Eastwood Million Dollar Baby
2005 Ang Lee Brokeback Mountain
2006 Martin Scorsese The Departed
2007 Joel ja Ethan Coen Menetetty maa
2008 Danny Boyle Slummien miljonääri
2009 Kathryn Bigelow The Hurt Locker

2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Voittaja Elokuva Muut ehdokkaat
2010 Tom Hooper Kuninkaan puhe
2011 Michel Hazanavicius The Artist
2012 Ang Lee Piin elämä
2013 Alfonso Cuarón Gravity