Loma Roomassa
| Loma Roomassa | |
|---|---|
| Roman Holiday | |
 |
|
| Ohjaaja | William Wyler |
| Käsikirjoittaja | |
| Tuottaja | William Wyler |
| Säveltäjä | Georges Auric Victor Young |
| Kuvaaja | |
| Leikkaaja | Robert Swink |
| Tuotantosuunnittelija | Hal Pereira |
| Pukusuunnittelija | Edith Head |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Paramount Pictures |
| Levittäjä | Paramount Pictures Netflix |
| Ensi-ilta | 1953 |
| Kesto | 118 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Loma Roomassa (Roman Holiday) on yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1953, jonka tyylilaji on romanttinen komedia.
William Wylerin ohjaama elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1953. Se sai kymmenen Oscar-ehdokkuutta, ja palkittiin kolmessa kategoriassa, kuten käsikirjoitus ja puvustus. Elokuvan miespääosaa näytteli Gregory Peck ja naispääosaa Audrey Hepburn, joka sai roolistaan Oscarin. Tärkeimmässä sivuroolissa esiintyi Eddie Albert.
Wyler oli alun perin harkinnut prinsessan rooliin Elizabeth Tayloria ja Jean Simmonsia, mutta kumpikaan ei ollut käytettävissä. Syyskuussa 1951 ohjaaja Thorold Dickinson teki Hepburnin kanssa koekuvauksen ja lähetti sen Wylerille, joka oli Roomassa valmistelemassa elokuvaa. Wyler kirjoitti Dickinsonille ja sanoi, että "koekuvauksen seurauksena useat Paramountin tuottajat ovat ilmaisseet kiinnostuksensa tämän näyttelijän valitsemiseen rooliin".[1]
Loma Roomassa ei ollut Hepburnin ensimmäinen näyttelijärooli, sillä hän oli esiintynyt hollantilaisissa ja brittiläisissä elokuvissa vuodesta 1948 lähtien sekä teatterissa, mutta se oli hänen ensimmäinen merkittävä elokuvaroolinsa ja ensimmäinen esiintymisensä amerikkalaisessa elokuvassa. Wyler halusi "epäitalialaisen" näyttelijättären, joka eroaisi tuon aikakauden kurvikkaista italialaisista tähdistä: Hepburn oli täydellinen näyttelijävalinta; hänen uudella tähdellään oli, Wylerin sanojen mukaan, "ei takapuolta, ei tissejä, ei tiukkoja vaatteita, ei korkokenkiä. Lyhyesti sanottuna marsilainen. Hänestä tulee sensaatio."[2]
American Film Institute on valinnut Loman Roomassa kaikkien aikojen neljänneksi romanttisimmaksi elokuvaksi heti Casablancan, Tuulen viemän ja West Side Storyn jälkeen.
Loma Roomassa valittiin vuonna 1999 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia.[3] The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[4]
Käsikirjoituksen tekivät Dalton Trumbo ja John Dighton, mutta koska Trumbo oli Hollywoodin mustalla listalla, hän ei saanut nimeään krediitteihin, ja Ian McLellan Hunterin nimi oli hänen tilallaan. Trumbon nimi palautettiin krediitteihin, kun elokuva julkaistiin DVD:nä vuonna 2003, ja 19. joulukuuta 2011 Trumbon käsikirjoitustyö sai täyden kunnian takaisin. Mustalla listalla ollut ohjaaja Bernard Vorhaus työskenteli elokuvan parissa apulaisohjaajana salanimellä.[5][6]
Elokuvan vaikutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Romanttiselle komedialle poikkeuksellista on elokuvan haikeamielinen loppu. Elokuva edusti uudenlaista ajattelua myös ulkokuvausten autenttisuuden suhteen ja aloitti kaukokaipuisten matkailufilmien sarjan. Elokuva tallensi filmille Rooman 1950-lukulaisen nousukauden sykkeen ja toimi katalysaattorina varsinaiselle Vespa-huumalle myös Yhdysvalloissa. Elokuva oli myös Audrey Hepburnin läpimurtorooli, ja hänestä tuli elokuvan myötä yksi 1950- ja 1960-lukujen suurimmista naistähdistä ja muoti-ikoneista. Elokuvassa hänelle luodaan lyhyt kampaus, josta hänet muistetaan parhaiten.
Käsikirjoitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvan on käsikirjoittanut Dalton Trumbo, joka ei voinut kuitenkaan toimia elokuva-alalla omalla nimellään, sillä hänet oli Hollywoodissa julistettu pannaan epäamerikkalaista toimintaa tutkineen komitean (House Un-American Activities Committee, HUAC) leimattua hänet kommunistiksi. Hänen sijaansa alkuteksteissä luki Ian McLellan Hunter, joka vastaanotti myös parhaan elokuvakäsikirjoituksen Oscar-palkinnon Trumbon sijaisena. Trumbon nimi palautettiin elokuvaan vasta vuoden 2003 DVD-painoksessa.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] | Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Tiivistettävä olennaiseen |
Prinsessa Ann (Audrey Hepburn) on nimeämättömän, vanhan eurooppalaisen kuningaskunnan kruununperijätär, joka matkustaa Euroopan metropoleissa (Lontoo, Amsterdam, Pariisi, Rooma, Ateena) PR-kiertueella edustamassa maataan ja edistämässä kauppasuhteita. Kulissien takana prinsessa kuitenkin kärsii tiukasti aikataulutetusta elämästään.
Eräänä iltana muodollisten ja ikävystyttävien tanssiaisten jälkeen kuningaskunnan lähetystössä Roomassa prinsessa Ann saa illalla nukkumaan mennessään hysteerisen kohtauksen, kun ei enää kestä sitä että häntä kohdellaan kuin lasta ja puetaan kuin vanhaa tätiä. Hovilääkäri kutsutaan antamaan hänelle rauhoittava ja nukahtamista helpottava ruiske. Hetken mielijohteesta prinsessa pukeutuu takaisin päivävaatteisiin ja päättää karata palatsista päästäkseen tutustumaan kaupunkiin ja sen ihmisiin. Lääkkeen vaikutuksen alaisena hän päätyy unisena ja humalansekaisen oloisena yöksi erään lehtimiehen, Joe Bradleyn (Gregory Peck), asunnolle nukkumaan päänsä selväksi. Joe ei voi jättää naista poliisin hoteisiinkaan, koska tämä voitaisiin pidättää irtolaisuudesta.
Aamulla pommiin nukkuneena prinsessa Annin virallisesta lehdistötilaisuudesta, Joe ryntää työpaikalleen American News Servicen toimitukseen. Päätoimittaja Hennessy on raivoissaan kun Joe yrittää väittää olleensa lehdistötilaisuudessa. Hän näyttää tälle sanomalehteä, jossa prinsessan "äkillisestä sairastumisesta" on juttu etusivulla. Lehtikuvasta Joe tunnistaa prinsessan olevan hänen sohvallaan nukkuva nainen ja tajuaa saavansa nyt jymyjutun. Hän lyö päätoimittajan kanssa vetoa 500 dollarista, että saa tehtyä tarkoin varjellusta prinsessasta yksinoikeudella henkilöhaastattelun ja kuvareportaasin, josta pomo lupaa maksaa 5 000 dollaria. Joe hälyttää valokuvaajakaverinsa Irving Radovichin (Eddie Albert) kuvauskeikalle tupakansytyttimeen kätketyn pienoiskameran kanssa sekä varmistaa ammattitaitoisena journalistina vuokraisäntänsä Giovannin avulla, että Ann on vielä nukkumassa hänen asunnossaan. Hän komentaa vuokraisännän vahtimaan ettei kukaan poistu asunnosta eikä mene sinne sisään. Giovanni ottaa asian vakavasti ja partioi asunnon edessä kivääri olallaan.
Puhuttelemalla puoliunista prinsessaa "Teidän korkeutenne" Joe saa varmuuden siitä, että kyseessä on todellakin kruununprinsessa Ann. Ann herää ja huomaa olevansa oudossa paikassa päällään miehen pyjama. Hämmentyneenä hän ei muista miten on sinne joutunut ja on hieman peloissaan siitä mitä on saattanut tapahtua. Joe vakuuttaa hänet että kumpikin nukkui siveästi omissa pedeissään eikä mitään sopimatonta ole sattunut. Prinsessa huomaa että hän on auttamattomasti missannut lehdistötilaisuutensa. Joe laskee Annille kylpyveden ja poistuu paikalta. Siivoojarouva yllättää kylpyhuoneessa oleva Annin ja sättii tätä italiaksi säädytöntä elämää (La bella vita, helppo elämä) viettäväksi hempukaksi, joka ansaitsisi selkäsaunan äidiltään.
Ann jää vielä kiittämään Joeta yösijasta, haluaa lähteä tärkeään tapaamiseen ja pyytää jo ennestään lähes rahattomalta Joelta hieman rahaa lainaksi. Ann lähtee kuitenkin yht'äkkisen vapautensa huumaamana kuljeskelemaan kaupungille, ostaa katukojusta kesäkengät ja puikahtaa kampaamoon, jossa hänen pitkät hiuksensa lyhenevät muodikkaaksi kampaukseksi.
Joe seuraa Annia vaivihkaa ja tapaa tämän "sattumalta" Espanjalaisilla portailla. Hänen onnistuu houkutella "koulusta karanneen" prinsessan, "lintsaamaan koko päivän". Joella taas sattuu olemaan "vapaapäivä töistä".
Prinsessa esittelee kahvilassa itsensä ”Anya Smithiksi”, tilaa luontevasti shampanjaa (joka maksaa 30 000 liiraa eli 50 dollaria) ja sanoo isänsä (eli kuninkaan) tekevän töitä "PR-toiminnan parissa". Joe esittelee itsensä "lannoitteiden ja maanviljelysvälineiden myyntimieheksi". Kahvilaan saapuu Joen hälyttämänä myös valokuvaaja Irving, joka kuvaa prinsessaa polttamassa ensimmäistä savukettaan salaa omalla tupakansytytinkamerallaan.
_1.jpg)
Joe ja Ann viettävät päivän Rooman näytävyyksillä kuten Colosseumilla; Annin hurjasteleeVespalla, mikä johtaa poliisipidätykseen (tekosyynä kiire kirkkoon vihille), Totuuden suu patsaalla sekä toisen maailmansodan aikaisella "Toiveiden muurilla" (Aurelianuksen muuri, Viale del Policlinicolli, Villa Borghesen lounaispuolella, votiivilaatat poistettiin 1950-luvun puolivälissä) ja lopulta illalla tanssilavalla Castel Sant'Angelon linnoituksen vieressä Tiberin rannalla yhdessä valokuvaaja Irvingin sekä Annin uuden kampauksen tehneen parturin kanssa. Irving kuvaa prinsessaa salaa tupakansytytinkamerallaan, nurkan takaa sekä Vespaa seuraavasta autostaan ja vaivihkaa jopa salamalla Joen selän takaa tanssilavalla.
Tällä välin maahan on saapunut kuninkaallisella lentokoneella joukko mustapukuisia, knallipäisiä "siviilipukuisia" turvallisuusagentteja etsimään prinsessa Annia. Illan tullen Joe ja Ann ovat jo ilmiselvästi rakastuneita toisiinsa. Ann on erittäin liikuttunut siitä, että Joe on hänen mielestään epäitsekkäästi toteuttanut hänen jokaisen toiveensa. Tanssilavalle ilmestyy joukko prinsessa Annin kotimaan agentteja, jotka yrittävät kaapata hänet takaisin. Syntyy tappelunujakka, jossa Joe ja Ann onnistuvat pakenemaan hyppäämällä proomun kannelta Tiberiin ja suutelevat päästyään uimaan rannalle.
He pääsevät Joen asunnolle kuivattelemaan. Ann ilmoittaa, että hänen on lähdettävä, eikä Joe yritä estää häntä tietäessään, ettei heillä ole tulevaisuutta. Joe ajaa Annin lähelle kuningaskunnan lähetystön palatsia, ja he suutelevat autossa viimeisen kerran, minkä jälkeen Ann poistuu palatsiin. Hoviväki on helpottunut siitä että 24 tuntia kadoksissa ollut prinsessa Ann on palannut talaisin. Tämä ilmoittaa että on tullut takaisin vain sukuaan ja maataan kohtaan tuntemansa velvollisuuden ja vastuun vuoksi. Muuten hän ei olisi palannut enää koskaan takaisin.
Seuraavana päivänä päätoimittaja Hennessy ryntää innoissaan Joen asuntoon ja ilmoittaa että tieto prinsessan seikkailuista kaupungilla on totta ja kysyy onko Joella jutun teksti valmiina. Joe ilmoittaa epäuskoiselle päätoimittajalleen että hän ei ole kirjoittanut juttua. Hennessyn poistuttua Joe ilmoittaa Irvingille, ettei juttua voi julkaista. He katselevat kuitenkin yhdessä Irvingin ottamia kuvia, joista olisi saanut loistavan kuvareportaasin. Joe ei kiellä Irvingiä julkaisemasta kuvia.
Tämän jälkeen Joe ja Irving menevät yhdessä prinsessa Annin viralliseen lehdistötilaisuuteen, joka osittain menee totutun ja ennaltasovitun muodollisen kaavan mukaan. Prinsessa puhkeaa ylistämään oleskeluaan Roomassa ja sanoo ettei koskaan tule unohtamaan tätä kaupunkia. Hoviväki on ihmeissään kun prinsessa haluaa yllättäen tervehtiä lehdistön edustajia yksitellen. Joe saa Annin vakuuttumaan, että heidän yhteinen päivänsä pysyy heidän välisenään salaisuutena, ja Irving antaa ottamansa kuvat Annille muistoksi (tosin negatiivit lienevät jääneet Irvingille?). He luovat toisiinsa vielä viimeiset merkitsevät katseet, minkä jälkeen Ann poistuu tilaisuudesta. Joe jää viimeisenä pitkäksi aikaa katsomaan ovelle, josta prinsessa Ann poistui. Hän lähtee vihdoin haikeana kävelemään pois palatsin juhlasalin halki.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pääosan esittäjät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] |
Gregory Peck lehtimies Joe Bradley |
Osa kirjoitettiin alun perin Cary Grantille. Grant hylkäsi tarjouksen pitäen itseään jo liian iäkkäänä Hepburnin romanttiseksi vastanäyttelijäksi (studio sai myöhemmin ylipuhuttua hänet elokuvaan Charade.) Peckin sopimus oli tehty pääosan esittäjälle, ja silloin vielä tuntemattoman Hepburnin nimi esiintyi paljon pienemmällä. Kesken kuvausten Peck vaati, että vastanäyttelijättärenkin rooli oli nostettava hänen tasolleen – Hollywoodissa tuiki harvinainen ele.[7] |
 |
Audrey Hepburn prinsessa Ann (”Anya Smith”) |
Hepburn sai osan koe-esiintymisellä. Hänen näyteltyään arvokkaan ja hillityn kohtauksen filmikäsikirjoituksesta ohjaaja huusi ”Poikki!”. Kameramies jätti filmin pyörimään, ja siinä näkyy, kuinka näyttelijätär yhtäkkiä muuttui eloisaksi keskustellessaan ohjaajan kanssa. Salaa kuvattu pätkä toi Hepburnille roolin elokuvaan. Osaa kuvatusta koefilmistä käytettiin elokuvan teatterilevitysmainoksessa yhdessä muun harjoitusmateriaalin kanssa, jossa Hepburn sovittaa prinsessa Annin puvustoa ja leikkaa hiuksiaan. |
Sivuosissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Eddie Albert | … | Irving Radovich, valokuvaaja |
| Hartley Power | … | Hennessy, Bradleyn päätoimittaja American News Servicen toimituksessa |
| Harcourt Williams | … | prinsessa Annin kotimaan Italian suurlähettiläs |
| Margaret Rawlings | … | kreivitär Vereberg, Annin kamarirouva |
| Tullio Carminati | … | kenraali Provno |
| Paolo Carlini | … | Mario De Lani, parturi-kampaaja |
| Claudio Ermelli | … | Giovanni, vuokraisäntä |
| Paola Borboni | … | siivoojarouva |
| Alfredo Rizzo | … | taksinkuljettaja |
| Laura Solari | … | toimituksen sihteeri |
| Gorella Gori | … | kenkäkauppias |
| Heinz Hindrich | … | tri Bonnachoven, Annin henkilääkäri |
| John Horne | … | vihkiseremonian suorittaja |
| Andrea Esterhazy | … | lähetystön henkilökuntaa |
| Ugo De Pascale | … | lähetystön henkilökuntaa |
| Diane Lante | … | kamarineito |
Palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Oscar-palkinto – paras naispääosa: Audrey Hepburn
- Oscar-palkinto – paras puvustus: Edith Head
- Oscar-palkinto – paras alkuperäinen käsikirjoitus: Ian McLellan Hunter ja Dalton Trumbo
- BAFTA – paras brittiläinen naisnäyttelijä: Audrey Hepburn
- Golden Globe – paras naispääosa draamasta: Audrey Hepburn
- New York Film Critics Circle Awards – paras naispääosa: Audrey Hepburn
- Writers Guild of America – paras komediakäsikirjoitus: Ian McLellan Hunter ja Dalton Trumbo
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ The letter that made Audrey Hepburn a star British Film Institute. Arkistoitu 19.10.2021. Viitattu 10.1.2026. (englanniksi)
- ↑ Levy, Shawn: Dolce Vita Confidential. Weidenfeld and Nicolson, London 2016. s. 112. ISBN 978-1-4746-0615-8
- ↑ Complete National Film Registry Listing National Film Preservation Board, Library of Congress. Viitattu 13.7.2016. (englanniksi)
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 13.7.2016. (englanniksi)
- ↑ Cheryl DeVall, Paige Osburn: Blacklisted writer gets credit restored after 60 years for Oscar-winning film LAist. 20.12.2011. Viitattu 10.1.2026. (englanniksi)
- ↑ Writers Guild restores screenplay credit to Trumbo for 'Roman Holiday' Los Angeles Times. 19.12.2011. Viitattu 10.1.2026. (englanniksi)
- ↑ Fishgall, Gary: Gregory Peck: A Biography. Simon and Schuster, 2002. s. 173 ISBN 978-0-6848-5290-4Google Books 27.11.2021
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Loma Roomassa Wikimedia Commonsissa
