Tämä on hyvä artikkeli.

Audrey Hepburn

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Audrey Hepburn
Audrey Hepburn vuonna 1956
Audrey Hepburn vuonna 1956
Henkilötiedot
Koko nimi Audrey Kathleen Ruston
Syntynyt4. toukokuuta 1929
Ixelles, Belgia
Kuollut20. tammikuuta 1993 (63 vuotta)
Tolochenaz, Sveitsi
Kansalaisuus Iso-Britannia
Ammatti näyttelijä, malli
Puoliso Mel Ferrer
(vih. 1954; ero. 1968)
Andrea Dotti
(vih. 1969; ero. 1982)
Lapset 2
Näyttelijä
Aktiivisena 1948–1989
Merkittävät roolit
Palkinnot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Audrey Hepburn (synt. Audrey Kathleen Ruston; 4. toukokuuta 1929 Ixelles, Belgia – 20. tammikuuta 1993 Tolochenaz, Sveitsi) oli englantilais-hollantilainen Oscar-palkittu näyttelijä, malli ja hyväntekijä. Hepburn tunnettiin hillittynä ja hienostuneena esiintyjänä; hänestä tuli maailman johtavia tyyli-ikoneja. Hepburn näytteli valkokankaalla sekä komedioissa että draamoissa. Hänen ulkoisia ominaispiirteitään olivat epätavanomaisen hoikka ruumiinrakenne ja kaurismaiset tummat silmät.

Hepburnin lapsuus- ja nuoruusvuosia varjostivat isän lähtö perheestä ja toisen maailmansodan aikainen saksalaismiehitys Hollannissa. Hän pääsi balettiharrastuksensa kautta esiintymään Lontoon teatterituotannoissa ja pienissä elokuvarooleissa. Ranskalaiskirjailija Colette löysi Hepburnin päärooliin näytelmään Gigi, josta tuli menestys. Läpimurto tapahtui elokuvan Loma Roomassa (1953) myötä. Hepburn voitti elegantin ja leikkisän prinsessa Annin roolista Oscar-palkinnon.

Hepburn jatkoi eloisien lapsinaisten esittämistä tunnustusta saaneissa tuhkimotarinaelokuvissa, kuten Kaunis Sabrina (1954), Rakastunut Pariisissa (1957) ja My Fair Lady (1964). Hänen roolihahmonsa seikkailivat muun muassa Pariisissa, Roomassa ja New Yorkissa. Suurin osa Hepburnin elokuvista oli Euroopassa kuvattuja tuotantoja. Hänen uransa suosikkirooli oli vaativa sisar Luken osa elokuvassa Nunnan tarina (1959). Hepburnin tunnetuin elokuvarooli lienee Holly Golightly suursuosion saaneessa romanttisessa komediassa Aamiainen Tiffanylla (1961), joka vakiinnutti hänen asemansa muodin esikuvana.

Audrey Hepburn oli naimisissa kahdesti: yhdysvaltalaisen näyttelijän Mel Ferrerin kanssa 1954–1968 ja italialaisen psykiatrin Andrea Dottin kanssa 1969–1981. Hänellä oli molemmista avioliitoistaan yksi poika. Hepburnin yksityiselämään kuuluivat henkilökohtainen epävarmuus, onnettomat avioliitot, keskenmenot ja masennuskaudet. Elämänsä loppupuolella hän omistautui hyväntekeväisyystyölle Unicefin lähettiläänä.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Audrey Kathleen Ruston syntyi Ixellesissa Brysselin esikaupunkialueella toukokuussa 1929. Hänen vanhempansa olivat Joseph Victor Anthony Ruston (1889–1981) ja tämän toinen vaimo, hollantilainen paronitar Ella Van Heemstra (1900–1984). Van Heemstran vanhemmat olivat paroni Aarnoud van Heemstra, joka toimi uransa aikana myös Alankomaiden Guyanan kuvernöörinä, ja tämän vaimo Elbrig. Perheessä oli yhdeksän lasta.[1] Ella Van Heemstra sai viktoriaanisen yläluokkaisen kasvatuksen. Joseph Rustonin isä Victor puolestaan oli englantilaissyntyinen ja äiti Anna Wels kotoisin Böömistä, jossa Josephkin oli syntynyt. Hänen äidinäitinsä tyttönimi oli Kathleen Hepburn.[2]

Van Heemstralla oli kaksi lasta edellisestä avioliitostaan Hendrik Gustaaf Adolf Quarles van Uffordin kanssa: Arnoud Robert Alexander (tunnettiin nimellä Alex; 1920–1979) ja Ian Edgar Bruce (1924–2010). Van Heemstra oli eronnut miehestään 1925. Van Ufford matkusti San Franciscoon, jossa hän meni uusiin naimisiin. Ella van Heemstra jäi Alankomaihin kahden poikansa kanssa.[3] Tavatessaan Joseph Rustonin tämä oli vielä naimisissa hollantilaisen Cornelia Bisschopin kanssa, ja pari eli täysin vaimon perintöomaisuuden varassa. Van Heemstran ja Rustonin ystävyys syveni, ja he avioituivat 7. syyskuuta 1926. Liitto kuitenkin alkoi rakoilla pian, kun Ellalle paljastui Josephin saamaton asenne työntekoa kohtaan. Hän itse työskenteli konttoristina elättääkseen itsensä ja poikansa. Jotkut Hepburnin elämäkerturit ovat nimittäneet hänen isäänsä irlantilaiseksi pankkiiriksi; todellisuudessa Ruston ei ollut kumpaakaan vaan oli suurimman osan elämästään työttömänä.[4]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1928 lopulla Ella Ruston matkusti miehensä ja poikiensa kanssa Bataviasta Lontooseen, josta Joseph yritti vastahakoisesti hankkia töitä. Sieltä he lähtivät seuraavana keväänä ensin höyrylaivalla Ranskaan ja sitten junalla Brysseliin, jossa Ella synnytti tyttärensä lauantaina 4. toukokuuta. Kun Audrey oli kolmen viikon ikäinen, hän oli vähällä kuolla hinkuyskään. Vanhemmat ilmoittivat hänen syntymästään Britannian varakonsulaattiin Brysselissä, sillä lain mukaan tyttö oli isänsä syntyperän perusteella englantilainen. Hänellä oli myös koko elämänsä ajan Britannian kansalaisuus.[5]

Audrey vietti varhaislapsuutensa ajan hyvin suojattua ja etuoikeutettua elämää. Yksi hänen lapsuusajan kodeistaan oli Huis Doornin kartano Alankomaiden Doornissa. Samassa kartanossa asui myös maanpakolaisena Saksan viimeinen keisari Vilhelm II.[6] Audrey oleskeli paljon myös isovanhempiensa tiloilla Alankomaiden Arnhemissa ja sen lähistöllä Velpissä. Hänen isänsä toimi finanssialalla, ja vahvasti oikeistolaisena yritti päästä mukaan fasistien ihannoimaan politiikkaan. Audreyn molemmat vanhemmat olivat Brittiläisen fasistiunionin jäseniä, mutta eivät koskaan kannattaneet sotaa tai holokaustia. Audreyn äidin yhteydet fasistiunioniin ja Adolf Hitleriin katkesivat vuonna 1937 kansallissosialismin muuttuessa yhä murhanhimoisemmaksi.[7]

Audreyn vanhempien avioliitto alkoi rapistua 1930-luvun puolivälissä, isän etääntyessä yhä enemmän perheestään. Audreyn lapsuus koki kovan kolauksen, kun hänen isänsä jätti perheen lopullisesti toukokuussa 1935. Joseph sai tyttärensä tapaamisoikeuden mutta tapasi Audreya vain muutaman kerran tämän kouluvuosina. Hepburn löysi isänsä uudelleen Dublinista 1960-luvulla Punaisen Ristin kautta. Vaikka heidän välinsä jäivät etäisiksi, Hepburn kirjoitti isälleen säännöllisesti ja antoi taloudellista tukea aina tämän kuolemaan saakka.[8][9]

Audreyn ollessa kuusivuotias hänen äitinsä lähetti hänet Englantiin sisäoppilaitokseen, kun Alankomaissa mellakoitiin kasvavan työttömyyden vuoksi. Audreyn velipuolet oli lähetetty sisäoppilaitokseen jo aiemmin, ja hän tapasi heitä sen jälkeen vain satunnaisesti. Audrey kävi vuodet 1936–1939 pientä yksityistä tyttökoulua Kentissä.[10]

Sotavuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

” Sain kautta nuoruus­vuosieni kokea inhimillisen kauhun kylmän otteen. Näin, tunsin ja kuulin sen, enkä unohda sitä koskaan. Se ei nimittäin ollut painajaista. Olin itse siellä, ja kaikki todella tapahtui. ”

– Audrey Hepburn sota-ajasta Hollannissa[11]

Audrey vietti kesän 1939 Englannissa lähellä Folkestonen merenrantakaupunkia. Toinen maailmansota puhkesi pian Englannin julistettua sodan Saksalle, jolloin Audrey siirtyi äitinsä kanssa turvaan leskeksi jääneen isoisänsä luo Arnhemiin. Samaan aikaan hänen isänsä lähetettiin englantilaisena fasistina kotiarestiin Mansaarelle. Saksan armeija mursi Alankomaiden puolustusjoukot 10. toukokuuta 1940, ja pian sen jälkeen saksalaiset valtasivat myös Arnhemin. Van Heemstran perhe sai toistaiseksi jäädä sukukartanoonsa, mutta heidän koko omaisuutensa takavarikoitiin.[12]

Alankomaiden natsimiehityksestä sodan päättymiseen asti Audrey käytti koulussa nimeä Edda van Heemstra, koska hänen äitinsä halusi suojella tytärtään joutumasta englantilaisen taustansa takia vaikeuksiin saksalaisten kanssa. Hänen velipuolensa Alex katosi vuonna 1941 paettuaan sotavankeudesta ja piileskeli sodan päättymiseen asti. Ian toimi vastarintaliikkeessä, minkä vuoksi hänet lähetettiin pakkotyöhön Saksaan, eikä perhe tiennyt hänen olinpaikkaansa. Hän palasi kotiin pian veljensä jälkeen.[13] Audreyn eno puolestaan teloitettiin kostona vastarintaliikkeen tuhotöistä. Tapahtuman jälkeen Ella van Heemstra alkoi toimia aktiivisesti liikkeen jäsenenä: hän tarjosi muun muassa laskuvarjosotilaalle piilopaikan kellaristaan.[14][15]

Monien muiden lasten tavoin myös Audrey avusti vastarintaliikettä toimimalla satunnaisesti kuriirina ja myös esiintymällä tanssijana rahankeräyksessä vastarinnan hyväksi. Ankaran säännöstelyn tuomana nälkätalvena 1944 Audrey kärsi muiden kansalaisten tavoin aliravitsemuksesta ja anemiasta. Hän kertoi myöhemmin sodassa kokemistaan kauhuista: ”Älkää vähätelkö mitään, mitä luette tai kuulette natseista. Se oli pahempaa kuin saatatte ikinä kuvitella. Näimme, kuinka sukulaisiani pakotettiin asettumaan riviin muuria vasten ja heidät ammuttiin.”[16][17]

Audreyn lapsuudenympäristö oli monikielinen, minkä ansiosta hänen puhemelodiansa oli omaa luokkaansa eikä verrattavissa tunnettuihin murteisiin. Hän puhui tyttökouluvuosinaan englantia ja Alankomaissa asuessaan ainoastaan hollantia. Varhaisvuosinaan Belgiassa hän oppi ranskaa ja sotavuosina saksaa. Aviopuolisoidensa kautta Hepburn osasi myöhemmin sujuvasti myös italiaa ja espanjaa.[18][19]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Audrey Hepburn elo­kuvassa Kaunis Sabrina (1954).

Balettiopinnot ja musiikkiteatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen YK:n jälleenrakennusjärjestö UNRRA aloitti Euroopassa kansainvälisen hätäavustuksen. Arnhemissa kaikki koulut muutettiin hätäapukeskuksiksi, ja Audrey oli yksi ensimmäisistä avunsaajista. Sen jälkeen hän hoiti sodassa haavoittuneita vapaaehtoisena eräällä klinikalla Amsterdamissa. Yksi hänen potilaistaan oli tuleva elokuvaohjaaja Terence Young. Koko omaisuutensa sodassa menettänyt Ella teki sekalaisia töitä kustantaakseen tyttärensä balettitunnit. Audrey oli harrastanut balettia jo tyttökoulussa ja pääsi nyt jatkamaan opintojaan tanssipedagogi Sonia Gaskellin johdolla. Hänen lihaskuntonsa oli kuitenkin sodassa kärsityn aliravitsemuksen takia huono. Samoihin aikoihin Audrey sairastui ensimmäisen kerran syvään masennukseen, josta hän kärsi toistuvasti elämänsä aikana. Tuolloin depressio aiheutti hänelle liikasyömistä.[20][21]

Sonia Gaskell suositti Audreyn siirtymistä Lontooseen tuttavansa, maineikkaan balettimestarin Marie Rambertin opetukseen. Tätä varten Audrey pudotti ylensyönnistä nousseen painonsa noin 50 kiloon, jossa hän pysyi koko elämänsä ajan. Lontoossa hänen äitinsä alkoi työskennellä varakkaassa Mayfairin kaupunginosassa talonmiehenä. Audrey kävi balettitunneilla päivittäin keväästä 1947 alkaen. Sodan jälkeen hän oli virallistanut sukunimekseen Hepburn-Ruston, kunnes jätti isänsä nimen pois, ja hänet tunnettiin siitä lähtien nimellä Audrey Hepburn. Ansaitakseen rahaa tanssiopintoihin Hepburn matkusti Alankomaihin esiintymään komediallisessa matkadokumentissa Nederlands in zeven lessen. Hepburn esitti sen alku- ja loppukohtauksissa lentoemäntää. Hänen osuutensa kesti yhteensä alle minuutin, eikä hänen nimeään mainittu elokuvan rooliluettelossa.[22]

Palattuaan Lontooseen Hepburn opiskeli balettia Rambertin ohjauksessa. Jatkuvan rahapulan vuoksi hän teki iltaisin töitä sihteerinä ja valokuvamallina ja esiintyi muun muassa aikakauslehtien saippuamainoksissa. Hepburn haaveili tuolloin balettitanssijan urasta. Hän oli kuitenkin 174-senttisenä liian pitkä ja aloittanut aktiivisen harjoittelun liian myöhään, jotta voisi soveltua ammattitanssijaksi. Hepburnia ei hyväksytty mukaan Rambertin kiertueelle, ja hän päätti lopettaa tanssiopinnot.[23]

Balettiuran tyssättyä Hepburn alkoi etsiä teatteritöitä. Koe-esiintymisten kautta hän pääsi tanssijaksi amerikkalaiseen revyyseen High Button Shoes, jota esitettiin menestyksekkäästi Lontoon Hippodromessa. Hepburnia ei mainittu arvosteluissa, eikä revyy varsinaisesti johtanut häntä eteenpäin. Tuottaja Cecil Landeau pani kuitenkin hänet merkille ja tarjosi osaa musiikkirevyystään Sauce Tartare. Siinä Hepburn oli edelleen kuoron tanssityttönä, mutta sai nyt esittää myös pieniä sivurooleja. 1940-luvun loppu oli Hepburnille erittäin työteliäs: päivä- ja iltanäytösten ohessa hän teki edelleen mallintöitä ja pääsi elokuvalehtien kanteen. Sauce Tartaresta tuli hyvin suosittu, ja sitä esitettiin yhteensä vuoden ajan 433 kertaa. Menestyksen innoittamana sille tehtiin nopeasti musiikkisketseistä koostunut jatko-osa Sauce Piquante. Se ei saanut yhtä innostunutta vastaanottoa, mutta Hepburn huomattiin.[24]

Elokuvauran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hepburnin suoritus Sauce Piquantessa oli tehnyt vaikutuksen elokuvaohjaaja Thorold Dickinsoniin, joka tarjosi hänelle roolia tulevassa vakoilutrillerissä. Dickinsonin lisäksi Hepburniin oli iskenyt silmänsä ohjaaja Mario Zampi, joka halusi hänet mukaan komediaelokuvaansa. Ensin Hepburnin oli kuitenkin opiskeltava elokuvakameroille soveltuvaa tekniikkaa, ja hän pääsi Felix Aylmerin näyttelijäoppilaaksi. Hepburn opetteli saamaan luonnostaan vaimean äänensä kantavammaksi ja harjoitteli vuorosanojen oikeanlaista painottamista. Hänen liikkeensä olivat sen sijaan luontevia, ilman teatraalista kankeutta. Opintojensa aikana Hepburn tapasi Jack L. Warnerin johtaman ABPC-yhtiön roolitusvastaavan Robert Lennardin. Hepburn oli ensin haluton allekirjoittamaan Lennardin tarjoamaa sopimusta mutta suostui lopulta kolmen elokuvan sopimukseen.[25]

Hepburn aloitti uransa brittiläisissä elokuvissa. Hänet lainattiin ensin erään pienen yhtiön elokuvaan One Wild Oat, jossa hänellä oli pikkurooli hotellin vastaanottovirkailijana. Hänen ensimmäinen repliikkinsä oli: ”Hyvää huomenta, täällä Regency Hotel...” Hepburnin seuraavat työt olivat pikkuosat Zampin elokuvassa Veijarin viimeinen tahto (1951) ja toisessa komediassa Varastin miljoonan (1951). Molempien kuvaamiseen hänellä kului yksi päivä. Seuraavaksi Hepburn oli mukana jo seitsemässä kohtauksessa elokuvassa Sellaisia ovat naiset (1951), jossa hän näytteli neuroottista konekirjoittajaa. Kuvaukset olivat Hepburnin kannalta ikävä kokemus, sillä ohjaaja Henry Cass arvosteli kaikkea, mitä hän teki. Thorold Dickinson oli sen sijaan vakuuttunut Hepburnista ja antoi hänelle Noran osan elokuvastaan Salainen asiamies (1952). Elokuvassa Hepburnin ja Valentina Cortesen esittämät sisarukset joutuvat mukaan salamurhajuonitteluihin. Rooliin kuului myös kaksi balettikohtausta. Kyseessä oli Hepburnin siihen asti merkittävin elokuva, ja niin brittiläiset kuin amerikkalaisetkin kriitikot kehuivat hänen suoritustaan.[26]

Broadway-debyytti ja läpimurto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Audrey Hepburn Loma Roomassa -elo­kuvan koe­kuvauksessa 1951.

Yhtyeenjohtaja Ray Ventura lainasi keväällä 1951 Hepburnin ABPC:ltä Ranskan Rivieralla kuvattuun musiikkikomediaan Monte Carlon lemmikki. Nopeasti ja pienellä budjetilla tehdyssä tuotannossa hänen oli työskenneltävä kahden käsikirjoituksen, ohjaajan ja näyttelijäkaartin parissa. Elokuva tehtiin sekä englanniksi että ranskaksi, ja ranskantaitoisena Hepburn oli näyttelijöistä ainoa, joka esiintyi molemmissa versioissa. Hän esitti pienehkössä roolissa kuuluisaa näyttelijätärtä, joka on kadottanut lapsensa. Kriitikot arvioivat elokuvan väkinäiseksi ja järjettömäksi.[27] Kun Hepburn oli Monacossa kuvaamassa elokuvan erästä kohtausta, hän kiinnitti paikalle sattuneen kirjailijan Coletten huomion. Tämä piti Hepburnia täydellisenä valintana parhaillaan Broadwaylle sovitettavan novellinsa Gigin nimirooliin. Colette suositteli Hepburnia näytelmän käsikirjoittajille Gilbert Millerille ja Anita Loosille, ja lopputuloksena Hepburn sai Gigin osan.[28]

Roolitusvastaava Robert Lennard halusi edistää Hepburnin uraa ja lähetti hänet tapaamaan elokuvaohjaaja William Wyleria, joka aikoi ohjata Paramount Picturesille vielä käsikirjoitusvaiheessa olevan elokuvan Loma Roomassa. Tavattuaan Hepburnin Wyler kutsui hänet koekuvaukseen, koska piti häntä olemukseltaan ja puhetavaltaan uskottavana eurooppalaisen prinsessan rooliin. Sekä Wyler että mukana ollut Thorold Dickinson olivat tyytyväisiä koekuvaukseen, ja Hepburn saikin pian Paramountilta seitsenvuotisen sopimuksen.[29]

Hepburn matkusti lokakuussa 1951 yksin laivalla New Yorkiin Gigi-näytelmää varten. Näytelmäharjoituksissa hänelle muodostui erittäin läheiseksi näyttelijä Cathleen Nesbitt, joka esitti Gigin tätiä. Nesbittin avulla hän sai paranneltua ilmaisutapaansa ja äänenkäyttöään. Ensi-illan alla 23. marraskuuta 1951 Hepburn kärsi kovasta ramppikuumeesta ja takelteli repliikeissään, mutta onnistui tosipaikan tullen, ja Gigin rooli teki hänestä tähden yhdessä yössä. Kriitikot suhtautuivat itse näytelmään laimeasti, mutta Hepburn sai paljon tunnustusta ja näytelmää esitettiin seuraavaan toukokuuhun asti 219 kertaa. Saamastaan kiitoksesta huolimatta Hepburn oli hyvin itsekriittinen ja oli harvoin tyytyväinen omaan työhönsä. Hän tunsi samanlaista epävarmuutta koko elämänsä ajan.[30][15]

Filmitähteys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

” Hän tuntuu suhtautuvan laajamittaiseen imarteluun varauksella: hän on enemmänkin kiitollinen kuin mahtailevan ylpeä. – – Aistin siinä silmänräpäyksessä hänen keijumaisen viehätysvoimansa. Hänessä on eräänlaista kodittoman ihmisen sydämeenkäyvää sympatiaa. ”

– Cecil Beaton luonnehtii Audrey Hepburnia[31]

Gigin yllätysmenestyksen myötä amerikkalaislehdet alkoivat julkaista Hepburnista koko sivun juttuja, mutta hän vältteli haastattelujen antamista. Sopimuksensa mukaisesti Hepburn alkoi seuraavaksi kuvata romanttista komediaa Loma Roomassa (1953), jonka miespääosaa näytteli Gregory Peck. Se kuvattiin Rooman keskustassa ja Cinecittà-studioilla kuuman ja kostean kesän 1952 aikana. Vaativista olosuhteista huolimatta Hepburn viihtyi kuvauksissa ja onnistui luomaan vapautta janoavasta prinsessasta vivahteikkaan henkilökuvan. Hän mieltyi vastanäyttelijäänsä Peckiin ja myös pikkutarkkana tunnettuun ohjaajaansa William Wyleriin. Hepburnin rooliasut suunnitteli puvustaja Edith Head. Loma Roomassa -elokuvasta tuli Hepburnin läpimurto. Hänet palkittiin roolistaan parhaan naispääosan Oscarilla ja brittiläisellä Baftalla, ja hänen näyttelijänlahjojaan ylistettiin lehdistössä.[32]

Hepburn palasi Yhdysvaltoihin syksyllä 1952 esiintymään Gigin loppuunmyydyllä kiertueella, joka päättyi San Franciscoon. Hepburnin seuraava työ oli naispääosa romanttisessa komediassa Kaunis Sabrina (1954), joka oli hänen ensimmäinen Hollywoodissa kuvattu elokuvansa. Se perustui Samuel A. Taylorin näytelmään Sabrina Fair. Ohjaaja Billy Wilder valitsi 25-vuotiaan Hepburnin rinnalle miespääosaan alkoholisoituneen 54-vuotiaan Humphrey Bogartin. Toisessa miespääosassa oli William Holden. Pääpari kärsi epäuskottavuudesta, ja lisäksi miesnäyttelijöiden hankalat luonteet vaikeuttivat tuotantoa. Pariisin-matkallaan kesällä 1953 Hepburn ihastui muotisuunnittelija Hubert de Givenchyn vaatteisiin. Givenchystä tuli hänen suosikkipuvustajansa ja hyvä ystävänsä. Hepburn valitsi Sabrinan rooliasut Givenchyn muotihuoneelta, vaikka puvustajan tehtävässä toimikin Edith Head. Sekä Kaunis Sabrina että Hepburnin roolisuoritus saivat myönteisen vastaanoton, ja hän oli roolistaan Oscar-ehdokkaana.[33]

Audrey Hepburn ja Mel Ferrer elo­kuvan Sota ja rauha kuvauksissa 1955.

Hepburn tutustui kesällä 1953 ensimmäiseen aviomieheensä Mel Ferrerin, joka ehdotti yhteistä näytelmäprojektia. Vuoden 1954 alkupuolella Hepburn ja Ferrer näyttelivät päärooleja Jean Giraudoux’n kirjoittaman fantasianäytelmän Ondinen Broadway-sovituksessa. Produktiota varjosti alusta lähtien Ferrerin ja ohjaaja Alfred Luntin välinen riitely. Ondine sai ensi-iltansa Bostonissa 29. tammikuuta ja Broadwaylla 18. helmikuuta 1954. Hepburnin roolisuoritus lumosi arvostelijat, mutta jotkut pitivät itse näytelmää latteana. Menestyksestä huolimatta Hepburnin ammatillinen epävarmuus vain kasvoi. Ondine-projektin jälkeen hän päätti, ettei enää esiintyisi näyttämöllä, ja pysyi päätöksessään.[34]

Hepburn ja Ferrer jatkoivat yhteistyötä vuonna 1956 ensi-iltaan tulleessa spektaakkelielokuvassa Sota ja rauha, joka perustuu Leo Tolstoin romaaniin. Suuritöinen tuotanto takkusi moneen kertaan käsikirjoitusongelmien ja Italian helteiden vuoksi. Kriitikot pitivät elokuvaa konemaisena ja henkilökuvaukseltaan pinnallisena, mutta Hepburn oli kuitenkin Natashan roolista kolmannen kerran Oscar-ehdokkaana. Sen jälkeen hän otti vastaan naispääosan musiikkikomediasta Rakastunut Pariisissa (1957), jossa hänen vastanäyttelijänään oli Fred Astaire. Rooli oli Hepburnille mieluinen, sillä se antoi hänelle mahdollisuuden tanssia ja laulaa. Hepburn lauloi elokuvassa useita soolokappaleita, muun muassa kappaleen ”How Long Has This Been Going On?” ja esiintyi jälleen Givenchyn suunnittelemissa rooliasuissa. Rakastunut Pariisissa -elokuvan ensi-ilta oli menestys.[35] Se ei saavuttanut kuitenkaan katsojakuntaa suurempien kaupunkien ulkopuolella, joten elokuvan lipputuotot eivät kattaneet tuotantokustannuksia.[36]

Seuraavaksi Hepburn näytteli jälleen Billy Wilderin ohjauksessa elokuvassa Arianen lemmentarina (1957). Miespääosassa oli Gary Cooper. Romanttiseksi komediaksi tarkoitettu elokuva arvioitiin melankoliseksi ja huumorittomaksi. Yleisö oli myös alkanut väsyä siihen, että Hepburn sai usein vastanäyttelijöikseen huomattavasti häntä vanhempia miehiä. Kahden vaativan roolin jälkeen Hepburn piti vuoden tauon. Ennen sitä hän näytteli vielä aviomiehensä Mel Ferrerin kanssa televisiotuotannossa Mayerling, joka tehtiin NBC-kanavalle.[37]

Hepburn löysi kaipaamansa erityyppisen roolin, kun hänen agenttinsa lähetti hänelle luettavaksi Kathryn Hulmen Nunnan tarinan. Romaania oli myyty miljoonia kappaleita sen ilmestyttyä 1956. Hepburn ihastui sen vilpittömyyteen ja uskaliaisuuteen ja samastui vahvasti romaanin naishahmoon. Romaani perustui nunnaluostarissa toimineen Marie Louise Habetsin tositarinaan. Hulmesta ja Habetsista tuli Hepburnin pitkäaikaisia ja läheisiä ystäviä, ja he pitivät paljon yhteyttä kirjeitse. Elokuvan kuvauksia tehtiin tammikuusta kesäkuuhun 1958 Rooman ja Pariisin lisäksi Belgian Kongossa. Hepburniin vaikuttivat syvästi etenkin vierailut Pariisin ja Kongon nunnayhteisöissä. Fred Zinnemannin ohjaamassa elokuvassa Nunnan tarina (1959) Hepburn teki uransa haastavimman ja fyysisesti rankimman roolin sisar Lukena, joka omistautuu täysin sielunelämälleen ja omantuntonsa noudattamiselle. Ohjaajan lisäksi myös kriitikot vaikuttuivat Hepburnin roolityöstä. Hänet oli lainattu Warner Brosille elokuvaa varten, ja Nunnan tarinasta tuli yhtiön siihen asti tuottoisin elokuva.[38]

Huippuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Audrey Hepburn elo­kuvassa Aamiainen Tiffanylla.

Hepburn esiintyi vuosikymmenen vaihteessa kahdessa elokuvassa. Hänen puolisonsa ohjaama Viidakon kukka (1959) ja John Hustonin Leppymättömät (1960) saivat kehnot arvostelut eivätkä olleet yleisömenestyksiä. Leppymättömien kuvauksissa Hepburn loukkaantui pahasti pudottuaan hevosen selästä.[39]

Miehensä kehotuksesta Hepburn suostui näyttelemään romanttisessa komediassa Aamiainen Tiffanylla (1961), joka perustui Truman Capoten pienoisromaaniin. Elokuvan naispäähenkilöstä Holly Golightlysta tuli Hepburnin tunnetuin rooli. Hän oli kuitenkin jälleen epävarma kyvystään näytellä ulospäin suuntautunutta hahmoa. Aamiainen Tiffanylla valloitti yleisön heti tultuaan ensi-iltaan. Uskalias mutta romantiikalla pehmennetty tarina ja Givenchyn suunnittelemat rooliasut tekivät siitä jättimenestyksen. Tässä elokuvassa Hepburn teki yhden kuuluisimmista kohtauksistaan laulamalla kitaran säestyksellä klassikoksi muodostuneen kappaleen ”Moon River”.[40] Aamiainen Tiffanylla -elokuvan tyylikkäissä asuissa Hepburnista tuli eleganssin ja muodin esikuva, vaikka hän näytteli elokuvassa prostituoitua. Hän oli roolistaan myös neljännen kerran Oscar-ehdokkaana.[41]

Niin ikään 1961 Hepburn näytteli William Wylerin draamaelokuvassa Huhu, joka perustui Lillian Hellmanin esikoisnäytelmään The Children’s Hour. Se oli hänen ensimmäinen mustavalkofilminsä viiteen vuoteen. Hepburnin vastanäyttelijänä oli Shirley MacLaine. Elokuva kertoo kahdesta naisesta, joiden välisestä suhteesta laitetaan liikkeelle ilkeä huhu. MacLainen hahmo tekee itsemurhan tajuttuaan huhussa olevan perää. Elokuva ei saanut kriitikoiden suosiota, mutta Hepburn sai kiitosta tasapainoisesta roolitulkinnastaan.[42]

Hepburn oli jälleen William Holdenin vastanäyttelijä satiirissa Poreilua Pariisissa, joka kuvattiin 1962. Se oli hänen viimeinen elokuvansa Paramount-sopimuksensa alla. Kuvaukset tehtiin Pariisissa 1962, ja niitä vaikeutti Holdenin paheneva alkoholismi. Hepburn esitti pomoonsa rakastuvaa konekirjoittajaa ja sai paljon kiitosta komediennen kyvyistään. Sen jälkeen ohjaaja Stanley Donen tarjosi Hepburnille naispääosaa niin ikään Pariisiin sijoittuvassa trillerissään Charade – vaarallinen peli, jonka juoni rakentui väärille henkilöllisyyksille. Hänen aiemmista elokuvistaan poiketen se sisälsi myös paljon väkivaltaa. Hepburn oli Kauniin Sabrinan jälkeen saanut päättää muun muassa elokuviensa kuvaajien ja vastanäyttelijöiden valinnoista. Hepburnin toiveesta miespääosaan palkattiin häntä 25 vuotta vanhempi Cary Grant. Heidän yhteistyönsä valkokankaalla toimi hyvin, ja he pysyivät ystävinä Grantin kuolemaan asti.[43]

Vuoden 1962 lopulla Warner Brosin johtaja Jack L. Warner kiinnitti Hepburnin Eliza Doolittlen rooliin musikaalielokuvaan My Fair Lady, joka oli hänelle todellinen toiveosa: köyhä kukkaistyttö, josta ankarassa ohjauksessa kasvaa tyylikäs seurapiirinainen. Rooliin kuului vaativaa luonnetulkintaa, mutta myös runsaasti laulukohtauksia. My Fair Ladyn näytelmäversiossa Elizaa oli näytellyt Hepburnia nuorempi Julie Andrews, joka oli lahjakas laulaja. Hepburn ei ollut yhtä taitava (hänen oma lauluäänensä oli ohut mezzosopraano), mutta Warner halusi Elizan rooliin kansainvälisesti tunnetun tähden. Niinpä Hepburnille palkattiin laulunopettaja, jonka kanssa hän harjoitutti ääntään päivittäin.[44] Warner oli kuitenkin salassa palkannut laulaja Marni Nixonin äänittämään Elizan laulukohtaukset. Kun asia selvisi Hepburnille, hän loukkaantui syvästi. My Fair Ladyn lauluista ovat hänen laulaminaan tallella ”Show Me” ja Wouldn’t It Be Loverly”, mutta elokuvassa kuullaan vain Nixonin laulua. Kesän 1963 kuvauksia hankaloitti Kaliforniaa piinannut helleaalto. My Fair Ladysta tuli kuitenkin vuoden 1964 suurimpia yleisömenestyksiä, ja se sai kaikkiaan 12 Oscar-palkintoa, muun muassa parhaan elokuvan kategoriassa. Kriitikoiden ilahtuneista arvioista huolimatta Hepburn ei ollut ehdokkaiden joukossa, mistä hän oli pettynyt.[45]

Myöhempi ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hepburn näytteli vuonna 1966 taideväärentäjän tytärtä kaupallisesti menestyneessä komediassa Kuinka miljoona varastetaan vastanäyttelijänään Peter O’Toole. Se oli hänen kolmas elokuvansa William Wylerin ohjauksessa ja hänen viides elokuvansa, joka kuvattiin osittain tai kokonaan Pariisissa. Hepburn sai valita kuvaajakseen Charles Langin ja puvustajakseen Givenchyn. Seuraavana vuonna hän näytteli Albert Finneyn kanssa elokuvassa Peukalokyydillä vihille, joka kertoi tarinan avioliitosta eri muutosvaiheineen. Hepburnin mielestä Joannan rooli oli hänen julkisuuskuvansa kannalta huono, mutta jotkut arvostelijat pitivät sitä hänen parhaana roolisuorituksenaan. Elokuvan yleisömenestys jäi kuitenkin heikoksi. Yhdysvaltalaiskatsojat olivat närkästyneitä Hepburnin imagonmuutoksesta, sillä hänet nähtiin ensi kertaa kaunistelemattomana hahmona. Euroopassa yleisövastaanotto oli parempi. Samana vuonna 1967 Hepburn teki henkisesti raskaan roolin sokeana naisena kauhuelokuvassa Yksin pimeässä, jonka hänen miehensä Mel Ferrer tuotti. Kriitikot pitivät hänen suoritustaan loistavana; hän osasi muunnella ilmaisuaan upeasti kiihtymättä koskaan liiaksi. Hepburnin palkkio elokuvasta oli lähes miljoona dollaria, ja hän sai roolistaan jo viidennen Oscar-ehdokkuutensa.[46]

Elokuvauran päättyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksin pimeässä -elokuvan jälkeen Hepburn lopetti elokuvauransa suurelta osin, koska halusi viettää enemmän aikaa poikiensa kanssa. Hän oli myös pannut merkille uuden aikakauden Hollywoodin tyylinmuutoksen: elokuvissa alettiin suosia seksuaalista avoimuutta ja väkivaltaa, jotka eivät sopineet hänen imagoonsa. Samalla valkokankaalle alkoi tehdä tuloaan uusi sukupolvi. Hepburn oli tuolloin 38-vuotias, eikä keski-ikäisille naisnäyttelijöille ollut siihen aikaan rooleja tarjolla. Vuonna 1975 Hepburn matkusti Espanjaan kuvaamaan elokuvaa Robin ja Marian, jossa hän näytteli Sean Conneryn kanssa. Hän oli suostunut Marianin rooliin pääasiassa hänelle luvatun miljoonan dollarin palkkion vuoksi.[47] Elokuva sai enimmäkseen myönteisiä arvioita. Hepburnin roolisuoritusta kiitettiin, samoin hänen ja Conneryn välistä kemiaa.[48]

Miljoonapalkkio sai Hepburnin suostumaan myös elokuviin Verenperintö (1979) ja Etsivät vauhdissa (1981), jotka eivät olleet menestyksiä. Hepburnin viimeiseksi roolityöksi jäi sivurooli Steven Spielbergin ohjaamassa elokuvassa Always – ikuisesti (1989).[49]

Tähtikuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

” Audreya ei voi toisintaa tai irrottaa omasta aikakaudestaan. Hän oli valkokankaalla täysin erilainen kuin muutoin elämässään. En tarkoita, että hän olisi ollut mauton, ei todellakaan. Mutta hänellä oli sisällään niin paljon, ja hän osasi korostaa hiukan omaa seksikkyyttään, mikä teki melkoisen vaikutuksen. ”

– Billy Wilder Audrey Hepburnista[50]

Hepburn elo­kuvassa Loma Roomassa (1953).

Audrey Hepburn nousi kansainväliseen kuuluisuuteen Loma Roomassa -elokuvan (1953) roolisuorituksen myötä, ja lehdistö nimitti häntä muun muassa “keijukaismaiseksi poikatytöksi”. Media ja paparazzit alkoivat seurata Hepburnin tekemisiä tiiviisti, mutta hän varjeli yksityiselämäänsä tarkoin ja myöntyi vain harvoihin haastatteluihin. Julkisuuden paineet ja epävarmuus omista kyvyistä vaikeuttivat Hepburnin työntekoa, vaikka hän pyrki olemaan mahdollisimman hyvä näyttelijä ja panosti roolisuorituksiinsa.[51]

Hepburnin ominaispiirteitä olivat epätavallisen hoikka ruumiinrakenne, suuret tummat silmät sekä “tuhkimon” imago: hän näytteli tyylikkäitä ja kujeilevia sankarittaria kapinallisissa kasvutarinoissa, jotka olivat sadunomaisia mutta perusvireeltään moderneja. Hepburnin roolihahmot edustivat itsenäisyydenhalua, muodonmuutosta ja oman paikan löytämistä. Hänen tähtikuvansa tarjosi uudenlaisen naiseuden mallin, ja hänestä tuli etenkin naisyleisön suosikki ja muodin suunnannäyttäjä. Hepburnin edustama valkoihoisen naisen ihanne paitsi vetosi keskiluokkaisiin katsojiin, myös ylitti luokkarajoja.[52]

Hepburnia ei mielletty mihinkään tietynlaiseen tähtityyppiin. Vaikka hän näytteli kuudessa Hollywood-elokuvassa, hän ei kuulunut amerikkalaiseen elokuvayhteisöön, eikä eurooppalaisesta taustastaan huolimatta ollut leimallisesti eurooppalainen tähti, kuten Greta Garbo ja Marlene Dietrich.[53] Hänellä ei myöskään ollut varsinaista näyttelijäntekniikkaa, vaan hän tulkitsi roolihahmojensa tuntoja ennalta harkitsematta, hillitysti ja vähäeleisesti.[54]

Hepburnin varhaiset elokuvat olivat nokkelia ja urbaaneja romanttisia komedioita, joissa hänen miesvastanäyttelijänsä olivat usein varsin iäkkäitä – Humphrey Bogart, Gary Cooper ja Fred Astaire olivat huomattavasti häntä vanhempia, mikä teki hahmojen välisistä romansseista epäuskottavia.[55] Hepburn esitti hienostunutta ja samalla vallatonta lapsinaista muun muassa elokuvissa Loma Roomassa, Kaunis Sabrina, Rakastunut Pariisissa ja Arianen lemmentarina. Vakaviin roolitehtäviin kuuluivat muun muassa pääosat Nunnan tarinassa sekä tv-näytelmässä Rainy Day in Paradise Junction (1952). 1960-luvulla mukaan tulivat myös ristiriitaiset naishahmot, kuten Aamiainen Tiffanylla -elokuvan Holly Golightly ja Huhu-elokuvan Karen.[52][56] Hepburn oli kasvanut ulos nuoren tytön imagostaan, mikä näkyi aiempaa moniulotteisempina ja maanläheisempinä henkilöhahmoina. Uran alun rooleista muistutti hahmojen haavoittuvaisuus.[57]

Kauniissa Sabrinassa Hepburn käytti ensimmäistä kertaa valitsemiaan Hubert de Givenchyn haute couture -vaatteita. Hän pukeutui Givenchyyn myös valkokankaan ulkopuolella. “Hän [Givenchy] on paljon enemmän kuin couturier, hän on persoonallisuuden luoja”, Hepburn kertoi vuonna 1956. Juuri Givenchyn selkeälinjaiset muotiasut tekivät Hepburnista merkittävän tyyli-ikonin, joka rohkaisi muitakin oman tyylin tekemiseen.[52]

Parfyymi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hubert de Givenchy lanseerasi vuonna 1957 kukkaistuoksuisen, edelleen markkinoilla olevan parfyyminsa L’Interdit (suom. kielletty) nimikkotuoksuksi Audrey Hepburnille. Ennen markkinoille tuloaan tuoksu oli kokonaisen vuoden ajan vain Hepburnin käytössä.[58]

Tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Audrey Hepburn sai urallaan useita palkintoja ja oli myös useita kertoja palkintoehdokkaana. Hänet palkittiin parhaan naispääosan Oscarilla, Golden Globella ja Baftalla elokuvasta Loma Roomassa (1953). Hän oli Golden Globe -ehdokkaana kahdeksan kertaa ja sai vuonna 1955 Henrietta-palkinnon ”maailman elokuvasuosikkina”. Hepburn sai Bafta-palkinnot myös elokuvista Nunnan tarina (1959) ja Charade (1963). Tony-palkinnon hän sai vuonna 1954 roolisuorituksestaan Ondinessa.[59][60] Hepburn on ollut myös vuodesta 1961 lähtien mukana parhaiten pukeutuvien kansainvälisellä listalla (International Best Dressed Hall of Fame).

Hepburn sai erikois-Tonyn vuonna 1968, Cecil B. DeMille -palkinnon vuonna 1990 ja SAG-palkinnon vuonna 1992 elämäntyöstään viihdeteollisuudessa. American Academy of Achievement palkitsi Hepburnin Golden Plate -palkinnolla vuonna 1991. Hepburnille myönnettiin postuumisti Grammy-palkinto hänen äänittämästään lastensatualbumista Audrey Hepburn’s Enchanted Tales vuonna 1994.[61] Niin ikään postuumisti hänet palkittiin Primetime Emmyllä esiintymisestään dokumenttisarjassa Gardens of the World.[62]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanssit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Audrey Hepburnilla oli elämänsä aikana useita pitkähköjä romansseja. Hän seurusteli vuosina 1949–1950 ranskalaislaulaja Marcel Le Bonin kanssa, kun he työskentelivät yhdessä Sauce Tartare -tuotannossa.[63] Hepburnin ensimmäinen kihlattu oli miljoonaperijä James Hanson, jonka hän oli tavannut cocktailkutsuilla vuonna 1951. Hansonin harrastamat sivusuhteet sekä puuttuminen morsiamensa työaikatauluihin saivat Hepburnin purkamaan kihlauksen.[64]

Hepburnilla oli Kauniin Sabrinan kuvausten aikana romanssi naimisissa olleen William Holdenin kanssa ja vuosina 1957–1958 Robert Andersonin kanssa, joka oli jäänyt leskeksi. Äitiydestä haaveillut Hepburn lopetti molemmat suhteet saatuaan selville, ettei kumpikaan miehistä voinut saada lapsia. Andersonin vuonna 1973 julkaisema romaani After kertoo hänen ja Hepburnin suhteesta.[65]

1960-luvulla Hepburn seurusteli lyhyen aikaa Peukalokyydillä vihille -vastanäyttelijänsä Albert Finneyn kanssa. Hepburn päätti suhteen, sillä hänen puolisonsa Mel Ferrer oli tiettävästi uhannut hakea avioeroa ja kertoa syyksi Hepburnin uskottomuuden. Vuonna 1978 Hepburnilla ja Ben Gazzaralla oli lyhyt romanssi Verenperinnön kuvausten aikana.[66]

Avioliitot ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hepburn tutustui Loma Roomassa -elokuvan ensi-illan aikaan kesällä 1953 amerikankuubalaiseen näyttelijään Mel Ferreriin, joka oli häntä 12 vuotta vanhempi. He avioituivat 24. syyskuuta 1954 Sveitsin Bürgenstockissa. Alkuvuodesta 1955 pariskunta osti Villa Bethania -vuoristotalon läheltä Vierwaldstätterjärveä.[67] He matkustelivat paljon Ferrerin töiden perässä, muun muassa Italiassa ja Meksikossa. Liittoa rasittivat alusta saakka pariskunnan erilaiset asenteet: Ferrer oli kunnianhimoinen vaimonsa elokuvauran suhteen ja pyrki ohjailemaan sitä kaikin tavoin, kun taas Hepburn halusi ensisijaisesti perustaa perheen. Heidän poikansa Sean Hepburn-Ferrer syntyi 17. heinäkuuta 1960. Hepburn sai liiton aikana myös useita keskenmenoja. Vuonna 1965 perhe muutti Tolochenaz’n kylään Genevenjärven pohjoispuolelle. Hepburnin ja Ferrerin avioliitosta tuli ajan myötä lähinnä muodollisuus, ja Hepburn haki eroa kesällä 1967. Eropäätös tuli voimaan seuraavana vuonna.[68][21]

Hepburn avioitui toisen kerran 5. tammikuuta 1969 italialaisen psykiatrin Andrea Dottin kanssa, joka oli häntä yhdeksän vuotta nuorempi. He olivat tavanneet yhteisen ystävän kautta.[69] Hepburn synnytti heidän poikansa Lucan 8. helmikuuta 1970 Lausannessa. Hän vietti viimeiset kymmenen raskausviikkoaan pääosin levossa välttääkseen uuden keskenmenon. Hepburn-Dottin perhe muutti Roomaan vuonna 1971, mutta Italian poliittisten levottomuuksien lisääntyessä Hepburn päätti kolme vuotta myöhemmin palata poikiensa kanssa Sveitsiin. Myös Hepburnin toinen avioliitto oli onneton Dottin syrjähyppyjen vuoksi. Kun Hepburn sai tietää miehensä pettäneen häntä heidän yhteisessä kodissaan, hän masentui niin, että harkitsi vakavissaan itsemurhaa.[70] Vuoteen 1978 mennessä Hepburnin ja Dottin yhteiselämä oli käytännössä ohi, vaikka Hepburn antoikin lehdistölle toisenlaisen kuvan. Heidän avioeronsa tuli voimaan vasta 1981.[71]

Muu yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Andrea Dotti ja Audrey Hepburn häissään tammi­kuussa 1969.

Hepburnilla oli avioliittojensa aikana useita keskenmenoon päättyneitä raskauksia. Hän kärsi ajoittain myös julkisuuspaineiden ja keskenmenojen aiheuttamasta masennuksesta. Vetäydyttyään julkisuudesta vuonna 1967 Hepburn asettui Sveitsiin, jossa hän eli toivomaansa tavallista elämää Sean-poikansa ja palvelusväen kanssa. Muutos oli aiempaan julkiseen elämään nähden radikaali, ja Hepburn alkoi kärsiä yksinäisyydestä. Hän oli elinikäinen tupakoitsija ja masennuskausinaan poltti tavallistakin enemmän. Depressioiden aikana hän myös laihtui hieman yli 36-kiloiseksi. Aloitettuaan sosiaalisemman elämän Italiassa Hepburn joutui perheineen usein paparazzien piirittämäksi.[72]

Hepburnin äiti Ella van Heemstra asui hänen luonaan Sveitsissä 1970-luvulta lähtien. Hän oli aiemmin toiminut Vietnamin sotaveteraanien hyväksi San Franciscossa. Van Heemstran terveys heikkeni vähitellen, ja hän kuoli 84-vuotiaana. Isänsä Hepburn tapasi pari kertaa löydettyään hänet 1960-luvulla Irlannista. Joseph Ruston pysyi tunnekylmänä loppuun asti, eikä hänen ja Hepburnin välille muodostunut suhdetta. Ruston kuoli 92-vuotiaana 1981.[73]

Hepburnin laajaan ystäväpiiriin kuuluivat muun muassa ohjaaja Fred Zinnemann ja meikkaaja Alberto De Rossi puolisoineen, Gregory Peck sekä Charles Lang. Hepburnilla oli elinikäinen ystävyyssuhde Cathleen Nesbittiin, jota piti esikuvanaan näyttelijänä. Myös Germaine Lefebvre eli Capucine oli hänelle läheinen.[74] Hepburn nautti puutarhanhoidosta, hänen lempiruokansa oli pasta, ja hän salli itselleen palan suklaata sekä viskigrogin päivittäin. Arkivaatteinaan hän käytti yksinkertaisia suoria leninkejä tai housuja neulepuseron kanssa. Hän suosi myös hillittyjä värejä ja matalia jalkineita.[75]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Audrey Hepburn vastaanottamassa Unicefin hyväntekeväisyyspalkinnon vuonna 1989.

1980-luvun alkupuolelta lähtien Hepburn seurusteli hollantilaisen näyttelijän Robert Woldersin kanssa. Suhde oli kaikista Hepburnin miessuhteista onnellisin ja kesti hänen kuolemaansa saakka. Vuonna 1986 Hepburn esiintyi ainoassa televisioelokuvassaan Varkaiden kesken, jonka ohjasi Roger Young. Vierailtuaan eräässä musiikkitapahtumassa Macaossa syksyllä 1987 hän sai ajatuksen alkaa työskennellä tärkeänä pitämänsä Unicef-järjestön hyväksi.[76]

Viimeiset vuotensa Hepburn omistautui humanitaariselle työlleen lasten auttamiseksi muistaen omat sotavuosien kokemuksensa miehitetyssä Hollannissa. Hän sanoi: ”Voin kertoa, mitä Unicef tarkoittaa lapsille, koska olin yksi niistä, jotka saivat ruokaa ja lääketieteellistä apua heti toisen maailmansodan jälkeen”. Vuodesta 1988 kuolemaansa saakka Hepburn toimi Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä. Hän vieraili muun muassa Väli-Amerikassa, Etiopiassa, Vietnamissa ja Bangladeshissa.[77] Hän haki taustatietoa maiden ongelmista ja kiersi ympäri maailmaa tiedotus- ja varainhankintatilaisuuksissa lasten oikeuksien puolesta. Hepburn keräsi tiedotusvälineissä enemmän huomiota kuin yksikään aikaisempi Unicefin lähettiläs.[78]

Hepburnin matkantekoa helpotti hänen erinomainen kielitaitonsa, sillä hän puhui sujuvasti kuutta kieltä.[19] Hän kuitenkin hermoili edelleen julkisia esiintymisiä ja haastatteluja, joita joutui Unicefin asiaa edistääkseen antamaan päivässä jopa kymmeniä.[79] George H. W. Bush myönsi vuonna 1992 Hepburnille tämän tekemästä humanitaarisesta työstä Presidential Medal of Freedomin.[80] Yhdysvaltain elokuva-akatemia palkitsi hänet postuumisti Jean Hersholtin humanitaarisella palkinnolla.[81]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hepburn matkusti syyskuussa 1992 sisällissodan ja nälänhädän riivaamaan Somaliaan kumppaninsa Robert Woldersin ja Unicef-edustajien kanssa. Hän vieraili aliravittujen pakolaislasten luona ja antoi kaunistelemattoman lausunnon maan poliittisesta tilanteesta. Palattuaan Somaliasta Sveitsiin lokakuun puolivälissä Hepburnille tuli outoja vatsaoireita, joille ei lääkärintutkimuksessa löytynyt selvää syytä. Hän päätti käydä uudestaan lääkärissä Los Angelesissa ennen kuin jatkaisi siellä työtehtäviään. Hepburn lähetettiin Cedars-Sinai Medical Centeriin vatsaontelotähystykseen, jossa paljastui umpilisäkkeestä alkanut laajalle levinnyt syöpä. Leikkausten ja solunsalpaajahoitojen jälkeen mitään ei ollut kuitenkaan tehtävissä. Hepburn oli liian heikossa kunnossa voidakseen matkustaa tavallisella reittilennolla, joten Hubert de Givenchy järjesti yksityiskoneen kuljettamaan hänet Sveitsiin jouluksi.[82]

Hepburnin vointi heikkeni viimeisen kuukauden ajan entisestään, ja hän oli suurimman osan ajasta vuodelevossa. Hän kuoli 63-vuotiaana keskiviikkona 20. tammikuuta 1993 kotonaan Tolochenaz’ssa Sveitsissä läheistensä läsnä ollessa.[83] Audrey Hepburn on haudattu Tolochenaz’n hautausmaalle.[84]

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

American Film Institute nimesi Audrey Hepburnin vuonna 1999 vuosisadan kolmanneksi merkittävimmäksi naisnäyttelijäksi Katharine Hepburnin (jolle hän ei ollut sukua) ja Bette Davisin jälkeen. Häntä pidetään myös yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä tyyli-ikoneista.[85] Hepburn sai urastaan tähden Hollywood Walk of Famelle 8. helmikuuta 1960.[86]

Hepburn on ollut useiden kirjojen ja dokumenttielokuvien aiheena.[57] Hänestä on tehty myös minitelevisiosarja The Audrey Hepburn Story (2000), jonka pääosassa näytteli Jennifer Love Hewitt.[87] Vuonna 2020 ilmestyi elämäkerrallinen dokumentti Audrey.[57]

Audrey Hepburn oli myös monien suomalaisten teinityttöjen idoli 1950-luvulla. Hänen Suomessa osakseen saamaa ihailua kuvasti se, että elokuvalehti Uutisaitta järjesti alkuvuodesta 1955 kilpailun sellaisen tytön löytämiseksi, joka eniten muistutti Hepburnia. Kilpailun raatiin kuuluivat muiden muassa pääkonsuli Arvo Himberg ja Suomi-Filmin johtaja Risto Orko. Kilpailuun ilmoittautui 321 tyttöä, joista viisi valittiin loppukilpailuun. ”Suomen Audrey Hepburniksi” valittiin 17-vuotias helsinkiläinen opiskelija Riitta Ylätalo, joka sai palkinnoksi urheiluturkin, edestakaisen lentomatkan Tukholmaan ja rahaa. Samoina vuosina etsittiin innokkaasti muiden muassa myös Bob Hopen, Doris Dayn ja Rita Hayworthin suomalaisia vastineita.[88][89]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Audrey Hepburn ja Gregory Peck elo­kuvassa Loma Roomassa.
Audrey Hepburn elo­kuvassa Sota ja rauha (1956).
Hepburn vuonna 1963 elo­kuvassa Charade – vaarallinen peli.
Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Huomioita
1948 Nederlands in zeven lessen lentoemäntä kreditoimaton
1951 One Wild Oat hotellin vastaanottovirkailija
Veijarin viimeinen tahto Laughter in Paradise savuketyttö
Varastin miljoonan The Lavender Hill Mob Chiquita
Sellaisia ovat naiset Young Wives’ Tale Eve Lester
Monte Carlon lemmikki Nous irons à Monte Carlo Linda Farrell
Melissa Farrell (ransk. versiossa)		 engl. Monte Carlo Baby
1952 Salainen asiamies Secret People Nora Brentano
1953 Loma Roomassa Roman Holiday prinsessa Ann
1954 Kaunis Sabrina Sabrina Sabrina Fairchild Britanniassa Sabrina Fair
1956 Sota ja rauha War and Peace Natasha Rostova
1957 Rakastunut Pariisissa Funny Face Jo Stockton
Arianen lemmentarina Love in the Afternoon Ariane Chavasse
1959 Viidakon kukka Green Mansions Rima
Nunnan tarina The Nun’s Story sisar Luke
1960 Leppymättömät The Unforgiven Rachel Zachary
1961 Aamiainen Tiffanylla Breakfast at Tiffany’s Holly Golightly
Huhu The Children’s Hour Karen Wright
1963 Charade – vaarallinen peli Charade Regina Lampert
1964 Poreilua Pariisissa Paris When It Sizzles Gabrielle Simpson
My Fair Lady My Fair Lady Eliza Doolittle
1966 Kuinka miljoona varastetaan How to Steal a Million Nicole Bonnet
1967 Peukalokyydillä vihille Two for the Road Joanna Wallace
Yksin pimeässä Wait Until Dark Susy Hendrix
1976 Robin ja Marian Robin and Marian Marian-neito
1979 Verenperintö Bloodline Elizabeth Roffe
1981 Etsivät vauhdissa They All Laughed Angela Niotes
1989 Always – ikuisesti Always Hap (cameo)
Televisioelokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Huomioita
1987 Varkaiden kesken Love Among Thieves paronitar Caroline DuLac
Televisio
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Jakson nimi
1951 Sunday Night Theatre Celia ”The Silent Village”
1952 Toast of the Town Lady Jane Grey ”Nine Days a Queen”
CBS Television Workshop Virginia Forsythe ”Rainy Day in Paradise Junction”
1957 Producers’ Showcase paronitar Mary Vetsera ”Mayerling”

Teatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Broadway-näytelmät
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Esitykset Paikka
1951–1952 Gigi Gigi Gigi 219 Fulton Theatre
1954 Ondine Ondine Ondine 157 46th Street Theatre
Muut tuotannot
1948–1949 High Button Shoes kuorotyttö 291 London Hippodrome, Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
1949 Sauce Tartare 433 Cambridge Theatre, Lontoo
1950 Sauce Piquante useita
1952–1953 Gigi Gigi Gigi useita

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Spoto, Donald: Lumous: Audrey Hepburnin elämä. Enchantment: The Life of Audrey Hepburn, Harmony Books 2006. Suomentanut Jakobson, Ruth. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2009. ISBN 978-951-20-7909-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Spoto, Donald: ’Enchantment: The Life of Audrey Hepburn’ The New York Times. 8.10.2006. The New York Times Company. Viitattu 16.3.2018. (englanniksi)
  2. ↑ Spoto 2006, s. 15–17.
  3. ↑ Spoto 2006, s. 16.
  4. ↑ Spoto 2006, s. 17, 18.
  5. ↑ Spoto 2006, s. 19.
  6. ↑ Paris, Barry: Audrey Hepburn, s. 17–. Penguin Publishing Group. ISBN 978-1-101-12778-0. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.3.2018). (englanniksi)
  7. ↑ Spoto 2006, s. 20–26.
  8. ↑ Spoto 2006, s. 23, 24, 205.
  9. ↑ Hepburn Ferrer, Sean: Audrey Hepburn, An Elegant Spirit: A Son Remembers, s. 44–. Atria Books. ISBN 978-1-5011-1254-6. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.3.2018). (englanniksi)
  10. ↑ Spoto 2006, s. 23–26.
  11. ↑ Spoto 2006, s. 33.
  12. ↑ Spoto 2006, s. 28–31.
  13. ↑ Spoto 2006, s. 33, 41.
  14. ↑ Leinonen, Pauliina: Audrey Hepburn oli tähti, joka jäi melkein syttymättä Ilta-Sanomat. 4.5.2019. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 8.8.2021.
  15. ↑ a b Cox, Alex: Audrey Hepburn: An Iconic Problem The Guardian. 20.1.2011. Guardian Media Group. Viitattu 14.4.2015. (englanniksi)
  16. ↑ Spoto 2006, s. 36–39.
  17. ↑ Waller Rogers, Lisa: Audrey Hepburn & the Family Skeletons Lisa’s History Room. 13.11.2014. Viitattu 16.3.2018. (englanniksi)
  18. ↑ Spoto 2006, s. 31.
  19. ↑ a b Monroy, Janelle Alicia: How Did Audrey Hepburn Learn so Many Languages? Quora. 6.6.2017. Viitattu 16.3.2018. (englanniksi)
  20. ↑ Spoto 2006, s. 42–45.
  21. ↑ a b Howe, Carolina: Exclusive: How Audrey Hepburn Weighed Only 88 Pounds, Suffered from Jaundice and Anemia, Survived on Boiled Grass and Tulip Bulbs and Had Her Dream of Becoming a Ballerina Crushed by the Nazi Occupation of the Nether­lands Daily Mail Online. 22.6.2015. Lontoo: Daily Mail and General Trust. Viitattu 16.3.2018. (englanniksi)
  22. ↑ Spoto 2006, s. 45–48.
  23. ↑ Spoto 2006, s. 48, 49.
  24. ↑ Spoto 2006, s. 50–54.
  25. ↑ Spoto 2006, s. 55–58.
  26. ↑ Spoto 2006, s. 61–63.
  27. ↑ Spoto 2006, s. 65.
  28. ↑ Spoto 2006, s. 66–69.
  29. ↑ Spoto 2006, s. 72, 73.
  30. ↑ Spoto 2006, s. 74–78.
  31. ↑ Spoto 2006, s. 106
  32. ↑ Spoto 2006, 85–89.
  33. ↑ Spoto 2006, s. 115–120.
  34. ↑ Spoto 2006, s. 124, 125, 130.
  35. ↑ Spoto 2006, s. 143–148.
  36. ↑ Susman, Gary: ‘Funny Face’ 55th Anniversary: 25 Things You Didn’t Know About the Beloved Audrey Hepburn Musical HuffPost. 13.2.2012. BuzzFeed, Inc. Viitattu 28.8.2021. (englanniksi)
  37. ↑ Spoto 2006, s. 154–156, 159.
  38. ↑ Spoto 2006, s. 163, 180–183.
  39. ↑ Spoto 2006, s. 196–200.
  40. ↑ Spoto 2006, s. 208–211.
  41. ↑ Spoto 2006, s. 209, 215.
  42. ↑ Spoto 2006, s. 220.
  43. ↑ Spoto 2006, s. 232–235.
  44. ↑ Spoto 2006, s. 238–240.
  45. ↑ Spoto 2006, s. 245, 251.
  46. ↑ Spoto 2006, s. 253, 262–264.
  47. ↑ Spoto 2006, s. 265, 278.
  48. ↑ Robin and Marian. Rotten Tomatoes. Viitattu 29.8.2021. (englanniksi) — Ks. myös Phipps, Keith: Robin and Marian (1976). AllMovie. Viitattu 29.8.2021. (englanniksi)
  49. ↑ Dotti, Luca: My Fair Mother Vanity Fair. 15.4.2013. Yhdys­vallat: Condé Nast Inc. Viitattu 5.11.2018. (englanniksi)
  50. ↑ Spoto 2006, s. 119
  51. ↑ Spoto 2006, s. 81, 82.
  52. ↑ a b c Möttölä, Anna: Audrey Hepburn ja maailmassa olemisen taito Yle. 4.5.2019. Yleisradio. Viitattu 15.8.2021.
  53. ↑ Spoto 2006, s. 311, 312.
  54. ↑ Spoto 2006, s. 62.
  55. ↑ Spoto 2006, s. 149.
  56. ↑ Spoto 2006, s. 82, 216.
  57. ↑ a b c Audrey Hepburn. Encyclopædia Britannica, 30.4.2021. Viitattu 29.8.2021. (englanniksi)
  58. ↑ Spoto 2006, s. 138.
  59. ↑ Spoto 2006, s. 129
  60. ↑ Audrey Hepburn Golden Globes Goldenglobes.com. Viitattu 3.9.2021. (englanniksi)
  61. ↑ Grammy Award Results for Audrey Hepburn Grammy.com. Viitattu 30.8.2021. (englanniksi)
  62. ↑ Audrey Hepburn Emmy Awards & Nominations Emmys.com. Viitattu 30.8.2021. (englanniksi)
  63. ↑ Spoto 2006, s. 54.
  64. ↑ Spoto 2006, s. 99.
  65. ↑ Spoto 2006, s. 117, 169, 181.
  66. ↑ Spoto 2006, s. 261, 285.
  67. ↑ Spoto 2006, s. 131–137.
  68. ↑ Spoto 2006, s. 207, 252, 265.
  69. ↑ Spoto 2006, s. 270–272.
  70. ↑ Spoto 2006, s. 274–277, 283.
  71. ↑ Spoto 2006, s. 283.
  72. ↑ Spoto 2006, s. 268–270, 273.
  73. ↑ Spoto 2006, s. 277, 291.
  74. ↑ Spoto 2006, s. 276, 283.
  75. ↑ Spoto 2006, s. 229, 266.
  76. ↑ Spoto 2006, s. 292–294.
  77. ↑ Unicef People – Audrey Hepburn 19.6.2003. Unicef. Viitattu 16.3.2018. (englanniksi)
  78. ↑ Spoto 2006, s. 299–301.
  79. ↑ Spoto 2006, s. 304.
  80. ↑ Peters, Gerhard & Woolley, John T.: George Bush: Remarks on Presenting the Presidential Medals of Freedom The American Presidency Project. 11.12.1992. Viitattu 16.3.2018. (englanniksi)
  81. ↑ Audrey Hepburn Academy Awards Acceptance Speeches Academy Awards Acceptance Speeches. Viitattu 16.3.2018. (englanniksi)
  82. ↑ Spoto 2006, s. 316, 317.
  83. ↑ Spoto 2006, s. 318.
  84. ↑ Shelden, Michael: ’I Suppose I Ended Hepburn’s Career’ The Daily Telegraph. 4.3.2014. Lontoo: Telegraph Media Group. Viitattu 16.3.2018. (englanniksi)
  85. ↑ AFI’s 100 Years…100 Stars American Film Institute. 16.6.1999. Viitattu 16.3.2018. (englanniksi)
  86. ↑ Audrey Hepburn. Hollywood Walk of Fame. Viitattu 29.8.2021. (englanniksi)
  87. ↑ Gallo, Phil: The Audrey Hepburn Story Variety. 26.3.2000. Los Angeles. Viitattu 16.3.2018. (englanniksi)
  88. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosi­kirja 1956, s. 324. Helsinki: Otava, 1956.
  89. ↑ Lindfors, Jukka: Audrey Hepburn -näköis­kilpailu Yle Elävä arkisto. 8.9.2006 (päivitetty 21.11.2011). Viitattu 14.9.2018.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wasson, Sam: Auringonnousu Manhattanilla – Audrey Hepburn ja elokuvien moderni nainen. Suomentanut Taina Helkamo. Ajatus Kirjat, 2011. ISBN 978-951-20-8482-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auktoriteettitunnisteet

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Audrey_Hepburn&oldid=20027249”