Marian-neito
Marian-neito tai Marion on henkilöhahmo Robin Hoodista kertovissa tarinoissa. Hänestä tulee Robin Hoodin rakastettu. Myöhemmin Marian-neito ja Robin Hood avioituvat, kun takavarikoidut maat palautetaan takaisin Robinin haltuun ja paha prinssi Juhana karkotetaan maasta.
Marian-neito ei alkujaan kuulunut vanhimpien tunnettujen Robin Hood -balladien henkilöhahmoihin. Hän ja Robin olivat kuitenkin molemmat yleisiä kevätjuhlissa ja kansannäytelmissä käytettyjä hahmoja ja esiintyivät siten yhdessä ainakin 1400-luvun lopulta lähtien. On esitetty, että Marian olisi alun perin muodostettu Neitsyt Mariasta ja muuttunut kansan suussa Marianiksi, kun Robin Hoodin legenda liitettiin osaksi vuotuisia toukokuisia kevätjuhlia. Kevätjuhlien hahmona esiintyi silloin tällöin Marianin ja Robin Hoodin lisäksi myös Veli Tuck.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Carpenter, Humphrey & Prichard, Mari: The Oxford companion to children’s literature, s. 455. Oxford: Oxford University Press, 1984. ISBN 0-19-211582-0. (englanniksi)