Marlene Dietrich
| Marlene Dietrich | |
|---|---|
 Marlene Dietrich elokuvan Esirippu laskee trailerissa (Stage Fright, 1950) |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi |
Maria Magdalena Sieber (o.s. Dietrich von Losch) |
| Syntynyt | 27. joulukuuta 1901 Schöneberg (nyk. osa Berliiniä), Saksa |
| Kuollut | 6. toukokuuta 1992 (90 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Ammatti | laulaja, näyttelijä |
| Puoliso | Rudolf Sieber (1924–1976 k.) |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1919–1984 |
| Merkittävät roolit | Lola Lola Sininen enkeli |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| Viralliset kotisivut | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
| Svensk Filmdatabas | |
Marlene Dietrich (oik. Marie Magdalene Sieber o.s. Dietrich von Losch; 27. joulukuuta 1901 Schöneberg (nyk. osa Berliiniä), Saksa – 6. toukokuuta 1992 Pariisi, Ranska[1]) oli saksalais-yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja.
Dietrich tunnettiin suorasukaisten ja itsenäisten naisten esittäjänä. Hän pukeutui usein frakkiin ja silinterihattuun, ja seksuaali- ja sukupuoliroolirajojen rikkojana hänen sanottiin olleen aikaansa edellä.[2]
Vuonna 1999 American Film Institute valitsi Dietrichin yhdeksi vuosisadan kymmenestä tärkeimmästä naisnäyttelijästä. [3]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
_(Cropped).png)
Dietrich aloitti uransa kabareelaulajana Berliinissä 1920-luvulla. Hän ehti näytellä monissa elokuvissa ennen läpimurtoaan Josef von Sternbergin ohjaamassa Sinisessä enkelissä (1930)[4]. Legendan mukaan Hollywoodiin emigroitunut von Sternberg, joka vieraili Saksassa ohjatakseen Sinisen enkelin, poimi Dietrichin naispääosaan nähtyään tämän kabareenäyttämöllä. Tosiasiassa Dietrich kuitenkin pyrki rooliin muiden näyttelijöiden joukossa, ja Sternberg joutui tekemään paljon töitä vakuuttaakseen tuotantoyhtiön ja miespääosanäyttelijän, Emil Janningsin, siitä, että Dietrich oli paras ehdokas Lola Lolan rooliin. Elokuvasta tehtiin versio sekä saksaksi että englanniksi ja se nosti Dietrichin suureksi tähdeksi liki yhdessä yössä.
Josef von Sternbergin palatessa Yhdysvaltoihin Dietrich seurasi hieman myöhemmin hänen mukanaan. Kaksikko teki 1930-luvun alkupuoliskolla useita menestyselokuvia, joista tunnetuin on Marokko (1930). Kuuluisa kohtaus, jossa Dietrich laulaa valkoisessa frakissa, suutelee yleisössä olevaa naista ja heittää sitten ruusun Gary Cooperille, on peräisin juuri tästä elokuvasta. Dietrich sai elokuvasta uransa ainoan Oscar-ehdokkuuden. [5]
Adolf Hitler olisi halunnut tehdä Dietrichistä Saksan loistavan tähden, mutta kansallissosialistien kiihkeänä vastustajana tämä kieltäytyi kunniasta ja otti vuonna 1937 Yhdysvaltain kansalaisuuden. Toisen maailmansodan sytyttyä Dietrich lähti viihdytysjoukkoihin liittoutuneiden puolelle. Hän matkasi liittoutuneiden kanssa Saksaan asti ja levytti sodan aikana ehkä tunnetuimman laulunsa "Lili Marleen", josta tuli hitti kummallakin puolella rintamaa. Vuonna 1947 Dietrichille myönnettiin sota-ajan ansioistaan Yhdysvaltain ”Medal of Freedom”. [6][7]
Dietrich näytti elokuvarooleissaan hämmästyttävän nuorelta vielä 50 vuotta täytettyään. Tämä johtui ainakin osittain siitä, että hänellä oli tapana kiristää ihoaan peruukin alle jäävillä kirurginteipin paloilla.[8]
Sodan jälkeen Dietrich harvensi esiintymisiään elokuvissa ja keskittyi 1950-luvun puolivälistä alkaen aina 1970-luvun puoliväliin kansainväliseen laulu-uraansa. Kun Dietrich konsertoi Länsi-Saksassa vuonna 1960, tähteä vastassa oli mielenosoittajia, jotka eivät olleet antaneet anteeksi hänen osallistumistaan liittoutuneiden ponnisteluihin. Kylmän vastaanoton vuoksi Dietrich ei enää palannut maahan.[9][10][11]
Nürnbergin tuomio (1961) ja pieni cameorooli elokuvassa Poreilua Pariisissa (1964) olivat Dietrichin viimeiset kuuluisat elokuvatyöt. Dietrich kaatui ja putosi orkesterimonttuun esiintyessään Australia Sydneyssä vuonna 1975. Tuolloin jo 73-vuotiaan ja alkoholisoituneen tähden murtunut lonkkaluu tuli ihosta läpi. Onnettomuutta seurasi kahdeksan kuukautta kestänyt sairaalajakso, jonka aikana hän ei suostunut tapaamaan edes ystäviään. Dietrich ei kyennyt tämän jälkeen enää koskaan kävelemään kunnolla ja joutui kärsimään kivuista koko loppuelämänsä. Hän muutti sairaalasta suoraan Pariisiin ja vetäytyi julkisuudesta. Hänen viimeiseksi elokuvakseen jäi Pariisissa vuonna 1978 kuvattu Suuri gigolo, jossa Dietrich esiintyi David Bowien kanssa. Lehdistö kuitenkin pilkkasi Dietrichin roolisuoritusta. Vuonna 1984 Dietrich antoi syvällisen henkilöhaastattelun ystävälleen Maximilian Schellille, joka julkaisi haastattelunauhat dokumenttielokuvassaan Marlene. Elokuva oli Oscar-ehdokkaana, vaikka Dietrich ei ollut sallinut itseään enää kuvattavan sitä varten.[12][13][14]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marlene Dietrich meni 22-vuotiaana naimisiin apulaisohjaaja Rudolf Sieberin kanssa. Heille syntyi pian tytär, joka tunnettiin myöhemmin näyttelijä Maria Rivana.[15]
Dietrichillä oli jo avioliiton varhaisessa vaiheessa lukuisia rakastajia ja rakastajattaria. Monet heistä olivat kuuluisuuksia kuten Frank Sinatra ja Kennedyn veljekset. Äidistään elämäkerran julkaissut tytär uskoi, että jatkuvan parinvaihdon taustalla oli hänen äitinsä pohjimmainen epävarmuus ja hyväksynnän kaipuu. Dietrich ei osannut myöskään rakentaa rakastavaa suhdetta omaan lapseensa.[15][16]
Sieber muutti myöhemmin Yhdysvaltojen San Fernandoon. Maria Rivan mukaan Dietrich ei halunnut kuitenkaan myöntää avioeroa Sieberille, joka oli löytänyt rinnalleen uuden elämänkumppanin.[15]
Ikänsä tupakoineen Dietrichin terveys alkoi horjua 1950-luvulla hänen sairastuttuaan valtimotautiin. Lisäksi hän alkoi kärsiä kroonisista kivuista vuonna 1975 tapahtuneen lonkkavaurion vuoksi. Vammautuminen vaikeutti pysyvästi Dietrichin liikkumista ja uudet kaatumiset johtivat siihen, että hän pystyi liikkumaan ainoastaan pyörätuolin avulla. Dietrich ei hyväksynyt koskaan vammautumistaan, eikä halunnut muiden ihmisten tietävän siitä. Hän vietti elämänsä viimeiset 13 vuotta alkoholisoituneena vuodepotilaana, joka ei suostunut ottamaan edes peseytymisapua vastaan. Dietrich kulutti aikansa lukemalla ja soitellen läheisilleen sekä toisinaan myös eri valtioiden päämiehille. Hän kirjoitti myös omaelämäkerran nimeltä Berliinitär, joka julkaistiin vuonna 1987.[15][17][11]
Dietrich asui vuodesta 1975 alkaen Pariisissa, jossa kuoli 90 vuoden ikäisenä vuonna 1992[18]. Hän halusi kuitenkin tulla haudatuksi synnyinkaupunkiinsa Berliiniin, minkä vuoksi hänet haudattiin Friedenaun Stubenrauchstrassen hautausmaalle.[19] Berliinin kaupunki osti näyttelijän jäämistöt, joista perustettiin Berliinin Filmimuseon yhteyteen ”Marlene Dietrich Collection Berlin”. Filmimuseossa on myös jatkuva näyttely, jossa esitellään Dietrichin elämää, hänen tavaroitaan ja vaatteitaan. Berliini on nimennyt Berliinin elokuvajuhlien keskeisen tapahtumapaikan, Potsdamer Platzin lähettyvillä olevan aukion Marlene-Dietrich-Platziksi. [20]
Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Elokuvat | ||||
|---|---|---|---|---|
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli | Mykkä- / äänielokuva |
| 1923 | Sellaisia ovat miehet | So sind die Männer | Kathrin | Mykkäelokuva |
| Der Mensch am Wege | kauppiaan tytär | |||
| Rakkauden murhenäytelmä | Tragödie der Liebe | Lucy | ||
| 1924 | Der Mönch von Santarem | avustaja | ||
| Sirkusverta | Der Sprung ins Leben | tyttö rannalla | ||
| 1925 | Vaimoni tanssittaja | Der Tänzer meiner Frau | tanssija | |
| 1926 | Manon Lescaut | Manon Lescaut | Micheline | |
| Rouva ei halua lapsia | Madame wünscht keine Kinder | tanssija | ||
| 1927 | Nykyajan Dubarry | Eine Dubarry von heute | Kokotte | |
| Der Juxbaron | Sophie | |||
| Kopf hoch, Charly! | Edmée Marchand | |||
| Jalokivihuijarit | Sein größter Bluff | Yvette | ||
| Café Elektric | Erni Göttlinger | |||
| 1928 | Prinzessin Olala | Chichotte de Gastoné | ||
| 1929 | Tangokavaljeeri | Ich küsse Ihre Hand, Madame | Laurence Gerard | |
| Arvoituksellinen nainen | Die Frau, nach der man sich sehnt | Stascha | ||
| Kadotettujen miesten laiva | Das Schiff der verlorenen Menschen | Ethel Marley | ||
| 1930 | Kielletty hedelmä | Gefahren der Brautzeit | Evelyne | |
| Sininen enkeli | Der blaue Engel | Lola-Lola | Äänielokuva | |
| Marokko | Morocco | mademoiselle Amy Jolly | ||
| 1931 | Eri lippujen alla | Dishonored | Marie Kolverer / X27 | |
| 1932 | Shanghain pikajuna | Shanghai Express | Shanghai Lily | |
| Vaalea Venus | Blonde Venus | Helen Faraday / Helen Jones | ||
| 1933 | Korkea veisu | The Song of Songs | Lily Czepanek | |
| 1934 | Intohimojen keisarinna | The Scarlet Empress | prinsessa Sophia Augusta Fredericka / Katariina II | |
| 1935 | Paholainen on nainen | The Devil Is a Woman | Concha Pérez | |
| 1936 | Varastettu paratiisi | Desire | Madeleine de Beaupre | |
| Allahin puutarha | The Garden of Allah | Domini Enfilden | ||
| 1937 | Kaksoiskotkan sortuessa | Knight Without Armour | kreivitär Alexandra Vladinoff Adraxine | |
| Enkeli | Angel | Maria "Angel" Barker / rouva Brown | ||
| 1939 | Ei mikään enkeli | Destry Rides Again | Frenchy | |
| 1940 | Seitsemän syntistä | Seven Sinners | Bijou Blanche | |
| 1941 | Vaarallinen nainen | The Flame of New Orleans | kreivitär Claire "Lili" Ledoux | |
| Hurmaajatar | Manpower | Fay Duval | ||
| 1942 | Niinkuin haluan | The Lady is Willing | Elizabeth "Liza" Madden | |
| Kultaryöstö | The Spoilers | Cherry Malotte | ||
| Yön enkeli | Pittsburgh | Josie "Hunky" Winters | ||
| 1944 | Follow the Boys | oma itsensä | ||
| Kismet | Kismet | Jamilla | ||
| 1946 | Tuholiekki | Martin Roumagnac | Blanche Ferrand | |
| 1947 | Kultaiset korvarenkaat | Golden Earrings | Lydia | |
| 1948 | Berliinin raunioitten keskellä | A Foreign Affair | Erika von Schlütow | |
| 1949 | Jigsaw | oma itsensä (cameorooli) | ||
| 1950 | Esirippu laskee | Stage Fright | Charlotte Inwood | |
| 1951 | Paluutie katkaistu | No Highway in the Sky | Monica Teasdale | |
| 1952 | Villin lännen villikissa | Rancho Notorious | Altar Keane | |
| 1956 | Maailman ympäri 80 päivässä | Around the World in 80 Days | saluunan emäntä (cameorooli) | |
| Monte Carlo -seikkailu | The Monte Carlo Story | Maria de Creveçoeur | ||
| 1957 | Todistaja | Witness for the Prosecution | Christine Vole/Helm | |
| 1958 | Pahan kosketus | Touch of Evil | Tana | |
| 1961 | Nürnbergin tuomio | Judgment at Nuremberg | rouva Frau Bertholt | |
| 1964 | Poreilua Pariisissa | Paris When It Sizzles | oma itsensä (cameorooli) | |
| 1978 | Suuri gigolo | Schöner Gigolo, armer Gigolo | paronitar von Semering | |
| Lyhytelokuvat | ||||
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli | Mykkä- / äänielokuva |
| 1928 | Die glückliche Mutter | oma itsensä | Lyhyt mykkäelokuva | |
| 1933 | Hollywood on Parade No. A-13 | Lyhyt äänielokuva | ||
| 1935 | The Fashion Side of Hollywood | |||
| 1937 | Screen Snapshots Series 16, No. 7 | |||
| 1943 | Show-Business at War | |||
| 1944 | Memo for Joe | |||
| Konserttitaltioinnit | ||||
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli | Mykkä- / äänielokuva |
| 1963 | Galakväll pa Berns | oma itsensä | Äänielokuva | |
| 1968 | Magic of Marlene | |||
| 1973 | I Wish You Love | |||
| Dokumentit | ||||
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli | Mykkä- / äänielokuva |
| 1962 | Black Fox: The True Story of Adolf Hitler | kertoja (ääni) | Äänielokuva | |
| 1984 | Lähikuvassa Marlene Dietrich | Marlene | oma itsensä (ääni) | |
| Valmistumattomat elokuvat | ||||
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli | Mykkä- / äänielokuva |
| 1936 | I Loved a Soldier | Anna Sedlak | Äänielokuva | |
| Vahvistamattomat elokuvaroolit | ||||
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli | Mykkä- / äänielokuva |
| 1919 | Im Schatten des Glücks | Mykkäelokuva | ||
Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Overseas (1951)
- Die neue Marlene (1965)
- Marlene singt Berlin, Berlin (1965)
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miettinen, Sauli: Marlene Dietrich: Nainen ja tähti. Helsingissä: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24869-9.
- Wieland, Karin: Dietrich & Riefenstahl: Der Traum von der neuen Frau. München: Carl Hanser Verlag, 2011. ISBN 978-3-446-23770-4.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Flint, Peter B.:Marlene Dietrich, Symbol of glamour, dies The New York Times Viitattu 15.4.2012 (englanniksi)
- ↑ Smitsonian Institute: The Pioneering Androgyny of Classic Hollywood Star Marlene Dietrich
- ↑ AFI: AFI's 100 YEARS...100 STARS
- ↑ The Telegraph: Marlene Dietrich telegraph.co.uk Viitattu 15.4.2012 (englanniksi)
- ↑ The Old Hollywood Garden: Marlene Dietrich in Morocco (1930)
- ↑ The Adventure: The Bracelet Dietrich Received for Her Defiance
- ↑ National Women's History Museum: Marlene Dietrich
- ↑ Deborah Arthurs: Marlene Dietrich invented the Croydon facelift; Marilyn Monroe shaved her face... The unlikely secrets of Hollywood icons Mail Online. 12.1.2012. Viitattu 1.4.2024.
- ↑ The New York Times: Dietrich Buried in Berlin, and Sentiment Is Mixed
- ↑ Marlene Dietrich Biography. 15.9.2022. Viitattu 1.4.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Goodreads: Berliinitär
- ↑ The New York Times: FILM FESTIVAL; 'MARLENE,' MAXIMILIAN SCHELL'S DOCUMENTARY ABOUT DIETRICH
- ↑ BBC: Oscar-winning actor Maximilian Schell dies
- ↑ Benjamin Maack: Marlene Dietrichs letzte Jahre Der Spiegel. 4.5.2012. Viitattu 1.4.2024. (saksaksi)
- ↑ a b c d Roger Lewis: My mother the monster: Marlene Dietrich Mail Online. 24.8.2017. Viitattu 1.4.2024.
- ↑ DW: Remembering Germany's most iconic star: Marlene Dietrich, 25 years after her death
- ↑ Benjamin Maack: Marlene Dietrichs letzte Jahre Der Spiegel. 4.5.2012. Viitattu 1.4.2024. (saksaksi)
- ↑ Marlene Dietrich Biography. 15.9.2022. Viitattu 1.4.2024. (englanniksi)
- ↑ German Way: Marlene Dietrich
- ↑ Dietrich gives name to new Berlin square
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Virallinen sivusto
- Classic Movies (1939–1969): Marlene Dietrich (Arkistoitu – Internet Archive)
- Marlene Dietrich nndb:ssä
- Marlene Dietrich ibdb:ssä
| ||||||||||||||||||||||||||
