Sininen enkeli (elokuva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sininen enkeli
Der blaue Engel / The Blue Angel
Ohjaaja Josef von Sternberg
Käsikirjoittaja Robert Liebmann
Carl Zuckmayer
Karl Vollmöller
Perustuu Heinrich Mannin romaaniin Sininen enkeli
Tuottaja Erich Pommer
Säveltäjä Frederich Hollander
Kuvaaja Günther Rittau
Hans Schneeberger
Leikkaaja Walter Klee
Sam Winston
Lavastaja Otto Hunte
Emil Hasler
Pääosat Emil Jannings
Marlene Dietrich
Kurt Gerron
Valmistustiedot
Valmistusmaa Saksa
Tuotantoyhtiö UFA
Ensi-ilta 31. maaliskuuta 1930 (Saksa)
29. elokuuta 1952 (Suomi)
Kesto 106 minuuttia (saksankielinen)
95 minuuttia (englanninkielinen)
Alkuperäiskieli saksa / englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Sininen enkeli (saks. Der Blaue Engel, engl. The Blue Angel) on Josef von Sternbergin ohjaama saksalainen elokuva vuodelta 1930. Se perustuu Heinrich Mannin samannimiseen romaaniin. Se oli naispääosaa esittäneen Marlene Dietrichin kansainvälinen läpimurtoelokuva. Dietrichin elokuvassa laulamasta kappaleesta "Ich bin von Kopf bis Fuß auf Liebe eingestellt" / "Falling in Love Again" tuli ikivihreä ja yksi Dietrichin tunnetuimmista lauluista.[1]

Sininen enkeli kuvattiin samanaikaisesti sekä saksaksi että englanniksi.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva kertoo professori Immanuel Rathin (Emil Jannings) tarinan. Oppilaidensa avoimesti halveksuma Rath on opettajana saksalaisessa lukiossa. Rathille selviää, että osa hänen oppilaista käy yökerhossa nimeltä Der Blaue Engel. Rath menee itse käymään yökerhoon, jossa hän rakastuu seksikkääseen kabaree-laulajatar Lola-Lolaan (Dietrich). Rath taivuttelee Lolan menemään naimisiin kanssaan ja luopuu opettajan toimestaan. Rath liittyy Lolan kiertävään kabareeseen ja ryhtyy esiintymään klovnina. Kun kabaree saapuu Rathin kotikaupunkiin, Rath suorittaa osuutensa show'sta vastustellen. Rathin esitys on fiasko ja hän tulee täysin nöyryytetyksi. Samana iltana Rathille selviää, että Lolalla on suhde show'n akrobaatin kanssa. Rath karkaa yöhön ja hänet löydetään myöhemmin vanhasta luokkahuoneestaan itsemurhan tehneenä.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Emil Jannings  … Professori Emmanuel Rath  
 Marlene Dietrich  … Lola-Lola  
 Kurt Gerron  … Kiepert (taikuri)  
 Rosa Valetti  … Guste (taikurin vaimo)  
 Hans Albers  … Mazeppa (tvoimamies)  
 Reinhold Bernt  … pelle  
 Eduard von Winterstein  … rehtori  
 Hans Roth  … vahtimestari  
 Rolf Müller  … Angst, koululainen  
 Roland Varno  … Lohmann, koululainen  
 Carl Balhaus  … Ertzum, koululainen  
 Robert Klein-Lörk  … Goldstaub, koululainen  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esituotanto ja kuvaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Josef von Sternberg saapui Hollywoodista Berliiniin elokuussa 1929.[2] UFAn Erich Pommer oli kutsunut von Sternbergin ohjaamaan Emil Janningsin seuraavan elokuvan. Janningsin ja von Sternbergin edellinen yhteistyö elokuvassa Viimeinen määräys (1928) oli tuonut Janningsille ensimmäistä kertaa jaetun parhaan miespääosan Oscar-palkinnon.[3] Von Sternberg hylkäsi kuitenkin oitis Rasputinista kertovan elokuvan. Jannings ehdotti pian Heinrich Mannin vuonna 1905 ilmestynyttä Sininen enkeli romaania, mikä sai kaikkien osapuolien hyväksynnän. Noin kuukautta myöhemmin Mann antoi luvan sovittaa puolet romaanista.[2] Sovittamatta jäi romaanin koko jälkipuolisko, jossa professori Rath kostaa yhteiskunnalle. Sen sijaan elokuvalle kirjoitettiin uusi, traaginen loppu.[3] Käsikirjoittajaksi palkattiin Robert Liebmann. Von Sternbergin sanojen mukaan alkuteksteissä mainitut kaksi muuta käsikirjoittajaa Carl Zuckmayer ja Karl Vollmöller vain lainasivat nimensä, jotta vaikuttaisi siltä, että saksalaista romaania olisi ollut sovittamassa myös saksalaisia. Vollmöller on myöntänyt tämän, kun taas Zuckmayer kertoi kirjoittaneensa käsikirjoitusta.[2]

Sininen enkeli kuvattin UFAn studioilla marras- ja joulukuussa 1929.[2] Lola-Lolan rooliin oli jo palkattu Käthe Haack, kun von Sternberg tapasi Marlene Dietrichin, jolle rooli lopulta meni. Kuvausten aikana von Sternberg keskittyikin juuri Dietrichin hahmoon, vaikka elokuvan varsinainen päätähti olikin Emil Jannings.[3]

Elokuva kuvattiin samanaikaisesti sekä saksaksi että englanniksi.[2] Äänielokuvan alkuvuosina tämä oli varsin yleinen käytäntö, sillä jälkiäänitystekniikka oli vielä lapsenkengissään. Jos elokuvalle haluttiin taata kansainvälinen levitys, siitä tehtiin myös englanninkielinen versio.[3] Elokuva leikattiin tammikuussa 1930 ja elokuva oli valmis helmikuussa 1930.[2]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan alkuperäisen musiikin sävelsi Friedrich Hollaender ja sanoitukset teki elokuvan käsikirjoittaja Robert Liebmann.[2] Marlene Dietrichin ääniala oli rajallinen ja Hollaender joutuikin säveltämään kappaleet vastaamaan Dietrichin laulukykyjä. Samalla syntyi Dietrichille tyypillinen laulutyyli, jota hän käytti pitkään jatkuneella laulajanurallaan.[3] Dietrichin elokuvassa laulamasta kappaleesta ”Ich bin von Kopf bis Fuß auf Liebe eingestellt” / ”Falling in Love Again” tuli ikivihreä ja yksi hänen laulajanuransa tavaramerkkilauluista.[1] Elokuvan laulut ovat:

  • ”Ich bin die fesche Lola” (”I am the Naughty Lola”)
  • ”Kinder, heut’ Abend, such’ ich mich was aus” (”A Regular Man”)
  • ”Ich bin von Kopf bis Fuß auf Liebe eingestellt” (”Falling in Love Again”)
  • ”Nimm dich in Acht vor blonden Frauen” (”Watch out for Blondes”).[2]

Ensi-ilta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisen enkelin ensi-ilta oli Berliinissä 31. maaliskuuta 1930 ja elokuva sai kriitikoilta haltioituneen vastaanoton.[2] Varietyn kriitikko moitti Saksan ensi-illan jälkeen elokuvan mahtipontista tempoa mutta ylisti Janningsin ja Dietrichin poikkeuksellista näyttelijäntyötä ja von Sternbergin hienovaraista ohjausta.

Sinisen enkelin eri versiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisen enkelin uusintaensi-iltaa varten 1947 elokuvasta leikattiin 90-minuuttinen versio. Lyhennetty versio korosti Dietrichin roolia Janningsin roolin kustannuksella. Alkuperäisistä negatiiveista tehty ja alkuperäisen pituinen kopio sai ensi-iltansa 13. heinäkuuta 2001.[2]

Englanninkielisen version The Blue Angel pituus on 95 minuuttia. Vaikka erikieliset kohtaukset kuvattiin peräjälkeen, niissä on muitakin eroja kuin pelkkä kieli. Blue Angelin kuvaustapa oli erilainen ja siinä on lähikuvia, joita ei löydy saksankielisestä versiosta.[2] Useissa arvioissa englanninkielistä versiota pidetään huonompana pääasiassa näyttelijöiden puutteellisten englannin taitojen takia.[2][1][3]

Arvostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinistä enkeliä on nykyään klassikkoelokuvan asemassa pääasiassa, koska se aloitti Marlene Dietrichin kansainvälisen uran ja toisaalta koska Lola-Lolan roolin myötä Dietrichistä tuli elokuvahistorian ikoni, joka on verrattavissa Charles Chaplinin kulkuriin tai Marilyn Monroeen Kesäleskessä. Dietrich ja von Sternberg tekivät välittömästi tämän jälkeen vielä kuusi elokuvaa yhdessä Hollywoodissa. Kaikki nämä Dietrichin roolit olivat periaatteessa enemmän tai vähemmän toisintoja Dietrichin roolista Sinisessä enkelissä ja vain vahvistivat Dietrichin asemaa myös Hollywood-elokuvan ikonina.[2]

Sinistä enkeliä pidetään myös varhaisen äänielokuvan mestariteoksena, koska siinä käytettiin ennennäkemättömällä tavalla ääntä tunnelman tiivistäjänä ja henkilöhahmojen luonnehdinnassa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Deming, Mark: The Blue Angel (1930) www.allmovie.com. Viitattu 1.7.2012. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m Pressbook: The Blue Angel. The first theatrical re-release of the original German version (PDF) Kino International. Viitattu 1.7.2012. (englanniksi)
  3. a b c d e f Steffen, James: The Blue Angel (1930) – Articles www.tcm.com. Viitattu 2.7.2012. (englanniksi)
  4. Gilliam, Richard: The Blue Angel (1930) - Review www.allmovie.com. Viitattu 7.7.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]