Hysteria

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee psykiatrista diagnoosia. Hysteria-sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Jean-Martin Charcot esittelee potilastaan viikoittain järjestämässään hypnoosinäytöksessä. Yksityiskohta André Brouillet’n maalauksesta Lääketieteen luento Salpêtrièressa (1887).

Hysteria (kreik. hystera 'kohtu') on historiallinen tautinimeke, joka jaettiin myöhemmin kahteen alaluokkaan hysteeriseksi neuroosiksi ja konversiohysteriaksi. Hysteerinen neuroosi nimettiin uudelleen somatoformiseksi häiriöksi ja nykyisin siitä käytetään nimitystä somatisaatiohäiriö (F45.0). Konversiohysteria nimettiin uudelleen konversiohäiriöksi, jota nimikettä käytetään edelleen suomalaisessa psykiatriassa, vaikka sairauden virallinen nimi on muuttunut dissosiaatiohäiriöksi (F44).

Hysterian luultiin alun perin johtuvan kohdun liikkumisesta,[1] ja sitä pidettiin naisten sairautena. Yleisenä hoitomuotona oli hysterektomia eli kohdun poisto.

Yhdysvaltalainen kirurgi Isaac Baker Brown kehitti sittemmin teorian, jonka mukaan hysteria johtuikin masturboinnista. Brown hoiti potilaitaan poistamalla heidän klitoriksensa.[2]

Myöhemmin sukupuolielimiin liittuvät teoriat hylättiin ja hysterialla alettiin tarkoittaa erilaisia ruumiillisia oireita, joille ei löytynyt selvää somaattista syytä. Tästä syystä niiden ajateltiin olevan psykiatrisen häiriön oireita[3].

Hysteria-diagnoosit ampaisivat kasvuun 1800-luvun lopulla Sigmund Freudin keksimien teorioiden saavuttaman suosion myötä. Myöhempi tutkimus on paljastanut, että moni Freudin hysteria-potilaista sairasti todellisuudessa somaattista sairautta, jolle Freud kehitti psykoanalyyttisen selityksen. Eräs "hysteerisistä" vatsakivuista kärsinyt Freudin potilas kuoli myöhemmin vatsasyöpään, mutta Freud ei koskaan kyseenalaistanut kyseiselle potilaalle antamansa diagnoosin osuvuutta.[4]

Tutkija Elliot Slater julkaisi 1960-luvun alussa seurantatutkimuksen hysteria-diagnoosin 1950-luvun alkupuolella Britannian valtiollisessa keskussairaalassa saaneista potilaista. Yhdeksän vuoden kuluttua diagnoosin saamisesta neljätoista prosenttia työikäisistä potilaista oli kuollut ja kahdeksan prosenttia oli menettänyt normaalin arjen toimintakykynsä. Kolmannes kuolleista potilaista oli tehnyt itsemurhan. Luonnollisen kuoleman kokeneet olivat kuolleet sairauksiin keskimäärin vain kolme vuotta hysteria-diagnoosin antamisen jälkeen, mikä antaa aihetta olettaa, että suuri osa kuolleista oli sairastanut kuolemaan johtanutta sairauttaan jo siinä vaiheessa, kun heidän oireensa tulkittiin hysteriasta johtuviksi. Menehtyneet potilaat olivat sairastaneet sydän- ja verenkiertoelinten sairauksia, munuaissyöpää, aivovammaa, aivokasvaimia, epilepsiaa ja aivorappeumaa.[5]

Seurantatutkimuksessa kävi ilmi, että yli puolelta eloon jääneistä potilaista oli löytynyt oireet selittävä elimellinen sairaus, joka oli saattanut oirehtia epätyypillisesti etenkin sairauden alkuvaiheessa. Kaikkein huonokuntoisimmat potilaat olivat kuitenkin niitä, joilta ei ollut löytynyt elimellistä sairautta. Slater päätyi esittämään, että osa hysteriadiagnooseista johtui siitä, että potilaiden elimellinen sairaus vaikutti myös heidän ulkoiseen käytökseensä, mikä sai lääkärit ajattelemaan, että somaattiset oireet johtuivatkin potilaiden "hysteerisestä luonteesta".[6]

1800-luvun hysteriapotilaita hypnoositerapiassa.

Hysterialle pidettiin alttiina tiettyä luonnetyyppiä, jolle ovat ominaisia lapsenomainen itsekeskeisyys, suggestioalttius, teatraalinen käytös, mielikuvituksen rikkaus ja taipumus dramaattisuuteen. Hysteria-käsitteen ääri-ilmiöitä ovat ekstaattinen, hallusinoiva, tunteellisesti ylireagoiva nainen ja toisaalta hypernaisellinen, eroottisesti puoleensavetävä nainen. Vanha psykiatrian oppikirja sanoo: ”Kunnon hysteerinen nainen on aina viettelevä”.

Ranskalainen neurologi ja Pariisin yliopiston professori Pierre Janet laati hysteriaa käsittelevän väitöskirjan vuonna 1892 ja julkaisi vuonna 1895 kolmen muun tunnetun hysteriatutkijan Jean-Martin Charcotin, Josef Breuerin ja Sigmund Freudin kanssa kirjan nimeltä Tutkielmia hysteriasta. Edellä mainitut lääkärit hoitivat hysteriaa hypnoosin ja katharsis-terapian avulla.

Arkipuheessa "hysterialla" tarkoitetaan nykyisin kiihtynyttä reagointitapaa. Ihmiset voivat myös joutua joukkohysterian valtaan, jolloin alkuperäisen syyn lisäksi reagoimiseen vaikuttaa muiden ihmisten tunnetta vahvistava vaikutus. Nykyään hysteeriseksi voidaan arkielämässä nimittää mm. henkilöä, joka esimerkiksi ahtaaseen paikkaan joutuessaan on paniikissa (hysteerinen). Tämä on kuitenkin vakiintunut enemmän tilaa kuvaavaksi sanonnaksi, eikä ole sinällään yhteydessä alkuperäisen hysterian kanssa.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Breuer, Josef – Freud, Sigmund: Tutkielmia hysteriasta. (Studien über Hysterie, 1895. Suomennettu vuoden 1925 laitoksesta.) Suomentanut Markus Lång. Helsinki: Books on Demand, 2012. ISBN 978-952-93-1322-8.
  • Bollas, Christopher: Hysteria. Routledge, London 2000.
  • Gilman, Sander – Porter, Roy – Rousseau, George – Showalter, Elaine – King, Helen: Hysteria Beyond Freud. University of California Press, Berkeley 1993.
  • Kortelainen, Anna: Levoton nainen: Hysterian kulttuurihistoriaa. Tammi 2003. ISBN 952-459-518-4
  • Matthis, Iréne: Den tänkande kroppen: Studier i det hysteriska symptomet. Natur och kultur, Stockholm 1997.
  • Mentzos, Stavros: Hysterie: Zur Psychodynamik unbewusster Inszenierungen. 10. Auflage. Vandenhoeck & Ruprecht, Göttingen 2012.
  • Scull, Andrew T.: Hysteria: The Disturbing History. Oxford University Press, Oxford 2012.
  • Showalter, Elaine: Hystories: Hysterical Epidemics and Modern Culture. Picador, London 1997.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hysteria Beyond Freud. 1993. University of California Press. Viitattu 12.4.2013. (englanniksi)
  2. Sally Frampton: How To Make a Victorian Villain (or the Tale of Isaac Baker Brown) Part 2. January 26, 2013. The UCL Centre for the History of Medicine.Official blog of the Centre for the History of Medicine, University College London. https://uclhistoryofmedicine.wordpress.com/2013/01/26/how-to-make-a-victorian-villain-or-the-tale-of-isaac-baker-brown-part-2-2/
  3. Matti Huttunen: Konversiohäiriö. Lääkärikirja Duodecim 5.9.2008. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00380
  4. Why Freud was wrong? Sin, Science, and Psychoanalysis. Basic Books 1996, sivut 130-133, 137-138 ja 142-143.
  5. Eliot Slater & E. Glithero: A Follow-Up of Patients Diagnosed as Suffering from "Hysteria". Journal of Psychosomatic Research 9: 9-13 (1965). http://eliotslater.org/index.php/psychiatry/neurosis-hysteria/227-a-follow-up-of-patients-diagnosed-as-suffering-from-hysteria-1965
  6. Eliot Slater & E. Glithero: A Follow-Up of Patients Diagnosed as Suffering from "Hysteria". Journal of Psychosomatic Research 9: 9-13 (1965). http://eliotslater.org/index.php/psychiatry/neurosis-hysteria/227-a-follow-up-of-patients-diagnosed-as-suffering-from-hysteria-1965