Puhu hänelle

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puhu hänelle
Hable con ella
Ohjaaja Pedro Almodóvar
Käsikirjoittaja Pedro Almodóvar
Säveltäjä Alberto Iglesias
Kuvaaja Javier Aguirresarobe
Leikkaaja José Salcedo
Valmistustiedot
Valmistusmaa Espanja
Ensi-ilta 15. maaliskuuta 2002
11. lokakuuta 2002 (Suomi)
Kesto 112 min
Alkuperäiskieli espanja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Puhu hänelle (Hable con ella) on Pedro Almodóvarin ohjaama draamaelokuva vuodelta 2002. Elokuva kertoo kahdesta miehestä, jotka tutustuvat toisiinsa huolehtiessaan heille rakkaista naisista, jotka molemmat makaavat koomassa. Almodóvar käyttää elokuvan kerronnassa muun muassa modernia tanssia, vanhanaikaista filmikuvausta ja espanjalaista kansanmusiikkia.

Huikeaksi arvostelumenestykseksi osoittautunut teos voitti muun muassa Ranskan César-palkinnon parhaalle elokuvalle ja Oscar-palkinnon parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta.

Vuonna 2016 Puhu hänelle äänestettiin BBC:n kyselyssä alkaneen vuosisadan 30 parhaan elokuvan joukkoon. Vastaajina oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.