Manaaja (elokuva)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Manaaja
The Exorcist
Exorcist ver2.jpg
Ohjaaja William Friedkin
Käsikirjoittaja William Peter Blatty
Tuottaja William Peter Blatty
Säveltäjä Steve Boeddeker
Pääosat Linda Blair
Ellen Burstyn
Max von Sydow
Jason Miller
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Warner Bros.
Ensi-ilta 1973
Kesto 122 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Seuraaja Manaaja II: Luopio
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Manaaja (The Exorcist) on vuonna 1973 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen kauhuelokuva, jota pidetään yhtenä lajityypin klassikoista. Sen on ohjannut William Friedkin, ja pääosissa ovat Linda Blair, Ellen Burstyn, Max von Sydow ja Jason Miller. Elokuva perustuu William Peter Blattyn Manaaja-romaaniin.

Uskonnollisaiheisen kauhun lisäksi Manaajassa kuvataan perheyhteyden hajoamista, kun Reganin puberteetin ja teinikapinan laajentumista verrataan riivaukseen.[1]

Vuonna 2000 Manaajasta julkaistiin yksitoista minuuttia alkuperäistä pidempi ohjaajan versio, joka sisältää ennennäkemätöntä materiaalia, kuten Linda Blairin niin sanotun hämähäkkikävelyn portaita alas.

Katolisen kirkon virallisen päämanaajan Gabriele Amorthin mukaan elokuva on sisällöltään tarkka ja perustuu tositapahtumiin, joskin erikoistehosteet ovat liioiteltuja. Hän suosittelee Manaajan katsomista, koska ”ihmisten tulee saada tietää mitä me teemme”.[2]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva kertoo Regan-nimisestä tytöstä ja hänen äidistään Chrisistä. Demoni Pazuzu riivaa Reganin. Oireet ilmenevät aluksi rivona kielenkäyttönä ja sängyn tärinänä. Regan viedään sen jälkeen tutkimuksesta toiseen.

Samaan aikaan lähistöllä alkaa tapahtua kaikenlaisia etupäässä seksuaalisia kirkon häpäisyjä: Neitsyt Marian patsas on maalattu muistuttamaan katunaista, ja latinankielinen alttarikortti, jossa on osa rukouksista, on vaihdettu koneella kirjoitettuun niin ikään puhtaalla latinalla kirjoitettuun kuvaukseen lesbolaisesta suhteesta Neitsyt Marian ja Magdalan Marian välillä. Maalauksessa käytetyt värit ovat peräisin Reganin maalilaatikosta, ja kirjoituskone, jolla teksti on tehty, hänen kotonaan - asiaa tutkiva poliisi ja katoliset papit ovat ymmällään: miten tämä on mahdollista?

Samoin tytön äidin ystävä, juoppo ja rivoon kielenkäyttöön ihastunut elokuvaohjaaja Burke Dennings löydetään kuolleena: hänen niskansa on kirjaimellisesti väännetty nurin niin että kasvot ovat selän puolella.

Tytön tila pahenee pahenemistaan niin, että hänet joudutaan kytkemään lepositeiden avulla vuoteeseensa ja ruokkimaan nenämahaletkulla.

Ainoaksi pelastusmahdollisuudeksi osoittautuu katolisen kirkon aikoinaan harjoittama manaus.

Asian havaitsee nuori jesuiittapappi Damien Karras, jolla on vaikea henkilökohtainen kriisi: hänen äitinsä potee nopeasti pahenevaa dementiaa ja tarvitsisi läheisen apua kipeästi.

Tämän vuoksi tehtävään määrätään varsinaiseksi manaajaksi kokenut filosofi ja paleontologi, isä Lankester Merrin. Karrasista tulee hänen apulaisensa. Merrin päättää jo aluksi, että manaus toteutetaan lyhyellä kaavalla eli pyhien litania jätetään pois.

Operaatio alkaa vyöryä eteenpäin kiihtyvällä tahdilla. Nopeasti Karras havaitsee, että demoni estää tyttöä nukkumasta, mikä merkitsee, että tämän elimistö pettää ennemmin tai myöhemmin.

Kauhu, mystiikka ja armo kietoutuvat vavahduttavasti yhteen lopputaistelussa, jossa ihmissielua raastanut demonin mahti murretaan hirvittävällä hinnalla.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Jatko-osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva on saanut kaikkiaan neljä jatko-osaa. Manaaja III perustuu William Peter Blattyn Manaajan jatko-osaksi kirjoittamaan romaaniin Paholaislegioona ja sivuuttaa Manaaja II:n tapahtumat.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alanen Antti ja Alanen Asko: Musta peili - kauhuelokuvan kehitys Prahan ylioppilaasta poltergeistiin. Helsinki: Suomen elokuva-arkisto, Valtion painatuskeskus, 1985. ISBN 951-859-914-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Musta peili, sivu 141
  2. Gyles Brandreth: An Interview With Father Gabriele Amorth. The Sunday Telegraph, 29.10.2000.

}