Siirry sisältöön

Clint Eastwood

Wikipediasta
Clint Eastwood
Clint Eastwood vuonna 2009.
Clint Eastwood vuonna 2009.
Henkilötiedot
Koko nimi Clinton Eastwood Jr.
Syntynyt31. toukokuuta 1930 (ikä 95)
San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä, ohjaaja, tuottaja
Puoliso Maggie Johnson (1953–1984)
Dina Ruiz (1996–2014)
Lapset 8, ml. Scott Eastwood
Näyttelijä
Aktiivisena 1955–
Merkittävät roolit Mies ilman nimeä
Likainen Harry
Palkinnot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Clinton ”Clint” Eastwood Jr. (s. 31. toukokuuta 1930 San Francisco, Kalifornia)[1] on yhdys­valtalainen näyttelijä sekä Oscar-palkittu elokuvaohjaaja ja -tuottaja.

Eastwood aloitti uransa elokuvanäyttelijänä vuonna 1955 ja näytteli sen jälkeen televisiosarjoissa, kuten Lännen tie. Kansainvälinen elokuvatähti hänestä tuli Sergio Leonen dollaritrilogian myötä 1960-luvun puolivälissä. Sitä seurasi 1970-luvulla muun muassa Likainen Harry -elokuva ja sen jatko-osat. Eastwoodin ensimmäinen ohjaustyö oli Yön painajainen (1971). Eastwood on uransa aikana ohjannut 40 elokuvaa[2] ja näytellyt noin 80:ssä[3]. Hän on voittanut kaksi parhaan ohjauksen Oscar-palkintoa.

Eastwoodin elokuvissaan esittämiä tyyppihahmoja ovat ”Mies ilman nimeä” – yksinäinen mies ilman menneisyyttä, joka esiintyy muun muassa dollaritrilogiassa; nihilistinen Likainen Harry, sekä hyväluontoinen ja nyrkkejään käyttävä punaniska.[4]

Ohjaajana Eastwood tunnetaan siitä, että hän tekee elokuvat ripeästi rahaa tuhlaamatta, ja kuvaa kohtaukset vain yhdellä tai kahdella otolla. Eastwoodin elokuvien budjetit eivät ole juuri koskaan ylittäneet 60 miljoonaa dollaria.[5]

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Clinton Eastwood, Jr. syntyi 31. touko­kuuta 1930 San Franciscossa. Hänen isän­puoliset sukujuurensa ovat englantilais-skottilaiset ja äidin­puoliset irlantilais-hollantilaiset.[6][7][8] Perhe muutti usein, ja Clint kävi harvaa koulua pitempään kuin muutaman kuukauden. Valmistuttuaan lukiosta hän kävi vähän aikaa Los Angeles City Collegea. Sen jälkeen hän teki sekalaisia töitä ja palveli Yhdys­valtain armeijassa.[9]

Elokuvaura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eastwood muutti armeijan jälkeen Hollywoodiin. Hän sai vuonna 1954 Universalilta koe­kuvauksen pohjalta 40 viikon sopimuksen, joka uusittiin yhden kerran. Eastwood sai sivu­rooleja b-elo­kuvissa kuten Tarantula (1955) ja Revenge of the Creature (1955), kunnes sopimusta ei enää jatkettu. Sen jälkeen hän näytteli useissa televisio­sarjoissa.[9] Suuren yleisön tietoisuuteen Eastwood tuli ensimmäisen kerran vuonna 1959 televisio­sarjan Lännen tie pää­roolissa karjan­ajaja Rowdy Yatesinä, jota hän esitti sarjan loppuun vuoteen 1965 saakka.[1]

Eastwood rooli­hahmossaan ”Mies ilman nimeä” elo­kuvassa Kourallinen dollareita vuonna 1964.

Eastwood nousi 1960-luvun puoli­välissä kansain­väliseksi elo­kuva­tähdeksi rooleistaan italialaisen ohjaajan Sergio Leonen spagettiwesterneissä Kourallinen dollareita (1964), Vain muutaman dollarin tähden (1965) ja Hyvät, pahat ja rumat (1966). Elo­kuvat esitettiin Yhdys­valloissa vuonna 1967 ja nostivat hänet sielläkin suosituksi.[9]

Don Siegelin klassinen poliisi­elo­kuva Likainen Harry oli Eastwoodin varsinainen läpi­murto Hollywoodissa.[1] Hän esitti Harry Callahania kaikkiaan viidessä Likainen Harry -elo­kuvassa. Eastwood näytteli useassa muussakin Siegelin ohjaamassa elo­kuvassa, kuten Pako Alcatrazista (1979).[9] Eastwoodin juoneltaan yksinkertaiset väkivaltaelokuvat olivat 1970-luvulla hyvin suosittuja, mutta arvostelijat eivät niistä yleensä pitäneet.[10] Eräs poikkeuksista oli Pako Alcatrazista, jonka arvostelut kuuluvat Eastwoodin uran parhaisiin.[11]

Ohjaajana ja näyttelijänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eastwood kolmannen ohjaustyönsä kuvauksissa vuonna 1972.

1970-luvun alussa Eastwood ryhtyi myös ohjaamaan ja tuottamaan elo­kuvia. Hän perusti elo­kuva­yhtiö Malpaso Productionsin 1967. Eastwoodin esikois­ohjaus oli Yön painajainen (1971). Sitä seurasi seuraavina vuosina useita ohjaus­töitä, joihin kuului esimerkiksi lännen­elo­kuvia, trillereitä ja poliisi­elo­kuvia. Eastwood näytteli itse pää­osaa ohjaamissaan elo­kuvissa. Kokeiltuaan moni­puolisia rooleja Eastwood palasi vuonna 1983 Harry Callahanin rooliin Likaisen Harryn kolmannessa jatko-osassa. Eastwoodin ohjaama lännen­elo­kuva Kalpea ratsastaja (1985) oli yksi 1980-luvun harvoista menestyksekkäistä lännen­elo­kuvista.[9]

Klassisen jazzin ystävä Eastwood tuotti ja ohjasi Thelonious Monkista kertovan dokumentin Thelonious Monk: Straight, No Chaser (1988) ja Charlie Parkerista kertovan elo­kuvan Bird (1988).[9]

Menestyneen sotaelokuva Heartbreak Ridgen (1986) jälkeen Eastwoodin ura kääntyi laskusuuntaan. Hänen uudet elokuvansa, kuten Bird, Pink Cadillac (1989) ja Valkoinen metsästäjä, musta sydän (1990), eivät saaneet katsojia entiseen malliin, eivätkä niiden arvostelutkaan olleet aina mairittelevia.[12] Menestynyt lännenelokuva Armoton (1992) nosti vihdoin Eastwoodin arvostetuksi ohjaajaksi, ja hän voitti siitä ensimmäisen kahdesta parhaan ohjaajan Oscar-palkinnostaan.[1][9]

Armoton on Eastwoodin viimeinen pyssy­sankarielo­kuva­. Sen jälkeen hän keskittyi ohjaajana ja näyttelijänä ihmis­suhteisiin ja arjen sankaruuden kuvaukseen.[13] Eastwoodin muita ohjaus- ja näyttelijäntöitä 1990-luvulta ovat esimerkiksi draamaelokuva Täydellinen maailma (1993), draamaelokuva Hiljaiset sillat (1995) ja jännityselokuva Space Cowboys (2000).[9]

Eastwood ohjaamassa Gran Torinoa 2008.

Jännitys­draamasta Menneisyyden ote (2003) Eastwoodille myönnettiin Oscar-ehdokkuus, ja nyrkkeily­draama Million Dollar Baby (2004) toi Eastwoodille hänen toisen Oscar-palkintonsa parhaasta ohjauksesta. Niitä seurasivat sotaelokuvapari Isiemme liput (2006) ja Kirjeitä Iwo Jimalta (2006), 1920-luvulle sjoittuva Changeling – vaihdokas (2008), jännitysdraama Gran Torino (2008), urheiluelokuva Invictus – voittamaton (2009), draamaelokuva Hereafter (2010), elämäkertaelokuva J. Edgar (2011) ja musiikkielokuva Jersey Boys (2014).[9]

Eastwoodin vuoden 2014 ohjaus­työ American Sniper sai Oscar-ehdokkuuden muun muassa parhaasta elo­kuvasta.[9] Eastwoodin seuraavat ohjaukset olivat Sully – uroteko Hudson-joella (2016), 15:17 Pariisiin (2018), The Mule (2018), Richard Jewell (2019) sekä Cry Macho (2021), jossa hän myös näyttelee vanhaa rodeotähteä.[14]

Eastwoodilta julkaistiin vuonna 2024 oikeussalidraama Juror #2. Pääasiassa suoratoistopalvelussa levitetyn elokuvan on arveltu olevan hänen 69 vuotta kestäneen elokuvauransa viimeinen ohjaustyö.[14]

Muusikkona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eastwood harrastaa musiikkia, etenkin jazzia, mutta myös klassista musiikkia, vanhaa populaarimusiikkia ja countrya. Eastwood kaavaili itselleen muusikon uraa ennen kuin alkoi näytellä. Näytellessään Lännen tiessä hän julkaisi vuonna 1963 albumin Rawhide’s Clint Eastwood Sings Cowboy Favorites, jolla hän laulaa. Myöhemmin Eastwood on säveltänyt musiikkia omiin elokuviinsa ja laulanut joissain niistä.[15]

Pormestarina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Presidentin ja näyttelijäkollegan Ronald Reaganin vieraana Valkoisessa talossa 1987.

Eastwood oli kotikaupunkinsa, kalifornialaisen Carmelin pormestarina vuosina 1986–1988. Ennen valintaansa hän sanoi haluavansa pormestarina palauttaa Carmeliin sen entisen positiivisen yhteishengen. Eastwood ei kampanjoinut minkään puolueen ehdokkaana. Hän sai vaalissa 72 prosenttia äänistä. Ensitöikseen pormestarina hän muun muassa kumosi kaupungin jäätelönmyyntikiellon. Päivittäiset pormestarintehtävät hän jätti aluksi konsulttinsa hoidettavaksi ja keskittyi elokuvauraansa.[16]

Vuoden 1987 Oscar-gaalan jälkeen Eastwoodilla oli jälleen aikaa hoitaa Carmelin asioita. Hän antoi omista rahoistaan kaupungille 5,5 miljoonaa dollaria, jotta kaupunki saattoi ostaa rajojensa ulkopuolella sijainneen suoalueen estääkseen liikemiesryhmää rakennuttamasta sille modernia asuinaluetta liikekeskuksineen. Eastwood myös helpotti jalankulkijoiden pääsyä ranta-alueelle sekä rakennutti julkisia käymälöitä, retkeilypolkuja ja kirjaston. Eastwoodin läsnäolon ansiosta Carmelista tuli suosittu turistikohde.[17]

Eastwood ei asettunut ehdolle toiselle kaudelle pormestarina. Hän totesi kuusi vuotta myöhemmin, ettei uskonut avioliiton ulkopuolisten naissuhteidensa ja lastensa vuoksi menestyvänsä myöskään isommissa poliittisissa vaaleissa, joissa edellytetään nuhteettomuutta.[18]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eastwood pitkäaikaisen kumppaninsa Sondra Locken kanssa vuonna 1975.

Eastwood on ollut naimisissa kahdesti. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Maggie Johnson ja toinen vaimonsa Dina Ruiz.[19][20] Eastwoodin pitkäaikainen suhde näyttelijä Sondra Lockeen ja hänen muut avioliiton ulkopuoliset suhteensa johtivat Eastwoodin ja Maggie Johnsonin asumuseroon vuonna 1979 ja myöhemmin avioeroon.[21] Suhde Locken kanssa päättyi riitaisasti vuonna 1989. Toinen avioliitto Dina Eastwoodin kanssa päättyi eroon vuonna 2014. Eastwoodille on kahden vaimonsa ja neljän muun naisen kanssa syntynyt vuosien 1954–1996 aikana ainakin kuusi tytärtä ja kaksi poikaa, joista Scott Eastwood on elokuvanäyttelijä.[20][19]

Eastwood on elämänsä aikana tukenut politiikassa niin republikaaneja kuin demokraattejakin. Hän sanoo olevansa libertaari ja kannattavansa pientä valtiovaltaa sekä ihmisen oikeutta päättää omista asioistaan.[22] Eastwood on myös pitkä­aikainen eläin­oikeus­aktivisti.[23]

Yli 94-vuotiaaksi elänyt Eastwood on pysynyt aktiivisena kuntoilemalla ja ulkoilemalla paljon sekä elämällä terveellisesti jo nuoresta lähtien. Hänen ruokavalioonsa kuuluvat lohi, kana ja muut vähärasvaiset proteiininlähteet, vihreät kasvikset sekä antioksidantit. Hän syö pieniä annoksia, rajoittaa hiilihydraatteja ja alkoholijuomia sekä välttää prosessoitua ruokaa ja sokerijuomia. Hän harjoittaa myös transsendenttista meditaatiota.[24]

Tunnustuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eastwoodin nimikirjoitus Hollywood Boulevardilla
Eastwoodin nimi­kirjoitus ja käden­jäljet sementissä Holly­wood Boulevardilla.

Elo­kuussa 2006 Clint Eastwood palkittiin työstään westernien parissa Golden Boot -tunnustuksella.[25] Huomionosoituksen arvoa nostaa, että hän sai siitä arvostetun Founder’s Award -version. Tämä on myönnetty vain kahdeksan kertaa, ohjaajista sen oli tätä ennen saanut vain John Ford.

Eastwoodille myönnettiin Yhdys­valtain elo­kuva­instituutin elämän­työ­palkinto vuonna 1996.

Ranskalaiset ovat palkinneet Eastwoodin maan korkea-arvoisimmalla mitalilla kunnia­legioonan kunnia­merkillä. Kunnia­merkin Eastwoodille luovutti Ranskan presidentti Jacques Chirac 15. helmi­kuuta vuonna 2007.[26] Eastwood sai toisen merkittävän kunnia­merkin kun Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy myönsi hänelle Kunnia­legioonan komentaja­merkin 13. marras­kuuta 2009.[27]

Palkinnot ja ehdokkuudet

Ehdokkaana:

Valikoitu filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Clint Eastwoodin filmografia

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Eliot, Marc: Clint Eastwood – Viimeinen cowboy. (American Rebel: The Life of Clint Eastwood, 2009) Suomentanut Hyrkäs, Seppo. WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-35977-8

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): Inter­national Dictionary of Films and Film­makers, Vol. 2: Directors, 4th edition, s. 291. St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 29.5.2015. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ Analyysi: Clint Eastwood ohjasi 94-vuotiaana yhden parhaista elokuvistaan, mutta uran päätös tuntuu katkeransuloiselta Yle Uutiset. 22.12.2024. Viitattu 22.12.2024.
  3. ↑ Tainola, Rita: Clintin kiireet. Ilta-Sanomat Plus, 30.4.2010, s. 15. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy.
  4. ↑ Eliot 2010, s. 14–16.
  5. ↑ Scott Campbell: “You don’t want to make ‘Plan 9 from Outer Space’”: Clint Eastwood’s unique insight into his directing style Far Out. 18.6.2024. Viitattu 1.7.2025.
  6. ↑ Eastwood at 80 The Independent. 30.5.2010. Lontoo: Independent Digital News & Media Ltd. Viitattu 24.2.2019. (englanniksi)
  7. ↑ Clinton (Clint) Eastwood New Netherland Institute. Viitattu 24.2.2019. (englanniksi)
  8. ↑ Are You Related to Clint Eastwood? Geneanet. Arkistoitu 24.2.2019. Viitattu 24.2.2019. (englanniksi)
  9. ↑ a b c d e f g h i j Barson, Michael: Clint Eastwood Encyclopædia Britannica. Viitattu 18.5.2016. (englanniksi)
  10. ↑ Eliot 2010, s. 211–215, 223.
  11. ↑ Eliot 2010, s. 232.
  12. ↑ Eliot 2010, s. 294–310.
  13. ↑ Toivanen, Tero: Taistelu koti­rintamalla. Metro live, 3.4.2009, s. 10.
  14. ↑ a b Anton Vanha-Majamaa: Analyysi: Clint Eastwood ohjasi 94-vuotiaana yhden parhaista elokuvistaan, mutta uran päätös tuntuu katkeransuloiselta 22.12.2024. Yle. Viitattu 1.7.2025.
  15. ↑ Brendan Nagle: Clint Eastwood: A Passion for Music In Review Online. 2.6.2022. Viitattu 1.7.2025.
  16. ↑ Eliot 2010, s. 275–278.
  17. ↑ Eliot 2010, s. 285–286.
  18. ↑ Eliot 2010, s. 291.
  19. ↑ a b Taneli Topelius: Clint Eastwoodin, 92, sotkuinen ja salaperäinen elämä: Seilasi skandaalista toiseen ja sai kahdeksan lasta kuuden eri naisen kanssa Ilta-Sanomat. 30.3.2023. Viitattu 23.7.2025.
  20. ↑ a b Elyse Dupre: A Guide to Clint Eastwood’s Sprawling Family E! News. 24.7.2024. Viitattu 1.7.2025.
  21. ↑ Eliot 2010, s. 216, 224.
  22. ↑ David Sterritt: Eastwood’s Politics: ‘Leave everyone alone’ The Cinema of Clint Eastwood. 2014. Oxford Academic. Viitattu 1.7.2025.
  23. ↑ Clint Eastwood Says He Is Not a Vegan. So There, Punk Ecorazzi. 19.12.2008. Arkistoitu 5.4.2011. Viitattu 4.5.2011. (englanniksi)
  24. ↑ Bennett M. Sherman: 94-Year-Old Clint Eastwood’s Longevity Secrets 25.6.2024. NAD+ Aging Science. Viitattu 1.7.2025.
  25. ↑ Clint Eastwood Honored with Golden Boot Award Fox News. New York: Fox Corporation. Viitattu 5.7.2011. (englanniksi)
  26. ↑ Eastwoodille Ranskan korkein kunniamerkki Iltalehti. 18.2.2007. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 18.2.2007.
  27. ↑ Ranska myönsi Clint Eastwoodille korkean kunnia­merkin Helsingin Sanomat. 14.11.2009. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 17.11.2009. Viitattu 19.12.2009.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Clint Eastwood -teemanumero, Filmihullu 1/2004.
  • Schickel, Richard: Clint Eastwood - elämä ja elokuvat. Art House, 1996. ISBN 951-884-373-2 (englanniksi)
  • Schickel, Richard: Clint Eastwood: A Retrospective. Lontoo: Palazzo Editions Ltd, 2017. ISBN 978-1-78675-038-9 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Clint_Eastwood&oldid=23497482”