Saakelin sunnuntai
| Saakelin sunnuntai | |
|---|---|
| Sunday Bloody Sunday | |
 |
|
| Ohjaaja | John Schlesinger |
| Käsikirjoittaja | Penelope Gilliatt |
| Tuottaja | Joseph Janni |
| Säveltäjä | Ron Geesin |
| Kuvaaja | Billy Williams |
| Leikkaaja |
Richard Marden Mary Kessell |
| Tuotantosuunnittelija | Luciana Arrighi |
| Pääosat |
Glenda Jackson Peter Finch Murray Head Peggy Ashcroft |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdistynyt kuningaskunta |
| Tuotantoyhtiö | United Artists |
| Levittäjä |
United Artists Netflix |
| Ensi-ilta | 1971 |
| Kesto | 110 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Saakelin sunnuntai (Sunday Bloody Sunday) on John Schlesingerin ohjaama brittiläinen draamaelokuva vuodelta 1971. Homo- ja biseksuaalisuutta käsittelevä ihmissuhdedraama on kirjailija ja filmikriitikko Penelope Gilliattin (1932–1993) ainoaksi jäänyt käsikirjoitus ja ehkä ensimmäinen valtavirran elokuva, jossa nähdään kahden miehen välinen suudelma[1]. Pääosia näyttelevät Peter Finch, Glenda Jackson ja heidän kummankin rakastajana Murray Head.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Epätavallisessa kolmiodraamassa eronnut lontoolaisnainen Alex Greville (Jackson) ja lääkärimies Daniel Hirsh (Finch) ovat molemmat rakastuneita nuoreen biseksuaaliin kuvanveistäjään Bob Elkiniin (Head) ja myös tietävät toistensa olemassaolosta. Kun Alex eikä Daniel kykene kumpikaan etenemään suhteessaan, Bob tekee ratkaisun heidän molempien puolesta ja alkaa järjestellä muuttoa yksin Lontoosta New Yorkiin, jossa näkee taiteelleen paremmat markkinat.[1][2]
Elokuva kuvaa 1970-luvun taitteen suurkaupungin kiireisten ammattilaisten hektistä elämäntapaa, joka ulottuu heidän työstään myös vapaa-aikaan. Tekstiplansseilla kerrotaan, mikä viikonpäivä on milloinkin menossa, lankapuhelimet pärisevät, keskusneidit yhdistävät puheluja ja ottavat muistiin viestejä, ja autolla juututaan ruuhkiin matkalla tapaamisesta toiseen.[3]
Elokuva päättyy epätavallisesti Danielin monologiin suoraan kameralle.
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Britannian Bafta-palkintogaalassa elokuva palkittiin vuoden parhaana ja Schlesinger parhaana ohjaajana. Myös Jackson ja Finch palkittiin rooleistaan ja Richard Marden parhaasta leikkauksesta.[4] New York Film Critics Circle palkitsi elokuvan käsikirjoituksen vuoden parhaana[5]. Elokuva tuotti myös muun muassa neljä Oscar-ehdokkuutta (Finch, Jackson, Schlesinger ja Gilliatt) ja parhaan englanninkielisen ulkomaisen elokuvan Golden Globen.
Saakelin sunnuntai valittiin 1900-luvun vaikuttavimpien brittiläisten elokuvien joukkoon BFI:n kyselyssä vuonna 1999[6]. The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[7]
Triviaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kolminkertaiseksi pääosa-Oscarin voittajaksi aikuisiällään edennyt Daniel Day-Lewis tekee elokuvassa 13-vuotiaana pienen sivuroolin yhtenä autoja naarmuttavista pojista[8][9].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Tapionsalo, Lasse: Sunday Bloody Sunday (1971) Elitisti.net. 17.5.2010. Viitattu 8.4.2019.
- ↑ Saakelin sunnuntai (1971) Elokuvauutiset. 14.1.2010. Viitattu 8.4.2019.
- ↑ Brown, Julia Prewitt: The Films of John Schlesinger, s. 132–133. Anthem Press, 2019. ISBN 9781783089796. Google Books (viitattu 16.7.2022).
- ↑ Saakelin sunnuntai keräsi palkintoja. Helsingin Sanomat, 25.2.1972, s. 13. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Vuoden parhaat filmit palkittiin New Yorkissa. Helsingin Sanomat, 2.1.1972, s. 8. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ BFI | Features | The BFI 100 web.archive.org. 14.5.2012. Viitattu 27.2.2022.
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.
- ↑ Daniel Day-Lewis - 'Sunday, Bloody Sunday', 1971 youtube.com. Viitattu 9.3.2024.
- ↑ Daniel Day-Lewis britannica.com. Viitattu 9.3.2024.