Kirje (vuoden 1940 elokuva)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirje
The Letter
Bette Davis in The Letter 2.jpg
Ohjaaja William Wyler
Perustuu W. Somerset Maughamin näytelmään
Pääosat Bette Davis
Herbert Marshall
James Stephenson
Frieda Inescort
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Warner Bros.
Ensi-ilta 1940
Kesto 95 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Kirje (The Letter) on William Wylerin ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1940.

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bette Davisin roolityötä kiitetään säkenöiväksi. Seitsemästä Oscar-ehdokkuudesta huolimatta elokuva ei saanut yhtään itse palkintoa.[1] Kuvaus ja valaisu saavat luonnehdinnan ”vaikuttavia”.[2]

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan tapahtumaympäristö on kumiplantaasi siirtomaahallinnon aikaisessa Malesiassa. Plantaasi-isännän vaimo Leslie Crosbie (Bette Davis) on ampunut tuttavamiehen, jota hän syyttää lähentelystä. Nainen ei ole ihan sitä miltä näyttää, mutta edes hänen miehensä ei näe totuutta, jolta perheen asianajajakin sulkee silmänsä.[2][1]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leslie Crosbien roolin näyttelee Bette Davis.
 Bette Davis  … Leslie Crosbie  
 Herbert Marshall  … Robert Crosbie  
 James Stephenson  … Howard Joyce  
 Gale Sondergaard  … rouva Hammond  
 Frieda Inescort  … Dorothy Joyce  
 Bruce Lester  … John Withers  
 Sen Yung  … Ong Chi Seng  
 Elizabeth Inglis (alkuteksteissä Elizabeth Earl)  … Adele Ainsworth  
 Cecil Kellaway  … Prescott  
 Doris Lloyd  … rouva Cooper  
 Willie Fung  … Chung Hi  
 Tetsu Komai  … Head Boy  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 5.11.2012, sivu D 7
  2. a b AL: Päivän elokuvia, Tv-maailma, 44/2012 sivu 13
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.