Tess – viattomuuden tarina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tess – viattomuuden tarina
Tess
Ohjaaja Roman Polański
Käsikirjoittaja Gerard Brach
John Brownjohn
Roman Polański
Perustuu Thomas Hardyn romaaniin Tessin tarina (1891)
Tuottaja Claude Berri
Säveltäjä Philippe Sarde
Kuvaaja Geoffrey Unsworth
Ghislain Cloquet
Leikkaaja Alastair McIntyre
Hervé de Luze
Tuotantosuunnittelija Pierre Guffroy
Pukusuunnittelija Anthony Powell
Pääosat Nastassja Kinski
Peter Firth
Leigh Lawson
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Ranska
 Britannia
Tuotantoyhtiö Renn Productions
Levittäjä Columbia Pictures
Netflix
Ensi-ilta Ranska 31. lokakuuta 1979
Yhdistynyt kuningaskunta 9. huhtikuuta 1981
Suomi 21. joulukuuta 1979
Kesto 190 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 25 000 000 Yhdysvaltain dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Tess – viattomuuden tarina (Tess) on Roman Polańskin ohjaama, ranskalais-brittiläisenä yhteistuotantona valmistunut historiallinen draamaelokuva vuodelta 1979. Elokuva perustuu Thomas Hardyn romaaniin Tessin tarina (1891).

Tess sijoittuu Dorsetin kreivikuntaan viktoriaanisella 1880-luvulla ja kuvaa päähenkilön onnettoman elämänkohtalon. Ironiset sattumat ohjaavat Tessin elämän käänteitä ja tekevät viattomasta ja vilpittömästä tytöstä lopulta kuolemantuomiotaan odottavan rikollisen.

The New York Timesin kriitikot valitsivat Tessin vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[1]

Päähenkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Nastassja Kinski … Teresa ”Tess” Durbeyfield  
 Peter Firth … Angel Clare, kirkkoherran poika  
 Leigh Lawson … Alec Stokes-d’Urberville  
 John Collin … John Durbeyfield, Tessin isä  
 Rosemary Martin … Joan Durbeyfield, Tessin äiti  

Tapahtumien taso[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva alkaa tilanteesta, jossa Tessin isä, köyhä ja yksinkertainen maalaismies John Durbeyfield, saa vihjeen, että Durbeyfieldin perhe saattaa polveutua d’Urbervillen ylhäisestä aatelissuvusta. Isä omaksuu vihjailun mielellään totuudekseen ja elääkin lopun elämänsä unelmoiden jalosukuisuutensa palauttamisesta niin että menettää lopunkin mielenkiintonsa työntekoon, mikä luonnollisesti pahentaa entisestään perheen kurjaa aineellista tilaa. Haaveilulle omistautuneen herra Durbeyfieldin sijaan hänen vaimonsa Joan osaa ajatella käytännöllisesti ja lähettää teini-ikäisen Tessin taloudellisen edun toivossa vierailulle hienojen sukulaisten luo d’Urbervillen sukukartanoon.

Perillä d’Urbervillen kartanossa Tessin ottaa vastaan hänen ”sukulaisensa” Alec d’Urberville, joka ajan myötä osoittautuu toiseksi tytön kohtaloon ratkaisevasti vaikuttavista miehistä. Tess ei saa sukulaisen vastaanottoa, mutta hänelle tarjoutuu sentään paikka kananhoitajana. Herra d’Urberville käyttää Tessin epävarmaa kokemattomuutta eri tavoin hyväkseen ja onnistuu lopulta viettelemään tämän. Kun viettelyn seuraukset valkenevat Tessille, hän karkaa kartanosta takaisin kotiseudulleen, mutta herra d’Urberville ei saa tietää niistä moniin vuosiin.

Ajan myötä uudessa palveluspaikassa Tess tutustuu toiseen elämänsä mieheen: oppineeseen kirkkoherran poikaan Angel Clareen, joka rakastuu tyttöön ja nai tämän. Vilpitön Tess haluaa heti vihkimisen jälkeen kertoa aviopuolisolleen elämänsä tarinan, ja tuoreen aviomiehen reaktio suistaa hänet onnen kynnykseltä jälleen kurjuuteen. Miehen myöhemmästä katumuksesta on enää ironista hyötyä. Riittävän pitkään kurjuutta taas maistettuaan Tess oivaltaa elämän lain: ”Kerran uhri, aina uhri.” Oivalluksensa jälkeen hän kohoaa oman elämänsä subjektiksi, monimielisesti viattomuudestaan luopumalla.

Elokuvan teemoista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thomas Hardyn alkuperäisromaanin tapaan Tess on kauttaaltaan ironian värittämä teos. Esimerkiksi sukujuurien merkitystä yhteiskunnallisen arvon mittana lähestytään teoksessa moniäänisesti, kuten kohtauksessa, jossa Durbeyfieldien aristokraattisten sukulaisten todellinen sukuperä paljastuu.

Tietyllä tavalla Tessin myöhemmän kohtalon sinetöi ironisesti heti elokuvan alussa pappismies, joka tytön isän ohi ratsastaessaan mainitsee tälle huolettomasti ja pahaa aavistamatta arvelunsa perheen jalosukuisuudesta. Tästä identiteettiä koskevasta paljastuksesta tapahtumat lähtevät liikkeelle. Yhteiskunnassa vallitseva kaksinaismoralismi on ankara nimenomaan naissukupuolelle, minkä osoittaminen tekee Hardysta yhden 1800-luvun naisasiakirjailijoista. Kirkon osallisuus kaksinaismoralismissa näkyy erityisen räikeästi kohtauksessa, jossa kylän kirkkoherra kieltäytyy siunaamasta Tessin aviottoman lapsen ruumista kirkkomaalle.

Elokuvan toteutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Polański sai sytykkeen elokuvahankkeelleen vaimoltaan Sharon Tatelta, joka ehdotti juuri ennen kuolemaansa Hardyn romaaniklassikon elokuvatoteutusta, mahdollisesti haluten jopa näytellä itse pääosan. Elokuva onkin omistettu alkuteksteissä ”Sharonille”.[2] Romaanin kaksi aiempaa elokuvasovitusta ovat mykkäelokuvat vuosilta 1913 ja 1924. Kun Polański muutamaa vuotta myöhemmin tutustui vasta teini-iässä olevaan näyttelijä Nastassja Kinskiin, hän totesi löytäneensä Tessin rooliin täydellisesti sopivan näyttelijän.

Suurin osa kuvauksista päätettiin toteuttaa Bretagnessa ja Normandiassa[3], sillä Ranskasta löytyi vielä 1970-luvun lopulla eteläistä Englantia runsaammin entisessä tilassaan yhä olevia maalaismiljöitä. Tosin kuvauspaikan valintaan vaikutti ehkä vielä voimakkaammin se, että ohjaaja pelkäsi tulevansa Britanniassa pidätetyksi yksityiselämänsä epäselvyyksien vuoksi. Epookkina toteutettuine pitkään kestäneine kuvauksineen Tess oli kalleimpia tuohon mennessä Ranskassa tuotettuja elokuvia.

Elokuvan kuvaus palvelee tehokkaasti teoksen kokonaisuutta[4]. Kuvaajaksi alun perin valittu Geoffrey Unsworth kuoli kesken hankkeen, joten Ghislain Cloquet palkattiin hänen tilalleen[5]. Erityisen muistettavana pidetään useita Unswortin kuvaamia maisemia elokuvan alkupuolelta[6]. Tuotannossa myös elokuvan puvustus oli yhdessä avainasemassa. Esimerkiksi Tess puetaan symbolisesti valkoisen eri sävyihin läpi elokuvan. Ainoan poikkeuksen tekee loppujakso, jossa hänellä on kuivuneen veren punainen, koketeeraava asu.

Verrattuna esimerkiksi Polańskin rajuun Macbeth-tulkintaan (1971) Tess on tyyliltään seesteinen ja pidättyväinen, kerronnaltaan helposti raskassoutuiseksikin leimattu. Kaikesta huolimatta se osoittautui yllätysmenestykseksi Yhdysvaltain elokuvateattereissa.[5]

Palkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stonehenge elokuvan loppukohtauksessa.selvennä

Oscar-palkinnot (1980)

César-palkinnot (1980)

  • paras elokuva: Roman Polański
  • paras ohjaus: Roman Polański
  • paras kuvaus: Ghislain Cloquet
  • lisäksi ehdokkuus sarjoissa paras naispääosa, paras musiikki ja paras lavastus.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 13.7.2016.
  2. ↑ ”7.3. Teemalauantai: Polanskin Tess”. Yle.fi (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 8.3.2009.
  3. ↑ ”Tess of the D’urbevilles”. Roman Polanski Vision. Viitattu 8.3.2009.
  4. ↑ Arthur Rankin: ”Painterly Moments in Roman Polanski’s Tess”. Senses of Cinema. Viitattu 8.3.2009.
  5. ↑ a b ”Tess”. BFI.org (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 8.3.2009.
  6. ↑ ”A Forum on Roman Polanski’s Tess”. Internet Encyclopedia of Cinematographers (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 8.3.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Serge July: Olipa kerran... Tess – viattomuuden tarina. (Il était une fois... Tess). Televisiodokumentti. Ranska, 2007.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tess_–_viattomuuden_tarina&oldid=21712143”