Ruben Östlund

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruben Östlund
Ruben Östlund (cropped).jpg
Syntymäaika 13. huhtikuuta 1974
Syntymäpaikka Styrsö, Göteborg, Ruotsi
Ammatti elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Claes Olle Ruben Östlund (13. huhtikuuta 1974[1] Styrsö, Göteborg, Ruotsi[2]) on ruotsalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja.

Östlund työskenteli 1990-luvulla hiihtokeskuksissa ja teki lasketteluelokuvia.[3] Myöhemmin hän opiskeli elokuvan tekoa Göteborgin yliopiston elokuvakoulussa. Östlund kiittää, että koulussa kannustettiin etsimään omaa ääntä ja tuettiin ensisijaisesti taiteilijoita, mikä on ”erityistä nykypäivän kaupallisen elokuva-ajattelun keskellä”.[4]

Östlundin elokuva Play (2011) perustui uutiseen, jossa kerrottiin kuinka somalipojat ryöstivät samanikäisiä poikia ruotsalaisessa kauppakeskuksessa. Östlund päätti tehdä siitä provokatiivisen elokuvan. Valmistumisvuonnaan 2011 se esitettiin Cannesissa ja herätti toimittajat kysymään, onko hän rasisti.[4] Elokuva sai vuonna 2012 Guldbagge-palkinnon parhaasta ohjauksesta ja parhaasta kuvauksesta[2].

Östlund vieraili kesäkuussa 2012 Sodankylän elokuvajuhlilla, missä esitettiin hänen neljä pitkää elokuvaansa ja yksi lyhytelokuva.[4]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Thunberg, Karin: Envis provokatör Svenska Dagbladet. 28.10.2011. Viitattu 14.6.2012. (ruotsiksi)
  2. a b Program. Stysomissionskyrka.se. Viitattu 14.6.2012. (PDF) (ruotsiksi)
  3. Pallas, Hynek: Ruben Östlunds familjeflykt Svenska Dagbladet. 14.4.2013. Viitattu 21.5.2017. (ruotsiksi)
  4. a b c Hannula, Marja: Hiihtopummista tuli kohuohjaaja. Helsingin Sanomat 14.6.2012, s. C 3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.