Valamiesten ratkaisu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valamiesten ratkaisu
12 Angry Men
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Sidney Lumet
Käsikirjoittaja Reginald Rose
Tuottaja
Säveltäjä Kenyon Hopkins
Kuvaaja Boris Kaufman
Leikkaaja Carl Lerner
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö United Artists
Ensi-ilta
Kesto 96 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Valamiesten ratkaisu (12 Angry Men) on yhdysvaltalainen Sidney Lumetin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1957. Elokuva pohjautuu Reginald Rosen samannimiseen näytelmään. Elokuvan pääosassa näyttelee Henry Fonda, joka toimi myös Rosen kanssa elokuvan toisena tuottajana. Elokuva saavutti muun muassa kolme Oscar-ehdokkuutta ja neljä Golden Globe -ehdokkuutta.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa yhteen huoneeseen, jossa oikeudenkäynnin valamiehet valmistelevat omaa päätöstään surmaoikeudenkäynnin ratkaisusta. Nuorta latinomiestä syytetään puukotuksesta, ja jury on valmis tuomitsemaan miehen. Vain yksi kahdestatoista jäsenestä, valamies numero kahdeksan (Henry Fonda), on eri mieltä.

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iltalehden Tuomas Riskala piti (2011) Lumetin "järisyttävää esikoispitkää" kaikkien aikojen oikeussalidraamana. Elokuvan nerous kiteytyy hänestä täydellistä lähenevässä henkilökuvauksessa.[1]

Elokuva valittiin vuonna 2007 Yhdys­valtojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteetti­sesti, historialli­sesti tai kulttuuri­sesti merkittäviä amerikkalais­elokuvia.[2] The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tuomas Riskala: TV Elokuvat. Iltalehti, 2011, nro 26. - 27.11., s. 57.
  2. Complete National Film Registry Listing, National Film Preservation Board, Library of Congress. Viitattu 13.7.2016.
  3. The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 13.7.2016.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.