Henki etsii asuntoa
| Henki etsii asuntoa | |
|---|---|
| Here Comes Mr. Jordan | |
 |
|
| Ohjaaja | Alexander Hall |
| Käsikirjoittaja | |
| Perustuu | Harry Segallin näytelmään Heaven Can Wait |
| Tuottaja | Everett Riskin |
| Säveltäjä | |
| Kuvaaja | Joseph Walker |
| Leikkaaja | Viola Lawrence |
| Tuotantosuunnittelija | Lionel Banks |
| Pukusuunnittelija | Edith Head |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Columbia Pictures |
| Levittäjä |
Columbia Pictures Netflix |
| Ensi-ilta | 1941 |
| Kesto | 93 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Henki etsii asuntoa (Here Comes Mr. Jordan) on Alexander Hallin ohjaama yhdysvaltalainen komediaelokuva vuodelta 1941. Siinä ennen aikojaan kuoleva ammattinyrkkeilijä joutuu taivaan portilla Pietarin takaisinkäännyttämäksi ja palaa maan päälle.[1] Elokuva perustuu Harry Segallin näytelmään Heaven Can Wait, josta sovitettu käsikirjoitus toi Sidney Buchmanille ja Seton I. Millerille Oscar-palkinnon.
Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Robert Montgomery | … | Joe Pendleton / Bruce Farnsworth |
| Evelyn Keyes | … | Bette Logan |
| Claude Rains | … | herra Jordan |
| Rita Johnson | … | Julia Farnsworth |
Vastaanotto ja myöhempi arvostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henki etsii asuntoa sai parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkinnon ja tuotti ehdokkuudet myös parhaan ohjauksen (Hall), parhaan elokuvan ja parhaan miessivuosan (Gleason) kategorioissa.
The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa.[2]
Uusintaversio 1978[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Warren Beatty ja Buck Henry ohjasivat saman näytelmän pohjalta elokuvan Taivas saa odottaa (1978).
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Päivän elokuvat lyhyesti, Helsingin Sanomat 3.11.1988, sivu 59.
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 31.7.2017. (englanniksi)