Quentin Tarantino
| Quentin Tarantino | |
|---|---|
 Tarantino San Diegon Comic-Conissa vuonna 2015. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Quentin Jerome Tarantino |
| Syntynyt | 27. maaliskuuta 1963 Knoxville, Tennessee, Yhdysvallat |
| Ammatti | elokuvaohjaaja, elokuvakäsikirjoittaja, elokuvatuottaja, näyttelijä, elokuvakriitikko |
| Puoliso | Daniella Tarantino ( 2018)[1] |
| Lapset | 2 |
| Ohjaaja | |
| Aktiivisena | 1988– |
| Tunnetuimmat ohjaukset | |
 Nimikirjoitus |
|
| Palkinnot | |
|
Parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar |
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Quentin Jerome Tarantino (s. 27. maaliskuuta 1963 Knoxville, Tennessee) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja. Hänen elokuvilleen on ominaista aikatasoilla leikkiminen, viittaukset vanhoihin elokuviin, pitkät otokset, pitkät dialogit, musta huumori ja tyylitelty väkivalta.
Tarantinon ohjaajanura alkoi elokuvalla Reservoir Dogs (1992). Tämän jälkeen Tarantino teki läpimurtoelokuvansa Pulp Fiction (1994), joka voitti Cannesin Kultaisen palmun sekä Oscar-palkinnon parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Tarantino on uransa aikana saanut lisäksi toisen Oscarin, kaksi Bafta-palkintoa ja neljä Golden Globe -palkintoa.
Muut Tarantinon elokuvat ovat Jackie Brown (1997), kaksiosainen Kill Bill (2003 / 2004), Death Proof (2007), Kunniattomat paskiaiset (2009), Django Unchained (2012), The Hateful Eight (2015) ja Once Upon a Time in Hollywood (2019). Tarantino on myös näytellyt, julkaissut elokuvakritiikkiä ja kirjoittanut kaksi kirjaa.
Tarantino on todennut vuosien varrella, että aikoo eläköityä elokuvien tekemisestä kymmenennen eli seuraavan elokuvansa jälkeen. Vuonna 2025 hän kertoi olevansa edelleen samalla kannalla, keskittyen ensimmäiseen näytelmäänsä, jonka pyrkii saamaan ensi-iltaan Lontoossa 2026. Mikäli näytelmä menestyy, Tarantino saattaa tehdä samasta tekstistä viimeisen elokuvansa.
Varhaiset elämänvaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Quentin Jerome Tarantino syntyi 27. maaliskuuta 1963 Knoxvillessä Tennesseessä. Äiti Connie nimesi hänet Quentiniksi ihailemansa Gunsmoke-lännensarjan sankarin, Burt Reynoldsin esittämän Quint Asperin mukaan, ja kertoi myöhemmin: ”Halusin pojalleni nimen, joka täyttäisi kokonaisen valkokankaan”. Connie (o.s. McHugh) oli sukutaustaltaan amerikanirlantilainen ja cherokee. Quentinin isä, amerikanitalialainen Tony Tarantino oli opiskellut teatterikoulussa ja työskenteli muusikkona. Connie oli 15-vuotias sairaanhoidon opiskelija, kun hän alkoi odottaa Quentinia. Tony Tarantino oli 21-vuotias. He erosivat kaksi vuotta Quentinin syntymän jälkeen.[2]
Äiti ja Quentin muuttivat Los Angelesin lähiseudulle. Quentin pääsi äidin ja isäpuolensa Curtisin mukana usein elokuviin, vaikka perhe oli köyhä. Siihen aikaan pikkulapsetkin pääsivät katsomaan aikuisten elokuvia, joissa oli seksiä ja väkivaltaa. Quentin ahmi elokuvia ja televisio-ohjelmia ja yritti painaa mieleensä kaiken niihin liittyvän. Koulusta hän ei pitänyt ja menestyi siellä huonosti. Äiti erosi myös toisesta miehestään, ja kymmenvuotias Quentin asui väliaikaisesti isovanhempiensa luona Tennesseessä.[3]
Murrosikäisenä Tarantino ihaili erityisesti kungfu-elokuvia sekä blaxploitaatioelokuvia, sillä perhe asui mustien asuinalueella. Hänen kirjailijasuosikkinsa oli Elmore Leonard, jolta hän on sanonut oppineensa lähes kaikki kirjalliset taitonsa.[4]
Tarantino keskeytti koulun yhdeksännellä luokalla eikä saanut päättötodistusta. Hän sai 16-vuotiaana töitä pornoteatterin paikannäyttäjänä, vaikkei pitänytkään pornoelokuvista. Tarantino kävi kolme vuotta näyttelijäkursseilla tavoitteenaan päästä työskentelemään suurten elokuvaohjaajien kanssa. Hän katsoi 17–21-vuotiaana vähintään 200 elokuvaa vuosittain ja sen lisäksi paljon televisiota. Hän kirjoitteli huvikseen elokuvakohtauksia, ja vähitellen häntä alkoi houkuttaa ajatus ryhtyä itsekin elokuvantekijäksi. Hän ihaili erityisesti ohjaaja Howard Hawksia tämän monipuolisuuden takia.[5]
Lopetettuaan työt pornoteatterissa Tarantino teki jonkin aikaa sekalaisia hanttihommia. Lopulta hän aloitti työt Manhattan Beachissä sijaitsevassa videovuokraamossa. Liikkeessä hän sai katsella elokuvia ilmaiseksi, ja hänen laajasta elokuvatuntemuksestaan oli asiakkaille paljon hyötyä. Tarantino työskenteli siellä viiden vuoden ajan.[6] Videovuokraamossa työskentelynsä ohessa Tarantino teki vuosina 1984–1987 viikonloppuisin lainakameralla mustavalkoista lyhytelokuvaansa My Best Friend’s Birthday. Elokuvan tekoon meni häneltä kolme ja puoli vuotta sekä 5 000 dollaria. Se jäi silti keskeneräiseksi ja Tarantinon mukaan osittain tuhoutui tulipalossa. Tarantino itse piti elokuvaansa huonona, mutta siinä oli jo nähtävillä myöhemmin Tarantinon tavaramerkeiksi nousseita elementtejä, kuten elämänmakuista dialogia.[7]
Tarantino pyrki saamaan televisiorooleja väittämällä esiintyneensä pienissä rooleissa arvostetuissa elokuvissa. Hän saikin muutaman sekunnin roolin Elvis Presley -imitaattorina sarjassa Tyttökullat. Hän oli kirjoittanut kaksi elokuvakäsikirjoitusta, True Romance ja Syntyneet tappajiksi, mutta ei saanut niitä moneen vuoteen myytyä tai kerättyä niiden filmaamiselle rahoitusta.[8]
Elokuvaura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1990-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarantino sai viimein Roger Avaryn kanssa tekemänsä True Romancen käsikirjoituksen myytyä aluksi 30 000 dollarilla, lopulta 50 000 dollarilla. Rahat hän sijoitti tulevaan elokuvaansa Reservoir Dogs. Tarantinolla oli tarkoitus kuvata elokuva 12 päivässä ja käyttää näyttelijöinä ystäviään ja työpaikkansa videovuokraamon väkeä.[9] Huippunäyttelijä Harvey Keitel tuli kuitenkin mukaan hankkeeseen luettuaan käsikirjoituksen, ja hänen vetovoimansa ansiosta elokuva sai rahoitusta ja budjetti kasvoi 1,5 miljoonaan dollariin. Keitel myös auttoi Tarantinoa valitsemaan näyttelijöitä elokuvaan ja näytteli siinä itsekin, kuten myös Tarantino.[10]
Reservoir Dogs sai ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla 1992. Useimmat katsojat pitivät siitä, mutta jotkut arvostelijat kauhistelivat sen väkivaltaisuutta. Elokuva pääsikin teatterilevitykseen vasta kolme kuukautta myöhemmin. Se esitettiin Cannesin elokuvajuhlilla, ja Tarantinosta tuli sen suuren suosion myötä maailmankuulu ohjaaja. Yhdysvaltain teattereissa elokuva tuotti vaatimattomasti kolme miljoonaa dollaria.[11]
Reservoir Dogsin menestyksen myötä Tarantinolle ehdotettiin hänen käsikirjoituksensa True Romancen ohjaamista, mutta Tarantino halusi mieluummin keskittyä seuraavaan hankkeeseensa Pulp Fictioniin. Tarantino ei osallistunutkaan juuri mitenkään Tony Scottin ohjaaman True Romancen (1993) tekemiseen. Hän oli kuitenkin näkyvästi mukana sen mainoskampanjassa ja oli tyytyväinen Tony Scottin työhön, vaikka elokuva ei menestynytkään lippuluukuilla.[12] Ennen Pulp Fictionia julkaistiin Tarantinon käsikirjoitukseen pohjautunut elokuva Syntyneet tappajiksi (1994). Ohjaaja Oliver Stone teki Tarantinon vanhaan käsikirjoitukseen kuitenkin paljon muutoksia, mikä johti riitoihin Tarantinon ja Stonen välillä.[13]
Tarantinon toinen elokuva Pulp Fiction (1994) sai 8,5 miljoonan dollarin budjetin.[14] Elokuva koostui kolmesta tarinasta, jotka loppua kohden kietoutuivat yhteen. Kohtaukset olivat epälineaarisessa järjestyksessä. Käsikirjoituksen Tarantino oli kirjoittanut yhdessä Roger Avaryn kanssa.[15] Tarantino pyrki ennen elokuvan julkaisua saamaan käsikirjoituksen kokonaan omiin nimiinsä, mikä koetteli Tarantinon ja Avaryn pitkää ystävyyttä.[16] Pulp Fiction tuotti maailmanlaajuisesti 214 miljoonaa dollaria.[17] Se voitti Kultaisen palmun vuoden 1994 Cannesin elokuvajuhlilla ja toi Tarantinolle parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinnon. Elokuva nosti John Travoltan uran uuteen nousuun ja Samuel L. Jacksonin lopullisesti Hollywoodin tähtien joukkoon.lähde?
Vuonna 1995 Tarantino ohjasi yhden osion elokuvaan Neljä huonetta. Tarantinon episodi oli 21 minuutin mittainen ja perustui Roald Dahlin novelliin.[18] Tarantinon kolmas elokuvaohjaus oli Jackie Brown (1997). Rikosdraama perustuu Elmore Leonardin romaaniin Rommipunssi. Tarantino otti elokuvaan vaikutteita 1970-luvun blaxploitaatioelokuvista, ja pääosaa esittikin lajityypin veteraani Pam Grier.[19] Elokuva etenee perinteisen lineaarisesti, toisin kuin Tarantinon ensimmäiset kaksi elokuvaa, eikä siinä ole yhtä paljon väkivaltaakaan. Elokuva jakoi kriitikot siksi kahteen leiriin, eikä se ole menestynyt yhtä hyvin kuin Tarantinon useimmat muut elokuvat. Tarantino itse sanoi, ettei haluakaan tulla tunnetuksi vain yhdentyyppisistä elokuvista.[20] Ohjaaja Spike Lee arvosteli filmiä siitä, että siinä käytettiin liikaa sanaa nigger (’nekru’). Tarantino ja Lee ovat olleet huonoissa väleissä siitä lähtien.[21]
2000-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Tarantino alkoi Jackie Brownin jälkeen käsikirjoittaa Kill Billiä, jonka ajatuksen hän oli kehitellyt jo Pulp Fictionin teon aikaan yhdessä Uma Thurmanin kanssa. Elokuva on kostotarina, jossa sekoitetaan monia eri lajityyppejä: samurai-eepoksia, yakuza-elokuvia, hongkongilaisia taisteluelokuvia ja spagettiwesternejä. Tarantino kuvasi nyt ensi kertaa ulkomailla, muun muassa Japanissa, Hongkongissa ja Kiinassa, koska halusi aasialaisia vaikutteita. Hän esimerkiksi kuvasi taistelukohtaukset hongkongilaiseen tapaan aikajärjestyksessä.[22] Alun perin yli kolmetuntinen elokuva jaettiin kaksiosaiseksi: Kill Bill: Volume 1 (2003) ja Kill Bill: Volume 2 (2004).[23] Eepos ei saanut Oscar-ehdokkuuksia, mutta Tarantino valittiin vuonna 2004 Cannesissa tuomariston puheenjohtajaksi yhtenä nuorimmista ohjaajista elokuvajuhlien historiassa.[24]
Tarantino oli ystävystynyt nuoren ohjaajan Robert Rodriguezin kanssa Toronton elokuvajuhlilla 1992. Sen jälkeen he työskentelivät useasti yhdessä.[25] Kaksikon ensimmäisiä yhteistöitä olivat Neljä huonetta (1995, molemmat kirjoittivat ja ohjasivat omat jaksonsa elokuvasta) ja Hämärästä aamunkoittoon (1996, Tarantino kirjoitti, Rodriguez ohjasi). Rodriguez sävelsi Tarantinon elokuvaan Kill Bill: Volume 2 musiikin nimellisellä dollarin palkkiolla, ja vastapalveluksena Tarantino ohjasi samalla palkalla yhden kohtauksen Rodriguezin Sin Cityyn (2005).[26] Elokuvaan Grindhouse miehet ohjasivat ja käsikirjoittivat oman osansa, Tarantino osan Grindhouse: Death Proof (2007). Yli kolmituntinen kokonaisuus ei menestynyt hyvin Yhdysvalloissa. Tarantino arveli syyksi elokuvien pituutta sekä sitä, ettei yleisö tuntenut grindhouse-kulttuuria niin hyvin kuin hän oli olettanut. Euroopassa elokuva esitettiin kahtena erillisenä puolitoistatuntisena elokuvana, mutta sen katsojaluvut jäivät sielläkin vaatimattomiksi.[27]
Vuonna 2004 Tarantino palasi toiseen maailmansotaan sijoittuvan spagettiwesternmäisen Kunniattomat paskiaiset -aiheen pariin. Hän oli alkanut käsikirjoittaa tarinaa jo vuonna 1998, mutta se oli jäänyt sivuun Kill Billin ajaksi. Tarantino oli aluksi aikonut pysyttäytyä historiallisissa tosiasioissa, mutta tarinasta tuli toden ja fiktion sekoitus. Tarantino suunnitteli käsikirjoituksesta ensin minisarjaa televisioon, sillä hän pelkäsi ryhtyä ohjaamaan toista suurta elokuvaeeposta heti Kill Billin jälkeen. Kunniattomat paskiaiset (2009) kuvattiin Euroopassa, suuri osa näyttelijöistä oli saksalaisia, ja elokuvassa puhutaan useaa kieltä. Elokuva oli suurmenestys, ja Tarantino oli siitä ehdolla parhaan ohjauksen ja alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkintojen saajaksi.[28]
2010-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Django Unchained (2012) on Tarantinon kunnianosoitus spagettiwesternien ohjaaja Sergio Leonelle. Hän sijoitti elokuvansa Yhdysvaltain sisällissotaa edeltäneeseen aikaan ja otti siinä kantaa orjien riistoon.[29] Elokuva on kostotarina ja jälleen hyvin väkivaltainen. Se tuotti koko maailmassa yhteensä 425 miljoonaa dollaria, ja se oli Tarantinon suurin siihenastinen myyntimenestys. Django Unchained toi Tarantinolle Oscarin parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta.[30]
Tarantinon ohjaustyö The Hateful Eight (2015), kertoo 1800-luvulle sijoittuvan tarinan kahdeksasta toisilleen vieraasta ihmisestä, jotka lumimyrsky on vanginnut postivaunuasemalle. Tarantino kuvasi elokuvan harvinaisella erikoisleveällä Ultra Panavision 70 -formaatilla.[31]
Tarantinon yhdeksäs elokuva Once Upon a Time in Hollywood sai ensi-iltansa heinäkuussa 2019. Elokuva kertoo televisionäyttelijästä ja tämän sijaisnäyttelijästä Hollywoodissa sen kulta-ajan viimeisinä vuosina.[32] Elokuvassa käsitellään myös näyttelijä Sharon Taten murhaa.[33] Pääosissa olivat Leonardo DiCaprio, Brad Pitt ja Margot Robbie.
2020-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarantino on kirjoittanut elokuvan The Adventures of Cliff Booth, joka keskittyy Once Upon a Time in Hollywoodin hahmoon Cliff Boothiin (Brad Pitt). Sen kuitenkin ohjaa David Fincher, eikä Tarantino itse.[34] Elokuvan odotetaan tulevan ensi-iltaan vuonna 2026, jakelijana Netflix.[35]
Toteutumattomat elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarantino olisi aikoinaan halunnut ohjata Ian Flemingin romaanin Casino Royale. Hän yritti saada oikeudet teokseen ensimmäisen kerran jo 90-luvulla. Elokuvastudio ei kuitenkaan innostunut hänen ideastaan tuolloin eikä myöhemminkään. Tarantinon Casino Royale olisi ollut mustavalkoinen. James Bondia olisi esittänyt Tarantinon suosikki Pierce Brosnan, joka Tarantinon mukaan oli kiinnostunut hankkeesta. Tarantino on väittänyt, että hänen julkinen kiinnostuksensa auttoi käynnistämään hankkeen, joka johti lopulta vuoden 2006 elokuvaan. Aikaisemmin Casino Royalea oli sanottu mahdottomaksi filmata.[36]
Vuonna 2023 uutisoitiin Tarantinon kymmenennen elokuvan olevan nimeltään The Movie Critic, joka pohjautuisi 1970-luvulla eläneeseen oikeaan elokuvakriitikkoon.[37] Tarantino kuitenkin hylkäsi projektin esituotantovaiheessa, koska hänen mukaansa olisi ollut tuotannollisesti monella tapaa saman kaltainen kuin Once Upon a Time in Hollywood. Samalla Tarantino myös koki, että elokuvan aihe ei olisi yhtä mielenkiintoinen katsojille kuin hänen edellisensä[38].
Eläköityminen elokuvista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarantino on jo vuosia ilmaissut lopettavansa elokuvauransa kymmenennen elokuvan jälkeen. Hän on kuvaillut syitään muun muassa seuraavasti: ”Mielestäni pitäisi lopettaa, ennen kun ihmiset alkavat anella sen perään. Pidän ideasta, että he jäävät haluamaan lisää. Ohjaaminen on nuorten miesten hommaa, ja pidän ajatuksesta, että ensimmäisen ja viimeisen elokuvani välillä on omanlainen napanuorayhteys”. Tarantino on verrannut elokuvien tekemistä vuoristokiipeilyyn ja todennut, että hänen ”vuorensa ovat jo kiivetty”.[39][40]
Tarantino on myös kertonut olevansa tyytymätön elokuvan asemaan nykypäivänä; ”Mikä vittu edes on elokuva nyt? Jokin, joka pyörii symbolisesti elokuvateattereissa neljä vitun viikkoa, ja toisella viikolla sen voi jo katsoa televisiosta?”. Tämä on yksi syy, miksi näytelmäkirjallisuus viehättää Tarantinoa entistä enemmän. Hän mieltää yhteisöllisen katsomiskokemuksen tärkeänä ja näkee, että se on elokuvan osalta ohi, mutta teatterissa vielä mahdollista.[41]
Vuonna 2025 uutisoitiin, että Tarantino on kirjoittanut ensimmäisen näytelmänsä, jonka hän pyrkii saamaan ensi-iltaan Lontoossa vuonna 2026. Tarantino myös vihjasi, että jos näytelmä menestyy, hän saattaa tehdä samasta tekstistä viimeisen elokuvansa. Tarantino samalla kuitenkin ilmaisi, että hän ei koe minkäänlaista kiirettä seuraavan elokuvansa suhteen. Hän haluaa, että poikansa on tarpeeksi vanha saadakseen siitä ikimuistoisen kokemuksen itselleen.[40][41]
Ominaispiirteitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheet ja rakenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarantinon elokuvissa on joskus epälineaarinen rakenne, eli kohtauksia ei näytetä aikajärjestyksessä vaan sekajärjestyksessä ja takaumin. Hahmot käyvät usein pitkiä ja nokkelia vuoropuheluja aiheista, jotka eivät näytä liittyvän elokuvan juoneen mutta saattavat paljastaa asioita hahmojen luonteesta. Tarantinon elokuvissa on paljon veristä väkivaltaa, joka on usein tyyliteltyä ja epärealistista.[42]
Tarantinon elokuvien kerronnalliset ratkaisut, visuaalinen maailma ja ääniraita vilisevät viittauksia populaarikulttuuriin ja elokuvahistoriaan. Tarantino myös lainailee unohduksiin jääneistä elokuvan tyyleistä.[43] Etenkin ensimmäisissä elokuvissaan Tarantino antoi päärooleja näyttelijöille, jotka olivat olleet suosionsa huipulla 1970-luvulla. Heitä olivat John Travolta, Kurt Russell, Pam Grier ja Robert Forster.[44]
Kuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarantino kuvaa elokuvansa filmille ja kritisoi digitaalista elokuvausta.[45] Hän ei käytä tietokoneella luotuja visuaalisia erikoistehosteita.[46]
Tuotesijoittelun välttämiseksi Tarantino on keksinyt useita kuvitteellisia tuotemerkkejä elokuviinsa: Red Apple Cigarettes, Big Kahuna Burger, Acuña Boys Tex-Mex Food, Tenku Brand Beer, K-Billy, G.O. Juice, Teriyaki Donut ja Jack Rabbit Slim’s.[47][48]
Tunnusmerkkejä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarantinon elokuvissa on visuaalisia tunnusmerkkejä, joita hän käyttää usein. Hänen hahmonsa käyttävät usein Tarantinon 1960- ja 1970-lukujen elokuvissa näkemiä vaatteita. Jokaisessa hänen elokuvassaan on kohtaus, jossa matalalla oleva kamera kuvaa ylöspäin. Kuvakulmalla Tarantino korostaa kuvattujen hahmojen tärkeyttä ja valtaa. Tämän kuvakulman muunnelma on Tarantinon usein kuvaama ”takakonttikohtaus”, jossa kamera kuvaa auton sisäpuolelta hahmoja, jotka avaavat auton takakontin.[44]
Musiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarantinon elokuvien ääniraidat ovat maineikkaita. Toisin kuin yleensä, ohjaaja ei käytä elokuvaa varten tehtyjä alkuperäissävellyksiä (poikkeuksena The Hateful Eight, johon Ennio Morricone sävelsi musiikin) tai valjasta teoksiaan tuoreiden hittien markkinointiin. Tarantino käyttää elokuvissaan runsaasti 1900-luvun jälkipuoliskon populaarimusiikkia, kuten amerikkalaista motownia, soulia, funkia ja surf-musiikkia. Elokuvien soundtrackeilla on ollut jo unohdettujen artistien teoksia ja uudempaakin marginaalimusiikkia. Tarantinon elokuvaan pääsy on mahdollistanut myös joidenkin artistien hetkellisen uran elpymisen, kuten vaikkapa Pulp Fictionista tutun ”Misirlou”-kappaleen esittäneen Dick Dalen tapauksessa kävi. Tarantinon taipumusta lainata menneestä ja viljellä viittauksia populaarimusiikin historiaan voi verrata Tarantinon tapaan lainata unohduksiin jääneistä elokuvan tyyleistä.[43]
Suosikkielokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarantinon omat 11 suosikkielokuvaa ovat:
- Hyvät, pahat ja rumat (Sergio Leone, 1966)
- Rio Bravo (Howard Hawks, 1959)
- Blow Out – viimeinen todistaja (Brian De Palma, 1981)
- Taksikuski (Martin Scorsese, 1976)
- Meidän vastaeronneiden kesken (Howard Hawks, 1940)
- Five Fingers of Death (Jeong Chang-Hwa, 1972)
- Pandoran lipas (G. W. Pabst, 1929)
- Carrie (Brian De Palma, 1976)
- Onko rouvani uskoton? (Preston Sturges, 1948)
- Tie Kairoon (Billy Wilder, 1943)
- Tappajahai (Steven Spielberg, 1975)[49]
Näyttelijät Tarantinon elokuvissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Näyttelijä | Reservoir Dogs (1992) | Pulp Fiction (1994) | Jackie Brown (1997) | Kill Bill: Volume 1 (2003) | Kill Bill: Volume 2 (2004) | Death Proof (2007) | Kunniattomat paskiaiset (2009) | Django Unchained (2012) | The Hateful Eight (2015) | Once Upon a Time in Hollywood (2019) |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Samuel L. Jackson | 
|
|
|
|
|
|
||||
| Michael Madsen |
|
|
|
|
| |||||
| Tim Roth |
|
|
|
| ||||||
| Harvey Keitel |
|
|
|
|||||||
| David Steen |
|
|
| |||||||
| Uma Thurman |
|
|
|
|||||||
| Zoë Bell | † | † |
|
† |
|
|
| |||
| James Parks |
|
|
|
|
||||||
| Michael Parks |
|
|
|
|
||||||
| Jonathan Loughran |
|
|
|
|||||||
| Michael Bowen |
|
|
|
|||||||
| Sid Haig |
|
|
||||||||
| Michael Bacall |
|
|
|
|||||||
| Eli Roth |
|
|
||||||||
| Julie Dreyfus |
|
|
||||||||
| Omar Doom |
|
|
| |||||||
| Kurt Russell |
|
|
| |||||||
| Monica Staggs |
|
| ||||||||
| Brad Pitt |
|
| ||||||||
| Leonardo DiCaprio |
|
| ||||||||
| Bruce Dern |
|
|
| |||||||
| Christoph Waltz |
|
|
||||||||
| Craig Stark |
|
|
| |||||||
| Walton Goggins |
|
|
||||||||
| Steve Buscemi |
|
|
||||||||
| James Remar |
|
| ||||||||
| Perla Haney-Jardine |
|
| ||||||||
| Bo Svenson |
|
|
||||||||
| Jacky Ido |
|
|
†: sijaisnäyttelijänä
Näyttelijänä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarantino on usein kirjoittanut itselleen pienehkön roolin omiin elokuviinsa. Niiden lisäksi hän on näytellyt muiden ohjaamissa elokuvissa ja joissakin televisiosarjojen jaksoissa.[50] Tarantino on aikoinaan halunnut olla vakavasti otettava näyttelijä eikä vain ohjaaja, joka näyttelee huvikseen omissa elokuvissaan. Sittemmin hän on luopunut ajatuksesta[51].
Vuonna 1998 Tarantino vieraili Broadwaylla, jossa hän näytteli pääosaa näytelmässä Wait Until Dark. Teatterikriitikot suhtautuivat pääosin kielteisesti Tarantinon suoritukseen.[52]
Elokuvakriitikkona
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarantino on julkaissut elokuvakritiikkejä omistamansa New Beverly Cineman verkkosivuilla. Hänet on hyväksytty Rotten Tomatoes -sivuston kriitikoksi.[53][54][55]
Tarantinoon eniten vaikuttanut kriitikko on The New Yorker -lehden Pauline Kael (1919–2001). Etenkin Kaelin arvostelu Jean-Luc Godardin elokuvasta Laittomat (Bande à part, 1964) oli Tarantinolle merkittävä. Tarantinon mukaan seuraava lainaus vaikutti syvästi hänen omaan estetiikkaansa nuorena elokuvantekijänä: ”Aivan kuin ranskalainen runoilija olisi ottanut tavallisen banaalin amerikkalaisen rikosromaanin ja kertoisi meille sen romantiikan ja kauneuden, jonka hän luki rivien välistä”.[56]
Kirjailijana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarantino teki vuonna 2020 kahden kirjan sopimuksen kustantaja HarperCollinsin kanssa. Tarantinon ensimmäinen kirja Once Upon a Time… in Hollywood (2021, suomennettu) on romaaniversio samannimisestä elokuvasta. Tarantinon toinen kirja Cinema Speculation (2022) on yhdistelmä muistelmaa ja elokuvaesseitä, ja se käsittelee erityisesti 1970-luvun amerikkalaista elokuvaa.[57]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarantino on seurustellut muun muassa näyttelijä Mira Sorvinon ja ohjaaja Sofia Coppolan kanssa.[58] Tarantino kihlautui israelilaisen laulajan Daniella Pickin kanssa vuonna 2017.[59] Pari avioitui vuonna 2018[60], ja helmikuussa vuonna 2020 heille syntyi poika.[61] Heinäkuussa 2022 he saivat tyttölapsen[62].
Tarantino ei nähnyt isäänsä vuosien 1965–1995 aikana ja on sen jälkeen torjunut tämän yhteydenotot.[2]
Tarantino asuu Los Angelesin Hollywood Hillsissä talossa, jonka hän osti vuonna 1996.[63] Lapsensa syntymän jälkeen hän on viettänyt osan ajastaan Israelissa.[61]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Quentin Tarantinon filmografia
- Reservoir Dogs (1992)
- Pulp Fiction – Tarinoita väkivallasta (1994)
- Jackie Brown (1997)
- Kill Bill: Volume 1 (2003)
- Kill Bill: Volume 2 (2004)
- Death Proof (2007)
- Kunniattomat paskiaiset (2009)
- Django Unchained (2012)
- The Hateful Eight (2015)
- Once Upon a Time in Hollywood (2019)
Tarantino ohjasi yhden jakson television draamasarjaan Teho-osasto vuonna 1995. Hän ohjasi C.S.I.-sarjan viidennen tuotantokauden päätösjakson ”Grave Danger”, josta hän sai Emmy-palkintoehdokkuuden.[64]
Tunnustukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarantinolle on myönnetty kaksi Oscar-palkintoa parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta (Pulp Fiction ja Django Unchained). Samoista elokuvista hänelle myönnettiin myös parhaan käsikirjoituksen Golden Globe -palkinto.[64]
Merkittävimmät palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinto:[65]
Parhaan käsikirjoituksen Golden Globe -palkinto:[66]
Merkittävimmät ehdokkuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Parhaan ohjauksen Oscar-palkinto:[65]
- 1995 Pulp Fiction – Tarinoita väkivallasta
- 2010 Kunniattomat paskiaiset
- 2020 Once Upon a Time in Hollywood
Parhaan ohjauksen Golden Globe -palkinto:[66]
Parhaan käsikirjoituksen Golden Globe -palkinto:[66]
- 2010 Kunniattomat paskiaiset
- 2016 The Hateful Eight
Parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinto:[65]
Tarantino sai vuonna 2015 tähden Hollywood Walk of Famelle.[64]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Scholten, Michael: Quentin Tarantino. Elämä ja elokuvat. (Quentin Tarantino Unchained. Die blutige Wahrheit, 2015.) Suomentanut Maikki Soro. Helsinki: Minerva, 2016. ISBN 978-952-312-340-3
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Calvario, Liz: Quentin Tarantino and Wife Daniella Welcome Their First Child Together Entertainment Tonight. 22.2.2020. Viitattu 5.4.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Scholten 2016, s. 8–11.
- ↑ Scholten 2016, s. 11–14.
- ↑ Scholten 2016, s. 14–19.
- ↑ Scholten 2016, s. 21–24.
- ↑ Scholten 2016, s. 24–27.
- ↑ Scholten 2016, s. 28–30.
- ↑ Scholten 2016, s. 35–38.
- ↑ Scholten 2016, s. 32–40.
- ↑ Scholten 2016, s. 46–49.
- ↑ Scholten 2016, s. 55–60.
- ↑ Scholten 2016, s. 60–63.
- ↑ Scholten 2016, s. 94–96.
- ↑ Scholten 2016, s. 78.
- ↑ Scholten 2016, s. 67–68.
- ↑ Scholten 2016, s. 83.
- ↑ Scholten 2016, s. 88.
- ↑ Scholten 2016, s. 99.
- ↑ Scholten 2016, s. 110–113.
- ↑ Scholten 2016, s. 122–125.
- ↑ Scholten 2016, s. 126.
- ↑ Scholten 2016, s. 132–139.
- ↑ Scholten 2016, s. 143–144.
- ↑ Scholten 2016, s. 153.
- ↑ Scholten 2016, s. 100–102.
- ↑ Scholten 2016, s. 157–158.
- ↑ Scholten 2016, s. 168–169.
- ↑ Scholten 2016, s. 172–207.
- ↑ Scholten 2016, s. 211–213.
- ↑ Scholten 2016, s. 223–226.
- ↑ Scholten 2016, s. 230–236.
- ↑ Laitinen, Markus: HBO:n hittisarjan tähti Quentin Tarantinon uuteen elokuvaan Episodi. 23.8.2018. Viitattu 27.8.2018.
- ↑ McNary, Dave: Quentin Tarantino’s Manson Murders Movie Moves Up Two Weeks Variety. 18.7.2018. Viitattu 27.8.2018. (englanniksi)
- ↑ Jones, Damian: Brad Pitt reveals why Quentin Tarantino isn’t directing ‘The Adventures Of Cliff Booth’ nme.com. 24.6.2025. Viitattu 14.12.2025.
- ↑ Rubin, Rebecca: Why Netflix and AMC Theatres Are Finally Getting Into Business Together for ‘KPop Demon Hunters,’ ‘Stranger Things’ and More variety.com. 27.10.2025. Viitattu 14.12.2025.
- ↑ Vuotila, Lauri: Quentin Tarantino halusi ohjata tämän Bond-elokuvan - Studio kieltäytyi 30.8.2015. Episodi. Viitattu 6.10.2021.
- ↑ Vanhoilla pornolehdillä on tärkeä rooli Quentin Tarantinon uudessa The Movie Critic -elokuvassa 26.5.2023. Muropaketti. Viitattu 25.7.2023.
- ↑ The Church of Tarantino: The Tarantino Interview podcasts.apple.com. 15.8.2025. Viitattu 16.8.2025.
- ↑ Quentin Tarantino says he will retire after his 10th film nme.com. 11.11.2014. Viitattu 14.12.2025.
- ↑ a b Spencer-Elliott, Lydia: Quentin Tarantino to open his debut play in London’s West End independent.co.uk. 21.8.2025. Viitattu 12.12.2025.
- ↑ a b Yasmin, Shahana: Quentin Tarantino explains why he is ‘no hurry’ to make final film aol.com. 28.1.2025. Viitattu 14.12.2025.
- ↑ Hatch, Aaron: The Work of Quentin Tarantino: Quality Over Quantity The Artifice. 29.8.2015. Viitattu 15.1.2017. (englanniksi)
- ↑ a b Eksotiikkaa ääniraidalla. Nyt-liite/Helsingin Sanomat, 2007, nro 17, s. 46.
- ↑ a b Conterio, Martyn: An Analysis of Quentin Tarantino’s Visual Trademarks and Film Inspirations Scene360. 15.3.2016. Arkistoitu 16.1.2017. Viitattu 15.1.2017. (englanniksi)
- ↑ Diedrick, Alex: Why Quentin Tarantino Loves Shooting On Film (And Dislikes Digital) UPROXX. 1.8.2016. Viitattu 14.1.2017. (englanniksi)
- ↑ Brown, Simon Leo: Quentin Tarantino on Inglourious Basterds ABC Radio Melbourne. 3.8.2009. Viitattu 15.1.2017. (englanniksi)
- ↑ http://wiki.tarantino.info/index.php/Quentin_Tarantino's_Trademarks
- ↑ http://wiki.tarantino.info/index.php/Category:Tarantino_brands
- ↑ Thomas-Mason, Lee: From Martin Scorsese to Steven Spielberg: Quentin Tarantino’s 11 favourite films of all time 2021. Far Out. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Scholten 2016, s. 252–253.
- ↑ O’Hagan, Sean: Missing in action theguardian.com. 2009. Viitattu 16.8.2025.
- ↑ Scholten 2016, s. 127–129.
- ↑ About | New Beverly Cinema thenewbev.com. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Tomatometer Approved | New Beverly Cinema thenewbev.com. Viitattu 6.10.2021.
- ↑ Quentin Tarantino Movie Reviews & Previews – Rotten Tomatoes rottentomatoes.com. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Hyden, Steven: All Hail Quentin Tarantino, The Most Influential Film Critic Of Our Time 7.2.2020. Uproxx. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Shaffer, Claire: Quentin Tarantino Lands Book Deal, Including ’Once Upon a Time… in Hollywood’ Novelization Rolling Stone. 17.11.2020. Viitattu 8.9.2022. (englanniksi)
- ↑ Quentin Tarantino, 52, is suited and booted as girlfriend Courtney Hoffman, 30, turns heads in racy tie-up heels and a minidress at Italian film event Daily Mail. 12.6.2015. Viitattu 13.1.2017. (englanniksi)
- ↑ Quentin Tarantino is smitten with wife Daniella Pick at OUATIH event Mail Online. 3.8.2019. Viitattu 21.8.2019. (englanniksi)
- ↑ Quentin Tarantino marries Israeli singer Daniella Pick Ynetnews. 29.11.2018. Viitattu 21.8.2019. (englanniksi)
- ↑ a b Donnelly, Erin: Quentin Tarantino gets emotional about son Leo: ’He’s just the most charming human being I’ve ever met in my life’ 2021. Yahoo. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Family of 4! Quentin Tarantino and Wife Daniella Welcome Their Second Child Together people.com. 2022. Viitattu 16.8.2025.
- ↑ Baron, Zach: Quentin Tarantino Explains the Link Between His Hateful Eight and #BlackLivesMatter GQ. 8.12.2015. Viitattu 13.1.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c Quentin Tarantino Hollywood Walk of Fame. Viitattu 25.5.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c Quentin Tarantino Oscars.org. Viitattu 19.1.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Golden Globe Awards for ’Quentin Tarantino’ Golden Globe Awards. Viitattu 19.1.2020. (englanniksi)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Bernard, Jami: Tarantino on Tarantino. (Quentin Tarantino, 1995.) Suomentanut Matti Apunen. Helsinki: Like, 1996. ISBN 951-578-418-2
- Lehtinen, Lauri: Tarantino-kuume ja toipuminen. Filmihullu 5/2014.
- Shone, Tom: Tarantino. A Retrospective. Insight Editions, 2017. ISBN 978-1-68383-098-6. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Quentin Tarantinon haastattelu 2009. Ylen Elävä arkisto.
- Tarantinon kirjoittamaa elokuvakritiikkiä – Rotten Tomatoes. (englanniksi)
- Tarantino esittelee elokuvan Easy Rider – Youtube. (englanniksi)
- Bret Easton Ellis haastattelee Tarantinoa – YouTube, podcast. (englanniksi)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
- Lupaavat artikkelit
- Yhdysvaltalaiset elokuvaohjaajat
- Yhdysvaltalaiset elokuvakäsikirjoittajat
- Yhdysvaltalaiset elokuvatuottajat
- Yhdysvaltalaiset näyttelijät
- Oscar-palkinnon saajat
- Golden Globe -palkinnon saajat
- BAFTA-palkinnon saajat
- Parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkinnon saajat
- Vuonna 1963 syntyneet