Quentin Tarantino

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Quentin Tarantino
Quentin Tarantino vuonna 2015
Quentin Tarantino vuonna 2015
Syntymäaika 27. maaliskuuta 1963 (ikä 54)
Syntymäpaikka Knoxville, Tennessee, Yhdysvallat
Aktiivisena 1988–
Ammatti elokuvaohjaaja, elokuvakäsikirjoittaja, elokuvatuottaja, näyttelijä
Tunnetuimmat ohjaukset Reservoir Dogs
Pulp Fiction
Kill Bill
Kunniattomat paskiaiset
Django Unchained
The Hateful Eight
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Palkinnot

Quentin Jerome Tarantino (s. 27. maaliskuuta 1963 Knoxville, Tennessee) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja, -tuottaja ja näyttelijä. Hänen elokuviaan yhdistää aikatasoilla leikkiminen, viittaukset vanhoihin elokuviin, pitkät otokset, pitkät dialogit ja tyylitelty väkivalta.

Tarantinon läpimurtoelokuva on Pulp Fiction (1994), josta hän sai ensimmäisen kahdesta parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinnostaan. Tarantino on ohjannut toistaiseksi kahdeksan elokuvaa. Sen lisäksi hän on näytellyt useassa elokuvassa ja televisiosarjassa.

Varhaiset elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Quentin Jerome Tarantino syntyi 27. maaliskuuta 1963 Knoxvillessä, Tennesseessä. Äiti Connie nimesi hänet Quentiniksi ihailemansa Gunsmoke-lännensarjan sankarin, Burt Reynoldsin esittämän Quint Asperin mukaan, ja kertoi myöhemmin, ”Halusin pojalleni nimen, joka täyttäisi kokonaisen valkokankaan”. Connie (o. s. McHugh) oli sukutaustaltaan amerikanirlantilainen ja cherokee. Quentinin isä, amerikanitalialainen Tony Tarantino oli opiskellut teatterikoulussa ja työskenteli muusikkona. Kun Connie alkoi odottaa Quentinia, hän oli 15-vuotias sairaanhoidon opiskelija ja Tony 21-vuotias. He erosivat kaksi vuotta Quentinin syntymän jälkeen.[1]

Äiti ja Quentin muuttivat Los Angelesin lähiseudulle. Quentin sai käydä äidin ja isäpuolensa Curtisin mukana paljon elokuvissa, vaikka perhe oli köyhä. Siihen aikaan pikkulapsetkin pääsivät katsomaan aikuisten elokuvia, joissa oli seksiä ja väkivaltaa. Quentin ahmi elokuvia ja televisio-ohjelmia ja yritti painaa mieleensä kaiken niihin liittyvän. Koulusta hän ei pitänyt ja menestyi siellä huonosti. Äiti erosi myös toisesta miehestään, ja kymmenvuotias Quentin asui väliaikaisesti isovanhempiensa luona Tennesseessä.[2]

Murrosikäisenä Tarantino ihaili erityisesti kungfu-elokuvia sekä blaxploitaatioelokuvia, sillä perhe asui mustien asuinalueella. Hänen kirjailijasuosikkinsa oli Elmore Leonard, jolta hän on sanonut oppineensa lähes kaikki kirjalliset taitonsa.[3]

Tarantino keskeytti koulun yhdeksännellä luokalla ja jäi ilman päättötodistusta. Hän sai 16-vuotiaana töitä pornoteatterin paikannäyttäjänä, vaikka ei pitänytkään pornoelokuvista. Tarantino kävi kolme vuotta näyttelijäkursseilla tavoitteenaan päästä työskentelemään suurten elokuvaohjaajien kanssa. Hän katsoi 17 ja 21 ikävuotensa välillä vähintään 200 elokuvaa vuosittain ja sen lisäksi paljon televisiota. Hän kirjoitteli huvikseen elokuvakohtauksia, ja vähitellen häntä alkoi houkuttaa ajatus ryhtyä itsekin elokuvantekijäksi. Hän ihaili erityisesti ohjaaja Howard Hawksia tämän monipuolisuuden takia.[4]

Lopetettuaan työt pornoteatterissa Tarantino teki jonkin aikaa sekalaisia hanttihommia. Lopulta hän aloitti työt Manhattan Beachissä sijaitsevassa videovuokraamossa. Liikkeessä hän sai katsella elokuvia ilmaiseksi, ja hänen laajasta elokuvatuntemuksestaan oli asiakkaille paljon hyötyä. Tarantino oli liikkeessä töissä viiden vuoden ajan.[5]

Videovuokraamossa työskentelynsä ohessa Tarantino teki vuosina 1984–1987 viikonloppuisin lainakameralla mustavalkoista lyhytelokuvaansa My Best Friend’s Birthday. Elokuvan tekoon meni häneltä kolme ja puoli vuotta sekä 5000 dollaria, mutta se jäi keskeneräiseksi ja Tarantinon mukaan osittain tuhoutui tulipalossa. Tarantino itse piti elokuvaansa huonona, mutta siinä oli jo nähtävillä myöhemmin Tarantinon tavaramerkeiksi nousseita elementtejä kuten elämänmakuista dialogia.[6]

Tarantino pyrki saamaan televisiorooleja väittämällä esiintyneensä pienissä rooleissa arvostetuissa elokuvissa. Hän saikin muutaman sekunnin roolin Elvis Presley -imitaattorina sarjassa Tyttökullat. Hän oli kirjoittanut kaksi elokuvakäsikirjoitusta, True Romance ja Syntyneet tappajiksi, mutta ei saanut niitä moneen vuoteen myytyä tai kerättyä niiden filmaamiselle rahoitusta.[7]

Elokuvaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantino sai viimein Roger Avaryn kanssa tekemänsä True Romancen käsikirjoituksen myytyä aluksi 30 000 dollarin, lopulta 50 000 dollarin hintaan. Rahat hän sijoitti tulevaan elokuvaansa Reservoir Dogs. Tarantinolla oli tarkoitus kuvata elokuva 12 päivässä ja käyttää näyttelijöinä ystäviään ja työpaikkansa videovuokraamon väkeä.[8] Huippunäyttelijä Harvey Keitel tuli kuitenkin mukaan hankkeeseen luettuaan käsikirjoituksen, ja hänen vetovoimansa ansiosta elokuva sai rahoitusta ja budjetti kasvoi 1,5 miljoonaan dollariin. Keitel myös auttoi Tarantinoa valitsemaan näyttelijöitä elokuvaan ja näytteli siinä itsekin, kuten myös Tarantino.[9]

Reservoir Dogs sai ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla 1992. Useimmat katsojat pitivät siitä, mutta jotkut arvostelijat kauhistelivat sen väkivaltaisuutta. Elokuva pääsikin teatterilevitykseen vasta kolme kuukautta myöhemmin. Se esitettiin Cannesin elokuvajuhlilla, ja Tarantinosta tuli sen suuren suosion myötä maailmankuulu ohjaaja. Yhdysvaltain teattereissa elokuva tuotti vaatimattomasti kolme miljoonaa dollaria.[10]

Reservoir Dogsin menestyksen myötä Tarantinolle ehdotettiin myös käsikirjoituksensa True Romance ohjaamista, mutta Tarantino halusi mielummin keskittyä seuraavaan hankkeeseensa Pulp Fictioniin. Tarantino ei osallistunutkaan juuri mitenkään Tony Scottin ohjaaman True Romancen (1993) tekemiseen. Hän oli kuitenkin näkyvästi mukana sen mainoskampanjassa ja oli tyytyväinen Tony Scottin työhön, vaikka elokuva ei menestynytkään lippuluukuilla.[11]

Ennen Pulp Fictionia julkaistiin Tarantinon käsikirjoitukseen pohjautunut elokuva Syntyneet tappajiksi (1994). Ohjaaja Oliver Stone teki Tarantinon vanhaan käsikirjoitukseen kuitenkin paljon muutoksia, mikä johti riitoihin Tarantinon ja Stonen välillä.[12]

Tarantinon toinen elokuva Pulp Fiction (1994) sai 8,5 miljoonan dollarin budjetin.[13] Elokuva koostui kolmesta tarinasta, jotka loppua kohden kietoutuivat yhteen. Kohtaukset olivat epälineaarisessa järjestyksessä. Käsikirjoituksen Tarantino oli kirjoittanut yhdessä Roger Avaryn kanssa.[14] Tarantino pyrki ennen elokuvan julkaisua saamaan käsikirjoituksen kokonaan omiin nimiinsä, minkä seurauksena Tarantinon ja Avaryn pitkä ystävyys loppui.[15] Pulp Fiction tuotti maailmanlaajuisesti 214 miljoonaa dollaria.[16] Se voitti Kultaisen palmun vuoden 1994 Cannesin elokuvajuhlilla ja toi Tarantinolle parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinnon. Elokuva siivitti John Travoltan uran uuteen nousuun ja nosti Samuel L. Jacksonin lopullisesti Hollywoodin tähtien joukkoon.

Vuonna 1995 Tarantino ohjasi yhden osion elokuvasta Neljä huonetta. Tarantinon episodi oli 21 minuutin mittainen ja perustui Roald Dahlin novelliin.[17]

Tarantinon kolmas elokuvaohjaus oli Jackie Brown (1997). Elokuva perustuu Elmore Leonardin romaaniin Rommipunssi. Elokuvaan Tarantino otti paljon vaikutteita 1970-luvun blaxploitaatioelokuvista ja pääosaa esittikin lajityypin veteraani Pam Grier.[18] Elokuva etenee perinteisen lineaarisesti, toisin kuin Tarantinon ensimmäiset kaksi elokuvaa, eikä siinä ole yhtä paljon väkivaltaakaan. Elokuva jakoi kriitikot siksi kahteen leiriin, eikä se ole menestynyt yhtä hyvin kuin Tarantinon useimmat muut elokuvat. Tarantino itse sanoi, ettei haluakaan tulla tunnetuksi vain yhdentyyppisistä elokuvista.[19] Ohjaaja Spike Lee arvosteli filmiä siitä, että siinä käytettiin liikaa sanaa nigger ('nekru'). Tarantino ja Lee ovat olleet huonoissa väleissä siitä lähtien.[20]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantino vuoden 2007 Scream Awardseissa.

Tarantino alkoi seuraavaksi käsikirjoittaa Kill Billiä, jonka ajatuksen hän oli kehitellyt jo Pulp Fictionin teon aikaan yhdessä Uma Thurmanin kanssa. Elokuva kertoo kostotarinan, jossa sekoitetaan monia eri lajityyppejä: samurai-eepoksia, yakuza-elokuvia, hongkongilaisia taisteluelokuvia ja spagettiwesternejä. Tarantino kuvasi nyt ensi kertaa ulkomailla, muun muassa Japanissa, Hongkongissa ja Kiinassa, koska halusi aasialaisia vaikutteita. Hän esimerkiksi kuvasi taistelukohtaukset hongkongilaiseen tapaan aikajärjestyksessä.[21] Alun perin yli kolmetuntinen elokuva jaettiin kaksiosaiseksi: Kill Bill: Volume 1 (2003) ja Kill Bill: Volume 2 (2004).[22] Eepos ei saanut Oscar-ehdokkuuksia, mutta Tarantino valittiin vuonna 2004 Cannesissa tuomariston puheenjohtajaksi nuorimpana ohjaajana koko elokuvajuhlien historiassa.[23]

Tarantino oli ystävystynyt nuoren ohjaajan Robert Rodriguezin kanssa Toronton elokuvajuhlilla 1992. Sen jälkeen he työskentelivät useasti yhdessä.[24] Kaksikon ensimmäisiä yhteistöitä olivat Neljä huonetta (1995, molemmat kirjoittivat ja ohjasivat omat jaksonsa elokuvasta) ja Hämärästä aamunkoittoon (1996, Tarantino kirjoitti, Rodriguez ohjasi). Rodriguez sävelsi Tarantinon elokuvaan Kill Bill: Volume 2 musiikin nimellisellä yhden dollarin palkkiolla, ja vastapalveluksena Tarantino ohjasi yhden kohtauksen Rodriguezin Sin Cityyn (2005) samalla palkalla.[25] Elokuvaan Grindhouse miehet ohjasivat ja käsikirjoittavat oman osansa, Tarantino osan Grindhouse: Death Proof (2007). Yli kolmituntinen kokonaisuus ei menestynyt hyvin Yhdysvalloissa. Tarantino arveli syyksi elokuvien pituutta sekä sitä, ettei yleisö tuntenut grindhouse-kulttuuria niin hyvin kuin hän oli olettanut. Euroopassa elokuva esitettiin kahtena erillisenä puolitoistatuntisena elokuvana, mutta sen katsojaluvut jäivät sielläkin vaatimattomiksi. Tarantino on kutsunut Grindhousea vähäpätöisimmäksi elokuvakseen.[26]

Vuonna 2004 Tarantino palasi toiseen maailmansotaan sijoittuvan spagettiwesternmäisen Kunniattomat paskiaiset -aiheen pariin. Hän oli alkanut käsikirjoittaa tarinaa jo vuonna 1998, mutta se oli jäänyt sivuun Kill Billin ajaksi. Tarantino oli aluksi aikonut pysyttäytyä historiallisissa tosiasioissa, mutta tarinasta tuli toden ja fiktion sekoitus. Tarantino suunnitteli käsikirjoituksesta ensin minisarjaa televisioon, sillä hän pelkäsi ryhtyä ohjaamaan toista suurta elokuvaeeposta heti Kill Billin jälkeen. Kunniattomat paskiaiset (2009) kuvattiin Euroopassa, suuri osa näyttelijöistä oli saksalaisia, ja elokuvassa puhutaan useaa kieltä. Elokuva oli suurmenestys, ja Tarantino oli siitä ehdolla parhaan ohjauksen ja alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkintojen saajaksi.[27]

2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Django Unchained (2012) on Tarantinon kunnianosoitus spagettiwesternien ohjaaja Sergio Leonelle. Hän sijoitti elokuvansa sisällissotaa edeltäneisiin Yhdysvaltoihin ja otti siinä kantaa orjien riistoon.[28] Elokuva on kostotarina ja jälleen hyvin väkivaltainen. Se tuotti koko maailmassa yhteensä 425 miljoonaa dollaria, ja se on Tarantinon uran suurin myyntimenestys. Django Unchained toi Tarantinolle Oscarin parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta.[29]

Tarantinon uusin ohjaustyö The Hateful Eight (2015) kertoo 1800-luvulle sijoittuvan tarinan kahdeksasta erilaisesta ihmisestä, jotka lumimyrsky on vanginnut postivaunuasemalle. Tarantino kuvasi elokuvan harvinaisella erikoisleveällä formaatilla.[30]

Tarantino on sanonut vuodesta 2012 lähtien aikovansa lopettaa elokuvien ohjaamisen kymmenennen elokuvansa jälkeen. Vuoden 2016 lopussa hän laskee ohjanneensa kahdeksan. Viimeisten kahden elokuvansa jälkeen hän aikoo kirjoittaa romaaneja ja tehdä teatteria.[31]

Tarantino suunnittelee uutta tositapahtumiin perustuvaa, vielä nimeämätöntä elokuvaa Charles Mansonista ja tämän Manson Family -kultista. Brad Pittiä ja Jennifer Lawrencea on lähestytty koskien elokuvan rooleja. Kuvausten on tarkoitus alkaa kesällä 2018.[32][33]

Televisio-ohjaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantino ohjasi yhden jakson draamasarjaan Teho-osasto vuonna 1995. Hän ohjasi C.S.I.-sarjan viidennen tuotantokauden päätösjakson Grave Danger, josta hän sai Emmy-palkintoehdokkuuden.[34]

Näyttelijänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantino on usein kirjoittanut itselleen pienehkön roolin omiin elokuviinsa. Niiden lisäksi hän on näytellyt muiden ohjaamissa elokuvissa ja joissain televisiosarjojen jaksoissa.[35] Tarantino on kertonut haluavansa olla vakavasti otettava näyttelijä eikä vain ohjaaja joka näyttelee huvikseen omissa elokuvissaan. Vuonna 1998 Tarantino vieraili Broadwaylla, jossa hän näytteli pääosaa näytelmässä Wait Until Dark. Teatterikriitikot lyttäsivät Tarantinon suorituksen.[36]

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantinolle on myönnetty kaksi Oscar-palkintoa parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta (Pulp Fiction ja Django Unchained). Samoista elokuvista hänelle myönnettiin myös parhaan käsikirjoituksen Golden Globe -palkinto.[34]

Tarantino sai joulukuussa 2015 tähden Hollywood Walk of Famelle.[34]

Ominaispiirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheet ja rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantinon elokuvissa on joskus epälineaarinen rakenne, eli kohtauksia ei näytetä aikajärjestyksessä vaan sekajärjestyksessä ja takaumin. Hahmot käyvät usein pitkiä ja nokkelia vuoropuheluja aiheista, jotka eivät näytä liittyvän elokuvan juoneen mutta saattavat paljastaa asioita hahmojen luonteesta. Tarantinon elokuvissa on paljon veristä väkivaltaa, joka on usein tyyliteltyä ja epärealistista.[37]

Tarantinon elokuvien kerronnalliset ratkaisut, visuaalinen maailma ja ääniraita vilisevät viittauksia populaarikulttuuriin ja elokuvahistoriaan. Tarantino myös lainailee unohduksiin jääneistä elokuvan tyyleistä.[38] Etenkin ensimmäisten elokuviensa päärooleissa hän käytti 1970-luvulla suosionsa huipulla olleita näyttelijöitä, kuten John Travoltaa, Kurt Russellia, Pam Grieriä ja Robert Forsteria.[39]

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantino kuvaa elokuvansa filmille ja vihaa digitaalista elokuvausta.[40] Hän ei koskaan käytä tietokoneella luotuja visuaalisia erikoistehosteita.[41]

Tuotesijoittelun välttämiseksi Tarantino on keksinyt useita kuvitteellisia tuotemerkkejä elokuviinsa: Red Apple Cigarettes, Big Kahuna Burger, Acuña Boys Tex-Mex Food, Tenku Brand Beer, K-Billy, G.O. Juice, Teriyaki Donut ja Jack Rabbit Slim’s.[42][43]

Tunnusmerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantinon elokuvissa on visuaalisia tunnusmerkkejä, joita hän käyttää usein. Hänen hahmonsa käyttävät usein Tarantinon 1960- ja 1970-lukujen elokuvissa näkemiä vaatteita. Hänen jokaisessa elokuvassaan on ollut kohtaus, jossa matalalla oleva kamera on kuvannut ylöspäin. Kuvakulmalla Tarantino korostaa kuvattujen hahmojen tärkeyttä ja valtaa. Tämän kuvakulman muunnelma on Tarantinon usein kuvaama "takakonttikohtaus", jossa kamera kuvaa auton sisäpuolelta hahmoja, jotka avaavat auton takakontin.[39]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantinon elokuvien ääniraidat ovat maineikkaita. Toisin kuin yleensä, ohjaaja ei käytä elokuvaa varten tehtyjä alkuperäissävellyksiä (poikkeuksena The Hateful Eight, johon Ennio Morricone sävelsi musiikin) tai valjasta teoksiaan tuoreiden hittien markkinointiin. Sen sijaan hän ammentaa runsaasti 1900-luvun jälkipuoliskon populaarimusiikista. Erityisasemassa on yhdysvaltalainen populaarimusiikki, tyylillisinä esimerkkeinä motown, soul, funk ja surf. Toisaalta Tarantino on hyödyntänyt elokuvissaan myös muun muassa japanilaista iskelmää ja spagettiwesterneistä tuttuja sävellyksiä. Tarantino-elokuvien soundtrackit sisältävät usein eilispäivän hittejä, jo unohdettujen artistien sävellyksiä ja uudempaakin marginaalimusiikkia. Tarantinon elokuvaan pääsy on mahdollistanut myös joidenkin artistien hetkellisen uran elpymisen, kuten vaikkapa Pulp Fictionista tutun ”Misirlou”-kappaleen esittäneen Dick Dalen tapauksessa kävi. Tarantinon taipumusta lainata menneestä ja viljellä viittauksia populaarimusiikin historiaan voi verrata Tarantinon tapaan lainata unohduksiin jääneistä elokuvan tyyleistä.[38]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarantino ei ole koskaan ollut naimisissa, eikä hänellä ole lapsia. Hänen naisystäviinsä ovat lukeutuneet esimerkiksi näyttelijä Mira Sorvino ja ohjaaja Sofia Coppola.[44] Tarantino ei nähnyt isäänsä vuosien 1965–1995 aikana ja on sen jälkeen torjunut tämän yhteydenotot.[45]

Tarantino asuu Los Angelesin Hollywood Hillsissä talossa, jonka hän osti vuonna 1996.[46]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Scholten, Michael: Quentin Tarantino. Elämä ja elokuvat. (Quentin Tarantino Unchained. Die blutige Wahrheit, 2015.) Suomentanut Maikki Soro. Helsinki: Minerva, 2016. ISBN 978-952-312-340-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Scholten 2016, s. 8–11.
  2. Scholten 2016, s. 11–14.
  3. Scholten 2016, s. 14–19.
  4. Scholten 2016, s. 21–24.
  5. Scholten 2016, s. 24–27.
  6. Scholten 2016, s. 28–30.
  7. Scholten 2016, s. 35–38.
  8. Scholten 2016, s. 32–40.
  9. Scholten 2016, s. 46–49.
  10. Scholten 2016, s. 55–60.
  11. Scholten 2016, s. 60–63.
  12. Scholten 2016, s. 94–96.
  13. Scholten 2016, s. 78.
  14. Scholten 2016, s. 67–68.
  15. Scholten 2016, s. 83.
  16. Scholten 2016, s. 88.
  17. Scholten 2016, s. 99.
  18. Scholten 2016, s. 110–113.
  19. Scholten 2016, s. 122–125.
  20. Scholten 2016, s. 126.
  21. Scholten 2016, s. 132–139.
  22. Scholten 2016, s. 143–144.
  23. Scholten 2016, s. 153.
  24. Scholten 2016, s. 100–102.
  25. Scholten 2016, s. 157–158.
  26. Scholten 2016, s. 168–169.
  27. Scholten 2016, s. 172–207.
  28. Scholten 2016, s. 211–213.
  29. Scholten 2016, s. 223–226.
  30. Scholten 2016, s. 230–236.
  31. Evans, Alan: Quentin Tarantino confirms he will retire after two more films The Guardian. 4.11.2016. Viitattu 14.1.2017. (englanniksi)
  32. http://www.episodi.fi/uutiset/quentin-tarantinolta-tositapahtumiin-perustuva-elokuva-kertoo-kuuluisasta-kultista-ja-sen-murhanhimoisesta-johtajasta/
  33. http://www.hollywoodreporter.com/heat-vision/quentin-tarantino-prepping-new-movie-tackling-manson-murders-1020165
  34. a b c Quentin Tarantino Hollywood Walk of Fame. Viitattu 13.1.2017. (englanniksi)
  35. Scholten 2016, s. 252–253.
  36. Scholten 2016, s. 127–129.
  37. Aaron Hatch: The Work of Quentin Tarantino: Quality Over Quantity The Artifice. 29.8.2015. Viitattu 15.1.2017.
  38. a b Eksotiikkaa ääniraidalla. Nyt-liite/Helsingin Sanomat, 2007, nro 17, s. 46.
  39. a b Martyn Conterio: An Analysis of Quentin Tarantino’s Visual Trademarks and Film Inspirations Scene360. 15.3.2016. Viitattu 15.1.2017.
  40. Diedrick, Alex: Why Quentin Tarantino Loves Shooting On Film (And Dislikes Digital) UPROXX. 1.8.2016. Viitattu 14.1.2017. (englanniksi)
  41. Simon Leo Brown: Quentin Tarantino on Inglourious Basterds ABC Radio Melbourne. 3.8.2009. Viitattu 15.1.2017.
  42. http://wiki.tarantino.info/index.php/Quentin_Tarantino's_Trademarks
  43. http://wiki.tarantino.info/index.php/Category:Tarantino_brands
  44. Quentin Tarantino, 52, is suited and booted as girlfriend Courtney Hoffman, 30, turns heads in racy tie-up heels and a minidress at Italian film event Daily Mail. 12.6.2015. Viitattu 13.1.2017. (englanniksi)
  45. Scholten 2016, s. 8–11.
  46. Zach Baron: Quentin Tarantino Explains the Link Between His Hateful Eight and #BlackLivesMatter GQ. 8.12.2015. Viitattu 13.1.2017. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bernard, Jami: Tarantino on Tarantino. (Quentin Tarantino, 1995.) Suomentanut Matti Apunen. Helsinki: Like, 1996. ISBN 951-578-418-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]