Takauma (narratologia)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Takauma eli takautuma on romaanissa, elokuvassa tai muussa fiktiossa jakso, jossa kerronnassa siirrytään ajassa taaksepäin.[1] Takaumaa voidaan käyttää esimerkiksi syventämään taustatarinaa tai jonkin henkilöhahmon luonnetta.

Takauma elokuvassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eripituiset takaumat (engl. flashback) ovat elokuvakerronnassa tavallisia. Joskus valtaosa teoksesta kerrotaan takauman muodossa, ympärillään vain lyhyt kehyskertomus tarinan alussa ja ehkä myös lopussa. Elokuvissa tavallisin siirtymä kehyskertomuksesta takaumaan on sellainen, missä henkilöhahmo kertoo menneisyydestään, ja siitä leikataan ajassa taaksepäin muistelmaosuuteen esimerkiksi niin, että hahmon puhe jatkuu takauman kertojanäänenä. Lopussa kehyskertomukseen eli elokuvan nykyhetkeen voidaan palata, kuten Billy Wilderin elokuvassa Nainen ilman omaatuntoa (1944) tai Rob Reinerin lapsuusmuistelossa Stand by Me – viimeinen kesä (1986).[2]

David Bordwell jakaa takaumat hahmokeskeisiin ja ulkopuolisiin takaumiin. Hahmokeskeinen eli subjektiivinen takauma on henkilökohtainen muisto, jonka henkilöhahmo kokee tai kertoo elokuvan aikana. Subjektiivisuus edellyttäisi, ettei takaumassa näytetä asioita, mitä takaumaa kertova hahmo ei ole ollut todistamassa, mutta näin kuitenkin usein tehdään. Ulkopuolinen eli objektiivinen takauma ei ole sidottu mihinkään hahmoon vaan siinä tarina vain siirtyy ajassa taaksepäin.[2][3]

Subjektiivisen takauman muunnelma on valheellinen takauma, joka osoittautuu tarinan edetessä epätodeksi. Hitchcock elokuvassa Esirippu laskee (1950) todistaja kertoo rikoksesta, joka nähdään hänen subjektiivisena takaumanaan. Lopussa paljastuu, että nähty takauma olikin valhetta. Akira Kurosawan Rashomon (1950) rakentuu neljän eri silminnäkijän erilaisista kertomuksista samasta menneestä tapahtumasta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirjan verkkoversio: takauma. (Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja, 35.) Kotimaisten kielten keskus. ISSN 2323-3370.
  2. a b c Kosunen, Toni: ”Subjektiivinen ja objektiivinen takauma”, Yksinkertaiset takaumat ja takaumarakenteet elokuvakerronnassa, s. 15–16. Tampere: Tampereen ammattikorkeakoulu, Elokuvan ja television koulutusohjelma, 2016. Teoksen verkkoversio (Opinnäytetyö verkossa) (viitattu 12.11.2018).
  3. Bordwell, David: Grandmaster flashback Observations on film art -blogi. 27.1.2009. David Bordwell & Kristin Thompson. Viitattu 12.11.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjallisuuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.