Preston Sturges

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo 1940-luvun komediaohjaajasta. 1950-luvulla aloittaneesta ohjaajasta katso John Sturges.
Preston Sturges

Preston Sturges [ˈstɜːrdʒɪs][1] (29. elokuuta 1898 Chicago6. elokuuta 1959 New York)[2] oli yhdysvaltalainen näytelmäkirjailija, josta tuli Hollywoodin ensimmäinen omia tekstejään ohjaava elokuvakäsikirjoittaja. Hän sai parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscarin vuoden 1940 elokuvasta The Great McGinty, jonka hän myös ohjasi. Hänen muita elokuviaan ovat Nauru kahleitten takana (Sullivan’s Travels, 1941) ja Hullujen paratiisi (The Palm Beach Story, 1942).

Preston Sturges vei 1930-luvun screwballkomedian uudelle tasolle, jossa luonteva ja realistinen dialogi yhdistyy usein mitä erikoisempiin tilanteisiin. Esimerkiksi elokuvassa Nainen Eeva (1941) Henry Fondan ja Barbara Stanwyckin romanttista kohtausta häiritsee päätään väliin tunkeva hevonen. Sturgesin katsotaan nykyisin antaneen vaikutteita muun muassa Joel ja Ethan Coenille, Woody Allenille ja Robert Zemeckisille. Sturgesia pidetään myös ensimmäisenä Hollywoodin käsikirjoittajana, joka onnistuneesti siirtyi myös ohjaamaan omia tekstejään.

Vuonna 2017 BBC:n äänestyksessä 253 eri puolilta maailmaa olevaa elokuvakriitikkoa sijoitti 100 kaikkien aikojen parhaan komedian listalle kolme Sturgesin komediaa: elokuvan Nainen Eeva sijalle 19, Naurun kahleitten takana sijalle 37 ja Hullujen paratiisin sijalle 75.[3]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sturgesin kasvuympäristöä kuvataan yhtä rajuksi ja erikoiseksi kuin hänen elokuviaan. Hänen äitinsä Mary Estelle Dempsey oli Kanadan Quebecissä syntynyt irlantilaisen merimiehen tytär, joka väitti polveutuvansa Italian renessanssiaatelista. Hän avioitui Edmund C. Bidenin kanssa, ja he saivat pojan nimeltä Edmund Preston Biden vuonna 1898. He erosivat, ja pian äiti nai Chicagossa toimineen pankkiirin Solomon Sturgesin, joka adoptoi kolmivuotiaan pojan ja antoi tälle uuden nimen Preston Sturges. Sekään avioliitto ei kestänyt, mutta Solomon Sturges jatkoi ex-vaimonsa ja tämän pojan rahallista tukemista vielä avioeron jälkeenkin. Poika asui aluksi osan aikaa Chicagossa isänsä kanssa, mutta vähitellen yhä enemmän Euroopassa äitinsä kanssa. Preston Sturges kävi sisäoppilaitosta Pariisissa, Normandiassa ja Sveitsin Lausannessa.[4][2]

Sturgesin äiti avioitui Euroopassa kolmannen kerran ja perusti Pariisiin menestyvän kauneussalongin nimeltä Maison Desti. Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa äiti vei teini-ikäisen poikansa Pariisista turvaan New Yorkiin, jossa poika avusti äidin ystävää, tanssija Isadora Duncania ja yritti hoitaa äitinsä kauneusbisneksen sikäläistä haaraa huonolla menestyksellä. Sturges oppi lentäjäksi sotilaspalveluksessa, mutta sota päättyi ennen kuin hän joutui taisteluihin.[2][4]

Sodan jälkeen Sturges kokeili onneaan iskelmien sanoittajana, muttei saanut tekeleitään kaupaksi Tin Pan Alleyn musiikkikustantajille. Hän teki hyvät naimakaupat parinkin perijättären kanssa ja päätti ryhtyä näytelmäkirjailijaksi väitettyään eräälle naisystävälle, näyttelijälle, osaavansa kirjoittaa paremmin kuin tämä. Sturgesin ensimmäinen menestystä saanut teatterinäytelmä oli Strictly Dishonorable vuonna 1929.[4][2]

Sturges siirtyi yhä paremmin palkatuksi käsikirjoittajaksi Hollywoodiin, jossa hänen tekstejään ohjasivat muiden muassa William Wyler ja Rouben Mamoulian. Aikansa asiasta puhuttuaan Sturges pääsi lopulta ohjaamaan oman käsikirjoituksensa The Great McGinty vuonna 1940. Muutkin menestyskomediat, jotka Sturges sekä käsikirjoitti että ohjasi, syntyivät muutaman vuoden sisällä 1940-luvulla.[4]

Sturges sijoitti suuren summan Hollywood-palkkioistaan Howard Hughesin elokuvabisnekseen, joka kuitenkin meni nurin. Sturges ei tehnyt elokuvia kolmeen vuoteen, ja kun hän yritti paluuta alalle, maailma ja elokuvien tyyli olivat muuttuneet. Sturges muutti 1950-luvun puolivälissä Pariisiin, mutta palasi Yhdysvaltoihin.[4]

Elokuussa 1959 Sturges kuoli 60-vuotiaana New Yorkin Algonquin-hotellissa, jossa hän oli kirjoittamassa muistelmiaan.[4]

  1. Sturges dictionary.com. Viitattu 17.7.2022.
  2. a b c d Biography (Arkistoitu – Internet Archive), The Official Preston Sturges Website. Viitattu 16.6l2016.
  3. Blauvelt, Christian: The 100 greatest comedies of all time 22.8.2017. BBC. Viitattu 22.8.2017.
  4. a b c d e f Feeney, Mark: Preston Sturges, A Hollywood Original (Arkistoitu – Internet Archive), arvio Donald Spoton elämäkertateoksesta The Life of Preston Sturges, The Boston Globe 22.4.1990. Vaatii HighBeam-tilauksen. Viitattu 16.6.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Preston Sturges