Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä sisältää suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värit.

Opiskelijahaalari on yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden erilaisissa tapahtumissa käyttämä haalari. Suomessa opiskelijahaalareiden ensimmäisiä ilmentymiä ovat olleet Otaniemen rakentamisen (1950- ja 1960-lukujen vaihteessa) yhteydessä Rakennusinsinöörikillan opiskelijoiden hankkimat työmaahaalarit. Miltei samaan aikaan järjestetyssä teekkaritempauksessa oli käytössä myös omat tempaushaalarit. Otaniemen kiltoihin haalarit rantautuivat noin 1970-luvun lopussa. Seuraavana haalarit otettiin käyttöön 1980-luvulla Vaasan kauppakorkeakoulussa. Yleisesti haalarit ovat tulleet tunnetuksi Suomessa teekkarien kautta.

Alla olevaan luetteloon on koottu suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ainejärjestöjen ja kiltojen opiskelijahaalareiden värejä. Osassa kaupungeista haalarit on tapana pukea kokonaan ylle ja osassa ne solmitaan vyötäisille, jolloin haalareista saattaa näkyä vain pääväri, mitä ei luettelossa ole huomioitu. Artikkelin loppuun on koottu myös värikartta kaikkien kaupunkialueiden haalareiden väreistä. Tiedot ovat samat kuin listauksissa, mutta ne on koottu erityisesti tunnistamista silmällä pitäen.

Opiskelijoita Helsingissä vappuna 2016
Opiskelijoita Helsingissä vappuna 2016
Opiskelijoita Helsingissä vappuna 2016

Yliopistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aalto-yliopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Insinööritieteiden korkeakoulu
    • Kone- ja rakennustekniikka, Koneinsinöörikilta – vaaleanpunainen[1]
    • Maanmittaus, Maanmittarikilta – mattamusta, geomatiikan opiskelijoilla vihreä hiha, kiinteistötalouden opiskelijoilla viininpunainen hiha ja rakennetun ympäristön opiskelijoilla fuksianpunainen hiha[1]
    • Rakennustekniikka, Rakennusinsinöörikilta IK – tummansininen, energia- ja ympäristötekniikan opiskelijoilla vihreä hiha ja takatasku[2]
  • Kauppakorkeakoulu
  • Kemian tekniikan korkeakoulu[1]
    • Kemiantekniikka, Kemistikilta – punainen
    • Puunjalostustekniikka, Puunjalostajakilta – keltainen
    • Materiaalitekniikka, Vuorimieskilta – kaljakorinsininen[3]
    • Prosessitekniikka, Prosessiteekkarit (kaikki vuodesta 2013) – sininen (hihoissa keltaiset ja punaiset raidat)
  • Perustieteiden korkeakoulu[1]
    • Informaatioverkostot, Athene – metsänvihreä, musta vasen hiha
    • Tietojenkäsittelytiede (englanniksi), Data Guild – kiiltävänmusta, hopeinen vasen hiha[4]
    • Teknillinen fysiikka ja matematiikka, Fyysikkokilta – luonnonvalkoinen
    • Tuotantotalous, Prodeko – valkoinen, sateenkaarikoristeita
    • Tietotekniikka, Tietokilta – kiiltävänmusta
  • Sähkötekniikan korkeakoulu[1]
    • Automaatio- ja systeemitekniikka, Automaatio- ja systeemitekniikan kilta – violetti; musta vasen hiha, jossa on valkoinen tasku
    • Bioinformaatioteknologia, Inkubio – punaruskea (kirjoitetaan perinnesyistä ”punaruseka”)
    • Sähkötekniikka, Sähköinsinöörikilta – puhtaanvalkoinen
  • Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
    • Arkkitehtuuri, Arkkitehtikilta – maalarinvalkoinen[1]
    • Kuvataidekasvatus, Kooma – takki: valkoinen yläosa, harmaa alasosa;[5] jokainen maalaa haluamanlaisekseen[6]
    • Muotoilu, NuDe (Nuoret Designerit) – ”vapputakki”, vuosittain vaihtuva kuosi[7]
    • Taiteiden ja suunnittelun ylioppilaat TOKYO – ei haalaria[8]
  • Teknologföreningen (osakunta) – tekniikanpunainen (viininpunainen)[1]

Hanken Svenska handelshögskolan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin yliopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta
    • Biotekniikka, BOA – viininpunainen[9]
    • Biokemia sekä solu- ja molekyylibiologia, Helix – musta, huppu[9]
    • Ympäristötieteet, MYY – tummanvihreä[9][10]
    • Biologia ja ympäristötiede (ruotsiksi), Svenska Naturvetarklubben – tummansininen[9]
    • Biologia, Symbioosi – metsänvihreä[11]
  • Eläinlääketieteellinen tiedekunta
    • Eläinlääketiede, Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistys – tummanvihreä[11]
  • Farmasian tiedekunta
  • Humanistinen tiedekunta
    • Estetiikka, Aistimus – turkoosi[11]
    • Suomen kieli ja kulttuuri, Aksentti – vihreä[11]
    • Yleinen kielitiede ja kieliteknologia, Aspekti – tummansininen (ensimmäiset vuonna 1998)[9]
    • Ranskalainen filologia, Bouffe – tummansininen yläosa, valkoinen keskiosa, punainen alaosa[9] (vuodesta 2002)[12]
    • Balttilaiset kielet ja kulttuurit, Daina – viininpunainen[11]
    • Filosofia, Dilemma – punainen[9]
    • Italialainen filologia, Divina Compagnia – viher-valko-punainen[9] (vuodesta 2002)[12]
    • Taidehistoria, Eidos – harmaa (lukuvuodesta 2017 alkaen) / musta (lukuvuoteen 2016 saakka)[11]
    • Arkeologia, Fibula – samppanjankultainen[11]
    • Historia (ruotsiksi), Historicus – tummansininen[9]
    • Kognitiotiede, Intelligenzia – valkoinen[11]
    • Aasian ja Afrikan kielet ja kulttuurit, Karavaani – musta[9]
    • Yleinen kirjallisuustiede, Katharsis – musta[11]
    • Kulttuurien tutkimuksen kandiohjelma, Konteksti – tummanharmaa[11]
    • Kääntäminen ja tulkkaus, KouKi – valkoinen[9]
    • Historia, Kronos – tummansininen[9]
    • Pohjoismainen kirjallisuus, Lycksalighetens ö – harmaa[11]
    • Uskontotiede, Mythos – vihreä (ensimmäiset vuonna 2002)[9]
    • Alue- ja kulttuuritutkimus, Origo – tummanharmaa (lukuvuodesta 2017 alkaen) / keltainen (lukuvuoteen 2016 saakka)[11]
    • Kansatiede ja folkloristiikka, Nefa-Helsinki – vihreä (ensimmäiset vuonna 2002)[9]
    • Kotimainen kirjallisuus, Putkinotko – edestä vihreä, takaa musta (lukuvuodesta 2017 alkaen)[13] / musta (lukuvuoteen 2016 saakka)[14]
    • Teatteritiede, Repliikki – musta[11]
    • Slavistiikka ja baltologia, Rupla – viininpunainen[11]
    • Pohjoismaiset kielet, Saga – punainen[9]
    • Iberoromaaniset kielet, Setenta (ennen vuotta 2002 ruskea)[15]
      • espanja – puna-keltainen
      • portugali – puna-vihreä
    • Suomen kieli ja suomalais-ugrilaiset kielet, Siula – edestä vihreä, takaa musta (lukuvuodesta 2017 alkaen)[13] / vihreä (lukuvuoteen 2016 saakka) (ensimmäiset vuonna 1995[9])
    • Englannin kieli, SUB – punainen[11]
    • Klassillinen filologia, Symposion – ei haalaria[11]
    • Musiikkitiede, Synkooppi – oranssi (ensimmäiset vuonna 1995)[9]
    • Germaaninen filologia, Umlaut – musta (vuodesta 2005, sitä ennen valkoinen)[9], punainen ja keltainen tasku[11]
    • Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimus, Vietti – ei haalaria[11]
  • Kasvatustieteellinen tiedekunta
    • Aikuiskasvatus, Aikuiskasvatuksen Kilta – turkoosi[11]
    • Varhaiskasvatus, Ebe – sininen[11]
    • Erityispedagogiikka, Erikeepperi – tummansininen[11]
    • Luokanopettaja sekä kasvatus- ja aikuiskasvatustiede (ruotsiksi), Didacta – turkoosi[11]
    • Aineenopettaja, HAO – punainen[11]
    • Kotitalouspedagogiikka, Kopeda – keltainen[9]
    • Käsityönopettaja ja käsityötiede, Käsitys (ent. Tekstiilarit)[16] – punainen[11]
    • Kasvatustiede ja luokanopettaja, Peduca – turkoosi[11]
    • Kasvatuspsykologia, Phenomena – turkoosi[11]
  • Lääketieteellinen tiedekunta
    • Logopedia, Foni – violetti[9]
    • Hammaslääketiede, Hammaslääketieteenkandidaattiseura – valkoinen[9]
    • Translationaalinen lääketiede, Impactus – musta-valkoinen[17]
    • Lääketiede, Lääketieteenkandidaattiseura – valkoinen[9]
    • Lääketiede (ruotsinkielinen), Medicinarklubben Thorax – vaaleansininen[9]
    • Psykologia, Kompleksi – liila[9][18]
  • Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta
    • Elintarviketiede, Lipidi – turkoosi[11]
    • Metsätieteet, Metsäylioppilaat – punainen (ensimmäiset vuonna 1984)[9]
    • Ympäristötieteet, MYY – tummanvihreä[9][10]
    • Kuluttajaekonomia ja ravitsemustiede, Oikos – violetti[11]
    • Maataloustieteet, Sampsa – vaaleanvihreä[9]
    • Maatalous- ja metsätiede (ruotsiksi), Svenska Studenters Agro-Forst Förening – vaaleanvihreä[11]
    • Ympäristö- ja elintarviketalous, Viikin Taloustieteilijät – tummansininen[11], ympäristöekonomisteilla (Vuorovaikeutus) ennen vuotta 2017 MYYn tummanvihreä[10]
    • Elintarviketieteet, Viri Lactis – turkoosi[11]
    • Markkinointi, Voluntas – musta[11]
  • Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
    • Geofysiikka, Geysir – vihreänharmaa[19]
    • Kemia, Helsingin Yliopiston Kemistit – musta[9]
    • Kumpulan kampuksen aineet (matematiikka, fysikaaliset tieteet, kemia, maantiede, geologia ja tietojenkäsittelytiede), Limes – musta (lukuvuosina 2000 ja 2004 musta viitta)[9]
    • Maantiede, MaO – tummanvihreä[9]
    • Matematiikka, Matrix – punainen, sininen takatasku[9]
    • Tähtitiede, Meridiaani – yönsininen[11]
    • Urban studies and planning, Mesta – ei haalaria[11]
    • Tilastotiede, Moodi – punainen, vihreä takatasku[11]
    • Fysikaaliset tieteet, Resonanssi – fuksianpunainen[11]
    • Matematiikka, fysiikka, kemia ja tietojenkäsittelytiede (ruotsiksi), Spektrum – aniliininpunainen[11]
    • Meteorologia, Synop – keltainen (ensimmäiset vuonna 1993)[9]
    • Tietojenkäsittelytiede, TKO-äly – keltainen[9]
    • Geologia, Vasara – harmaa[9]
  • Oikeustieteellinen tiedekunta
    • Oikeustiede (ruotsiksi), Juristklubben Codex – juriströd (pykälänpunainen)[9]
    • Oikeustiede (Vaasa, suomeksi/ruotsiksi), Justus – tummanpunainen[11]
    • Oikeustiede, Pykälä – pykälänpunainen[9]
  • Teologinen tiedekunta
    • Teologia, Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys – violetti[9]
  • Valtiotieteellinen tiedekunta
  • Svenska social- och kommunalhögskolan
    • Yhteiskuntatieteet (ruotsiksi), StudOrg – keltainen[11] (5 ainejärjestöä)

Itä-Suomen yliopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Joensuun kampus
    • Saksan kieli, Ablaut – viininpunainen[11]
    • Kemia, Bunsen – punainen[11]
    • Englannin kieli, Echo – musta[11]
    • Matematiikka ja fysiikka, Epsilon – violetti[11]
    • Läntinen teologia, Fides Ostiensis – violetti[20]
    • Ruotsin kieli, Godis – keltainen[11]
    • Venäjän kieli, Iskra – punainen[11]
    • Metsätiede, Joensuun Metsäylioppilaat – metsänvihreä[21]
    • Oikeustiede, Judica – bolognanpunainen[22]
    • Kansantaloustieteet – oranssi[11]
    • Kasvatustiede, Kassos – tummansininen[23]
    • Kotitalous- ja käsityöopettaja, Kotex – oranssi[24]
    • Julkisoikeus ja erikoisjuristit, Legio Ostiensis – viininpunainen[25]
    • Vieraat kielet, kääntäminen ja yleinen kielitiede, Lingtwisti – valkoinen[9]
    • Biologia, Mikrovillus – keltainen[11]
    • Kulttuuri, Nefa-Joensuu – tummanharmaa[11]
    • Psykologia, Oidipus – turkoosi[11]
    • Opinto-ohjaaja, Opossumi – viininpunainen[11]
    • Kauppatieteet, Optimi – oranssi[26]
    • Ortodoksinen teologia, Pistis – violetti[11]
    • Erityispedagogiikka, Poikkeus – vihreä[27]
    • Luokanopettaja, Popsi – turkoosi (ennen punainen tai sininen)[24]
    • Yhteiskuntapolitiikka, sosiologia ja filosofia, Praxis – musta[24]
    • Tietojenkäsittelytiede, Skripti – hopeanharmaa[24]
    • Varhaiskasvatus, Sulo – punainen[11]
    • Maantiede, yhteiskuntamaantiede sekä ympäristöpolitiikka ja -oikeus, Tombolo – limenvihreä[11]
    • Suomen kieli ja kirjallisuus, Täky – Suomen lipun sininen[24]
    • Historia, Varnitsa – viininpunainen[28]
  • Kuopion kampus
    • Hammaslääketiede, Dentina – musta, valkoinen tasku[29]
    • Farmasia, Fortis – tummanvihreä[29]
    • Sovellettu fysiikka ja ympäristötiede, Hyeena – punainen[29]
    • Biolääketiede, Kulti – punainen, valkoinen reisitasku[29]
    • Lääketiede, KuoLO – musta[29]
    • Kauppatiede, Preemio – viininpunainen[30]
    • Ravitsemustiede, Retikka – vaaleanvihreä[11]
    • Tietojenkäsittelytiede, Serveri – valkoinen[31]
    • Yhteiskuntatieteet, Socius – keltainen, violetti tasku[11]
    • Terveystieteet, Terho – sininen[29]

Jyväskylän yliopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta[32]
    • Romaaninen filologia, Astérix – puna-sininen
    • Kirjallisuus, museologia, taidehistoria ja taidekasvatus, Corpus – violetti
    • Yhteiskuntapolitiikka, sosiologia ja sosiaalityö, Fokus – musta
    • Journalistiikka, Lööppi – tummanvihreä
    • Englannin kieli, Magna Carta – punainen
    • Filosofia, Mephisto – musta
    • Etnologia, Nefa-Jyväskylä – tummanvihreä
    • Viestintä, Parku – punainen
    • Musiikkikasvatus, Pedaali – kelta-musta
    • Valtio-oppi, Puolue – tummansininen
    • Suomen kieli, Sane – sininen
    • Venäjän kieli, Sputnik – punainen
    • Saksan kieli ja kulttuuri, Sturm und Drang – musta
    • Ruotsin kieli, Svenska Klubben – kelta-sininen
    • Historia, Tosine – puna-musta
    • Musiikkitiede, Trioli – kelta-musta
    • Viittomakieli, Viito – sininen
  • Informaatioteknologian tiedekunta[32]
    • Tietojärjestelmätiede, tietojenkäsittelytiede, kognitiotiede ja kyberturvallisuus, Dumppi – viininpunainen[33]
    • Tietotekniikka, Linkki – sini-musta
  • Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta[32]
    • Erityispedagogiikka, Abakus – tummanvihreä
    • Kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede, Emile – oranssi
    • Luokanopettaja, Pedago – punainen
    • Psykologia, Stimulus – keltainen
    • Varhaiskasvatus, Varkaat – vihreä
  • Kauppakorkeakoulu
  • Liikuntatieteellinen tiedekunta
    • Liikunta- ja terveystieteet, Sporticus – musta[32]
  • Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta[32]
    • Kemia, Radikaali – valkoinen
    • Bio- ja ympäristötieteet, Syrinx – tummanvihreä
    • Tilastotiede, Tiltti – violetti
    • Matematiikka ja fysiikka, Ynnä – tummansininen

Lapin yliopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oikeustiede, Artikla – bolognanpunainen[34]
  • Matkailututkimus, Jalot Villit – poliisinsininen[35]
  • Politiikan tutkimus ja sosiologia, Kosmos Buran – tummanvihreä, keltaisia painatuksia[36]
  • Luokanopettaja, Lapikas – sininen[37]
  • Kasvatus- ja aikauskasvatustiede sekä mediakasvatus, Lastu – oranssi[38]
  • Sosiaalityö ja kuntoutus, Lyhty – punainen[11]
  • Hallintotieteet, johtaminen, julkisoikeus ja soveltava psykologia, Remburssi – musta[39]
  • Taideaineet, TAO – fuksianpunainen[11]

LUT-yliopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kauppatieteet, Enklaavi – neonkeltainen[40]
  • Tekniikka[40]
    • Energiatekniikka, Armatuuri – valkoinen
    • Tietotekniikka, Cluster – punainen
    • Laskennallinen tekniikka, Lateksii – fuksianpunainen
    • Tuotantotalous, Kaplaaki – tummansininen
    • Kemiantekniikka, KeTek – musta
    • Konetekniikka, KRK – oranssi
    • Ympäristötekniikka, Pelletti – harmaa
    • Sähkötekniikka, Sätky – vihreä

Maanpuolustuskorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oulun yliopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taideyliopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampereen yliopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta[52][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väri Ainejärjestö/Kilta Opintosuunta
Suomen lipun sininen Kopula Suomen kieli
Punainen Lexica Vieraat kielet
Piinharmaa Luuppi Matematiikka, tilastotiede ja tietojenkäsittelytieteet
Musta Reettorit Puheviestintä
Sähkönsininen Sähkökilta Sähkötekniikka
Tyylikkään musta TiTe Tietotekniikka
Musta Transla Käännöstiede
Tummanvihreä UDK Informaatiotutkimus ja mediatutkimus
Oranssi Vostok Journalistiikka

Johtamisen ja talouden tiedekunta[52][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väri Ainejärjestö/Kilta Opintosuunta
Laivastonsininen Boomi Kauppatieteet
Tummanvihreä Iltakoulu Politiikan tutkimus
Tummanvihreä Staabi Hallintotieteet

Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta[52][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väri Ainejärjestö/Kilta Opintosuunta
Tummanvihreä ITU Varhaiskasvatus
Tummanvihreä Mentor Elinikäinen oppiminen ja kasvatus
Tummansininen OKA Luokanopettaja

Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta[52][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väri Ainejärjestö/Kilta Opintosuunta
Violetti Biopsi Bioteknologia
Valkoinen Tampereen Lääketieteen Kandidaattiseura Lääketiede

Rakennetun ympäristön tiedekunta[52][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väri Ainejärjestö/Kilta Opintosuunta
Iloisen musta Tampereen Arkkitehtikilta Arkkitehtuuri
Tummansininen Tampereen Rakentajakilta Rakennustekniikka
baby blue (haaleansininen)[53] Urbanum Sustainable urban development

Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunta[52][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väri Ainejärjestö/Kilta Opintosuunta
Keltainen Automaatiotekniikan kilta Automaatiotekniikka
Samppanjankultainen Bioner Biotekniikka
Violetti Hiukkanen Teknis-luonnontieteellinen koulutusohjelma
Valkoinen Indecs Tuotantotalous
Punainen Koneenrakentajakilta Konetekniikka
Harmaa Man@ger Tietojohtaminen
Viininpunainen Materiaali-insinöörikilta Materiaalitekniikka
Metsänvihreä Ympäristöteekkarikilta Ympäristötekniikka

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta[52][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väri Ainejärjestö/Kilta Opintosuunta
Musta Aatos Filosofia
Punainen Cortex Psykologia
Turkoosi Interaktio Yhteiskuntatutkimus
Viininpunainen Patina Historia
Fuksianpunainen Salus Hoitotiede ja kansanterveystiede
Valkoinen SOS Sosiaalityö
Musta Teema Kirjallisuustiede
Tummanturkoosi Ääni Logopedia

Porin yksikkö[52][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väri Ainejärjestö/Kilta Opintosuunta
Tummanharmaa Porin Teekkarit Tietotekniikka ja tuotantotalous
Viininpunainen Utopia Koko toimipiste

Yhdistykset ja entiset ainejärjestöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väri Ainejärjestö/Kilta Opintosuunta
valkoinen[9] Blebeiji-kerho Kerho
vihreä ESN INTO[52] Erasmus-opiskelijaverkosto
musta[9] Pile Kerho
Oranssi[9] Rankat Ankat Kerho
Mintunvihreä TeLe[52] Signaalinkäsittely ja tietoliikennetekniikka
vaaleanpunainen[9] TVIK Kuitu- ja tekstiilitekniikka
Ruskea[9] Uranaisten Opiskelijaseura (UrOS) Kerho

Turun yliopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Humanistinen tiedekunta
    • Englannin kieli, Anglica – sininen[54]
    • Fonetiikka, Foneemi (sivuainejärjestö) – mustalla puolella viininpunainen hiha ja päinvastoin[54]
    • Sukupuolentutkimus, F-piste – ei haalaria[54]
    • Ranskan ja romanian kieli, Forum Romanum – sininen[54]
    • Saksan kieli, Germanica – musta alaosa, punainen yläosa, keltaiset hihat[54]
    • Mediatutkimus, Hurma – musta[54]
    • Luova kirjoittaminen, Kammio – ei haalaria[11]
    • Suomen kieli, Kanta – valkoinen[55]
    • Historia, Kritiikki – musta viitta[54]
    • Kulttuurituotanto ja maisemantutkimus, Kulma – punainen[52]
    • Folkloristiikka, kansatiede ja uskontotiede, Kutu – harmaa[11]
    • Taidehistoria, Kuvatus – violetti[54]
    • Käännöstiede, Kääntöpiiri – sininen[54]
    • Espanjan kieli ja kääntäminen, Mañana – punainen (keltaiset painatukset)[54]
    • Museologia, Museion – ei haalaria[54]
    • Kotimainen kirjallisuus, Muusa – valkoinen[54]
    • Klassilliset kielet ja antiikin kulttuuri, Palladion – vihreä[55]
    • Italian kieli, Pappagallo – vihreä[54]
    • Yleinen kirjallisuustiede, Prometheus – ei haalaria[56]
    • Pohjoismaiset kielet, Skandica – vihreä[54]
    • Venäjän kieli, Slava – turkoosi[54]
    • Sosiaalitieteet, Sosiaalitieteiden klubi – limenvihreä[57]
    • Suomalais-ugrilainen kielentutkimus, Sugri – musta (vuodesta 2002)[54]
    • Itä-Aasian tutkimus (maisteri), Taotao – ei haalaria[54]
    • Musiikkitiede, Tritonus – musta[55]
    • Arkeologia, Vare – musta (arviolta vuodesta 1993)[54]
  • Kasvatustieteiden tiedekunta
    • Kasvatustiede, Katko – punainen (valkoiset painatukset)[54]
    • Luokanopettaja (Rauma), Opekas – keltainen[11]
    • Luokanopettaja, Opex – valkoinen[55]
    • Aineenopettaja, Turun Auskultantit (Turaus) – ei haalaria[54]
  • Kauppakorkeakoulu
    • Laskentatoimi, rahoitus ja yritysjuridiikka, Aktiiva – sininen[11]
    • Tulevaisuudentutkimus, Black Swans – sininen[54]
    • Taloustiede (kauppatieteet), Kartelli – sininen[11]
    • Kansainvälinen liiketoiminta, KKOY – sininen[11]
    • Toimitusketjujen johtaminen ja logistiikka, Kolmas Osapuoli – sininen[11]
    • Liikesaksa, KY-Hansa – sininen[11]
    • Venäjän kieli, kauppa ja kulttuuri, KY-Perestroika – sininen[11]
    • Liikeranska, KY-Tricolore – sininen[11]
    • Markkinointi, M-klubi – sininen[11]
    • Kauppatieteet (Pori), Porin kylterit (PorKy) – tummansininen[58]
    • Taloustiede (valtiotieteet), T-Klubi – vaaleanpunainen[54]
    • Tietojärjestelmätiede, TuKYData – sininen[11]
    • Kauppatiede, Turun KY – tummansininen[59]
  • Lääketieteellinen tiedekunta
    • Hoitotiede, Adaptus – tummanvihreä[55]
    • Biolääketiede, In Vitro Aboensis – keltainen[60]
    • Hammaslääketiede, THLKS (Turun hammaslääketieteen kandidaattiseura) – musta[54]
    • Lääketiede, TLKS (Turun Lääketieteenkandidaattiseura) – musta[55]
  • Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
  • Oikeustieteellinen tiedekunta
    • Oikeustiede, Lex – bolognanpunainen[54]
  • Teknillinen tiedekunta
    • Materiaalitekniikka, Adamas – baby blue (haaleansininen)[61]
    • Tietojenkäsittelytiede, Asteriski – vihreä[62]
    • Tieto- ja viestintätekniikan DI, Digit – musta[55]
    • Konetekniikka, Machina – pinkki
    • Biotekniikan ja elintarvikekehityksen DI, Nucleus – sininen (oranssit painatukset)[63]
    • Biokemia, Turun Yliopiston Kemistit TYK – kemistinpunainen[55]
  • Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
    • Filosofia, Dialectica – musta[54]
    • Psykologia, Fobia – violetti-musta[54]
    • Poliittinen historia ja valtio-oppi, P-klubi – navy blue[55]
    • Logopedia, Putex – turkoosi[54]
    • Sosiaalitieteet, Sosiaalitieteiden klubi – limenvihreä[57]

Uppsalan yliopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • FiSU (Finlandssvenska Studenter i Uppsala) – punainen, keltainen viivalähde?
  • Medulla (Suomalaiset Medisiinarit Uppsalassa) – valkoinenlähde?

Vaasan yliopisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Åbo Akademi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunta (FNT)
    • Biotieteet, Biologica – viher-valkoinen[65]
    • Tietotekniikka, DaTe – musta[66]
    • Energiatekniikka, EnTech (Vaasa) – keltainen[67]
    • Farmasia, Ex Tempore – valkoinen[68]
    • Tietojenkäsittelytiede, Infå – valkoinen[69]
    • Kemiantekniikka, Kemistklubben – vaaleanvihreä (värjätään itse)[70]
    • Maantiede, Pulterit – harmaa[55]
    • Fysiikka, Quantum – Pantone 690C tai viininpunainen[71]
    • Matematiikka, Sigma – oranssi[72]
  • Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta (FSE)
    • Kauppatieteet, Merkantila Klubben – keltainen[73]
    • Valtiotiede, Politivas (Vaasa) – sininen[74]
    • Valtiotieteet, SF-klubben – punainen[75]
    • Oikeustiede, Stadga – viininpunainen[76]
  • Kasvatustieteiden ja hyvinvointialojen tiedekunta (FPV)
    • Käsityötiede, Arte (Vaasa) – violetti[77]
    • Luokanopettaja, FSLF – violetti[78]
    • Kotitaloustiede, Gastro (Vaasa) – violettilähde?
    • Sosiaalitieteet ja kehityspsykologia, Katharsis (Vaasa) – sininen[79]
    • Pedagogiikka, Pedactus – vaaleanpunainen[80]
    • Erityispedagogiikka, SPirre (Vaasa) – violetti[9]
    • Varhaiskasvatus, StuBi (Vaasa) – punainen[81]
  • Humanististen tieteiden, psykologian ja teologian tiedekunta (FHPT)
    • Ranskan kieli, Astérix – violetti[82]
    • Englannin kieli, Britannica – violetti[83]
    • Venäjän kieli, Druzjba – violetti[84]
    • Taidehistoria, Eikon – tummanvihreä[85]
    • Saksan kieli, Eszett – violetti[86]
    • Uskontotiede, Gnosis – sininen[87]
    • Psykologia, Impuls – tummansininen[88]
    • Sukupuolentutkimus, Judith – vaaleanpunainen[89]
    • Historia, Kleio – oranssi-musta[90]
    • Etnologia ja folkloristiikka, Kulturisten – vaaleanpunainen[91]
    • Musiikkitiede, Otto – mustalähde?
    • Kirjallisuustiede, Prosa – tummansininenlähde?
    • Teologia, TSF – violetti[92]
    • Logopedia, Vocalis – tummansininen[93]
    • Suomen kieli, Välkky – violetti[94]
    • Filosofia, Warum – mustalähde?
    • Ruotsin kieli, Östsvea – viininpunainen[95]

Ammattikorkeakoulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahvenanmaan ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Studerandekåren Skåhla – Ålands-blå (Ahvenanmaan sininen)[96]

Centria-ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Liiketalous – musta[97]
  • Hoitotyö – valkoinen[97]
  • Sosiaaliala (Kokkola) – valkoinen[97]
  • Sosiaaliala (Ylivieska) – viininpunainen[97]
  • Yhteisöpedagogi – sininen[97]
  • Musiikkipedagogi – punainen[97]
  • Tekniikka (Kokkola) – keltainen[97]
  • Tekniikka (Ylivieska) – violetti[97]

Diakonia-ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Humanistinen ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hämeen ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sairaanhoitaja, terveydenhoitaja ja sosionomi – pinkki[101]
  • Liiketalous, muotoilu, tietojenkäsittely, international business, computer applications ja hevostalouden liiketoiminta – keltainen[101]
  • Insinööri ja kestävä kehitys – musta[101]
  • Hortonomi, puutarhatalous ja rakennettu ympäristö – vihreälähde?

Jyväskylän ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sosiaali- ja terveysala, Jasto – violetti[102]
  • Tekniikka ja liikenne, Jyväskylän Insinööriopiskelijat JIO – viininpunainen[102]
  • Liiketalous, hallinto ja international business, Konkurssi – vihreä[102]
  • Kulttuuri ja musiikki, Jammaus – musta[102]
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminta, MatkaRaTa – sininen[102]
  • Tietojenkäsittely – punainen[102]
  • Luonnonvara-ala, Tarmo – tummanruskea[102]

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kotkan kampus[103]
    • Insinööri – musta-viininpunainen
    • Merenkulku – musta-sininen
    • Sosiaali- ja terveysala – keltainen
    • Tradenomi – oliivinvihreä
  • Kouvolan kampus[103]
    • Liiketalous – viininpunainen
    • Muotoilu – musta
    • Sosiaali- ja terveysala – pinkki
  • Mikkelin kampus[103]
    • Sairaanhoitaja, terveydenhoitaja ja ensihoitaja – punainen
    • Sosionomi – turkoosi
    • Restonomi, Mikro – violetti
    • Insinööri, MIO – valkoinen
    • Tradenomi, MTO – keltainen
    • Metsätalousinsinööri, Nila – tummanvihreä
    • Yhteisöpedagogi – oranssi
  • Savonlinnan kampus[103]
    • Fysioterapeutti – violetti
    • Insinööri – valkoinen
    • Jalkaterapeutti – tummanvihreä
    • Liikunnanohjaaja – keltainenlähde?
    • Sairaanhoitaja – punainen
    • Tradenomi, turvallisuusala – musta-keltainen

Kajaanin ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sosionomi - oranssi
  • Esports - keltainen
  • Liiketalous - keltainen
  • Liikunta - punainen
  • Matkailu - viininpunainen
  • Tietojenkäsittely - keltainen
  • Insinöörit - violetti
  • Sote - oranssi

Karelia-ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fysioterapia, FYKO – fuksianpunainen[104]
  • Sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja, HOKO – punainen[105]
  • Metsätalousinsinööri, Jimpon opiskelijayhdistys – metsänvihreä[106]
  • Energia- ja ympäristötekniikka, Joensuun Insinööriopiskelijat JoIO – vihreä[107]
  • Muut tekniikan alat, Joensuun Insinööriopiskelijat JoIO – violetti[107]
  • Liiketalous, international business ja tietojenkäsittely, Joensuun Tradenomiopiskelijoiden Kilta – oranssi[108]
  • Sosionomi, JOS – pinkki[109]
  • Kulttuuri- ja media-ala, Muuvi – sininen[110]
  • Matkailu- ja palveluliiketoiminta, REKO – viininpunainen[107]

LAB-ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lahti
    • Liiketalous, Lahden Tradenomiopiskelijat Linkki – sininen[111]
    • Sosiaali- ja terveysala, LASOLA – oranssi[112]
    • Insinööri, LIRO – fuksianpunainen[113]
    • Restonomi, ReLa – musta[114]
  • Lappeenranta
    • Restonomi, LaGeR – turkoosi[115]
    • Sosiaali- ja terveysala, LaKOSTE – vihreä[116]
    • Kuvataide, LaKu – edestä valkoinen, takaa musta[117]
    • Tekniikka, LapIO – puna-musta[11]
    • Liiketalous, LapTOp – violetti[11]

Laurea-ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Opiskelijakunta Laureamko – liila[118]
  • Estenomi – pinkki, palanen liilaa (vain osalla)[118]

Metropolia Ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kulttuuriala, Demoni – viininpunainen[119]
  • Tekniikka (kaikki), Uudenmaan Insinööriopiskelijat – valkoinen yläosa, oranssi alaosa[120]
  • Tekniikka energia- ja ympäristö (Myyrmäen kampus) - limenvihreä alaosa, tummansininen yläosa
  • Tekniikka sähkö ja automaatio - oranssit
  • Tekniikka (Karamalmin kampus), Kama – tummansininen, violetit hihat[121]
  • Rakennusala, Myro – oranssi yläosa, vihreä alaosa[122]
  • Sosiaali- ja terveysalat, Mystery – valkoinen yläosa, merenvihreä alaosa[123]
  • Optometria - huomiokeltainen
  • Liiketalous, Trombi – turkoosi[124]
  • Terveys- ja hoitoala, TXO – tummanvihreä[125]

Oulun ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kulttuuri, Kultti – viininpunainen[126]
  • Luonnonvara-ala, Luva – viljankeltainen yläosa, metsänvihreä alaosa[126]
  • Sosiaali- ja terveysala, Osasto – valkoinen[126]
  • Tekniikka, Ote – keltainen[126]
  • Rakennusarkkitehti, Oulun rakennusarkkitehtiopiskelijat (Arkko) – keltainen[126]
  • Liiketalous, Outo – mintunvihreä[126]

Poliisiammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Savonia-ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuopio
    • Liiketalous, KuoTra – pinkki[127]
    • Tekniikka, KUTOP – keltainen[128]
    • Rakennusarkkitehti, KuRA – keltainen, musta nauha[129]
    • Matkailu- ja ravitsemisala, KUREO – oranssi[130]
    • Muotoilu, Mutka – musta, oranssit taskut[131]
    • Musiikki ja tanssi, Tempo – sininen[132]
    • Sosiaali- ja terveysala, Tertta – violetti[133]
  • Iisalmi
    • Luonnonvara-ala – musta, sininen kaulus[11]
    • Sairaanhoitaja – valkoinen[11]
    • Sosiaaliala – vihreä[11]
  • Varkaus
    • Insinööri, WAIO – musta[134]

Seinäjoen ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Geronomi – oranssi[135]
  • Insinööri – violetti[135]
  • Kirjasto- ja tietopalveluala – tummansininen[135]
  • Kulttuuri – musta[135]
  • Liiketalous – viininpunainen[135]
  • Restonomi – punainen[135]
  • Sosionomi – keltainen[135]
  • Terveysala – vihreä[135]

Tampereen ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tekniikka, Tiro
    • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka – viininpunainen[11]
    • Rakennusarkkitehti – viininpunainen[11]
    • Rakennusalan työnjohto – viininpunainen[11]
    • Ajoneuvotekniikka – viininpunainen[11]
    • Kone- ja tuotantotekniikka – oranssi[11]
    • Tieto- ja viestintätekniikka – tummansininen[11]
    • Sähkö- ja automaatiotekniikka – sininen[11]
    • Talotekniikka (LVI & sähkö) – keltainen[11]
    • Biotuote- ja prosessitekniikka – valkoinen[11]
    • Laboratoriotekniikka – neonkeltainen[11]
  • Terveys ja hyvinvointi, Pirate – fuksianpunainen (vuodesta 2017 taskun väri määräytyy tutkinnon mukaan)[136]
    • Sairaanhoitaja – fuksianpunainen tasku
    • Terveydenhoitaja – valkoinen tasku
    • Ensihoitaja – punainen tasku
    • Kätilö – vaaleanliila tasku
    • Fysioterapeutti – sininen tasku
    • Bioanalyytikko – tummanpunainen tasku
    • Röntgenhoitaja – tummankeltainen tasku
  • Sosiaaliala, Sopu – tummansininen[11]
  • Environmental engineering ja metsätalous, Tampio – vihreä[11]
  • Palveluliiketoiminta, TaRe – turkoosi[11]
  • Musiikki, MusTa – musta[11]
  • Media-ala, Tarina – musta[11]
  • Tietojenkäsittely – musta[11]
  • Liiketalous, TTO – violetti[11]
  • International business – punainen[11]
  • Vaihto-opiskelijat – sini-valkoinen[11]

Turun ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Prosessi- ja materiaalitekniikka, Elba – viininpunainen (keltaiset taskuläpät ja kaulukset)[137]
  • Ensihoitaja – punaiset housut, vasemmassa lahkeessa heijastin[11]
  • Vaihto-opiskelijat, ESN-IAC – sininen[138]
  • IB-tradenomi – musta[139]
  • Kätilö – vaaleanpunainen, vaaleansiniset taskut[11]
  • Salon toimipiste – keltainen[140]
  • Suuhygienisti ja hammasteknikko, Suukko – turkoosi[138]
  • Sosionomi, Tasokas – viininpunainen[139]
  • Tekniikka, TIO – violetti, keltaiset taskuläpät ja kaulukset[138]
  • Muotoilu, Tom – harmaa[138]
  • Taideakatemia, TOY – musta-turkoosi: turkoosi etuosa, hihat ja kaulukset, musta takaosa ja olkapoletit[141]
  • Liiketalous, Trade – keltainen[138]
  • Rakennusala, Trok – musta-neonkeltainen[138]
  • Terveysalat, TSTS – punainen (vanha väri keltainen punaisilla taskuilla)[11]

Vaasan ammattikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tekniikka, Vaasan Insinööriopiskelijat VIO – musta/tummansininen[142]
  • Liiketalous, Vaasan tradenomiopiskelijat VATO – vihreä[142]
  • Hoitoala, VOSU – valkoinen[142]
  • Sosiaaliala, VOSU – keltainen[142]

Yrkeshögskolan Arcada[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Media, Commedia – punainen[11]
  • Liiketalous, kansainvälinen liiketoiminta ja turismi, HanSe SF – keltainen[9]
  • Terveys ja hyvinvointi, HoSK – tummanvihreä[11]
  • Kulttuurintuottaja, Kult – turkoosi[11]
  • Tekniikka, TLK – sininen[11]

Yrkeshögskolan Novia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pietarsaari
    • Kulttuuri, Skruvster – vaaleansininen[143]
  • Raasepori[143]
    • Koko toimipiste, Ekenäs Kåravdelning EKA – musta
    • Maatalous, Skuffis – tummansininen, punaiset hihat
    • Metsätalous, Spiritus Forstis – vihreä
  • Turku
    • Koko toimipiste, Åbo kåravdelning ÅKA – vaaleanpunainen, mustat[143] hihat
    • Merenkulku, ENÅ – valkoinen[143]
  • Vaasa[143]
    • Koko toimipiste, Filicia – keltainen
    • Kätilö, sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja, N.U.D. – valkoinen
    • Sosionomi ja estenomi, N.U.D. – valkoinen tai suonvihreä

Värikartta kaupunkialueittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oheen on taulukoitu kaikkien yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen haalarien värit näkyvän valon spektriä jäljittelevässä järjestyksessä jokaista kaupunkialuetta kohti. Ensimmäinen väri on aina valkoinen, viimeinen musta, ja muuten väriskaalassa aloitetaan pisimmistä aallonpituuksista eli punaisesta. Pääkaupunkiseutu (PKS) on luokiteltu yhdeksi alueeksi, sillä on luultavaa, että tällä alueella voi usein törmätä haalarien kantajiin muista seudun kaupungeista. Taulukon solujen värisävyt on pyritty saamaan vastaamaan todellisia haalareiden värejä ja sanalliset ohjeet ovat pääosin ainejärjestöjen omia kuvauksia värisävyistä. Listaan on otettu vain edelleen olemassa olevat ainejärjestöt.

Väri Alue Ala Ainejärjestö Oppilaitos Huomautukset
liila[118] Hyvinkää sairaanhoitaja, sosionomi, tradenomi Laureamko Laurea opiskelijakunnan haalarit
pinkki[101] Hämeenlinna sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, sosionomi Hämeen AMK
keltainen[101] Hämeenlinna liiketalous, muotoilu, tietojenkäsittely, international business, computer applications, hevostalouden liiketoiminta Hämeen AMK
musta[101] Hämeenlinna insinööri, kestävä kehitys Hämeen AMK
valkoinen[11] Iisalmi sairaanhoitaja Savonia
vihreä[11] Iisalmi sosiaaliala Savonia
musta[11] Iisalmi luonnonvara-ala Savonia sininen kaulus[11]
valkoinen[9] Joensuu vieraat kielet, kääntäminen, yleinen kielitiede Lingtwisti Itä-Suomen yliopisto
fuksianpunainen[104] Joensuu fysioterapia FYKO Karelia
pinkki[109] Joensuu sosionomi JOS Karelia
punainen[11] Joensuu kemia Bunsen Itä-Suomen yliopisto
punainen[11] Joensuu venäjän kieli Iskra Itä-Suomen yliopisto
punainen[11] Joensuu varhaiskasvatus Sulo Itä-Suomen yliopisto
punainen[105] Joensuu sairaanhoitaja, terveydenhoitaja HOKO Karelia
viininpunainen[11] Joensuu saksan kieli Ablaut Itä-Suomen yliopisto
bolognanpunainen[22] Joensuu oikeustiede Judica Itä-Suomen yliopisto
viininpunainen[25] Joensuu julkisoikeus, erikoisjuristit Legio Ostiensis Itä-Suomen yliopisto
viininpunainen[11] Joensuu opinto-ohjaaja Opossumi Itä-Suomen yliopisto
viininpunainen[28] Joensuu historia Varnitsa Itä-Suomen yliopisto
viininpunainen[107] Joensuu matkailu- ja ravitsemisala REKO Karelia
oranssi[11] Joensuu kansantaloustieteet Itä-Suomen yliopisto
oranssi[24] Joensuu kotitalous- ja käsityöopettaja Kotex Itä-Suomen yliopisto
oranssi[26] Joensuu kauppatieteet Optimi Itä-Suomen yliopisto
oranssi[108] Joensuu liiketalous, international business, tietojenkäsittely Joensuun Tradenomiopiskelijoiden Kilta Karelia
keltainen[11] Joensuu ruotsin kieli Godis Itä-Suomen yliopisto
keltainen[11] Joensuu biologia Mikrovillus Itä-Suomen yliopisto
vihreä[27] Joensuu erityispedagogiikka Poikkeus Itä-Suomen yliopisto
limenvihreä[11] Joensuu maantiede, yhteiskuntamaantiede, ympäristöpolitiikka ja -oikeus Tombolo Itä-Suomen yliopisto
vihreä[107] Joensuu energia- ja ympäristötekniikka Joensuun Insinööriopiskelijat JoIO Karelia
metsänvihreä[21] Joensuu metsätiede Joensuun Metsäylioppilaat Itä-Suomen yliopisto
metsänvihreä[106] Joensuu metsätalousinsinööri Jimpon opiskelijayhdistys Karelia
turkoosi[11] Joensuu psykologia Oidipus Itä-Suomen yliopisto
turkoosi[24] Joensuu luokanopettaja Popsi Itä-Suomen yliopisto ennen punainen tai sininen[24]
Suomen lipun sininen[24] Joensuu suomen kieli, kirjallisuus Täky Itä-Suomen yliopisto
sininen[110] Joensuu kulttuuri- ja media-ala Muuvi Karelia
tummansininen[23] Joensuu kasvatustiede Kassos Itä-Suomen yliopisto
violetti[11] Joensuu matematiikka, fysiikka Epsilon Itä-Suomen yliopisto
violetti[20] Joensuu läntinen teologia Fides Ostiensis Itä-Suomen yliopisto
violetti[11] Joensuu ortodoksinen teologia Pistis Itä-Suomen yliopisto
violetti[107] Joensuu tekniikka (paitsi energia- ja ympäristö-) Joensuun Insinööriopiskelijat JoIO Karelia
hopeanharmaa[24] Joensuu tietojenkäsittelytiede Skripti Itä-Suomen yliopisto
tummanharmaa[11] Joensuu kulttuuri Nefa-Joensuu Itä-Suomen yliopisto
musta[11] Joensuu englannin kieli Echo Itä-Suomen yliopisto
musta[24] Joensuu yhteiskuntapolitiikka, sosiologia, filosofia Praxis Itä-Suomen yliopisto
valkoinen[32] Jyväskylä kauppatieteet Pörssi Jyväskylän yliopisto
valkoinen[32] Jyväskylä kemia Radikaali Jyväskylän yliopisto
punainen[100] Jyväskylä yhteisöpedagogi, kulttuurituottaja HUMAKO Humanistinen AMK opiskelijakunnan haalarit
punainen[102] Jyväskylä tietojenkäsittely Jyväskylän AMK
punainen[32] Jyväskylä englannin kieli Magna Carta Jyväskylän yliopisto
punainen[32] Jyväskylä viestintä Parku Jyväskylän yliopisto
punainen[32] Jyväskylä luokanopettaja Pedago Jyväskylän yliopisto
punainen[32] Jyväskylä venäjän kieli Sputnik Jyväskylän yliopisto
puna-sininen[32] Jyväskylä romaaninen filologia Astérix Jyväskylän yliopisto
puna-musta[32] Jyväskylä historia Tosine Jyväskylän yliopisto
viininpunainen[102] Jyväskylä tekniikka, liikenne Jyväskylän Insinööriopiskelijat JIO Jyväskylän AMK
viininpunainen[32] Jyväskylä tietojärjestelmätiede, tietojenkäsittelytiede, kognitiotiede, kyberturvallisuus Dumppi Jyväskylän yliopisto
tummanruskea[102] Jyväskylä luonnonvara-ala Tarmo Jyväskylän AMK
oranssi[32] Jyväskylä kasvatustiede, aikuiskasvatustiede Emile Jyväskylän yliopisto
keltainen[32] Jyväskylä psykologia Stimulus Jyväskylän yliopisto
kelta-sininen[32] Jyväskylä ruotsin kieli Svenska Klubben Jyväskylän yliopisto
kelta-musta[32] Jyväskylä musiikkikasvatus Pedaali Jyväskylän yliopisto
kelta-musta[32] Jyväskylä musiikkitiede Trioli Jyväskylän yliopisto
vihreä[102] Jyväskylä liiketalous, hallinto, international business Konkurssi Jyväskylän AMK
tummanvihreä[32] Jyväskylä journalistiikka Lööppi Jyväskylän yliopisto
tummanvihreä[32] Jyväskylä etnologia Nefa-Jyväskylä Jyväskylän yliopisto
tummanvihreä[32] Jyväskylä bio- ja ympäristötieteet Syrinx Jyväskylän yliopisto
vihreä[32] Jyväskylä varhaiskasvatus Varkaat Jyväskylän yliopisto
tummanvihreä[32] Jyväskylä erityispedagogiikka Abakus Jyväskylän yliopisto
sininen[102] Jyväskylä matkailu- ja palveluliiketoiminta MatkaRaTa Jyväskylän AMK
sininen[32] Jyväskylä suomen kieli Sane Jyväskylän yliopisto
sininen[32] Jyväskylä viittomakieli Viito Jyväskylän yliopisto
sini-musta[32] Jyväskylä tietotekniikka Linkki Jyväskylän yliopisto
tummansininen[32] Jyväskylä valtio-oppi Puolue Jyväskylän yliopisto
tummansininen[32] Jyväskylä matematiikka, fysiikka Ynnä Jyväskylän yliopisto
violetti[102] Jyväskylä sosiaali- ja terveysala Jasto Jyväskylän AMK
violetti[32] Jyväskylä kirjallisuus, museologia, taidehistoria, taidekasvatus Corpus Jyväskylän yliopisto
violetti[32] Jyväskylä tilastotiede Tiltti Jyväskylän yliopisto
musta[102] Jyväskylä kulttuuri, musiikki Jammaus Jyväskylän AMK
musta[32] Jyväskylä yhteiskuntapolitiikka, sosiologia, sosiaalityö Fokus Jyväskylän yliopisto
musta[32] Jyväskylä filosofia Mephisto Jyväskylän yliopisto
musta[32] Jyväskylä liikunta- ja terveystieteet Sporticus Jyväskylän yliopisto
musta[32] Jyväskylä Saksan kieli ja kulttuuri Sturm und Drang Jyväskylän yliopisto
valkoinen[97] Kokkola hoitotyö, sosiaaliala Centria
punainen[97] Kokkola musiikkipedagogi Centria
keltainen[97] Kokkola tekniikka Centria
sininen[97] Kokkola yhteisöpedagogi Centria
musta[97] Kokkola liiketalous Centria
keltainen[103] Kotka sosiaali- ja terveysala Kaakkois-Suomen AMK
oliivinvihreä[103] Kotka tradenomi Kaakkois-Suomen AMK
musta-viininpunainen[103] Kotka insinööri Kaakkois-Suomen AMK
musta-sininen[103] Kotka merenkulku Kaakkois-Suomen AMK
pinkki[103] Kouvola sosiaali- ja terveysala Kaakkois-Suomen AMK
viininpunainen[103] Kouvola liiketalous Kaakkois-Suomen AMK
musta[103] Kouvola muotoilu Kaakkois-Suomen AMK
valkoinen[31] Kuopio tietojenkäsittelytiede Serveri Itä-Suomen yliopisto
pinkki[127] Kuopio liiketalous KuoTra Savonia
punainen[100] Kuopio yhteisöpedagogi, tulkki HUMAKO Humanistinen AMK opiskelijakunnan haalarit
punainen[29] Kuopio sovellettu fysiikka, ympäristötiede Hyeena Itä-Suomen yliopisto
punainen[29] Kuopio biolääketiede Kulti Itä-Suomen yliopisto valkoinen reisitasku[29]
viininpunainen[30] Kuopio kauppatiede Preemio Itä-Suomen yliopisto
oranssi[130] Kuopio matkailu- ja ravitsemisala KUREO Savonia
keltainen[128] Kuopio tekniikka KUTOP Savonia
keltainen[11] Kuopio yhteiskuntatieteet Socius Itä-Suomen yliopisto violetti tasku[11]
keltainen[129] Kuopio rakennusarkkitehti KuRA Savonia musta nauha[129]
vaaleanvihreä[11] Kuopio ravitsemustiede Retikka Itä-Suomen yliopisto
tummanvihreä[29] Kuopio farmasia Fortis Itä-Suomen yliopisto
sininen[29] Kuopio terveystieteet Terho Itä-Suomen yliopisto
sininen[132] Kuopio musiikki ja tanssi Tempo Savonia
violetti[133] Kuopio sosiaali- ja terveysala Tertta Savonia
musta[29] Kuopio lääketiede KuoLO Itä-Suomen yliopisto
musta[29] Kuopio hammaslääketiede Dentina Itä-Suomen yliopisto valkoinen tasku[29]
musta[131] Kuopio muotoilu Mutka Savonia oranssit taskut[131]
fuksianpunainen[113] Lahti insinööri LIRO LAB
oranssi[112] Lahti sosiaali- ja terveysala LASOLA LAB
sininen[111] Lahti liiketalous Lahden Tradenomiopiskelijat Linkki LAB
musta[114] Lahti restonomi ReLa LAB
valkoinen[40] Lappeenranta energiatekniikka Armatuuri LUT-yliopisto
valko-musta[117] Lappeenranta kuvataide LaKu LAB edestä valkoinen, takaa musta[117]
fuksianpunainen[40] Lappeenranta laskennallinen tekniikka Lateksii LUT-yliopisto
punainen[40] Lappeenranta tietotekniikka Cluster LUT-yliopisto
puna-musta[11] Lappeenranta tekniikka LapIO LAB
oranssi[40] Lappeenranta konetekniikka KRK LUT-yliopisto
neonkeltainen[40] Lappeenranta kauppatieteet Enklaavi LUT-yliopisto
vihreä[40] Lappeenranta sähkötekniikka Sätky LUT-yliopisto
vihreä[116] Lappeenranta sosiaali- ja terveysala LaKOSTE LAB
turkoosi[115] Lappeenranta restonomi LaGeR LAB
tummansininen[40] Lappeenranta tuotantotalous Kaplaaki LUT-yliopisto
violetti[11] Lappeenranta liiketalous LapTOp LAB
harmaa[40] Lappeenranta ympäristötekniikka Pelletti LUT-yliopisto
musta[40] Lappeenranta kemiantekniikka KeTek LUT-yliopisto
liila[118] Lohja sairaanhoitaja, sosionomi, tradenomi Laureamko Laurea opiskelijakunnan haalarit
Ålands-blå (Ahvenanmaan sininen)[96] Maarianhamina (kaikki alat) Studerandekåren Skåhla Ahvenanmaan AMK opiskelijakunnan haalarit
valkoinen[103] Mikkeli insinööri MIO Kaakkois-Suomen AMK
punainen[103] Mikkeli sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, ensihoitaja Kaakkois-Suomen AMK
oranssi[103] Mikkeli yhteisöpedagogi Kaakkois-Suomen AMK
keltainen[103] Mikkeli tradenomi MTO Kaakkois-Suomen AMK
tummanvihreä[103] Mikkeli metsätalousinsinööri Nila Kaakkois-Suomen AMK
turkoosi[103] Mikkeli sosionomi Kaakkois-Suomen AMK
violetti[103] Mikkeli restonomi Mikro Kaakkois-Suomen AMK
punainen[100] Nurmijärvi yhteisöpedagogiikka HUMAKO Humanistinen AMK opiskelijakunnan haalarit
valkoinen[126] Oulu sosiaali- ja terveysala Osasto Oulun AMK
valkoinen[44] Oulu arkkitehtuuri Arkkitehtikilta Oulun yliopisto
valkoinen[44] Oulu kasvatustiede Motiva Oulun yliopisto
valkoinen[44] Oulu lääketieteellinen tiedekunta (LTK)
Oulun yliopisto
puhtaanvalkoinen[51] Oulu prosessitekniikka Oulun yliopiston prosessikilta Oulun yliopisto
fuksianpunainen[46] Oulu varhaiskasvatus Lastarit Oulun yliopisto
punainen[44] Oulu konetekniikka Oulun yliopiston koneinsinöörikilta Oulun yliopisto
viininpunainen[126] Oulu kulttuuri Kultti Oulun AMK
tumman luumunpunainen[48] Oulu maantiede Atlas Oulun yliopisto
tummanpunainen[44] Oulu biokemia Histoni Oulun yliopisto
tummanruskea[44] Oulu arkeologia, kirjallisuus, kulttuuriantropologia Kultu Oulun yliopisto
oranssi[47] Oulu erityispedagogiikka Spessu Oulun yliopisto
keltainen[98] Oulu sosiaali-, terveys- ja kirkon alat, asioimistulkkaus O’Diako Diakonia-AMK opiskelijakunnan haalarit
keltainen[126] Oulu tekniikka Ote Oulun AMK
keltainen[126] Oulu rakennusarkkitehti Oulun rakennusarkkitehtiopiskelijat (Arkko) Oulun AMK
neonkeltainen[44] Oulu musiikkikasvatus Mukava Oulun yliopisto
keltainen[44] Oulu kemia Valenssi Oulun yliopisto
kelta-vihreä[126] Oulu luonnonvara-ala Luva Oulun AMK viljankeltainen yläosa, metsänvihreä alaosa[126]
tummanvihreä[44] Oulu biologia Syntaksis Oulun yliopisto
tummanvihreä[44] Oulu vieraat kielet Verba Oulun yliopisto
mintunvihreä[126] Oulu liiketalous Outo Oulun AMK
mintunvihreä[50] Oulu tuotantotalous Optiem Oulun yliopisto
sininen[11] Oulu vaihto-opiskelijat Erasmus Student Network Oulu (ESN Oulu) Oulun yliopisto
sähkönsininen[44] Oulu sähkötekniikka, elektroniikka, tietoliikenne Sähköinsinöörikilta (SIK) Oulun yliopisto
sini-kelta-punainen[44] Oulu rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, ympäristötekniikka Ympäristörakentajakilta Oulun yliopisto
tummansininen[44] Oulu tietojenkäsittelytieteet Blanko Oulun yliopisto
vaaleanvioletti[44] Oulu historia Tiima Oulun yliopisto
violetti[44] Oulu kauppatieteet Finanssi Oulun yliopisto
violetti[45] Oulu suomen kieli Suma Oulun yliopisto ensimmäiset vuonna 1991[45]
violetti-musta[44] Oulu matematiikka, fysikaaliset tieteet Sigma-kilta Oulun yliopisto
tummanharmaa[9] Oulu saamen kieli, saamelainen kulttuuri Gieku Oulun yliopisto ensimmäiset vuonna 2005[9]
tummanharmaa-fuksia[43] Oulu informaatiotutkimus Index Oulun yliopisto
musta[42] Oulu logopedia Communica Oulun yliopisto ensimmäiset vuonna 1991[42]
musta[44] Oulu geotieteet Nikoli Oulun yliopisto
musta[44] Oulu luokanopettaja OLO Oulun yliopisto
musta[44] Oulu tietotekniikka, informaatioverkostot Oulun Tietoteekkarit (OTiT) Oulun yliopisto
keltainen[98] Pieksämäki sosiaali-, terveys- ja kirkon alat, asioimistulkkaus O’Diako Diakonia-AMK opiskelijakunnan haalarit
vaaleansininen[143] Pietarsaari kulttuuri Skruvster Novia
musta[97] Pietarsaari liiketalous Centria
puhtaanvalkoinen[1] PKS, Espoo sähkötekniikka Sähköinsinöörikilta Aalto-yliopiston
sähkötekniikan korkeakoulu
maalarinvalkoinen[1] PKS, Espoo arkkitehtuuri Arkkitehtikilta Aalto-yliopiston
taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
valkoinen[9] PKS, Helsinki kauppatieteet SHS Hanken ylioppilaskunnan haalarit
valkoinen[9] PKS, Helsinki hammaslääketiede Hammaslääketieteenkandidaattiseura Helsingin yliopisto
valkoinen[11] PKS, Helsinki kognitiotiede Intelligenzia Helsingin yliopisto
valkoinen[9] PKS, Helsinki kääntäminen, tulkkaus KouKi Helsingin yliopisto
valkoinen[9] PKS, Helsinki lääketiede Lääketieteenkandidaattiseura Helsingin yliopisto
valkoinen[11] PKS, Helsinki Sibelius-Akatemia Taideyliopisto
valkoinen[1] PKS, Espoo tuotantotalous Prodeko Aalto-yliopiston
perustieteiden korkeakoulu
sateenkaarikoristeita[1]
valko-oranssi[120] PKS, Espoo/Helsinki/Vantaa tekniikka (kaikki) Uudenmaan Insinööriopiskelijat Metropolia valkoinen yläosa, oranssi alaosa[120]
valko-merenvihreä[123] PKS, Helsinki sosiaali- ja terveysalat Mystery Metropolia valkoinen yläosa, merenvihreä alaosa[123]
valko-harmaa takki[5] PKS, Espoo kuvataidekasvatus Kooma Aalto-yliopiston
taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
valkoinen yläosa, harmaa alasosa; jokainen maalaa haluamanlaisekseen[6]
luonnonvalkoinen[1] PKS, Espoo teknillinen fysiikka, matematiikka Fyysikkokilta Aalto-yliopiston
perustieteiden korkeakoulu
samppanjankultainen[11] PKS, Helsinki arkeologia Fibula Helsingin yliopisto
vaaleanpunainen[1] PKS, Espoo kone- ja rakennustekniikka Koneinsinöörikilta Aalto-yliopiston
insinööritieteiden korkeakoulu
fuksianpunainen[11] PKS, Helsinki fysikaaliset tieteet Resonanssi Helsingin yliopisto
aniliininpunainen[11] PKS, Helsinki matematiikka, fysiikka, kemia, tietojenkäsittelytiede (ruotsiksi) Spektrum Helsingin yliopisto
pinkki[118] PKS, Vantaa estenomi Laurea palanen liilaa[118], osalla kokonaan liila
punainen[1] PKS, Espoo kemia Kemistikilta Aalto-yliopiston
kemian tekniikan korkeakoulu
punainen[11] PKS, Helsinki media Commedia Arcada
punainen[9] PKS, Helsinki filosofia Dilemma Helsingin yliopisto
punainen[11] PKS, Helsinki aineenopettaja HAO Helsingin yliopisto
punainen[9] PKS, Helsinki valtiotiede Kannunvalajat Helsingin yliopisto tiedekuntajärjestö, johon kuuluu 18 ainejärjestöä
punainen[11] PKS, Helsinki käsityönopettaja, käsityötiede Käsitys Helsingin yliopisto ent. Tekstiilarit[16]
punainen[9] PKS, Helsinki metsätieteet Metsäylioppilaat Helsingin yliopisto ensimmäiset vuonna 1984[9]
punainen[9] PKS, Helsinki pohjoismaiset kielet Saga Helsingin yliopisto
punainen[11] PKS, Helsinki englannin kieli SUB Helsingin yliopisto
punainen[100] PKS, Helsinki & Kauniainen aluetutkimus, kulttuuriala HUMAKO Humanistinen AMK opiskelijakunnan haalarit
punainen[11] PKS, Helsinki tilastotiede Moodi Helsingin yliopisto vihreä takatasku[11]
punainen[9] PKS, Helsinki matematiikka Matrix Helsingin yliopisto sininen takatasku[9]
puna-keltainen[15] PKS, Helsinki iberoromaaniset kielet: espanja Setenta Helsingin yliopisto ennen vuotta 2002 ruskea[15]
puna-vihreä[15] PKS, Helsinki iberoromaaniset kielet: portugali Setenta Helsingin yliopisto ennen vuotta 2002 ruskea[15]
tekniikanpunainen[1] PKS, Espoo Teknologföreningen (osakunta) Aalto-yliopisto = viininpunainen
viininpunainen[9] PKS, Helsinki biotekniikka BOA Helsingin yliopisto
viininpunainen[11] PKS, Helsinki balttilaiset kielet ja kulttuurit Daina Helsingin yliopisto
juriströd (pykälänpunainen)[9] PKS, Helsinki oikeustiede (ruotsiksi) Juristklubben Codex Helsingin yliopisto
pykälänpunainen[9] PKS, Helsinki oikeustiede Pykälä Helsingin yliopisto
viininpunainen[11] PKS, Helsinki slavistiikka, baltologia Rupla Helsingin yliopisto
viininpunainen[119] PKS, Helsinki kulttuuriala Demoni Metropolia
punaruskea[1] PKS, Espoo bioinformaatioteknologia Inkubio Aalto-yliopiston
sähkötekniikan korkeakoulu
kirjoitetaan perinnesyistä ”punaruseka”[1]
oranssi[9] PKS, Helsinki musiikkitiede Synkooppi Helsingin yliopisto ensimmäiset vuonna 1995[9]
oranssi-vihreä[122] PKS, Helsinki rakennusala Myro Metropolia oranssi yläosa, vihreä alaosa[122]
keltainen[1] PKS, Espoo Puunjalostustekniikka Puunjalostajakilta Aalto-yliopiston
kemian tekniikan korkeakoulu
keltainen[9] PKS, Helsinki liiketalous, kansainvälinen liiketoiminta, turismi HanSe SF Arcada
keltainen[98] PKS, Helsinki sosiaali- ja terveysala, tulkkaus O’Diako Diakonia-AMK opiskelijakunnan haalarit
(keltainen)[11] PKS, Helsinki alue- ja kulttuuritutkimus Origo Helsingin yliopisto lukuvuoteen 2016 saakka[11]
keltainen[9] PKS, Helsinki kotitalouspedagogiikka Kopeda Helsingin yliopisto
keltainen[9] PKS, Helsinki meteorologia Synop Helsingin yliopisto ensimmäiset vuonna 1993[9]
keltainen[9] PKS, Helsinki tietojenkäsittelytiede TKO-äly Helsingin yliopisto
keltainen[11] PKS, Helsinki yhteiskuntatieteet (ruotsiksi) StudOrg Helsingin yliopiston
Soc&kom
kattaa koko yksikön, 5 ainejärjestöä
vihreä[11] PKS, Helsinki Suomen kieli ja kulttuuri Aksentti Helsingin yliopisto
vaaleanvihreä[9] PKS, Helsinki maataloustieteet Sampsa Helsingin yliopisto
(vaaleanvihreä)[9] PKS, Helsinki suomen kieli, suomalais-ugrilaiset kielet Siula Helsingin yliopisto lukuvuoteen 2016 saakka,[13] ensimmäiset vuonna 1995[9]
vaaleanvihreä[11] PKS, Helsinki maatalous- ja metsätiede (ruotsiksi) Svenska Studenters Agro-Forst Förening Helsingin yliopisto
viher-musta[13] PKS, Helsinki kotimainen kirjallisuus Putkinotko Helsingin yliopisto edestä vihreä, takaa musta; lukuvuodesta 2017 alkaen[13]
viher-musta[13] PKS, Helsinki suomen kieli, suomalais-ugrilaiset kielet Siula Helsingin yliopisto edestä vihreä, takaa musta; lukuvuodesta 2017 alkaen;[13] ensimmäiset vuonna 1995[9]
viher-valko-punainen[9] PKS, Helsinki italialainen filologia Divina Compagnia Helsingin yliopisto vuodesta 2002[12]
oliivinvihreä[41] PKS, Helsinki sotatieteet Kadettitoverikunta Maanpuolustuskorkeakoulu
metsänvihreä[1] PKS, Espoo informaatioverkostot Athene Aalto-yliopiston
perustieteiden korkeakoulu
musta vasen hiha[1]
dollarinvihreä[1] PKS, Espoo kauppatieteet Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat KY Aalto-yliopiston
kauppakorkeakoulu
tummanvihreä[125] PKS, Espoo terveys- ja hoitoala TXO Metropolia
tummanvihreä[11] PKS, Helsinki terveys, hyvinvointi HoSK Arcada
tummanvihreä[11] PKS, Helsinki eläinlääketiede Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistys Helsingin yliopisto
tummanvihreä[9] PKS, Helsinki maantiede MaO Helsingin yliopisto
vihreä[9] PKS, Helsinki uskontotiede Mythos Helsingin yliopisto ensimmäiset vuonna 2002[9]
vihreä[9] PKS, Helsinki kansatiede, folkloristiikka Nefa-Helsinki Helsingin yliopisto ensimmäiset vuonna 2002[9]
metsänvihreä[11] PKS, Helsinki biologia Symbioosi Helsingin yliopisto
(tummanvihreä)[10] PKS, Helsinki ympäristöekonomia Vuorovaikeutus Helsingin yliopisto ennen vuotta 2017 MYYn haalarit, nykyään Vitan tummansininen[10]
tummanvihreä[9][10] PKS, Helsinki ympäristötieteet MYY Helsingin yliopisto
tummanvihreä-musta[9][11] PKS, Helsinki farmasia Yliopiston farmasiakunta Helsingin yliopisto tummanvihreät hihat ja lahkeet, musta etu- ja takaosa; vuodesta 1995 (sitä ennen punainen)[9]
turkoosi[11] PKS, Helsinki kulttuurintuottaja Kult Arcada
turkoosi[9] PKS, Helsinki aikuiskasvatus Aikuiskasvatuksen Kilta Helsingin yliopisto
turkoosi[11] PKS, Helsinki estetiikka Aistimus Helsingin yliopisto
turkoosi[11] PKS, Helsinki luokanopettaja, kasvatus- ja aikuiskasvatustiede (ruotsiksi) Didacta Helsingin yliopisto
turkoosi[11] PKS, Helsinki elintarviketiede Lipidi Helsingin yliopisto
turkoosi[11] PKS, Helsinki kasvatustiede, luokanopettaja Peduca Helsingin yliopisto
turkoosi[11] PKS, Helsinki kasvatuspsykologia Phenomena Helsingin yliopisto
turkoosi[11] PKS, Helsinki elintarviketieteet Viri Lactis Helsingin yliopisto
turkoosi[124] PKS, Vantaa liiketalous Trombi Metropolia
kaljakorin­sininen[3] PKS, Espoo materiaalitekniikka Vuorimieskilta Aalto-yliopiston
kemian tekniikan korkeakoulu
sininen[11] PKS, Helsinki tekniikka TLK Arcada
petroolinsininen[99] PKS, Helsinki kulttuuri, liiketalous, matkailu Helga Haaga-Helia opiskelijakunnan haalarit
sininen[11] PKS, Helsinki varhaiskasvatus Ebe Helsingin yliopisto
vaaleansininen[9] PKS, Helsinki lääketiede Medicinarklubben Thorax Helsingin yliopisto
sininen[1] PKS, Espoo prosessitekniikka Prosessiteekkarit Aalto-yliopiston
kemian tekniikan korkeakoulu
kaikki vuodesta 2013; hihoissa keltaiset ja punaiset raidat[1]
tummansininen[9] PKS, Helsinki yleinen kielitiede, kieliteknologia Aspekti Helsingin yliopisto ensimmäiset vuonna 1998[9]
tummansininen[11] PKS, Helsinki erityispedagogiikka Erikeepperi Helsingin yliopisto
tummansininen[9] PKS, Helsinki historia (ruotsiksi) Historicus Helsingin yliopisto
tummansininen[9] PKS, Helsinki historia Kronos Helsingin yliopisto
yönsininen[11] PKS, Helsinki tähtitiede Meridiaani Helsingin yliopisto
tummansininen[9] PKS, Helsinki biologia, ympäristötiede (ruotsiksi) Svenska Naturvetarklubben Helsingin yliopisto
tummansininen[11] PKS, Helsinki ympäristö- ja elintarviketalous Viikin Taloustieteilijät Helsingin yliopisto
tummansininen[1] PKS, Espoo rakennustekniikka Rakennusinsinöörikilta IK Aalto-yliopiston
insinööritieteiden korkeakoulu
energia- ja ympäristötekniikan opiskelijoilla vihreä hiha ja takatasku[2]
tummansininen[121] PKS, Espoo tekniikka (Karamalmin kampus) Kama Metropolia violetit hihat[121]
tummansini-valko-punainen[9] PKS, Helsinki ranskalainen filologia Bouffe Helsingin yliopisto tummansininen yläosa, valkoinen keskiosa, punainen alaosa[9]; vuodesta 2002[12]
liila[9][18] PKS, Helsinki psykologia Kompleksi Helsingin yliopisto
liila[118] PKS, Espoo sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, fysioterapeutti, sosionomi, tradenomi, restonomi, tietojenkäsittely, turvallisuus Laureamko Laurea opiskelijakunnan haalarit
violetti[9] PKS, Helsinki logopedia Foni Helsingin yliopisto
violetti[11] PKS, Helsinki kuluttajaekonomia, ravitsemustiede Oikos Helsingin yliopisto
violetti[9] PKS, Helsinki teologia Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistys Helsingin yliopisto
liila[118] PKS, Vantaa estenomi, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, sosionomi, rikosseuraamusalan sosionomi, tradenomi Laureamko Laurea opiskelijakunnan haalarit, osalla estenomeista pinkki
violetti[1] PKS, Espoo automaatio- ja systeemitekniikka Automaatio- ja systeemitekniikan kilta Aalto-yliopiston
sähkötekniikan korkeakoulu
musta vasen hiha, jossa on valkoinen tasku[1]
harmaa[11] PKS, Helsinki taidehistoria Eidos Helsingin yliopisto lukuvuodesta 2017 alkaen[11]
harmaa[11] PKS, Helsinki pohjoismainen kirjallisuus Lycksalighetens ö Helsingin yliopisto
harmaa[9] PKS, Helsinki geologia Vasara Helsingin yliopisto
tummanharmaa[11] PKS, Helsinki alue- ja kulttuuritutkimus Origo Helsingin yliopisto lukuvuodesta 2017 alkaen[11]
tummanharmaa[11] PKS, Helsinki kulttuurien tutkimuksen kandiohjelma Konteksti Helsingin yliopisto
vihreänharmaa[19] PKS, Helsinki geofysiikka Geysir Helsingin yliopisto
kiiltävänmusta[1] PKS, Espoo tietotekniikka Tietokilta Aalto-yliopiston
perustieteiden korkeakoulu
(musta)[11] PKS, Helsinki taidehistoria Eidos Helsingin yliopisto lukuvuoteen 2016 saakka[11]
musta[9] PKS, Helsinki biokemia, solu- ja molekyylibiologia Helix Helsingin yliopisto huppu[9]
musta[9] PKS, Helsinki kemia Helsingin Yliopiston Kemistit Helsingin yliopisto
musta[9] PKS, Helsinki Aasian ja Afrikan kielet ja kulttuurit Karavaani Helsingin yliopisto
musta[11] PKS, Helsinki yleinen kirjallisuustiede Katharsis Helsingin yliopisto
musta[9] PKS, Helsinki Kumpulan kampuksen aineet (matematiikka, fysikaaliset tieteet, kemia, maantiede, geologia, tietojenkäsittelytiede) Limes Helsingin yliopisto lukuvuosina 2000 ja 2004 musta viitta[9]
(musta)[14] PKS, Helsinki kotimainen kirjallisuus Putkinotko Helsingin yliopisto lukuvuoteen 2016 saakka[13]
musta[11] PKS, Helsinki teatteritiede Repliikki Helsingin yliopisto
musta[11] PKS, Helsinki markkinointi Voluntas Helsingin yliopisto
mattamusta[1] PKS, Espoo rakennettu ympäristö Maanmittarikilta Aalto-yliopiston
insinööritieteiden korkeakoulu
fuksianpunainen hiha[1]
mattamusta[1] PKS, Espoo kiinteistötalous Maanmittarikilta Aalto-yliopiston
insinööritieteiden korkeakoulu
viininpunainen hiha[1]
mattamusta[1] PKS, Espoo geomatiikka Maanmittarikilta Aalto-yliopiston
insinööritieteiden korkeakoulu
vihreä hiha[1]
kiiltävänmusta[4] PKS, Espoo tietojenkäsittelytiede (englanniksi) Data Guild Aalto-yliopiston
perustieteiden korkeakoulu
hopeinen vasen hiha[4]
musta[9] PKS, Helsinki germaaninen filologia Umlaut Helsingin yliopisto vuodesta 2005, sitä ennen valkoinen[9]; punainen ja keltainen tasku[11]
musta-valkoinen[17] PKS, Helsinki translationaalinen lääketiede Impactus Helsingin yliopisto
”vapputakki”[7] PKS, Espoo muotoilu NuDe (Nuoret Designerit) Aalto-yliopiston
taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
vuosittain vaihtuva kuosi[7]
(ei haalaria)[8] PKS, Espoo Taiteiden ja suunnittelun ylioppilaat TOKYO Aalto-yliopiston
taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
(ei haalaria)[11] PKS, Helsinki Urban studies and planning Mesta Helsingin yliopisto
(ei haalaria)[11] PKS, Helsinki klassillinen filologia Symposion Helsingin yliopisto
(ei haalaria)[11] PKS, Helsinki Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimus Vietti Helsingin yliopisto
(ei haalaria)[11] PKS, Helsinki Teatterikorkeakoulu, Kuvataideakatemia Taideyliopisto
punainen[52] Pori kulttuurituotanto, maisemantutkimus Kulma Turun yliopisto
viininpunainen[52] Pori (koko toimipiste) Utopia Tampereen yliopisto
keltainen[98] Pori sosiaali-, terveys- ja kirkon alat O’Diako Diakonia-AMK opiskelijakunnan haalarit
tummansininen[58] Pori kauppatieteet Porin kylterit (PorKy) Turun yliopisto
tummanharmaa[52] Pori tietotekniikka, tuotantotalous Porin Teekkarit Tampereen yliopisto
petroolinsininen[99] Porvoo liiketalous, matkailu Helga Haaga-Helia opiskelijakunnan haalarit
liila[118] Porvoo sairaanhoitaja, sosionomi Laureamko Laurea opiskelijakunnan haalarit
vihreä[143] Raasepori metsätalous Spiritus Forstis Novia
tummansininen[143] Raasepori maatalous Skuffis Novia punaiset hihat
musta[143] Raasepori (koko toimipiste) Ekenäs Kåravdelning EKA Novia
keltainen[11] Rauma luokanopettaja Opekas Turun yliopisto
fuksianpunainen[11] Rovaniemi taideaineet TAO Lapin yliopisto
punainen[11] Rovaniemi sosiaalityö, kuntoutus Lyhty Lapin yliopisto
bolognanpunainen[34] Rovaniemi oikeustiede Artikla Lapin yliopisto
oranssi[38] Rovaniemi kasvatus- ja aikauskasvatustiede, mediakasvatus Lastu Lapin yliopisto
vihreä[36] Rovaniemi politiikan tutkimus, sosiologia Kosmos Buran Lapin yliopisto keltaisia painatuksia[36]
sininen[37] Rovaniemi luokanopettaja Lapikas Lapin yliopisto
poliisinsininen[35] Rovaniemi matkailututkimus Jalot Villit Lapin yliopisto
musta[39] Rovaniemi hallintotieteet, johtaminen, julkisoikeus, soveltava psykologia Remburssi Lapin yliopisto
keltainen[140] Salo (koko toimipiste) Turun AMK
valkoinen[103] Savonlinna insinööri Kaakkois-Suomen AMK
punainen[103] Savonlinna sairaanhoitaja Kaakkois-Suomen AMK
keltainen Savonlinna liikunnanohjaaja Kaakkois-Suomen AMK
tummanvihreä[103] Savonlinna jalkaterapeutti Kaakkois-Suomen AMK
violetti[103] Savonlinna fysioterapeutti Kaakkois-Suomen AMK
punainen[135] Seinäjoki restonomi Seinäjoen AMK
viininpunainen[135] Seinäjoki liiketalous Seinäjoen AMK
oranssi[135] Seinäjoki geronomi Seinäjoen AMK
keltainen[135] Seinäjoki sosionomi Seinäjoen AMK
vihreä[135] Seinäjoki terveysala Seinäjoen AMK
tummansininen[135] Seinäjoki kirjasto- ja tietopalveluala Seinäjoen AMK
violetti[135] Seinäjoki insinööri Seinäjoen AMK
musta[135] Seinäjoki kulttuuri Seinäjoen AMK
valkoinen[52] Tampere tuotantotalous Indecs Tampereen yliopisto
valkoinen[52] Tampere sosiaalityö SOS Tampereen yliopisto
valkoinen[52] Tampere lääketiede Tampereen Lääketieteen Kandidaattiseura Tampereen yliopisto
samppanjankultainen[52] Tampere biotekniikka Bioner Tampereen yliopisto
fuksianpunainen[136] Tampere sairaanhoitaja Pirate Tampereen AMK samanvärinen tasku[136]
fuksianpunainen[52] Tampere hoitotiede, kansanterveystiede Salus Tampereen yliopisto
fuksianpunainen[136] Tampere terveydenhoitaja Pirate Tampereen AMK valkoinen tasku vuodesta 2017 alkaen[136]
fuksianpunainen[136] Tampere ensihoitaja Pirate Tampereen AMK punainen tasku vuodesta 2017 alkaen[136]
fuksianpunainen[136] Tampere bioanalyytikko Pirate Tampereen AMK tummanpunainen tasku vuodesta 2017 alkaen[136]
fuksianpunainen[136] Tampere röntgenhoitaja Pirate Tampereen AMK tummankeltainen tasku vuodesta 2017 alkaen[136]
fuksianpunainen[136] Tampere fysioterapeutti Pirate Tampereen AMK sininen tasku vuodesta 2017 alkaen[136]
fuksianpunainen[136] Tampere kätilö Pirate Tampereen AMK vaaleanliila tasku vuodesta 2017 alkaen[136]
punainen[11] Tampere international business Tampereen AMK
punainen[52] Tampere psykologia Cortex Tampereen yliopisto
punainen[52] Tampere konetekniikka Koneenrakentajakilta Tampereen yliopisto
punainen[52] Tampere vieraat kielet Lexica Tampereen yliopisto
viininpunainen[52] Tampere materiaalitekniikka Materiaali-insinöörikilta Tampereen yliopisto
viininpunainen[52] Tampere historia Patina Tampereen yliopisto
oranssi[52] Tampere journalistiikka Vostok Tampereen yliopisto
keltainen[52] Tampere automaatiotekniikka Automaatiotekniikan kilta Tampereen yliopisto
metsänvihreä[52] Tampere ympäristötekniikka Ympäristöteekkarikilta Tampereen yliopisto
vihreä[11] Tampere environmental engineering, metsätalous Tampio Tampereen AMK
tummanvihreä[52] Tampere politiikan tutkimus Iltakoulu Tampereen yliopisto
tummanvihreä[52] Tampere varhaiskasvatus ITU Tampereen yliopisto
tummanvihreä[52] Tampere elinikäinen oppiminen ja kasvatus Mentor Tampereen yliopisto
tummanvihreä[52] Tampere hallintotieteet Staabi Tampereen yliopisto
tummanvihreä[52] Tampere informaatiotutkimus, mediatutkimus UDK Tampereen yliopisto
turkoosi[11] Tampere palveluliiketoiminta TaRe Tampereen AMK
turkoosi[52] Tampere yhteiskuntatutkimus Interaktio Tampereen yliopisto
tummanturkoosi[52] Tampere logopedia Ääni Tampereen yliopisto
baby blue[53] Tampere sustainable urban development Urbanum Tampereen yliopisto = haaleansininen
sähkönsininen[52] Tampere sähkötekniikka Sähkökilta Tampereen yliopisto
sini-valkoinen[11] Tampere vaihto-opiskelijat Tampereen AMK
tummansininen[11] Tampere sosiaaliala Sopu Tampereen AMK
laivastonsininen[52] Tampere kauppatieteet Boomi Tampereen yliopisto
Suomen lipun sininen[52] Tampere suomen kieli Kopula Tampereen yliopisto
tummansininen[52] Tampere luokanopettaja OKA Tampereen yliopisto
tummansininen[52] Tampere rakennustekniikka Tampereen Rakentajakilta Tampereen yliopisto
violetti[11] Tampere liiketalous TTO Tampereen AMK
violetti[52] Tampere bioteknologia Biopsi Tampereen yliopisto
violetti[52] Tampere teknis-luonnontieteellinen koulutusohjelma Hiukkanen Tampereen yliopisto
piinharmaa[52] Tampere matematiikka, tilastotiede, tietojenkäsittelytieteet Luuppi Tampereen yliopisto
harmaa[52] Tampere tietojohtaminen Man@ger Tampereen yliopisto
musta[11] Tampere musiikki MusTa Tampereen AMK
musta[11] Tampere media-ala Tarina Tampereen AMK
musta[11] Tampere tietojenkäsittely Tampereen AMK
musta[52] Tampere filosofia Aatos Tampereen yliopisto
musta[52] Tampere puheviestintä Reettorit Tampereen yliopisto
iloisen musta[52] Tampere arkkitehtuuri Tampereen Arkkitehtikilta Tampereen yliopisto
musta[52] Tampere kirjallisuustiede Teema Tampereen yliopisto
musta[52] Tampere tietotekniikka TiTe Tampereen yliopisto
musta[52] Tampere käännöstiede Transla Tampereen yliopisto
(ei haalaria)[11] Tampere poliisi Poliisi-AMK
valkoinen[143] Turku merenkulku ENÅ Novia
valkoinen[55] Turku suomen kieli Kanta Turun yliopisto
valkoinen[54] Turku kotimainen kirjallisuus Muusa Turun yliopisto
valkoinen[55] Turku luokanopettaja Opex Turun yliopisto
valkoinen[68] Turku farmasia Ex Tempore Åbo Akademi
valkoinen[69] Turku tietojenkäsittelytiede Infå Åbo Akademi
vaaleanpunainen[91] Turku etnologia, folkloristiikka Kulturisten Åbo Akademi
vaaleanpunainen[11] Turku kätilö Turun AMK vaaleansiniset taskut[11]
vaaleanpunainen[143] Turku (koko toimipiste) Åbo kåravdelning ÅKA Novia mustat hihat
vaaleanpunainen[54] Turku taloustiede (valtiotieteet) T-Klubi Turun yliopisto
vaaleanpunainen[89] Turku sukupuolentutkimus Judith Åbo Akademi
punainen[100] Turku yhteisöpedagogi, kulttuurituottaja HUMAKO Humanistinen AMK opiskelijakunnan haalarit
punainen[54] Turku kasvatustiede Katko Turun yliopisto valkoiset painatukset
punainen[54] Turku espanjan kieli ja kääntäminen Mañana Turun yliopisto keltaiset painatukset
kemistinpunainen[55] Turku kemia, biokemia Turun Yliopiston Kemistit TYK Turun yliopisto
punainen[75] Turku valtiotiede SF-klubben Åbo Akademi
punaiset housut[11] Turku ensihoitaja Turun AMK vasemmassa lahkeessa heijastin[11]
viininpunainen[139] Turku sosionomi Tasokas Turun AMK
bolognanpunainen[54] Turku oikeustiede Lex Turun yliopisto
viininpunainen[76] Turku oikeustiede Stadga Åbo Akademi
Pantone 690C / viininpunainen[71] Turku fysiikka Quantum Åbo Akademi
viininpunainen[95] Turku ruotsin kieli Östsvea Åbo Akademi
viininpunainen[137] Turku prosessi- ja materiaalitekniikka Elba Turun AMK keltaiset taskuläpät ja kaulukset
oranssi[55] Turku tilastotiede Statistika Turun yliopisto
oranssi[72] Turku matematiikka Sigma Åbo Akademi
oranssi-musta[90] Turku historia Kleio Åbo Akademi
keltainen[98] Turku viittomakieli, tulkkaus, asioimistulkkaus O’Diako Diakonia-AMK opiskelijakunnan haalarit
keltainen[138] Turku liiketalous Trade Turun AMK
keltainen[60] Turku biolääketiede In Vitro Aboensis Turun yliopisto
keltainen[73] Turku kauppatieteet Merkantila Klubben Åbo Akademi
keltainen[11] Turku terveysala TSTS Turun AMK punaiset taskut[11]
vihreä[62] Turku tietojenkäsittelytiede Asteriski Turun yliopisto
limenvihreä[57] Turku sosiaalitieteet Sosiaalitieteiden klubi Turun yliopisto
vaaleanvihreä[70] Turku kemiantekniikka Kemistklubben Åbo Akademi värjätään itse[70]
maastonvihreä[55] Turku biologia, maantiede Synapsi Turun yliopisto
tummanvihreä[55] Turku hoitotiede Adaptus Turun yliopisto
vihreä[55] Turku klassilliset kielet ja antiikin kulttuuri Palladion Turun yliopisto
vihreä[54] Turku italian kieli Pappagallo Turun yliopisto
vihreä[54] Turku pohjoismaiset kielet Skandica Turun yliopisto
tummanvihreä[85] Turku taidehistoria Eikon Åbo Akademi
viher-valkoinen[65] Turku biotieteet Biologica Åbo Akademi
turkoosi[138] Turku suuhygienisti, hammasteknikko Suukko Turun AMK
turkoosi[54] Turku logopedia Putex Turun yliopisto
turkoosi[54] Turku venäjän kieli Slava Turun yliopisto
baby blue[61] Turku materiaalitekniikka Adamas Turun yliopisto = haaleansininen
sininen[138] Turku vaihto-opiskelijat ESN-IAC Turun AMK
sininen[11] Turku laskentatoimi, rahoitus, yritysjuridiikka Aktiiva Turun yliopisto
sininen[54] Turku tulevaisuudentutkimus Black Swans Turun yliopisto
sininen[11] Turku taloustiede (kauppatieteet) Kartelli Turun yliopisto
sininen[11] Turku kansainvälinen liiketoiminta KKOY Turun yliopisto
sininen[11] Turku toimitusketjujen johtaminen, logistiikka Kolmas Osapuoli Turun yliopisto
sininen[11] Turku liikesaksa KY-Hansa Turun yliopisto
sininen[11] Turku Venäjän kieli, kauppa ja kulttuuri KY-Perestroika Turun yliopisto
sininen[11] Turku liikeranska KY-Tricolore Turun yliopisto
sininen[11] Turku markkinointi M-klubi Turun yliopisto
sininen[63] Turku biotekniikan ja elintarvikekehityksen DI Nucleus Turun yliopisto oranssit painatukset
sininen[11] Turku tietojärjestelmätiede TuKYData Turun yliopisto
sininen[87] Turku uskontotiede Gnosis Åbo Akademi
sininen[54] Turku englannin kieli Anglica Turun yliopisto
sininen[54] Turku ranskan ja romanian kieli Forum Romanum Turun yliopisto
sininen[54] Turku käännöstiede Kääntöpiiri Turun yliopisto
navy blue[55] Turku poliittinen historia, valtio-oppi P-klubi Turun yliopisto
tummansininen[59] Turku kauppatiede Turun KY Turun yliopisto
tummansininen[88] Turku psykologia Impuls Åbo Akademi
tummansininen Turku kirjallisuustiede Prosa Åbo Akademi
tummansininen[93] Turku logopedia Vocalis Åbo Akademi
violetti[11] Turku matematiikka, fysiikka Delta Turun yliopisto
violetti[54] Turku taidehistoria Kuvatus Turun yliopisto
violetti[82] Turku ranskan kieli Astérix Åbo Akademi
violetti[83] Turku englannin kieli Britannica Åbo Akademi
violetti[84] Turku venäjän kieli Druzjba Åbo Akademi
violetti[86] Turku saksan kieli Eszett Åbo Akademi
violetti[78] Turku luokanopettaja FSLF Åbo Akademi
violetti[92] Turku teologia TSF Åbo Akademi
violetti[94] Turku suomen kieli Välkky Åbo Akademi
violetti[138] Turku tekniikka TIO Turun AMK keltaiset taskuläpät ja kaulukset
violetti-musta[54] Turku psykologia Fobia Turun yliopisto
harmaa[55] Turku geologia Pulterit Turun yliopisto
harmaa[55] Turku maantiede Pulterit Åbo Akademi
harmaa[138] Turku muotoilu Tom Turun AMK
harmaa[11] Turku folkloristiikka, kansatiede, uskontotiede Kutu Turun yliopisto
musta[139] Turku IB-tradenomi Turun AMK
musta[54] Turku filosofia Dialectica Turun yliopisto
musta[55] Turku tieto- ja viestintätekniikan DI Digit Turun yliopisto
musta[54] Turku mediatutkimus Hurma Turun yliopisto
musta viitta[54] Turku historia Kritiikki Turun yliopisto
musta[54] Turku suomalais-ugrilainen kielentutkimus Sugri Turun yliopisto vuodesta 2002[54]
musta[11] Turku hammaslääketiede THLKS (Turun hammaslääketieteen kandidaattiseura) Turun yliopisto
musta[55] Turku lääketiede TLKS (Turun Lääketieteenkandidaattiseura) Turun yliopisto
musta[55] Turku musiikkitiede Tritonus Turun yliopisto
musta[54] Turku arkeologia Vare Turun yliopisto arviolta vuodesta 1993[54]
musta[66] Turku tietotekniikka DaTe Åbo Akademi
musta Turku musiikkitiede Otto Åbo Akademi
musta Turku filosofia Warum Åbo Akademi
musta-viininpunainen[54] Turku fonetiikka Foneemi Turun yliopisto mustalla puolella viininpunainen hiha ja päinvastoin; sivuainejärjestö[54]
musta-neonkeltainen[138] Turku rakennusala Trok Turun AMK
musta-turkoosi[141] Turku Taideakatemia TOY Turun AMK turkoosi etuosa, hihat ja kaulukset, musta takaosa ja olkapoletit[141]
musta-puna-keltainen[54] Turku saksan kieli Germanica Turun yliopisto musta alaosa, punainen yläosa, keltaiset hihat[54]
(ei haalaria)[54] Turku sukupuolentutkimus F-piste Turun yliopisto
(ei haalaria)[11] Turku luova kirjoittaminen Kammio Turun yliopisto
(ei haalaria)[54] Turku museologia Museion Turun yliopisto
(ei haalaria)[56] Turku yleinen kirjallisuustiede Prometheus Turun yliopisto
(ei haalaria)[54] Turku Itä-Aasian tutkimus (maisteri) Taotao Turun yliopisto
(ei haalaria)[54] Turku aineenopettaja Turun Auskultantit (Turaus) Turun yliopisto
valkoinen[64] Vaasa kauppatieteet SHS Hanken ylioppilaskunnan haalarit
valkoinen[143] Vaasa kätilö, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja; sosionomi, estenomi N.U.D. Novia sosionomeilla ja estenomeilla myös suonvihreä
valkoinen[142] Vaasa hoitoala VOSU Vaasan AMK
vaaleanpunainen[80] Vaasa pedagogiikka Pedactus Åbo Akademi
punainen[64] Vaasa kaikki alat VYY Vaasan yliopisto ylioppilaskunnan haalarit
punainen[81] Vaasa varhaiskasvatus StuBi Åbo Akademi
tummanpunainen[11] Vaasa oikeustiede Justus Helsingin yliopisto
keltainen[143] Vaasa (koko toimipiste) Filicia Novia
keltainen[142] Vaasa sosiaaliala VOSU Vaasan AMK
keltainen[67] Vaasa energiatekniikka EnTech Åbo Akademi
vihreä[142] Vaasa liiketalous Vaasan tradenomiopiskelijat VATO Vaasan AMK
suonvihreä[143] Vaasa sosionomi, estenomi N.U.D. Novia myös valkoinen
sininen[79] Vaasa sosiaalitieteet, kehityspsykologia Katharsis Åbo Akademi
sininen[74] Vaasa valtiotiede Politivas Åbo Akademi
tummansininen[142] Vaasa tekniikka Vaasan Insinööriopiskelijat VIO Vaasan AMK osalla musta
violetti[77] Vaasa käsityötiede Arte Åbo Akademi
violetti Vaasa kotitaloustiede Gastro Åbo Akademi
violetti[9] Vaasa erityispedagogiikka SPirre Åbo Akademi
musta[142] Vaasa tekniikka Vaasan Insinööriopiskelijat VIO Vaasan AMK osalla tummansininen
musta[134] Varkaus insinööri WAIO Savonia
petroolinsininen[99] Vierumäki liikunta ja vapaa-aika Helga Haaga-Helia opiskelijakunnan haalarit
viininpunainen[97] Ylivieska sosiaaliala Centria
sininen[97] Ylivieska yhteisöpedagogi Centria
violetti[97] Ylivieska tekniikka Centria
musta[97] Ylivieska liiketalous Centria

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah Fuksiopas 2018 (PDF) (Arkistoitu 9.1.2019; s. 26, 40) Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry. 2018. Viitattu 9.1.2019.
  2. a b Rakennusinsinöörikilta IK – Fuksiopas 2018 (PDF) (s. 43) Rakennusinsinöörikilta ry. Viitattu 9.1.2019.
  3. a b Wuorikautiset 5/2011 (PDF) (s. 21) Vuorimieskilta ry. Viitattu 21.6.2021.
  4. a b c Congratulations to out new data fuksis Instagram. 9.7.2020. Data Guild ry. Viitattu 13.5.2021.
  5. a b Jee Kooman takit ovat saapuneet Instagram. 31.1.2019. Kooma ry. Viitattu 21.6.2021.
  6. a b Pj Henna aloitti takin tuunauksen ajoissa Instagram. 7.2.2019. Kooma ry. Viitattu 21.6.2021.
  7. a b c Vappu Jackets Nuoret Designerit ry. Viitattu 21.6.2021. (englanniksi)
  8. a b Maeda, Emi: ”Tylsät ja huonot perinteet yleensä kuolevat pois” Opiskelijaperinteet Aalto-yliopiston opiskelijoiden keskuudessa (PDF-tiedoston s. 33–34) Huhtikuu 2017. Helsingin yliopiston filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. Viitattu 9.1.2019.
  9. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj bk bl bm bn bo bp bq br bs bt bu bv bw bx by bz ca cb cc cd ce cf cg ch ci cj ck cl cm cn co cp cq cr cs ct cu cv cw cx cy cz da db dc dd Änkö, Matti: Haalarikulttuuria - värit paikkakunnittain niksula.hut.fi. Viitattu 4.7.2020.
  10. a b c d e f Vuorovaikeutus Vuorovaikeutus ry. Viitattu 16.3.2019.
  11. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj bk bl bm bn bo bp bq br bs bt bu bv bw bx by bz ca cb cc cd ce cf cg ch ci cj ck cl cm cn co cp cq cr cs ct cu cv cw cx cy cz da db dc dd de df dg dh di dj dk dl dm dn do dp dq dr ds dt du dv dw dx dy dz ea eb ec ed ee ef eg eh ei ej ek el em en eo ep eq er es et eu ev ew ex ey ez fa fb fc fd fe ff fg fh fi fj fk fl fm fn fo fp fq fr fs ft fu fv fw fx fy fz ga gb gc gd ge gf gg gh gi gj gk gl gm gn go gp gq gr gs gt gu gv gw gx gy gz ha hb hc hd he hf Rautio, Samppa; Salonen, Petro & Toivanen, Aleksi: Näitkö haalarin, ja haluat tietää mitä tyyppi opiskelee? IL:n haalarikone auttaa! Iltalehti. 20.4.2019. Viitattu 31.12.2019.
  12. a b c d Kuukauden humanisti – Teemu Sihvola: Menossa aina kun voi Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. 5/2002. Viitattu 16.3.2019. [vanhentunut linkki]
  13. a b c d e f g h Fuksien uudet haalarit ovat saapuneet! Instagram. 19.1.2018. Putkinotko ry. Viitattu 13.4.2019.
  14. a b Uhkaavista sadepilvistä huolimatta notkolaisia hymyilyttää approilla Instagram. 13.4.2017. Putkinotko ry. Viitattu 30.4.2019.
  15. a b c d e Opiskelijahaalarit Humanisticum. Viitattu 12.11.2020.
  16. a b Käsitys ry (ent. Tekstiilarit) Suomen Opettajiksi Opiskelevien Liitto. Viitattu 29.12.2019.
  17. a b Year 2020 was peculiar in many ways – – Instagram. 16.1.2021. Impactus ry. Viitattu 16.3.2021.
  18. a b Fuksikirje 2018 (PDF) (s. 4) Kompleksi ry. Viitattu 29.4.2019.
  19. a b Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 (PDF) (Arkistoitu 6.7.2019) Geysir ry. 6.2.2019. Viitattu 6.7.2019.
  20. a b Ekumeeniset opiskelijahaalarit Suomen Ekumeeninen Neuvosto. Viitattu 5.9.2014.
  21. a b Tervetuloa opiskelemaan metsätieteitä Itä-Suomen yliopistoon! Metsätieteiden osasto, Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 19.4.2019.
  22. a b Res Judicata 1/2019 (s. 2) Judica ry. Viitattu 25.6.2020.
  23. a b Opiskelun aakkoset (Kohta Haalarit) Kassos ry. Viitattu 25.6.2020.
  24. a b c d e f g h i j k Joensuun ainejärjestöt Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viitattu 28.12.2019.
  25. a b Tapahtumakalenteri (Arkistoitu 29.12.2019) Legio Ostiensis. Viitattu 29.12.2019.
  26. a b Fuksin opas (PDF) (s. 3: Rakas fuksi. Arkistoitu 6.9.2014) Optimi ry. 2014. Viitattu 23.4.2019.
  27. a b Tuotteet (Arkistoitu 25.6.2020) Poikkeus ry. Viitattu 25.6.2020.
  28. a b Varnitsa 5/2018 (s. 10) Varnitsa ry. Viitattu 25.6.2020.
  29. a b c d e f g h i j k l m n Kuopion ainejärjestöt Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viitattu 28.12.2019.
  30. a b Muistilista (Kohta Preemion jäsenyys) Preemio ry. Viitattu 25.6.2020.
  31. a b Järjestö Serveri ry. Viitattu 19.3.2021.
  32. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj Karvanen, Niko: Opiskeluvuosien leikekirja. Jylkkäri, 31.8.2018, 58. vsk, nro 5, s. 28. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. Artikkelin verkkoversio Viitattu 24.2.2019.
  33. Järvenpää, Sakari: Puheenjohtajan tervehdys. Dumppifuksi’18, 2018, s. 3. Dumppi ry. Artikkelin verkkoversio Viitattu 19.3.2021.
  34. a b Artiklan jäseneksi Artikla ry. Viitattu 26.12.2019.
  35. a b Jalot Villit Jalot Villit ry. Viitattu 18.3.2021.
  36. a b c Historia Kosmos Buran ry. Viitattu 7.1.2020.
  37. a b Fuksiaakkoset Lapikas ry. Viitattu 28.6.2019.
  38. a b Moikka fuksit (PDF) Lapin yliopisto. Rovaniemen Lastu ry. Viitattu 28.6.2019.
  39. a b Terveisiä hallitukselta Remburssi ry. Viitattu 25.6.2020.
  40. a b c d e f g h i j k Fuksisanakirja. Fuksiopas 2017, 2017, s. 26. Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 25.2.2019.
  41. a b Lippu ja tunnukset Kadettitoverikunta ry. Viitattu 4.7.2020.
  42. a b c Historian havinaa Communica ry. Viitattu 15.3.2019.
  43. a b Hyvää joulunodotusta! Index ry. 13.12.2017. Viitattu 15.3.2019.
  44. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an Oululainen lajintunnistusopas (PDF) (Fuksin käsikirja, s. 49) 2018. OLO ry. Viitattu 25.6.2020.
  45. a b c Historia Suma ry. Viitattu 15.3.2019.
  46. a b Haalarit Lastarit ry. 17.2.2016. Viitattu 9.3.2019.
  47. a b Haalarintunnistusopas (PDF) (Fuksiopas, s. 24) Spessu ry. 2018. Viitattu 19.4.2019.
  48. a b Kilta Atlas ry. Viitattu 9.3.2019.
  49. a b laskiainen-3.jpg Oulun lääketieteen tekniikan opiskelijat ry. Viitattu 9.3.2019.
  50. a b Fuksisanasto Oulun Teekkariyhdistys. Viitattu 18.3.2021.
  51. a b Fuksisanasto (kohta Haalari) Oulun yliopiston prosessikilta ry. Viitattu 9.3.2019.
  52. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw Ylioppilaskunnan piirissä toimivat järjestöt Tampereen ylioppilaskunta. Viitattu 27.7.2020.
  53. a b The future of urban development is baby blue Instagram. 16.8.2021. Urbanum ry. Viitattu 25.8.2021.
  54. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be Tykki 1/2017 (s. 27–31) Turun Yliopiston Kemistit TYK ry. Viitattu 27.6.2020.
  55. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa Turkulainen, 30.4.2005, s. 9.
  56. a b Yhdistys Prometheus ry. Viitattu 27.6.2020.
  57. a b c Sanastoa Sosiaalitieteiden klubi ry. Viitattu 27.6.2020.
  58. a b Haalaritiimi Porin Kylterit. Viitattu 7.1.2020.
  59. a b Uudelle opiskelijalle Turun KY. Viitattu 12.12.2019.
  60. a b Tykki 3/2016 (s. 18) Turun Yliopiston Kemistit TYK ry. Viitattu 27.6.2020.
  61. a b Haalarit ovat täällä! Instagram. 3.12.2020. Adamas ry. Viitattu 16.3.2021.
  62. a b Tykki 2/2016 (s. 56) Turun Yliopiston Kemistit TYK ry. Viitattu 27.6.2020.
  63. a b Teekkarius Nucleus ry. Viitattu 27.6.2020.
  64. a b c Opiskelijan univormu Vaasan yliopisto. 25.10.2017. Viitattu 19.3.2019. [vanhentunut linkki]
  65. a b Hejsan alla fina Biologer Instagram. 19.3.2021. Biologica r.f. Viitattu 20.6.2021.
  66. a b Presentation Datateknologerna vid Åbo Akademi r.f. Viitattu 30.4.2019. (ruotsiksi)
  67. a b Idag har vi samordnat och deltagit i teknologdop Instagram. 1.5.2021. EnTech r.f. Viitattu 20.6.2021.
  68. a b Ex Tempore r.f. Ex Tempore vid Åbo Akademi r.f. Viitattu 20.6.2021. (ruotsiksi)
  69. a b Nytt år och ny styrelse Instagram. 20.1.2021. Infå vid Åbo Akademi r.f. Viitattu 20.6.2021.
  70. a b c Halarguiden Kemistklubben vid Åbo Akademi r.f. Viitattu 3.4.2019. (ruotsiksi)
  71. a b Quantum - Foton (Tarkka väri käy ilmi järjestön perussäännöistä) 2013. Åbo Akademi. Viitattu 3.11.2020.
  72. a b Historien om Sigma Sigma vid Åbo Akademi r.f. Viitattu 30.4.2019. (ruotsiksi)
  73. a b Gulisguiden 2019 (s. 5) Issuu. Merkantila Klubben r.f. Viitattu 18.3.2021. (ruotsiksi)
  74. a b Här kan ni se ordförande Instagram. 2.5.2021. Politivas vid Åbo Akademi i Vasa r.f. Viitattu 20.6.2021.
  75. a b Statsvetenskapliga Klubben Föreningswiki. Åbo Akademis Studentkår. Viitattu 3.4.2019. (ruotsiksi)
  76. a b Gulis (viimeisen tekstikappaleen lopussa) Ämnesföreningen Stadga r.f. Viitattu 28.3.2021. (ruotsiksi)
  77. a b Extra-terrestrial krigare och hans lärlingar fresh outta Instagram. 3.3.2021. Arte r.f. Viitattu 20.6.2021.
  78. a b FSLF Finlands Svenska Lärarstuderandes Förening r.f. Viitattu 6.6.2021.
  79. a b Om Katharsis Katharsis r.f. Viitattu 20.6.2021. (ruotsiksi)
  80. a b Pedactus Föreningswiki. Åbo Akademis Studentkår. Viitattu 30.4.2019. (ruotsiksi)
  81. a b Gott nytt år allihopa Instagram. 1.1.2021. StuBi r.f. Viitattu 20.6.2021.
  82. a b Ordförande Linn och Kassör Rebekka reppar Astérix på humfens gulisintagning Instagram. 8.9.2020. Astérix vid Åbo Akademi r.f. Viitattu 20.6.2021.
  83. a b Merry Christmas and Happy New Year Instagram. 23.12.2020. Britannica vid Åbo Akademi r.f. Viitattu 20.6.2021.
  84. a b Vi hade roligt på @humanistiskaforeningen:s gulisintagning förra veckan Instagram. 18.9.2020. Druzjba r.f. Viitattu 20.6.2021.
  85. a b Eikon på #gulnäbbsakademin vid Kåren Facebook. 14.9.2016. Eikon r.f. Viitattu 20.6.2021.
  86. a b Kom och sy halarmärken med Eszett-styrelsen Instagram. 11.10.2019. Eszett vid Åbo Akademi r.f. Viitattu 20.6.2021.
  87. a b Så här såg det ut för en vecka sen då Gnosis åkte pulka på Vårdberget Instagram. 12.2.2021. Gnosis r.f. Viitattu 20.6.2021.
  88. a b Gulisguide Impuls r.f. Viitattu 20.6.2021. (ruotsiksi)
  89. a b About Genusvetenskapliga änmnesföreningen Judith vid Åbo Akademi r.f. Viitattu 20.6.2021. (englanniksi)
  90. a b Ett lag från Kleio deltog i skattjakten Instagram. 31.3.2021. Historikerförenigen Kleio r.f. Viitattu 20.6.2021.
  91. a b Kulturisten deltog i den traditionella fastlaskiainen på Vårdberget 25.2 Instagram. 6.3.2021. Kulturisten r.f. Viitattu 20.6.2021.
  92. a b Hälsningar från festligheter! (kuva) 6.11.2020. Teologiska studentföreningen vid Åbo Akademi r.f. Viitattu 20.6.2021.
  93. a b Glada vappen från styssen Instagram. 30.4.2021. Vocalis vid Åbo Akademi r.f. Viitattu 20.6.2021.
  94. a b Välkkys stysse på gulisintagning Instagram. 10.9.2019. Ämnesföreningen Välkky r.f. Viitattu 20.6.2021.
  95. a b Bli medlem Östsvea vid Åbo Akademi r.f. Viitattu 20.6.2021.
  96. a b Skåhla LinkFang. Viitattu 24.11.2020. (ruotsiksi)
  97. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Opiskelijahaalarit COPSA. Viitattu 20.3.2019.
  98. a b c d e f Haalarit Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Viitattu 25.6.2020.
  99. a b c d Helgan haalarit Kide.app. Haaga-Helian opiskelijakunta Helga. Viitattu 12.11.2020.
  100. a b c d e f HUMAKOn Haalarit Bailataan.fi. Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Viitattu 21.4.2019.
  101. a b c d e f Haalarit Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HAMKO. Viitattu 2.7.2020.
  102. a b c d e f g h i j k l m n Haalarit – opiskelijan uniformu Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKO. Viitattu 4.7.2020.
  103. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Opiskelijahaalarit Opiskelijakunta Kaakko. Viitattu 30.8.2020.
  104. a b Huomio fyssariopiskelijat Instagram. 1.10.2020. Karelia-ammattikorkeakoulun fysioterapeuttikoulutuksen jaosto. Viitattu 18.3.2021.
  105. a b Torstaina pokan pikkujoulujen etkoilla luvassa hokon haalarikaste Facebook. 28.11.2017. HOKO. Viitattu 17.5.2019.
  106. a b Jimpon haalarit Holvi. Jimpon opiskelijayhdistys ry. Viitattu 9.5.2019.
  107. a b c d e f Haalarit Joensuun Insinööriopiskelijat JoIO ry. Viitattu 21.3.2021.
  108. a b Kiinnostaako järjestötoiminta? Instagram. 24.10.2019. Joensuun Tradenomiopiskelijoiden Kilta ry. Viitattu 19.3.2021.
  109. a b – – on aika liittyä sosionomien pinkkiin joukkoon Instagram. 21.9.2020. Joensuun Sosionomiopiskelijat JOS ry. Viitattu 21.3.2021.
  110. a b HOX! Huomenna pe.1.3 klo. 12:00 alkaa ilmottautuminen Casino Royale -sitseille! (kuva) Facebook. 28.2.2019. Joensuun media-alan opiskelijat Muuvi ry. Viitattu 6.5.2019.
  111. a b Jäikö syksyn haalarit noutamatta? Instagram. 18.1.2021. Lahden Insinööriopiskelijat Linkki ry. Viitattu 18.3.2021.
  112. a b Haalarietiketti LASOLA ry. Viitattu 18.3.2021.
  113. a b Haalariohjesääntö LIRO ry. Viitattu 16.3.2021.
  114. a b Huisit haalaripesikset oli eilen Instagram. 27.4.2019. Lahden Restonomiopiskelijat ry. Viitattu 13.4.2021.
  115. a b LaGeR ry on Saimaan ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden oma ainejärjestö Instagram. 19.8.2019. LaGeR ry. Viitattu 7.1.2020.
  116. a b Seuraavaksi infopläjäys haalareiden käytöstä Instagram. 2.3.2021. LaKOSTE ry. Viitattu 18.3.2021.
  117. a b c Haalarit nyt myynnissä Instagram. 6.9.2019. Lappeenrannan kuvataideopiskelijat. Viitattu 7.1.2020.
  118. a b c d e f g h i Haalarit ja haalarimerkit Laureamko. Viitattu 27.6.2020.
  119. a b Mikä on Demoni ry? Demoni ry. Viitattu 25.11.2020.
  120. a b c Haalarit Uudenmaan insinööriopiskelijat UIO ry. Viitattu 16.3.2021.
  121. a b c Tervetuloa uusille opiskelijoille Facebook. Kama ry. Viitattu 9.7.2020.
  122. a b c Uudet haalarit ovat saapuneet Facebook. Myllypuron rakennusalan opiskelijat MYRO ry. Viitattu 30.11.2020.
  123. a b c MysteRy haalarit Kide.app. Viitattu 9.7.2020.
  124. a b Haalarimainokset Tiitus. Viitattu 30.11.2020.
  125. a b TXO RY Metropolia Ammattikorkeakoulu Terveys- ja hoitoalan opiskelijat ry. Viitattu 30.11.2020.
  126. a b c d e f g h i j k l m Uuden opiskelijan opas 2019-2020 OSAKO. Viitattu 25.6.2020.
  127. a b Tuutoritoiminta Kuopion Tradenomiopiskelijat ry. Viitattu 14.4.2021.
  128. a b Haalarit ja haalarimerkit KUTOP ry. Viitattu 16.3.2021.
  129. a b c Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry. Viitattu 16.3.2021.
  130. a b Vihdoin ne ovat täällä Facebook. 3.2.2014. Kuopion Restonomiopiskelijat KUREO ry. Viitattu 14.4.2021.
  131. a b c Muotoilun tuutorit vuosimallia 2020 Instagram. 31.8.2020. Mutka ry. Viitattu 16.3.2021.
  132. a b Tempon haalarikastajaiset Facebook. Musiikin ja tanssin Tempo ry. Viitattu 14.4.2021.
  133. a b Fuksiboxi Tertta ry. Viitattu 14.4.2021.
  134. a b Aloittavien piknik pikkuhiljaa käynnissä Instagram. 8.9.2016. Walter Ahlströmin Insinööriopiskelijat ry. Viitattu 21.6.2021.
  135. a b c d e f g h i j k l m n o p Opiskelijahaalarit Seinäjoen opiskelijapalvelut Oy. Viitattu 1.1.2020.
  136. a b c d e f g h i j k l m n o Opiskelijalle Pirate ry. Viitattu 4.7.2020.
  137. a b Insinööri (AMK), bio- ja kemiantekniikka (PDF) (s. 13) 2019. Turun ammattikorkeakoulu. Arkistoitu 24.11.2020. Viitattu 24.11.2020.
  138. a b c d e f g h i j k l Kesä-Tuokio 2014 (s. 26) Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Viitattu 24.11.2020.
  139. a b c d Hylsy 2/18 (PDF) (s. 12) Turun insinööriopiskelijat. Arkistoitu 24.11.2020. Viitattu 24.11.2020.
  140. a b Kesä-Tuokio 2011, s. 28.
  141. a b c Haalarit Turun Taideakatemian opiskelijayhdistys. Viitattu 21.4.2019.
  142. a b c d e f g h i Haalarit Vaasan ammattikorkeakoulu. Viitattu 18.3.2021.
  143. a b c d e f g h i j k l m n Studerandeföreningar (Arkistoitu 21.4.2019) Studerandekåren Novium. Viitattu 21.4.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]